perjantai 30. tammikuuta 2009

Aux armes citoyens

Eilen ranskalaiset jalkautuivat taas vaihteeksi osoittamaan mieltään presidenttiä, hallitusta, talouskriisiä, heikkoa ostovoimaa, valtion virkojen vähentämistä, huonoja palkkoja ja eläkkeitä ynnä muuta vastaan. Kuten tavallista, arviot mielenosoittajien määrästä vaihtelivat sen mukaan, kuka arvioi. Esimerkiksi Marseillessa mielenosoitukset keräsivät poliisin mukaan 25 000 ihmistä, kun taas suurin ammattiyhdistys CGT ilmoitti osallistujien määräksi jopa 300 000 (La Provence). Selaillessani lehden verkkosivuilla viittä mielenosoitusaiheista valokuvasarjaa kiinnitin huomiota erityisesti yhteen seikkaan: kuvia riitti paitsi Marseillesta, myös Avignonista, Manosquesta, Digne-les-Bainsista ja muistakin pienemmistä lähikaupungeista, mutta ei vahingossakaan Aixista. Kaikesta päätellen asianajajien ja lääkärien kansoittama porvarillinen Aix ei antautunut lakkoaallon vietäväksi. Puhtaasti käytännöllisistä syistä myöskään E. ei koskaan lakkoile, sillä palkkapussi kevenee lähemmäs sadalla eurolla jokaista lakkopäivää kohden. Aixin joukkoliikennekään ei kärsinyt lakosta paria bussilinjaa lukuun ottamatta.

Huomenna sen sijaan ei kannata suunnata Aixiin ainakaan luotijunalla, sillä luvassa on mielenosoitus TGV-asemalla uutta Nizzaan vievää luotijunalinjaa vastaan. Asiasta on väännetty kättä kuukausikaupalla, ja tuoreimman tiedon mukaan LGV-raiteet vedettäisiin Aixin pohjoispuolitse Sainte-Victoire-vuoren tuntumassa. Etenkin alueen viininviljelijät vastustavat tätä suunnitelmaa, koska alueen laatu ja arvo ymmärrettävästi laskevat luotijunaradan halkoessa sitä. Kaupunki tukee avokätisesti mielenosoitusta järjestämällä ilmaisen bussikuljetuksen Aixin keskustasta TGV-asemalle saakka. Nähtäväksi jää, onko tällä manifestaatiolla mitään käytännön merkitystä, sen enempää kuin eilisillä suurmielenosoituksillakaan.

Tarkastelin kuvista myös mielenosoittajien väsäämiä kylttejä. Tavanomaisten "lisää palkkaa" ja "alas Sarko" -iskulauseiden joukosta erottui muutamia oivalluksia: "non à l'éducation darcosnienne" -lakanassa vastustettiin opetusministeri Xavier Darcos'n suunnitelmia vähentää tuhansia opettajanvirkoja. "Darcosnien" ei tietenkään ole olemassaoleva adjektiivi, vaan ovela väännös adjektiivista draconien, joka merkitsee äärimmäisen tiukkaa tai ankaraa. Joku toinen porukka oli puolestaan ominut Sarkozyn vaalikampanjan aikaisen sloganin Ensemble tout devient possible eli yhdessä kaikki on mahdollista; iskulauseen merkitys tässä kontekstissa on alkuperäiseen verrattuna täysin päinvastainen. Sen sijaan, että presidentti kansalaisten tuella tekisi kaikesta mahdollista, uskovat mielenosoittajat nyt, että yhdistämällä voimansa he pystyvät peruuttamaan suunnitellut uudistukset ja muuttamaan vaikean yhteiskunnallisen tilanteen jälleen paremmaksi. Mieluusti soisin sen heille, sillä ilmapiiri on kieltämättä päivä päivältä huolestuttavampi.

tiistai 27. tammikuuta 2009

Hyviä päätöksiä ja uusia projekteja

Olen jälleen kotiutunut melko tavanomaisen matkustuspäivän jälkeen. Tällä kertaa extrana oli lentokoneen äkillinen ylösveto juuri ennen laskeutumista Helsinki-Vantaalle. Niin tavallisia kuin ylösvedot kuulemma ovatkin, minun kohdalleni ei sellaista vielä ollut sattunut. Mitään vaaratilannetta ei toki päässyt syntymään, mutta tuntui kummalta, kun kesken laskuliitelyn kone yhtäkkiä veti moottorit täysille ja syöksähti ylöspäin. Kapteeni vain totesi, että "lennonjohto vähän sääti". Onneksi ei tuon enempää säätänyt... ja onneksi minä en ole koskaan pelännyt lentämistä. Totuttuun tapaan matkalaukkuni jäi ylimääräiseksi vuorokaudeksi Pariisiin, ja se palautettiin hyvässä kunnossa eilisiltana.

Lähes koko eilinen päivä kului tuoreinta perheenjäsentä Siiriä ihastellessa. Kuukauden ja kahden päivän ikäinen tomera mopsityttönen kokeili ahkerasti upouusia hampaitaan varpaisiini, mönki edestakaisin pörröisellä olohuoneen matolla ja ärisi vihaisesti joutuessaan vähän väliä paijattavaksi. Siiri päätyi myös noin kolmeenkymmeneen valokuvaan, joista parhaat ilmestynevät ensi viikolla myös blogiin. Siirin jälkeen Mirkku tuntui valtavan isolta! Eikä hän enää mikään vauva olekaan: viimeinen pentunäyttely on takana, ensimmäinen juoksu parhaillaan menossa ja sen kunniaksi pikku lyttykuono on puettu vaaleanpunaisiin röyhelöpikkuhousuihin. Miksi mopovaavit kasvavat niin nopeasti?!

Uuden vuoden kunniaksi olen aikeissa uudistaa enemmän tai vähemmän sekä elämäntapojani että blogiani. Stazzyn kanssa meillä on parhaillaan meneillään blogin ulkoasun tuunausprojekti, ja mitä minuun tulee, olen vakaasti päättänyt keventyä noin 10-25 kg kuluvan vuoden aikana. BMI:ni huitelee taas vaihteeksi lukemissa, joista on viisainta vaieta visusti, ja tänään alkoi vihdoin tuntua siltä, että asialle täytyy tehdä jotain. Mitään julkista laihdutusblogia en missään nimessä ryhdy pitämään, mutta olenpahan nyt ainakin maininnut asiasta, jotta päätös ei jää pelkän oman hyvän (ja heikon) tahtoni varaan. Minun tapauksessani tie helvettiin on aivan liian usein kivetty hyvillä päätöksillä...!

perjantai 23. tammikuuta 2009

Opetusbisneksen pimeä puoli

Putosin eilen illalla korkealta. Uutisten ja sään jälkeen jätin E:n iltatoimien ajaksi sattumalta auki France 2:n ajankohtaisohjelman Envoyé spécial , jota minulla ei ole yleensä tapana katsoa. Tällä kertaa jäin kuitenkin seuraamaan ohjelmaa puoliksi järkyttyneenä ja puoliksi epäuskoisena.

Ensimmäisen raportin aiheena oli soutien scolaire eli yksityisten firmojen kouluajan ulkopuolella tarjoama tuki- ja yksityisopetus. Viisi Ranskan johtavaa tukiopetusyritystä mainostavat kaikki valitsevansa opettajansa äärimmäisen tarkasti ja hyväksyvänsä vain pedagogiikan ammattilaisia. Eilisessä dokumentissa toimittaja väsäsi kuvitteellisen CV:n ja haki sen avulla töitä mainituista tukiopetusyrityksistä. Hän pääsi useimmissa tapauksissa haastatteluun saman tien ja kuvasi työhaastattelunsa piilokameralla. Yritysten vakuutteluista huolimatta haastatteluissa ei kysytty minkäänlaisia todistuksia, ei edes rikosrekisteriotetta, joka on pakollinen lasten ja nuorten parissa työskenteleville. Toimittaja väitti valmistuneensa kandidaatiksi historiasta, mistä huolimatta hänelle annettiin opetettavaksi mm. ranskaa ja englantia. Toimittaja meni tapaamaan hänelle osoitetun oppilaan vanhempia ja selvitti heille firman käytäntöjä, kuten sen, että yrityksestä oli suoraan kehoitettu valehtelemaan vanhemmille, että yksityisope oli oikea, virassa oleva opettaja. Vanhemmat olivat järkyttyneitä ja kertoivat olleensa vähällä maksaa firmalle yli tuhat euroa lapsensa yksityistunneista.

Ohjelmassa oli myös kuvattu erään toisen tukiopettajaksi pyrkivän tytön työhaastattelu. Haastattelussa tälle annettiin tehtäväksi opettaa rekrytoijalle yksi ranskan kielen yksinkertaisimpia perusasioita, suora ja epäsuora objekti eli COD ja COI. Lyhyesti selvitettynä objekti on suora, jos se liittyy verbiin ilman mitään prepositiota kuten lauseessa je caresse mon chien "silitän koiraani", ja epäsuora, jos objektia edeltää prepositio, esim. je parle à mon chien "puhun koiralleni". Haastateltava sekoitti käsitteet täysin ja selitti asian aivan päinvastoin; siitä huolimatta hänet rekrytoitiin saman tien kehujen kera. Toimittaja kysyi lopuksi haastattelijalta, missä tämä oli aikaisemmin ollut töissä. Vastaukseksi hän sai hyvin hämillisen "kaupassa". Kilpailevassa firmassa rekrytoinnista vastasivat parikymppiset työharjoittelijat.

Toisessa tapauksessa taas oppilaan äiti seurasi nettikameran kautta lapsensa englannintuntia ja totesi osaavansa itse englantia paremmin kuin opettamaan tullut nuorimies. Grenoblen lähellä keskellä maaseutua asuva perhe oli puolestaan maksanut etukäteen yli 400 euroa yksityistunneista, mutta luvattu opettaja ei koskaan tullut paikalle ja perhe sai rahansa takaisin vasta loputtoman väännön jälkeen.

Dokumentti tuntui aivan käsittämättömältä. Olen itsekin tutkinut monien yksityisten opetusfirmojen sivuja ja lähetellyt niihin työhakemuksia; vain yhdestä paikasta pyydettiin täyttämään lisätietolomake, johon ei enää sen jälkeen reagoitu. Kuvittelin siis, että rekrytointiprosessi tosiaan on niin hurjan tiukka kuin sivuilla luvattiin. Eilisen ohjelman nähtyäni en enää tiedä, mitä ajatella. Opettamaan pääsee tuosta vain tekaistulla CV:llä ilman mitään todistuksia, kun taas minä kahdeksan vuoden kieliopintojeni, pedagogisen pätevyyteni ja yksityisopetuskokemukseni avullakaan en saa edes vastausta hakemuksiini. Syy voisi olla siinä, etten ole käynyt koulua Ranskassa, mutta ainakin PISA-tulosten varjolla suomalaisen peruskoulun ja lukion käymisestä luulisi olevan enemmän hyötyä kuin haittaa. Joka tapauksessa totuuden nyt paljastuttua en enää välttämättä haluaisikaan kyseisten firmojen palkkalistoille.

Toinen varteenotettava työpaikka voisi olla La Provencen toimituksessa oikolukijana. Jokaisessa numerossa on yksi tai useampi huvittava kirjoitusvirhe, joiden bongaaminen on suunnattoman hauskaa. Tämänaamuinen helmi oli "luomiväri": phare à paupières...! Minä olen pikemminkin tottunut kirjoittamaan fard à paupières... Ranska on siitä kettumainen kieli, että samalla tavalla ääntyvä sana voidaan pahimmassa tapauksessa kirjoittaa kolmella tai neljällä eri tavalla, mutta luulisi edes kontekstin kertovan toimittajalle, mikä kirjoitusasu on kulloinkin paikallaan. Phare kun tarkoittaa mm. majakkaa ja auton valoja. Jokin aika sitten samassa aviisissa oli pikku-uutinen autokolarista, joka yhden ylimääräisen s-kirjaimen takia sai surkuhupaisia piirteitä. Artikkelin mukaan nimittäin onnettomuudessa osallisena olleet autot suutelivat toisiaan ja tappoivat toisen kuljettajista: les voitures s'embrassent et font un mort. Todellisuudessa autot leimahtivat tuleen ja tappoivat kuskin: les voitures s'embrasent et font un mort. S'embrasser kahdella s:llä merkitsee suutelemista tai syleilemistä, s'embraser taas tuleen syttymistä. Paras olla tarkkana!

Aixistenceni on taas tältä kerralta loppumetreillä, paluulento CDG:n kautta Helsinkiin (ei siis Helsinskiin, vaikka La Provence sitkeästi niin väittääkin) lähtee sunnuntaina iltapäivällä. Kuulumisiin ensi viikolla koto-Suomesta käsin!

lauantai 10. tammikuuta 2009

Lumen vankina

Enpä olisi tällaistakaan kokemusta osannut kohdalleni odottaa! Olen tosiaan vasta tänään ensimmäistä kertaa ihmisten ilmoilla tiistaisen kirjoitukseni jälkeen: olemme nimittäin olleet kolme päivää jumissa kotikylässämme lumen takia...! (Me siis asumme pienessä kylässä noin kymmenen kilometrin päässä Aixin kaupungista; kylä kuuluu virallisesti Aixiin, mutta sillä on mm. oma postinumero, eli kyse ei ole aivan varsinaisesta esikaupunkialueesta.)

Kuten tiistaina kerroin, tänne oli odotettavissa lunta. Minä kuvittelin lunta tulevan noin kolme senttiä ja päivittelin jo etukäteen eteläranskalaisten herkkänahkaisuutta. Vielä tiistai-iltana lunta ei kuulunut ja keskiviikkoaamuna ennen ikkunaluukkujen avaamista löin E:n kanssa vetoa, että koko lumihysteria oli ollut turhaa. Kun sitten nousin sängystä ja avasin ikkunaluukut, ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen. Lunta tuprutti sakeammin kuin Turussa kertaakaan tänä talvena, ja sitä oli mitä ilmeisimmin tupruttanut jo muutaman tunnin, koska puiden oksilla, pihalle pysäköidyn auton päällä ja naapuritalon katolla oli reilut parikymmentä senttiä lunta. Napsin välittömästi valokuvia (joita saa ihailla blogissa tammikuun lopussa, kunhan ensin pääsen kotiin) ja olin vielä siinä vaiheessa ihan innoissani kauniin valkeasta maisemasta.

Tulevat ongelmat valkenivat minulle siinä vaiheessa, kun lähdimme ulos. Märkää raskasta lunta oli jalkakäytävillä ja ajoradalla kymmeniä senttejä, harvat liikkeelle uskaltautuneet autoilijat liukastelivat puolelta toiselle ja jalankulkijat kahlasivat loskaisessa lumessa pahimmillaan polvia myöten. Hetken jo ennätin ajatella, etteivät lumiaurat ole vielä ehtineet Aixista meille asti, kunnes tajusin, ettei täällä päin yksinkertaisesti ole lumiauroja. Tällainen lumimyräkkä osuu kohdalle noin kerran 20 vuodessa, joten lumentorjuntavälineistö on paikallisesta näkökulmasta turha investointi.

Kaivoin rakkaan suomalaisen lumiharjani avulla autoa lumikasan alta noin kolme varttia ja jupisin samalla E:lle, miten voi olla mahdollista, ettei kukaan osaa tehdä mitään vastaavassa tilanteessa. Turussa tiet olisi jo aurattu ja hiekoitettu moneen kertaan ja jalkakäytävätkin puhdistettu lumesta. Täällä kaupungintalon sivukonttorin edessä pari ukkoa lapioi lunta ja heitteli oven eteen suolaa, siinä kaikki toimenpiteet kaupungin puolesta. Bussiliikenne oli lopetettu täysin, Marignanen lentokenttä suljettu ja taksikuskitkin olivat lähteneet tai jääneet kotiin. Koska meillä ei ole autossa lumiketjuja ja kesärenkailla ei voinut kuvitellakaan lähtevänsä ajamaan, olimme motissa kylässä vailla mitään mahdollisuutta päästä Aixiin. Onneksi sähköt eivät meiltä katkenneet; iltauutisten mukaan yli 6000 taloutta Bouches-du-Rhônen departementissa oli ilman sähköä vielä lumisadetta seuranneena päivänä. Myös departementin moottoritiet suljettiin ja tuhansia ihmisiä jäi jumiin autoihinsa.

Torstaina lunta ei enää satanut, mutta seutu oli edelleen sekaisin. Bussit jäivät varikolle ja E. ei uskaltanut lähteä ajamaan, joten peruutimme kaikki sen päivän menot. Eilen bussit kulkivat jo Aixin kaupungin alueella, mutta eivät vieläkään Aixin ja lähialueiden välillä. Kävimme uudelleen katsomassa autoa ja lumilapion puutteessa loin auton ympäriltä lunta muovisella rikkasihvelillä. Hätä keinot keksii...! Tänään lumi oli jo sen verran sulanut, että autoilu onnistui vaivatta, joten pääsimme vihdoin asioille Aixiin.

Viranomaisten taholta selvitetään nyt, miten on mahdollista, että Marseillen kaltainen Ranskan toiseksi tärkein kaupunki halvaantuu täysin lumisateen takia. Joku kaupungin viranomainen selitti, että lumiauroja tai muitakaan toimintasuunnitelmia ei ole, koska tilastojen valossa Provencessa ei sada tällä tavalla lunta. Nyt kuitenkin satoi, olivat tilastot siitä mitä mieltä tahansa. Uskomatonta, että kaiken tämän jälkeen Marseillen kaupunginjohtaja laskee asiasta julkisesti leikkiä ja ehdottaa, että seuraavassa budjetissa hankitaan Marseilleen kolme lumiauraa. Me sentään selvisimme tilanteesta vähällä, toisin kuin kolme Aixin seudulla lumisateen aiheuttamissa liikenneonnettomuuksissa kuollutta ihmistä, tai ne tuhatkunta lentomatkustajaa, jotka jäivät pariksi pâiväksi eristyksiin Marignanen kentälle, tai ne tuhannet autoilijat, jotka viettivät yön jääkylmissä autoissaan suljetuilla moottoriteillä.

tiistai 6. tammikuuta 2009

Lunta odotellessa

Aixissa kuohuu! Ravintolassa, kahvilan tiskillä ja Monoprix'n kassalla puhutaan vain yhdestä asiasta: pian sataa lunta! Koko Ranskan pohjoinen puolikas on jo jonkin aikaa kärsinyt miinusmerkkisistä lämpötiloista, lumesta ja jäätävästä sateesta, joka muuttaa liikenneympyrät ja jalkakäytävät luistinradoiksi. Nyt tuo pahamaineinen talvisää liukuu kohti etelää, ja aamuisen La Provencen mukaan lunta on luvassa myös Aixiin, ensin 400-600 m korkeuteen ja myöhemmin itse kaupunkiin. Lämpötila hipoo tuskin viittä astetta viimeviikkoisen +12° sijaan ja ihmiset piiloutuvat korkeiden poolokaulusten, toppatakkien, huppujen ja kaulaliinojen suojiin. Viileää toki on, mutta pohjoismaisesta näkökulmasta ei tosiaankaan niin tappavan kylmää kuin mitä säätiedotuksissa pelotellaan – paitsi asunnottomille, joista puhutaan uutisissa päivittäin ja joita houkutellaan öiksi tilapäisiin asuntoloihin lämpimään. Jännittää nähdä, tuleeko lunta tosissaan ja jos tulee, niin kuinka paljon; parin sentin kerroskin saattaa olla vaarallinen, koska harvalla täällä on minkäänlaisia talvirenkaita. Meidänkin automme ainoa talvivaruste on Suomesta tuotu tuliterä lumiharja. Onneksi huomenna ei tarvitse lähteä kotoa mihinkään!

Uudenvuoden juhlinta sujui meidän osaltamme varsin rauhallisesti, kotona kahdestaan television ääressä ja nukkumaan heti puolenyön jälkeen, kun pakolliset tekstiviestit läheisimmille oli saatu lähtemään. Eri lähteiden mukaan Ranskassa lähetettiin uudenvuodenyönä 80-100 miljoonaa tekstiviestiä, mistä johtuen linjat olivat enimmäkseen tukossa ja E. sai Pariisiin lähettämänsä viestin lähtemään vasta uudenvuodenpäivän aamuna. Siitä saakka olemmekin elelleet enimmäkseen kotikolossamme, sunnuntaina tosin kävimme katsomassa Niko-poroleffaa, joka olikin varsin suloinen. Tänään oli pakko lähteä kaupungille, mutta huomenna linnoittaudumme jälleen kotiin ja odottelemme äsken hankkimamme DVD-soittimen asentajaa.