Suloinen suomalainen suvi

Vietin menneenä viikonloppuna mökillä niin iki-ihanan juhannuksen, ettei sitä kuvaillessa voi välttyä ylistävien adjektiivien yliannostukselta. Kaikki oli ihanaa, upeaa, huikeaa, mahtavaa ja mieletöntä, ja oikeastaan vietin suurimman osan ajastani vain huokaillen onnesta. Vaikka olen henkeen ja vereen cityihminen, kerran vuodessa (tai parissa) on virkistävää viettää muutama päivä kaukana kaikesta, pienellä saarella meren äärellä ja metsän keskellä, missä ei välttämättä tarvitse nähdä ketään tai tietää mitään ulkomaailmasta. 

Vaikka olinkin menossa merelle piiloon sivistyksestä, se ei silti tarkoittanut sitä, että olisin matkustanut erityisen kevyesti:

Lähdimme enoni, tätini ja serkkujeni kanssa matkaan jo torstai-iltapäivänä harmaassa kaatosateessa. Olimme varautuneet pitkiin lauttajonoihin, mutta yllätykseksemme suoriuduimme kolmen lossin ja 85 km:n matkasta tasan 2,5 tunnissa. Jonoja ei ollut juuri ollenkaan, Paraisillakin odotimme tuskin viittätoista minuuttia:

Sää ei kohentunut koko päivänä juuri ollenkaan, vaan pysyi itsepäisesti synkkänä ja tuulisena:

Olin viimeksi käynyt mökillä kesäkuun ensimmäisinä päivinä kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen sisustus oli tätini ansiosta saanut uuden, raikkaamman ilmeen:

Vessakin oli sisustettu uudelleen, keittiöstä puhumattakaan:

Asetuttuamme taloksi lähdin alas rantaan. Sade oli jo lakannut, mutta taivas ja meri olivat edelleen apean harmaat:

Juhannusaattoaamu puolestaan valkeni kirkkaana ja myrsky oli rauhoittunut lempeäksi merituuleksi. Heräsin ennen kaikkia muita ja vietin pari varhaista aamutuntia sohvalla kirjan ja Taavi-kissan seurassa. Kömpelöihin mopseihin tottuneena olin jo unohtanut, kuinka uskomattoman notkeita ja ketteriä kissat ovat:

Ensimmäinen aamiainen terassilla meren äärellä, lokkien kirkunaa ja laineiden loppumatonta liplatusta kuunnellen; ah ihanuutta!

Merikin näytti jo aivan toisenlaiselta:

Alemmassa kuvassa taka-alalla näkyy nykyään yksityisomistuksessa oleva yleinen laituri, jossa Wikipedian mukaan Turku-Tukholma-laivat pysähtyivät aina 50-luvulle saakka. Nykyään ne kulkevat suoraan mökin edestä, toki muutaman kilometrin päästä:

Juhannusaattona pistäydyimme saaren toisella puolella kaupassa ja terassilla:

Ohitsemme porhalsi vesihiihtäjä:

Juhannusaaton herkkuateria: savustettua lohta, paistettuja uusia perunoita, mätiä ja smetanaa, mozzarellasalaattia, Stockmannin kalatiskin suussasulavaa kylmäsavulohikastiketta ja tietenkin roséviiniä:

Kuudelta nostettiin lippu. Koska kukaan meistä ei muistanut Siniristilippumme-laulun sanoja, lauloimme sen sijaan Maamme-laulun ja ulkosuomalainen tietenkin herkistyi:

Saunan jälkeen koitti minun juhannukseni jännittävin osuus. Olin luvannut työpaikalla, että heitän talviturkkini (turkkia oli kertynyt yhdeksän vuoden ajalta, sillä en ollut uinut muualla kuin uima-altaassa sitten Martiniquen-matkani 2002) enkä tietenkään periaatteen naisena voinut mennä takaisin töihin ilman todistusaineistoa. Niinpä minua odotti melkoisen hyinen Saaristomeri:

Endorfiinit taisivat lähteä voimalla liikkeelle kropassani, sillä hyökkäsin saman tien mereen uudelleen:

Juhannuspäivänä kävin uimassa vielä muutaman kerran ja illalla saunasta kaksi kertaa, joten yhteensä taisin pulikoida yli kymmeneen otteeseen! Olin suunnattoman ylpeä itsestäni, sillä tavallisesti nyrpistelen nenääni jopa 25-asteiselle uimahallin vedelle.

Päivällä olimme keränneet risuja ja märkää levää juhannuskokkoa varten. Kokko syttyi ja paloi komeasti, vaikka levä savuttikin sankasti:

Fifi au naturel jo toisen kerran blogissa! Kuvasta muuten huomaa, kuinka hiukseni kihartuvat, kun ne saavat pesun jälkeen kuivua vapaasti ilman hiustenkuivaajaa ja muotoilutuotteita:

Olin Ranskassa viettämieni kesien aikana jo unohtanut, kuinka valoisa ja kaunis suomalainen kesäyö onkaan:

Juhannuspäivä oli aattoakin aurinkoisempi ja lämpimämpi ja vietinkin lähes koko päivän terassilla uimapuvussa, kirja ja roséviinilasi kädessä. Mökin kaappien uumenista löytyi kasvojeni suojaksi ikivanha aurinkohattuni. Fifin pettämätöntä mökkieleganssia, s'il vous plaît :

Töissä kuljen hivenen eri näköisenä...

Juhannuspäivän lounas:

Kuvasta puuttuvat pesto- ja yrttichèvrepaahtoleivät, jotka katosivat ääntä kohti ennen kuin ennätin saada kameran käteeni. 

Iltapäivällä kuljeskelin ympäriinsä ottamassa kuvia mökistä:

Koska kaikki ihana loppuu aina liian aikaisin, sunnuntai-iltana minun oli jätettävä jäähyväiset mökille ja merelle ja suunnattava takaisin kaupunkiin. Sää pysytteli edelleen huikean upeana:

 

Paluumatka sujui sutjakasti Korppoon ja Nauvon läpi, kunnes muutama kilometri ennen Nauvon lauttarantaa liikenne pysähtyi totaalisesti:

Nokian karttasovelluksen mukaan olimme lauttajonon hännille pysähtyessämme 4,5 km:n päässä lauttarannasta. Jono eteni säännöllisin väliajoin n. 500 metriä ja pysähtyi taas. Jonotimme tasan kaksi tuntia: pysähdyimme ensimmäisen kerran klo 19.30 ja ajoimme Nauvo-Parainen-lautalle klo 21.30. 

Isä oli onneksi ajanut meitä vastaan Paraisten ja Kaarinan välille, joten pääsin saman tien vaihtamaan autoa ja jatkamaan matkaani moottoritietä kohti Saloa. Kotona olin lopulta klo 23 maissa.

Tämä oli ehdottomasti eräs elämäni mieleenpainuvimmista juhannuksista, eniten siksi, etten ole viettänyt juhannusta Suomessa sitten vuoden 2003 enkä mökillä ainakaan 15 vuoteen. Upea sää, sukulaisten mukava ja iloinen seura, uiminen, juhannussauna ja saunan ikkunasta näkyvä sininen meri, kuulaassa kesäyössä liehuva sinivalkoinen lippu... Ulkosuomalainen herkistyy edelleen niitä ajatellessaan. Vaikka rakastankin Ranskaa ja viihdyn siellä, Suomi on ja pysyy oikeana kotimaanani. Etenkin kesäisin.