perjantai 28. joulukuuta 2007

Uudenvuodentoivotuksia

Aixistenceni jatkuu hyvissä merkeissä. Eilisiltapäivänä ennätin santon-kauppojen ja kuuman viinin ohella nauttia kaakaota chicin kahvilan ulkoterassilla ilman takkia (minkä tietysti muistin mainita kirjakaupan kollegoille lähettämässäni kortissa), käydä tutkimassa parin keskustassa sijaitsevan kirkon seimiä ja ottaa erinäisiä valokuvia, jotka näkyvät aikanaan myös blogissa. Tänään maleksin lähes tunnin Fnacissa ja nappasin mukaani Nana Mouskourin CD:n sekä romaanin nimeltä Le Clan Rhett Butler, jota takakannessa tituleerataan Tuulen viemän viralliseksi jatko-osaksi. Moinen kuriositeetti on totta kai pakko katsastaa, mutta ihmettelen vain, minne unohtui Alexandra Ripleyn Scarlett, jolla myös oli Margaret Mitchellin perikunnan siunaus? Pariin päivään en tosin pääse romaania aloittamaan, sillä eilen tartuin joululahjaksi saamaani Diane Setterfieldin Kolmanteentoista kertomukseen, jonka luvataan olevan kirjallisuuden ystävien unelma. Hyvältä vaikuttaa ainakin ensimmäisten kolmen luvun perusteella.

Sain äsken hyviä uutisia sähköpostiini: Air Francelta oli tullut erittäin kunnioittava ja kohtelias meili, jossa syvästi pahoiteltiin koneeni taannoista myöhästymistä. Koska olen uskollinen kanta-asiakas, yhtiö haluaa hyvittää kokemani harmin lahjoittamalla minulle 1000 lentopistettä. Génial ! Tämä reissu todella oli noin kahdeskymmenes edestakainen lentoni AF:lla, ja koska maksoin liput pisteilläni, niitä ei tästä matkasta olisi normaalisti kertynyt. 1000 pistettä vastaa melkein yhden Pariisi- Helsinki-lennon kertymää, joten en voi kuin riemuita.

E. on tästä iltapäivästä alkaen kaksi viikkoa joululomalla. Sunnuntaina menemme tuplaelokuviin, ensin aamupäivänäytökseen katsomaan eläinten parinmuodostuksesta kertovaa luontoelokuvaa Les Animaux amoureux ja iltapäivällä edelleen eläinteeman mukaista Le renard et l'enfant, jossa pikkutyttö kohtaa suloisen ketun. Muuten loman aikana käymme todennäköisesti ainakin Avignonissa, mahdollisesti muuallakin. Alennusmyynnit alkavat Bouches-du-Rhônessa 10.1. (sopivasti Stockmannin palkkapäivänä!), joten silloin aion tulla Aixiin. Tarvitsen nimittäin tulevia Mireillen konsertteja varten mustat korkokengät, jotka olisivat hieman käyttökelpoisemmat kuin nykyiset 13 cm koroilla varustetut sortiirauskenkäni. Pystyn toki edelleen kävelemään niillä, mutta epämukavuus ja seuraavan päivän jalkasärky ovat suhteettomat kengistä saatavaan hyötyyn nähden. Olen jo katsonut valmiiksi muutamia ehdokkaita, nyt odotan vain hintojen laskua.

Koska en enää tänä vuonna tule nettikahvilaan, toivotan jo nyt teille kaikille onnellista ja riehakasta uutta vuotta 2008! Loman aikana yritän tulla bloggaamaan edes pari kertaa, mutta jos en ennätä, blogi päivittyy tammikuun 20. päivän tienoilla palattuani Suomeen. Kuulumisiin siis ensi vuonna!

torstai 27. joulukuuta 2007

Ranskassa jälleen

Täällä ollaan taas! Tuttuun tapaani lensin tapaninpäivänä Provenceen viettämään uutta vuotta E:n kanssa. Tällä kertaa viivyn kokonaiset kolme ja puoli viikkoa.

Joulu vilahti ohi varsin rauhallisesti lukien, syöden ja laiskotellen. Koko eilinen päivä taas kului matkustaessa: Pariisiin asti pääsin ongelmitta, mutta Roissyssa kävi ilmi, että Marseillen-kone oli lähes kaksi tuntia myöhässä. Vaihtoehdot olivat vähissä, joten tyydyin kohtalooni ja odotin kylmässä ja täpötäydessä transithallissa muiden tavoin. Lopulta kone pääsi lähtemään puolitoista tuntia aikataulusta jäljessä. Roissyn vilkkusilmäinen miesvirkailija väitti myöhästymisen syyksi maanjäristystä (mikä olisi voinut olla hyvin mahdollista, Aix ympäristöineen tosiaan sijaitsee seismisesti aktiivisella alueella), mutta koneen kapteenin mukaan syynä oli erään matkustajan saama sairauskohtaus. Kone pääsi lähtemään Pariisiin reilusti myöhässä, koska kaikki matkatavarat piti ottaa ulos ja lastata uudelleen, jotta sairastuneen matkustajan laukkuja ei lennätettäisi turhaan Pariisiin. Harmittava tapaus kaikille osapuolille, mutta nyt ainakin sain kokea sellaisen ylellisyyden, että E. oli odottamassa minua kentällä saapuessani. Yleensä minä olen odottanut häntä, koska kone saapuu normaalisti samaan aikaan kuin E. pääsee töistä, minkä jälkeen hänen pitää vielä ajaa puolisen tuntia Marignaneen. Matkalaukkunikin saapui vaihteeksi samalla koneella ja jopa ensimmäisten joukossa. Se oli saanut kahvaansa Finnairin joulunpunaisen Priority-lapun, koska hoidin lähtöselvityksen isän pistestatuksen ansiosta Finnairin Platinum-tiskillä. Aion takaisin lähtiessäni jättää lapun paikalleen, jos vaikka sen ansiosta saisin laukkuni perille myös Helsinkiin.

Ostin Helsinki-Vantaan Stockmannilta E:lle tuliaisiksi maksalaatikon, jonka paistoimme heti eilisiltana. E. väitti sitä kissanruoan näköiseksi, mutta suostui silti syömään puoli lautasellista. Kuulemma hän ei ihmettele, ettei suomalainen keittiö ole maailmankuulu, jos kaikki ruokamme ovat maksalaatikon, kaurapuuron ja ruisleivän kaltaisia. Minä tietysti heti oikaisemaan, että meillä osataan kyllä tehdä myös kunnon gourmetruokaa. Eivät riviranskalaisetkaan pistele hanhenmaksaa ja sammakonreisiä päivittäin perusillallisekseen, non mais...!

Aixissa on ihanaa olla pitkästä aikaa. Cours Mirabeaulla on vielä joulumarkkinat, 49 pientä puista leikkimökin näköistä torikojua täynnä käsitöitä, leivonnaisia, leluja ja muuta jännää. Join äsken ohi kulkiessani pienen mukillisen alsacelaista vin chaudia, joka oli kyllä hyvää, mutta ei aivan kotoisen glögin veroista. Ehkä syynä on se, etten täkäläisessä talviauringossa toppatakissa hikoillen oikein päässyt tarvittavaan joulutunnelmaan? Pistäydyin myös viimeisiä päiviä auki olevilla santon-markkinoilla ja täydensin hieman kokoelmaani. Ensi vuonna seimessäni komeilevat joukon jatkona karhu ja fasaani.

maanantai 24. joulukuuta 2007

Iloista joulua kaikille!

Viimeinen työpäivä on onnellisesti takana, viimeiset asiakkaat palveltu, kassat laskettu viimeisen kerran ja Stockmannin tarjoama joulupuuro nautittu. Äsken katsoin joulurauhanjulistuksen digiboksin kovalevyltä; vaikka ohjelma on joka vuosi täysin samanlainen, ei minulle tule joulua ilman julistusta, vaikka sitä ei aivan reaaliajassa näkisikään.

Nyt joulu voi lopultakin tulla. Äiti valmistelee jouluateriaa – lohta, perunaa, keitettyjä kananmunia, isälle pieni kinkku ja vanhemmille laatikoita –, isä laittoi juuri saunan lämpenemään ja koira ihmettelee lahjapaketteja kuusen alla. Minä istuskelen, rentoudun parin kuukauden raskaan työrupeaman jälkeen ja mietin, kuinka onnellinen olenkaan juuri nyt, tässä kodissa, rakkaiden ihmisteni kanssa.

Toivotan kaikille blogini lukijoille, niin vakiovieraille kuin satunnaisille pistäytyjille, rauhallista ja onnellista joulua.

sunnuntai 23. joulukuuta 2007

Joulupuu on rakennettu

Aatonaatto on meillä perinteinen kuusenkoristelupäivä, josta en jäisi mistään hinnasta paitsi. Nautinkin tänään vapaapäivästäni ja ajoin Saloon viemään joululahjoja ja koristelemaan joulupuuta. Entiset kuusenkynttilät eivät enää tänä vuonna syttyneet, joten kipaisimme ostamaan uudet, jotka tosin oli tarkoitettu lähinnä ulkokäyttöön. Niin ollen niiden johto on lähes tavallisen sähköjohdon paksuinen, mikä tietysti sisäkuusessa luo vähemmän esteettisen efektin. Näillä kuitenkin pärjäämme tämän joulun, ja ensi vuonna on aikaa hankkia hyvissä ajoin kunnon sisäkäyttökynttilät. Koristin kuusen mahdollisimman yksinkertaisesti punaisilla, sinisillä ja hopeanvärisillä peruspalloilla, sillä en voi sietää kaikenlaista pikkutilpehöörikoristetta, tonttuja, enkeleitä, eläimiä jne. Tosin, koska poikkeus tunnetusti vahvistaa säännön, on meidänkin kuusessamme pallojen lisäksi hopeinen ja kultainen pikkukarhu sekä kaksi minun paperista taittelemaani tähteä, jollaisia puolanopettajani opetti meitä tekemään viisi vuotta sitten puolalaisen tavan mukaan. Tällainen kuusesta lopulta tuli:



Kuva ei ole selkein mahdollinen, mutta kelvannee kuitenkin joulutunnelman luomiseksi blogiin. Seimeni on muuten pöydällä kuusen vasemmalla puolella. Yksi koriste on ylitse muiden, nimittäin vaaleanpunainen pallo, jonka olen saanut lahjaksi amerikkalaiselta tuttavaltamme ensimmäisenä joulunani vuonna 1981:



Kuvassa erottuu hämärästi pallon teksti Baby's First Christmas 1981. Olin tuolloin 10 kk ikäinen. Siitä saakka pallo on aina saanut kunnian olla ensimmäinen kuuseemme ripustettava koriste. Toivottavasti se säilyy ehjänä vielä toiset 26 vuotta, sillä en osaa kuvitella joulua ja joulukuusta ilman ikiomaa vaaleanpunaista vauvapalloani.

Huomenna on vielä viimeinen työpäivä, sen jälkeen rauhoitumme joulunviettoon, ja keskiviikkona näen vihdoin jälleen E:n. Elämä hymyilee.

lauantai 22. joulukuuta 2007

Melkein joululomalla

Seitsemäksi töihin meno kuulostaa paljon ankeammalta kuin se oikeasti oli. Toki jouduin nousemaan jo klo 4.40, sillä välttämättömät aamutoimeni vievät aina noin puolitoista tuntia, mutta en silti ollut väsyneempi kuin muinakaan aamuina. Itse asiassa oli jännittävää lähteä töihin jo vähän kuuden jälkeen. Ajoin koko Turun keskustan läpi vajaassa kymmenessä minuutissa ja näin koko aikana vain kolme jalankulkijaa ja parikymmentä autoa. Kadut olivat hiljaiset ja tyhjät, autossa mukavan lämmin ja stereoista kaikui Gloria in Excelsis Deo. Pääsin jo lähelle kauan kaipaamaani joulutunnelmaa.

Jopa Louhen parkkihalli oli paria autoa lukuun ottamatta tyhjä, joten sain vallattua parhaan paikan heti Puolalankadun uloskäynnin vierestä. Kipitin kyllä mahdollisimman nopeasti ulos tyhjästä luolasta, sillä Ketussa ja muissakin saksalaisissa poliisisarjoissa murhan uhri on usein yksinäinen nainen tyhjässä parkkitalossa.

Toiseksi viimeinen työpäiväni loppui jo puoliltapäivin, joten pääsin hoitamaan viimeiset jouluostokseni. Olisin mielelläni pistäytynyt cafén puolella nauttimassa pikkupullon Lansonia ylihuomenna päättyvän työsopimukseni kunniaksi, mutta koska olin poikkeuksellisesti autoilija, jäi samppanja haaveeksi. Iltapäivän olisin voinut pyhittää gradulle, mutta päätin olla ansainnut joululomaa graduilusta ja jatkaa sitä vasta tammikuun puolella. Analyysini on enää yhtä alalukua vailla, joten ehtinen saada sen määräaikaan mennessä valmiiksi. Jäin siis hieman tavoitteestani, mutta sentään vain muutaman sivun!

Gradun sijasta aion viettää loppupäivän lukemalla. Löysin muutama päivä sitten Akateemisen perukoilta kiehtovan ja kattavan teoksen korsetin kulttuurihistoriasta, jota tietysti historiallisen muodin ja epookkielokuvien fanina olen ahminut jo useana iltana. Korsettikirjan ohella lukulistallani vuoroaan odottavat ainakin Anne Tylerin The Amateur Marriage, selittämättömiä ilmiöitä esittelevä Mysteria, Anni Blomqvistin iki-ihana Myrskyluodon Maija upouutena pokkarina sekä edelleen kesken oleva Skilda verkligheter, joka ei sittenkään osoittautunut täydelliseksi valinnaksi. Miltei jokainen luku päättyy siihen, että päähenkilöt menevät nukkumaan, ja muutenkin tarina ja dialogit toistavat itseään. Toisin kävi Jussi Valtosen Siipien kantamien kanssa, jonka selvitin kolmessa päivässä. Ihana, koskettava tarina keski-ikäisen opettajan ja abiturienttitytön suhteesta tai sen yrityksestä. Kirjan loppu tosin jäi vaivaamaan minua. Se oli kaunis, mutta jotenkin "väärä": ei tässä näin pitänyt käydä! Edellisten lisäksi jouluna on perinteisesti luvassa reilusti tämän syksyn kirjasatoa, joista lisää, kunhan paketit on avattu.

keskiviikko 19. joulukuuta 2007

Joulu yllättää aina

Jostain kumman syystä yhteiskuntaan mahtuu aina kansalaisia, joille joulu tulee täydellisenä yllätyksenä siitä huolimatta, että se on tullut joka ainoana edellisenäkin vuonna samaan aikaan. Mainitut kansalaiset heräävät yhtäkkiä pari päivää ennen joulua, ovat liikkeellä pahimpaan jouluruuhka-aikaan ja närkästyvät, koska muutkin ovat tuolloin kömpineet koloistaan ihmisten ilmoille. Eräs asiakas esimerkiksi ei arvostanut laisinkaan sitä, että lahjojen paketointi on ulkoistettu erilliseen pakkauspisteeseen myymälän oven ulkopuolelle. Ensin nimittäin pitää jonottaa kassalle ja sitten paketointiin, jolloin saman tavaran takia pitää jonottaa kaksi kertaa. Nii-in, joulun aikaan moiselta ajanhukalta tuskin voi välttyä, totesin ja pakkasin asiakkaalle mukaan arkillisen lahjapaperia kotona suoritettavaa tee-se-itse -paketointia varten. Mielessäni ajattelin, että jos asiakas olisi ollut liikkeellä marraskuussa, hän olisi saanut pakettinsa suoraan kassalta ja liiemmin jonottamatta. Vaan eihän se sovi: ei marraskuussa voi tietää, että joulu on muutaman viikon kuluttua ja kaupassa silloin ruuhkaa...!

Viikon ulkomaanuutinen käsittelee – yllätys yllätys – Ranskan tuoreinta kohua, Sarkozyn ja malli - laulaja Carla Brunin tuoretta suhdetta. Olin tikahtua nauruun asiasta kuullessani, niin epäsuhtaiselta pari vaikuttaa. Miltä meillä kuulostaisi Sauli Niinistön ja Ninja Sarasalon seurustelu? E. kutsuu lukuisista miessuhteistaan tunnettua, varsin heikot laulunlahjat omaavaa Brunia halveksivasti "toisten jämiksi" ja skannasi minulle aamun La Provencesta mielipidekirjoituksen, jossa Brunia kutsutaan kitaranrämpyttäjäksi: "Lisätkää onnenpekka-Nicolasin ja kitaranrämpyttäjä-Carlan kuherteluun keskiaikaiset kiertelevät laulajat Barbelivien ja Macias, kelttiläinen sankarirunoilija Gilbert Montagné ja diiva Mireille Mathieu, ja kas, siinä meillä on Petits chanteurs de l'Elysée -kuoro." (Ranskan kulttuurielämää vähemmän tunteville selitykseksi, että säveltäjä Didier Barbelivien ja reilusti keski-ikäiset laulajat Enrico Macias ja Gilbert Montagné osallistuivat Mireillen tavoin näkyvästi Sarkozyn toukokuisiin voitonjuhliin, ja Petits chanteurs de l'Elysée taas parodioi tunnettua ranskalaista Petits chanteurs à la croix de bois -
poikakuoroa.) Henkilökohtaisesti vähät välitän siitä, kenen kanssa Sarko aikaansa viettää, mutta Carla Bruni ei ehkä ollut kaikkein todennäköisin Elyséen emäntäehdokas. Saa nähdä, kuinka kauan idylli kestää. Huvittavaa jutussa on, että vielä keväällä Bruni kannatti avoimesti Ségolène Royalia.

keskiviikko 12. joulukuuta 2007

Jouluoloa etsimässä

Pidin tänään välipäivän työstä ja graduilusta ja pistäydyin vaihteeksi Salossa halailemassa mopsia ja vanhempiani. Aatu oli innoissaan jälleennäkemisestämme ja pyrki innokkaasti syömään lautaseltani. Ovelana otuksena hän toki tietää, että minulta irtoaa herkkupaloja todennäköisemmin kuin äidiltä ja isältä.

Menin äidin seuraksi partiolaisten joululaulutilaisuuteen kirkkoon, vaikka en viitsinytkään rasittaa jälleenlöydettyä ääntäni laulamalla. Joululauluja on aina mukava kuunnella näin joulun alla, ja soittimessani onkin pyörinyt jo viikon päivät tämä:



Ehdoton ykkössuosikkini joululaulujen joukossa on Minuit chrétiens (suomeksi kai Oi jouluyö), nimenomaan Mireillen ja isänsä Roger Mathieun duettona. Siinä jää Jussi Björling kirkkaasti toiseksi.

Koska en mahdollisesti ennätä kotiin enää ennen jouluaattoa, kokosin jo tänään provencelaisen jouluseimeni valmiiksi joulua varten. Olen ostanut sen Aixin parhaalta santon- eli seimihahmotekijältä Fouquelta. Seimen ja perussetin (Jeesus, Maria, Joosef, härkä ja aasi) lisäksi olen kasvattanut kokoelmaa vuosi vuodelta erilaisilla eläimillä. (Klikkaa kuva isommaksi!)



Nyt seimeeni kuuluvat mm. kettu poikasineen, kanaperhe, siili, kissapariskunta ja lauma lampaita ja vuohia paimenineen ja paimenkoirineen. Varsinaiseen provencelaisseimeen kuuluu kymmeniä erilaisia hahmoja kylähullusta kalastajaan, mutta minä olen pitäytynyt tarkoituksella pelkissä eläimissä. Santonit ovat varsin hintavia, joten kokonaisen kylän rakentamiseen saisi kevyesti uppoamaan satoja euroja, ja ennen kaikkea sitä varten pitäisi olla valtavasti tilaa. Sitä paitsi, kuten E. aina toteaa kiertäessämme katselemassa Aixin kirkkojen seimiä, Jeesus ei todellakaan syntynyt provencelaiskylässä.

maanantai 10. joulukuuta 2007

Tynkäsunnuntai

Huonostihan siinä lopulta kävi. Menin sittenkin lauantaina lääkäriin ja palasin sieltä antibioottikuurin kanssa. Kiva, ettei vallan turha reissu tullut...! Tuhma kurkkupöpö vei äänenikin, mutta siitä huolimatta lähdin sunnuntaina urheasti töihin – ja palasin kaksi tuntia myöhemmin kotiin kollegoiden passittamana. Puherajoitteisena ei myyminen oikein luonnistunut, ja jotkut asiakkaat tuntuivat olevan hiukan ihmeissään, kun myyjän suu kyllä liikkui, mutta ääntä ei kuulunut.

Tänään olisin taas ollut työvuorossa, mutta äänenkäyttöni ja yleiskuntoni olivat aamuvarhaisella sitä luokkaa, että soitin töihin ja sain luvan olla tämän päivän kotona. Rehellisesti sanoen tiedän hyvin, ettei minusta olisi tällaisena ollut siellä mitään hyötyä, ja sitä paitsi en itse asiakkaana välittäisi kohdata Stockmannilla räkivää ja haudantakaisella äänellä kuiskivaa myyjää. Huomenna kyllä aion mennä töihin, sillä minulla on vain neljän tunnin iltavuoro. Jos rupean odottamaan, että flunssa menee kokonaan ohi, en pääse sinne enää lainkaan takaisin, eivätkä ansionmenetyksetkään ole mikään kaikkein vähäisin seikka. Totta puhuen en edes tiedä, miten Suomessa maksetaan palkkaa sairasloman ajalta; Ranskassa olen ollut vain päivän sairaslomalla, ja silloin en ainakaan saanut senttiäkään. Ehkä täällä on asiat paremmin.

Jotta päivä ei olisi mennyt pelkäksi loikomiseksi, sain mehun lipittämisen ohella aikaan pari sivua gradua sekä Facebookiin uusia eläinkuvia sun muuta tähdellistä. Huomenna menen kuulemaan palautetta ensimmäisestä analyysiluvustani ja toivon tosiaan, ettei sitä tarvitsisi paljoa korjailla. Mieluiten menisin vain täyttä höyryä eteenpäin ja jättäisin kaikki muokkaukset myöhemmäksi. Päivät kun hupenevat silmissä, ja viikonlopun graduilumahdollisuudet kaatuivat flunssatukkoisten aivojeni työkyvyttömyyteen.

perjantai 7. joulukuuta 2007

Pöpöpaholainen jyllää

Pitihän se arvata. Olen vuosikaudet hakenut Stockmannille töihin, ja kun vihdoin sinne pääsen, tulen kipeäksi juuri joulun alla. Viime lauantaina jouduin jäämään pois töistä oksennustaudin vuoksi, joka ei onneksi kestänyt kuin päivän (se on muuten ns. vaarattomista sairauksista kaikkein inhottavin). Kurkkuni on ärhennellyt jo muutaman päivän, ja nyt näyttää pahasti siltä, että sinne pesiytynyt pöpö on kutsunut kavereita kylään. Jaksoin kyllä olla koko päivän töissä, mutta ääni ei tahtonut millään riittää ja olin tavallista väsyneempi. Heti kotiin päästyäni olo alkoi kuitenkin tuntua reilusti flunssaiselta tukkonenineen, lihassärkyineen ja muine asiaankuuluvine oireineen. Kuumetta minulla ei sentään ole.

Olen lipittänyt litratolkulla kuumaa mehua ja napsinut lempilääkkeitäni, ranskalaisia Efferalgan-poretabletteja. Lääkäriin en viitsisi mennä maksamaan 40 euroa siitä hyvästä, että minun käsketään levätä ja juoda paljon kuumaa mehua. Ennen kaikkea en haluaisi olla pois töistä, sillä sunnuntaina on luvassa tuplapalkka, ja muutenkin jouluapulaisen olisi suotavaa ilmestyä töihin näin lähellä joulua. Jos tämä nyt vallan mahdottomaksi menee, mietin asiaa uudelleen, mutta toistaiseksi yritän pärjätä mehun ja Strepsilsien voimalla.

Ryhdyin äsken lukemaan ruotsinkielistä romaania ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Ruotsinkieliset pokkarit sijaitsevat kirjakaupassa aivan nenäni edessä, joten niitä ei voi olla silmäilemättä, ja toivon tällä keinolla onnistuvani herättelemään passiivista kielitaitoani hieman aktiivisemmaksi. Valitsin Marianne Fredrikssonin romaanin Skilda verkligheter sen houkuttelevan alaotsikon En kärlekshistoria takia. Kirja, jota jo kannessa mainostetaan rakkaustarinaksi, ei voi olla huono.

tiistai 4. joulukuuta 2007

Pää pumpulia täynnä

Joulu tulla jolkottaa ja jouluapulainen hajoaa hajamielisyyteensä. Eilen töistä lähtiessäni unohdin kokonaan leimata työaikani päättyneeksi, marssin vain työvuoroni päätteeksi suoraa päätä pukuhuoneeseen ja kotiin. Vasta puoliltaöin sängyssä unta odotellessani tajusin, että systeemin mukaan olen edelleen töissä; pakko oli nousta, mennä laittamaan tietokone päälle ja meilata työvuoroista vastaavalle esimiehelle, että lähdin kyllä aivan aikataulun mukaisesti töistä. Puolustuksekseni totean, etten ole viiteen vuoteen ollut työpaikassa, jossa on käytössä kellokorttijärjestelmä. Leimausrutiini on näin ollen vasta kehittymässä.

Toisen kerran saatoin itseni suunnattomaan häpeään töissä muutama päivä sitten, kun suomea puhunut mutta ilmeisesti ruotsinkielinen asiakas tiedusteli, onko meillä erästä lehteä. Olin aivan varma, että asiakas sanoi "buukkatalouden-lehteä" ja minä tyhmänä selailemaan tietokonetta hakusanalla boka-talous. Ihmettelin, mikä kumma voi olla boka-talous, kun vanhempi kollega ehätti hätiin ja lykkäsi asiakkaalle tiskillä olleen ilmaismainoslehden. Lehden kannessa luki isoilla kirjaimilla BOKKATALOGEN. Asiakas ei siis todellakaan sanonut [buukkatalouden], vaan [buukkataloogen]. Pitäisiköhän pukin tuoda minulle kuulolaite...?

Sain tänään graduiltua ennakkosuunnitelmani mukaisesti ja lähdin gradurupeaman päätteeksi kävelylle keskustaan. Napsin valokuvia kuin japanilainen konsanaan, mutta tulokset jäivät odotettua laihemmiksi: ilmeisesti kamerani salama ei ole riittävän voimakas, sillä kuvat jäivät varsin hämäriksi jouluvaloja lukuun ottamatta. Laitan tähän siitä huolimatta muutaman otoksen, jotka toivon mukaan lievittävät expatriaattien Turku-ikävää. (Clin d'œil à Töötsi !)



Tuomiokirkon joulukuusi, onneksi valaistu...



Pätkä Aboa Vetus -museon freskomuuria





Yliopistonkadun jouluvaloja



Työpaikkani <3