torstai 28. helmikuuta 2008

Ketun ketutus

Sesonkityöpaikka tuli ja meni saman tien. Olisin päässyt Stockmannille kodin- ja lahjatavaraosastolle töihin Hulluille Päiville, mutta tietysti ne ovat juuri silloin, kun minä olen Hampurissa ja Berliinissä. Eipä siinä sitten kummempia, kiitos luottamuksesta ja uusi yritys ensi kerralla... kettu! Olisin mielelläni mennyt. Tosin en todellakaan preferoi HP-työtä Mireillen konsertteihin, varsinkaan, kun olen jo maksanut kahdesta lipusta ja hotelliöistä todennäköisesti enemmän kuin mitä olisin töihin päästessäni saanut viikon ajalta palkkaa. Ketuttaa kumminkin. Aixistakaan ei ole kuulunut kuukauteen mitään, joten tuskin sieltäkään enää tulee hyviä uutisia. Lähetin tänään mitä kohteliaimman hätyytysmeilin tiedustellakseni kohtaloani, mutta vielä en ole saanut vastausta. Jotain ns. kunnon työtä pitäisi kuitenkin löytää ja pian, en halua enää ajaa sähköautoa...! Vilkuilin eilen Ranskan työvoimatoimiston sivuja, mutta enimmäkseen sielläkin haetaan tarjoilijoita, kampaajia sun muita ammatti-ihmisiä. Pari opettajanpaikkaa olivat lähinnä luokkaa "tukiopetusta 2h viikossa", tosin ei sekään pahaksi olisi. Huomenna tutkin paremmin.

Olen ollut koko päivän sisällä ja hädin tuskin vilkuillut ulos ikkunasta. Käänsin pariisilaiselle ystävälleni hiljattain saksalaisessa Auf eins -lehdessä ilmestyneen, lähes kaksikymmensivuisen Mireille-artikkelin ranskaksi. Päivitin iPodini sisällön ja löydettyäni pari hyllyyn muinoin unohtunutta CD:tä lisäsin siihen reilusti biisejä: Laura Pausinia, Dalidaa, Barbaraa, Plastic Bertrandia, Nana Mouskouria ja kuriositeettina martiniquelaisen zouk-version Une femme amoureusesta. Edistys on huima entiseen mp3-soittimeeni verrattuna, johon mahtui korkeintaan 106 kappaletta ja niitäkin pystyi kuuntelemaan vain aakkosjärjestyksessä. Himoitsen iPodilleni Louis Vuittonin monogrammikoteloa, mutta työpaikan löytymiseen asti saan tyytyä itse pörrölangasta kutomaani pussiin.

Mopsikultia on kova ikävä Salossa viettämieni kahden viikon jälkeen. Oli outoa herätä aamulla, kun kukaan ei raapinut oveani, hypännyt päälleni sänkyyn, nuollut kasvojani, hangannut kuonoaan lakanoihini eikä kävellyt tyynylläni jättäen sänkyyn hiekkaa ja kuraa aamulenkin jäljiltä. Sain syödä aamiaista ilman, että kukaan tunkee viereiselle tuolille/syliini/pöydälle Hesarin päälle, kerjää herkkupaloja tai yrittää juoda kahvikupistani. Silti kaipaan Aatua kuorsaamaan pöydän alle ja Gurua hyppimään ympäriinsä samanaikaisesti ärsyttävänä ja hellyttävänä. Lohdutukseksi pari kuvaa Gurresta, joka tunnetaan myös nimellä Tärppä:





Höpöläisen tuorein keksintö on kiivetä nojatuolin selkänojalle silloin, kun äiti istuu tuolissa. Minulla tai isällä ei ole moiseen erikoiskohteluun oikeutta. Välillä Gurppa nukahtaa tähän mahalleen ja roikuttaa tassujaan selkänojan molemmin puolin. <3

Tasapuolisuuden vuoksi kuva myös Aatusta valtaistuimellaan:



Kuva lainattu Fonzielta ja Andylta. Kappas, ketutus väheni saman tien miltei olemattomiin...!

maanantai 25. helmikuuta 2008

Joka päivä oppii jotain uutta

Blogosfäärissä seikkaileminen on kaikkea muuta kuin turhaa ajanhukkaa. Se tuli todistettua viimeistään tänään, kun keksin luoda itselleni nettielämää helpottamaan tarkoitetun Netvibes-sivun. Kiitos kuuluu Maurelitalle: kun vihdoin (lisäselvityksen jälkeen) ymmärsin oheisen RSS-postituksen sisällön, painelin saman tien rekisteröitymään Netvibesiin.

Idea on selkeä: sivulle tallennetaan haluttujen nettisivustojen osoitteet, jolloin ko. sivujen päivityksiä voi kätevästi seurata yhdestä ja samasta paikasta. Minun ei esimerkiksi enää tarvitse aamuisin käydä erikseen Ilta-Sanomien, Le Figaron, La Provencen jne. sivuilla, vaan näen uusimmat otsikot suoraan Netvibesin sivultani. Samoin näen heti, ovatko tallentamani suosikkiblogit päivittyneet. Säätietojakin Netvibesiin saa, kuin myös muistilistan, Google-haun, Facebookin statusluettelon... ja kaiken tämän ilmaiseksi ja vielä vaaleanpunaisella pohjalla. Vaarana on, että sivulleni käy kuten alussa Facebook-profiililleni: kerään sinne innostuksissani vaikka mitä vähänkään kiinnostavaa sälää, jolloin lopputuloksena on sekava ja aivan liian täyteen ahdettu sivu. "Kohtuus kaikessa" on kätevä muistisääntö.

Uimalomani loppu on muutenkin kulunut enimmäkseen netissä ja käsitöiden parissa. Aluksi seurasin eri sivustojen lukijakommentteja Sarkozyn casse-toi, pauvre con -kommentin tiimoilta, mutta kyllästyin pian. (Alatyylinen heittohan kuultiin Pariisin maatalousmessuilla, kun eräs messuvieras kieltäytyi kättelemästä presidenttiä.) Itse välikohtaukseen en viitsi ottaa suoranaisesti kantaa, mutta mieleeni jäi eräs kommentti muistaakseni YouTubessa, jossa kysyttiin, onko presidentin kätteleminen nykyään pakollista. Jos on, onko seuraava askel se, että kansalaiset pakotetaan ostamaan rouva Sarkozyn seuraava levy? Toki messuvieraskin olisi voinut torjua kättelyn hieman tahdikkaammin, vikaa oli siis ehdottomasti molemmissa.

Paljon mukavampi uutinen oli Marion Cotillardin Oscar-palkinto Edith Piaf -elokuvasta La Môme. Ehdottomasti palkinnon arvoinen suoritus, niin autenttisesti Marion onnistui Piafia tulkitsemaan. Harmittaa, etten lopulta tullut ostaneeksi elokuvan DVD:tä, vaikka Aixin Fnacissa se jo oli kädessäni. Täytyy kysyä Stockmannilta, onko DVD ilmestynyt myös Suomessa. Näkisin sen mieluusti uudelleen.

keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Uimalomalla

Etelä-Suomen hiihtoloman inspiroimana minäkin vietän "lomaa" Salossa, tosin minun kohdallani kannattaa pikemminkin puhua uimalomasta. Olemme äidin kanssa käyneet jo kaksi kertaa aamuisella vesijuoksu- ja -pyöräilysessiolla upeassa uudessa uimahallissa, ja huomenna mennään taas. Omaksuimme Niksi-Pirkasta tavan laskea polskitut altaanmitat kuukausien mukaan, jolloin jälkeenpäin on helppo laskea, kuinka monta metriä vedessä edettiin. Paras tuloksemme tähän saakka on 3 x 12 x 25 m = 900 m, josta 600 m vesijuoksua ja 300 m vesipyöräilyä. Kun tähän yhdistää puolen tunnin päivittäisen lenkin mopsien kanssa ja äidin vihannespitoiset ateriat, voin käytännössä sanoa olevani kokonaisvaltaisella terveys- ja hyvinvointilomalla. Näkisin jo mielelläni jonkinlaisia konkreettisia tuloksia; pitäisiköhän käydä vaivihkaa kokeilemassa pikkumustaa, jonka ostin maaliskuista Berliiniä varten 123:n alesta...?

Lounastimme Turussa käydessämme Duussin kanssa, ja puheeksi tuli blogia koskeva tärkeä seikka: koska gradu on jo tarkastuksessa ja menee toivottavasti läpi, voinko enää jatkaa graduprojekti-nimistä blogia? Onhan täällä tietysti ollut juttua paljon muustakin, mutta gradu nyt kuitenkin on blogin varsinainen pää- ja nimihenkilö. Ehkäpä valmistuttuani vaihdan blogin osoitetta ja nimeä... tai sitten en. Kunhan nyt ensin edes valmistuisin. Toistaiseksi gradusta ei ole tuoreita uutisia.

torstai 14. helmikuuta 2008

Lounaita ja julkkisbongailua

Olen vähitellen omaksumassa kaikenlaisia aikuismaisia tapoja, kuten lounastaminen ystävien kanssa. Viimeisten parin viikon aikana olen käynyt viisi kertaa lounaalla, enkä nyt tarkoita kälyisiä yliopistoruokaloita, vaan aivan oikeita ravintoloita keskustassa. Vaikka en töissä olekaan, lounaskaverini yleensä ovat, ja itsellenikin tulee ruokatuntilaisten joukossa jonkinlainen "tärkeä bisnesnainen" -fiilis. Mieluusti toki olisin töissä jossain keskustan jakkupukubyroossa, mutta sen sijaan pyörin päivittäin Stockmannilla ja sen jälkeen lähinnä istun kotona tietokoneen tai Xena-DVD:n edessä ja kudon. Eläköön graduton elämä... Edes työpöytääni en ole vielä saanut aikaiseksi siivota gradun valmistumisen jälkeen. Onneksi kohta alan lukea huhtikuiseen tenttiini, jotta saan jotain järkevää ja hyödyllistä tekemistä.

Ahkeran lounastamisen sivutuotteena olen nähnyt Turun keskustassa useita tunnettuja ihmisiä. Matin ja Tepon Matti asuu naapurirapussa, joten häntä ei varsinaisesti lasketa, mutta muuten olen viikon sisällä törmännyt ainakin Tuija Piepposeen, Reijo Mäkeen, Veijo Hietalaan, Lola Wallinkoskeen ja pariinkin Turun Kaupunginteatterin näyttelijään. Olisin ehkä voinut tienata rahaakin havainnoillani...! Kamerakännykkä käpälään ja multimediaviestejä Seiskaan: Reijo Mäki kävi Stockan kahvilassa! Veijo Hietala pyöräili jokirannassa! Matti Ruohonen vei lehtiä paperinkeräyslaatikkoon! Vastaavanlaisia jymyjuttuja hämärine kuvineen löytynee oikeastikin roskajuorulehdistä, valitettavasti. Minähän toki luen niitä vain kampaajalla, kuten 95% suomalaisista...

sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Melko täydellinen päivä

Kylläpä tuntuu elo lokoisalta nyt, kun puolentoista vuoden gradustressi on viimein hetkeksi unohdettu! Ongelmia aiheuttanut sisällysluettelo saatiin vihdoin kohdalleen ja tulostin pääsi vuorostaan töihin 88 sivun edestä. Tällainen on tulos:



Otsikko ei kovin hyvin kuvasta erotu: L'(im)politesse linguistique dans le roman Acide sulfurique d'Amélie Nothomb.




(Kukaan muu kuin minä tuskin ottaisi valokuvia gradun käsikirjoituksesta, mutta olen nyt vain sattuneesta syystä hurjan innoissani asiasta. Todennäköisesti en ota kuvia enää siinä vaiheessa, kun tekele palaa esitarkastuksesta täynnä punakynämerkintöjä.)

Eilinen syntymäpäiväni juhlinta sujui varsin rauhallisissa merkeissä. Olimme taloustieteilijäkaverini ja hänen siskonsa kanssa lempiyökerhossani Vegasissa, joka on korkean ikärajan ja kohtuullisen hintatason ansiosta useimpia kilpailijoitaan tyylikkäämpi ja rauhallisempi. Voitin muuten ruletissa viisi euroa! Turhaan ei siis tullut lähdettyä ulos. Käväisimme vielä huomattavasti meluisammassa ja savuisemmassa Fortessa, mutta lienen jo kovastikin keski-ikäistynyt, koska jo puoli kahdelta olin täysin kyllästynyt ja halusin vain päästä nukkumaan. Nautimme vielä grillissä maitoa ennen kuin hyppäsimme taksiin ja kiireen vilkkaa kotiin. Ehdinkin nukkua kunnon seitsemän tunnin yöunet ennen kuin kävin virkeänä gradun kimppuun.

Mitäpä sitä muuta sunnuntaipäivältä toivoisi: valmis gradu konkreettisesti käsissä, pizzalla hyvässä seurassa veljen kanssa, televisiossa Xena ja työn alla pirteä pinkki-turkoosi käsityö. Huomenna asioille keskustaan ja illalla ilmainen vesijumppa. Elämä hymyilee.

perjantai 8. helmikuuta 2008

Aikamatkalla vanhassa Pariisissa

Kalenteriani selaillessani huomasin sattumalta nettiosoitteen, jonka sain France 2:n Télématin-ohjelmasta Aixissa ollessani ja kirjoitin tuolloin muistiin. Paris Avant -sivulle ilmestyy joka päivä uusi kuvapari, joka esittelee vanhan valokuvan jostain päin Pariisia. Jutun jujuna on, että vanhan kuvan vierellä on kuva täsmälleen samalta paikalta vuonna 2007. Vietin äsken kiintoisan tuokion tutkimalla arrondissementien mukaan jaoteltuja kuvia. Vuonna 1910 Madeleine-kirkon edessä kuhisee hevoskärryjä ja -vaunuja, helmikuussa 2007 taas Peugeoteja ja valkoisia pakettiautoja:





Jokaisen kuvaparin yhteydessä Googlen karttalinkki näyttää tarkan paikan, jolta kuva on otettu. Idea on mielestäni loistava ja se soveltuu erinomaisesti Pariisiin ja muihin ranskalaisiin kaupunkeihin, joissa vielä näkee täydellisesti säilyneitä vanhoja rakennuksia. Turussa taas sama ajatus olisi mahdoton: Tuomiokirkkoa, linnaa, Vanhaa Suurtoria ja käsityöläismuseota lukuun ottamatta täältä ei kovin vanhoja rakennuksia ikävä kyllä löydy. Kauppatorilla seisoessaan näkee ympärillään lähinnä Hansakorttelin, KOP-kolmion ja Pohjolan talon kaltaisia arkkitehtuurin helmiä. ÅST sentään on säilytetty, samoin muutama hieno jugendkivitalo. Tosin nekään eivät pärjää vaikkapa Aixin Quartier Mazarinin 1600- ja 1700-lukujen aatelispalatseille.

Aamulla koin kauhunhetkiä gradun parissa. Suunnattomalla itseluottamuksella varustettuna ryhdyin väsäämään Wordin avulla automaattista sisällysluetteloa. Eihän siitä mitään tullut. Tiedostoon levisi sinne tänne toinen toistaan oudompia pisteitä, viivoja, ympyröitä ja pii-merkkejä, joita en toiminnon kumoamallakaan saanut pois näkyvistä. Soitin hädissäni atk-neroveljelleni, jonka avustuksella löysin työkalupalkkiin piilotetun nuolen, josta pii-merkit häipyivät. Sovimme, että Antti tulee sunnuntaina luomaan minulle sisällysluettelon, sillä nähtävästi se ei humanistilta yksin onnistu. Eri asia tietysti, jos olisin alusta asti käyttänyt automaattista muotoilua, mutta enhän minä moista voinut tietää.

Graduttoman päivän kunniaksi lähdin kaupungille ja vaikka palasin useamman kassin kanssa, onnistuin säästämään roppakaupalla rahaa. Liittymällä KappAhl-klubiin sain uusista housuistani 25% alennusta, ja koska housujen taskuun oli vahingossa jäänyt hälytin, sain vielä ensi kertaa varten 15%:n alennuskupongin. Body Shopissa taas maksoin kanta-asiakaskorttini ja syntymäkuukausiedun ansiosta kahdesta suihkugeelistä vain kuusi euroa kahdeksantoista sijaan. Stockalla minulla puolestani oli käytettävissäni neljä kanta-asiakasrahaa, joilla sai 50 euron kertaostoksesta 10 euroa alennusta. Investoin Longchampin pieneen mustaan käsilaukkuun, jolla sain nipin napin alennuksen hyödynnettyä ja joka täydentää aiempaa saman sarjan ison ja pienen olkalaukun ja pienen kassin sarjaani. Jotta hyödyllisyysaspekti ei täysin unohtuisi, ostin myös erityistä lasertulostimelle tarkoitettua paksua ja sileä-/kiiltäväpintaista paperia gradun tulostamista varten. Enää ei puutu kuin sisällysluettelo, ja hengentuotteeni on valmis esitarkastukseen.

torstai 7. helmikuuta 2008

VALMIS...!

Graduni lopullinen ensimmäinen versio tuli valmiiksi tänään klo 17.56!!! Enää puuttuvat sisällysluettelo ja lista taulukoista ja kuvioista sekä suomenkieliset tiivistelmät. En vielä oikein edes tajua asiaa, käyn vähän väliä Wordissa selaamassa esikatselulla läpi kaikki 81 valmista sivua. Pysyin jopa suunnilleen suositellussa laajuudessa 60-80 sivua. En olisi oikeasti uskonut, että saisin koko työn valmiiksi vielä ennen syntymäpäivääni; eilen kuitenkin pidin tiiviin graduilupäivän, peruutin suunnitellun lounastapaamisen ja graduilin yhdestätoista puoli viiteen yhtä porkkanakeittotaukoa lukuun ottamatta. Johtopäätökset valmistuivat sen ansiosta eilen, ja tänään ponnistelin intronkin valmiiksi. Intro tosin syntyi helpommin, koska kopioin sinne tekstiä seminaarityöni introsta ja lisäilin muutenkin materiaalia, jonka olin aiemmin poistanut varsinaisesta työstä.

Nyt istun bloggailemassa edessäni lasi Moët & Chandonia, jonka käväisin pikapikaa hakemassa juhlan kunniaksi. Mummon kanssa jo skoolailimme, vaikka painotinkin, että kyseessä on vasta esitarkastukseen menevä käsikirjoitus, eli en tosiaan vielä ole maisteri. Yksi tenttikin on edelleen suorittamatta.

En malttanut olla julkaisematta uutista saman tien Facebookissa, ja sinne onkin jo saapunut onnitteluja. Käyn kohta henkilökohtaisesti kiittämässä, mutta sitä ennen kiitän kaikkia blogin lukijoita kannustuksestanne urakan aikana. Gradublogi tuntuu vauhdittaneen työtä, vaikka enimmän aikaa olenkin kirjoitellut vallan muusta kuin gradusta. En ole vielä miettinyt gradublogin tulevaisuutta, mutta uskon säilyttäväni blogin samassa muodossa ja samassa osoitteessa myös tulevaisuudessa. Joka tapauksessa niin kauan kuin gradu ei ole konkreettisesti kansissa käsissäni, olen edelleen graduilija. Ja tänä iltana aivan erityisen onnellinen graduilija! *hehkuttaa ja leijailee sfääreissä* (Toivottavasti pudotus ei ole liian raju esitarkastuksen jälkeen...)

tiistai 5. helmikuuta 2008

Ei boolia laiskiaisille

Tänään olisi ollut tarjolla ainejärjestön perinteistä laskiaisboolia, mutta enpä mennyt paikalle. Gradu ei edennyt eilen eikä oikein riittävästi tänäänkään, joten pidättäydyin ilonpidosta ja yritin kyhätä kokoon kunniallista lopetusta gradulle. Onneksi nyt illalla oli gradutapaaminen ohjaajan ja parin graduilijakollegan kanssa, sain sieltä hieman osviittaa johtopäätöslukuuni.

Tällaista historiallista päivää – Runebergin päivä ja laskiaistiistai samana päivänä – täytyy toki juhlia, joten poikkesin kotimatkalla hakemaan kaksi runebergintorttua ja kaksi (hillo-)laskiaispullaa. Kotiin päästyäni huomasin, että mummokin oli osaltaan huolehtinut suomalaisesta laskiaisperinteestä, joten nyt meillä on neljä laskiaispullaa ja neljä runebergia. Ehkä kuitenkin selviämme moisesta haasteesta illan aikana... Etenkin, kun edessä on lupaava tv-ilta: ensin Yle Teemalta Marie Antoinette -draamadokumentti, jonka näin kesällä Ranskassa lempikanavaltani Artelta, ja heti perään ykköseltä Jane Austen -filmatisointi. (EDIT: Marie Antoinette ei tullut Artelta, vaan France 2:lta.)

Sitä paitsi olen kunnostautunut vesiliikunnassa: sunnuntaina vesijuoksimme ja -pyöräilimme äidin kanssa reilun tunnin ja yhteensä melkein kilometrin, ja eilen olin pitkästä aikaa Turussa vesijuoksussa. Tarkoitus oli jäädä juoksun jälkeen vielä vesijumppaan, mutta suunnitelma vesittyi (c'est le cas de le dire – ovela sanavalinta...) liikuntatuokion saaman dramaattisen käänteen vuoksi. Eräs vesijumppaaja sai nimittäin epilepsiakohtauksen aivan tunnin aluksi, ja vaikka hänet onneksi saatiin hukkumatta pois altaasta ja omin jaloin ambulanssiin ja tien toiselle puolelle Tyksiin, ei kenelläkään ollut enää haluja jatkaa jumppaa. Uusi yritys ensi kerralla, toivottavasti silloin pääsemme kaikki ehjinä kotiin.

perjantai 1. helmikuuta 2008

Loppusuora häämöttää jo

Kuten jo ennätin Facebookissa julistaa, gradun ensimmäinen kokonainen versio alkaa vähitellen saavuttaa lopullisen laajuutensa. Enää puuttuvat johdanto ja lopetus. Ottaen huomioon, että minulla on vielä neljä viikkoa aikaa saada ne kirjoitettua, uskallan hiljalleen alkaa ajatella, että graduni on pian valmis. Vielä ei ole voitonriemuisen tuuletuksen aika, mutta kauaa siihen ei enää mene. Jos olisin suunnattoman ahkera, liukasmielinen ja nerokas, voisin saada koko käsikirjoituksen tehtyä ensi lauantaina koittavaan syntymäpäivääni mennessä, mutta aivan niin kunnianhimoiseen suoritukseen tuskin saan itseäni piiskattua. Prosessin tässä vaiheessa on jo melkoisen yhdentekevää, onko käsikirjoitus valmiina nyt vai viidestoista päivä. Vielä kun saisin sitkeästi lykkäämäni sivistyshistorian tentin kunnialla läpi...! Näyttää tosin pahasti siltä, että pääsen suorittamaan sen vasta huhtikuun lopussa, maaliskuun tenttipäivänä kun istun lentokoneessa matkalla Hampuriin. Samapa tuo, uskon joka tapauksessa ehtiväni saada tentistä arvosanan ajoissa, jotta pääsen toukokuun publiikkiin.

Lähetin tänään työhakemuksen Aixin skandinaaviseen instituuttiin. Oikoluetin sen ennen lähettämistä E:llä, joka onneksi löysi pari puuttuvaa aksenttia (tahtoo azerty-näppäimistön!) ja ehdotti muutamaa muutosta sanavalintoihini. Lähetin kirjeen ja CV:n ja sain minuutin kuluttua E:ltä uuden viestin, jossa hän ehdotti jos jonkinlaista fiinimpää ilmaisua ja kiemuraisempaa loppufraasia. Trop tard ! Minulla on viha-rakkaussuhde ranskalaisiin kirjeenlopetusfraaseihin. Siinä, missä Suomessa kirjoittaisin lyhyesti parhain terveisin, joudun Ranskassa runoilemaan rivikaupalla tyyliin vastaustanne odottaessani pyydän Teitä, Herra/Rouva, vastaanottamaan vilpittömän kunnioitukseni osoituksen. E:n mielestä olisin vielä voinut ympätä edelliseen kiitän Teitä oheisen hakemuskirjeeni lukemiseen uhraamastanne ajasta ja mielenkiinnosta. Olisin toki itsekin voinut tulla moista ajatelleeksi, mutta nyt Monsieur le Directeur saa tulla toimeen ilman moninkertaisia kiitoksiani. Toisaalta minunhan on tarkoituskin vaikuttaa ulkomaalaiselta, jolloin on toivottavasti vähemmän vakavaa, että hakemukseni päättyy "vain" tavanomaiseen kohteliaisuusfraasiin. Kunpa vain tärppäisi...!

Eilen illalla ryhdyin lukemaan jouluksi saamaani Siri Hustvedtin tiiliskiveä Kaikki mitä rakastin. Ahmin muutamassa päivässä Michael Wallnerin toisen maailmansodan aikaiseen Pariisiin sijoittuvan Pariisin huhtikuun, jossa tulkkina toimiva saksalaissotilas rakastuu vastarintaliikkeen naisaktiiviin. Edellä mainittujen välissä luin kahdessa päivässä Claire Castillonin novellikokoelman Äidin pikku pyöveli, joka sisältää suorastaan karmeita tarinoita äitien ja tytärten suhteista. Eräs äiti esimerkiksi harmistuu saadessaan kaksoset, koska hän oli suostunut tekemään miehelleen vain yhden lapsen, ja hän nakkaa päällimmäisen lapsen auton ikkunasta aamuruuhkaiselle Pariisin kehätielle. Toisen äidin tytär taas häpeää kuollakseen syöpää sairastavaa äitiään, joka ei suostu käyttämään peruukkia ihmisten ilmoilla. Suosittelen ronskimman kirjallisuuden ystäville tai niille, joilta kaikenlainen äidillisyys enimmäkseen puuttuu.