keskiviikko 28. elokuuta 2013

Paras aika kesästä

Elän parhaillaan kesän parasta aikaa.

Elokuu on ehtinyt melkein huomaamatta viimeisille päivilleen. Loputkin kollegat ovat palanneet kesälomiltaan. Päivälämpötila on asettunut siedettäväksi ja aamuisin on jopa viileää. Kaupat ovat täynnä koulutarvikkeita ja syysvaatteita.

Minä lähden ylihuomenna kesälomalle. Alpeille, kuten aina. En osaisi kuvitella lähteväni minnekään muualle, vaikka kauniita ja kiinnostavia kolkkia tässä maassa riittää enemmän kuin yhden ihmisiän tarpeiksi. Pienestä vuoristohotellista on tullut meille kuin kesämökki. Muistamme ulkoa jokaisen huonekalun, taulun, pihalla kasvavan puun. Kaikki siellä on tuttua, turvallista, monta kertaa aiemmin koettua. Kun ensimmäisen kerran kaarramme maantieltä hotellin pihaan, tuntuu kuin edellisestä kerrasta ei olisikaan kulunut kokonaista vuotta.

Silti tänä vuonna moni asia on eri lailla kuin ennen. Auto ei ole tällä kertaa sama eikä sitä aja E., vaan minä. Loma on minullekin oikeaa lomaa, lepoa ja rentoutumista työntäyteisen vuoden jälkeen. Makaan pihalla lukemassa samoin kuin aiempinakin vuosina, mutta tiedän saavani samaan aikaan palkkaa.

Kuluneena viikonloppuna mietin jälleen kerran, kuinka perusteellisesti elämäni onkaan muuttunut siitä, kun viime syyskuussa lähdimme Alpeilta. Tasan vuosi sitten minulla ei ollut tietoakaan työpaikasta, omasta rahasta tai autosta. Jos joku olisi silloin kertonut, että seuraavalla kerralla palatessani minulla olisi vakituinen työ ja vasta ostettu auto, en varmaan olisi uskonut. 

Vuosi voi olla yhtä aikaa uskomattoman lyhyt ja pitkä aika. Viimeisen vuoden aikana koko elämäni on heittänyt häränpyllyä. Kaikki minua aikaisemmin piinanneet asiat – työttömyys, rahattomuus, näköalaton tulevaisuus, kulkuneuvon puute – ovat järjestyneet kuin ihmeen kaupalla. Kannatti olla kärsivällinen ja jaksaa uskoa siihen, että kaikki selkiytyy ja kääntyy parhain päin ja että kaikesta selviää aina. 

En vielä tiedä, saanko loman aikana tilaisuutta kirjoittaa blogiin. Jos kännykän nettiyhteys suinkin toimii, voi vuoristokuviani seurata Instagramissa: http://instagram.com/anna_fifi myös ilman omaa Instagram-tiliä.  

tiistai 27. elokuuta 2013

Ahdasmielinen kaupunginjohtaja

Minulla on koko aikuisikäni ollut tapana katsoa vähintään yhdet tv-uutiset päivässä ja lukea päivittäin sekä aamun sanomalehti että useiden lehtien nettiuutissivut. Tavanomaisesta uutisvirrasta – Syyria, Egypti, talouskriisi, junaonnettomuus siellä, lento-onnettomuus täällä, aseellinen välienselvittely Marseillessa – nousee aina välillä jokin uutinen, joka saa aikaan välittömän WTF-tunteen. Niin tälläkin viikolla.



Bollènen kaupungissa Avignonin lähellä kuohuu. Äärioikeistolaiseen Ligue du Sud -puolueeseen kuuluva kaupunginjohtaja Marie-Claude Bompard kieltäytyy vihkimästä avioliittoon kolmekymppistä pariskuntaa. Mainittakoon selvyyden vuoksi, että Ranskassa ainoa virallinen avioliitto solmitaan kaupungintalolla ja viralliseksi vihkijäksi kelpaa kaupunginjohtaja tai joku kaupunginvaltuuston jäsenistä, adjoints au maire tai conseillers municipaux

(kuva)

Bompard ei suostu hoitamaan tätä osuutta kaupunginjohtajan velvollisuuksistaan siksi, että kyseessä on naispari. Vaikka tasa-arvoinen avioliittolaki on hyväksytty ja astunut voimaan koko valtakunnassa, perustelee Bompard kieltäytymistään "henkilökohtaisilla ja uskonnollisilla mielipiteillään". Harmi vain, että Ranskassa on valtio ja kirkko erotettu toisistaan yli sata vuotta sitten eikä uskonnollisilla mielipiteillä tulisi siis olla pienintäkään sijaa valtion asioissa. Bompard ei myöskään suostu delegoimaan vihkimistä kenellekään toiselle valtuutetulle.

Olisipa mukavaa, jos muutkin kansalaiset saisivat  itse päättää, mitä lakeja he noudattavat. Minusta olisi kiva ajaa moottoritiellä nopeammin kuin 130 km/h ja tykkäisin myös saada hakea kaupoista ilmaiseksi tavaraa. Varastaminen ja ylinopeuden ajaminen ovat toki vastoin lakeja, mutta hei, jos Bollènen kaupunginjohtajan ei tarvitse noudattaa lakia, miksi minun tarvitsisi? 

Jos madame Bompardin todella on ylivoimaisen vaikeaa kunnioittaa Ranskan kansalliskokouksen säätämää lakia, joka suoraan liittyy hänen luottamustoimensa hoitamiseen, olisi varmaankin suotavaa harkita jotain muuta työtä. Eihän tässä nyt mistään keskitysleirin vartijan toimenkuvasta ole kyse, vaan kahden täysi-ikäisen ja vapaaehtoisen henkilön vihkimisestä avioliittoon. Jos Ranskan lait eivät miellytä, Bompard voisi muuttaa vaikkapa Venäjälle. Siellä tuskin ihan heti tulee tarvis vihkiä homoja.    

Totean ja korostan vielä, että minun puolestani Marie-Claude Bompard saa vapaasti olla homoista, Jumalasta tai avaruusolioista aivan mitä mieltä tahansa. Omat henkilökohtaiset, uskonnolliset tai vastaavat mielipiteet täytyy kuitenkin pystyä erottamaan työvelvollisuuksien hoitamisesta. Ei kristitty palomieskään voi kieltäytyä sammuttamasta palavaa taloa sillä perusteella, että siellä asuu homoja tai muslimeja. Laki on laki ja sitä noudatetaan, tai sitten muutetaan sellaiseen maahan, jonka lait sopivat paremmin omaan arvomaailmaan. Pitäisin itsekin mieluummin bruttopalkkani sellaisenaan kuin antaisin siitä ensin 25 % erilaisiin pidätyksiin ja maksuihin ja maksaisin vielä lopusta palkasta veroa, mutta näin se vain menee ja siihen on suostuttava. Bompardilla olisi vieläpä mahdollisuus delegoida epämiellyttävä työtehtävä muille, mutta hän kieltäytyy siitäkin.     

tiistai 13. elokuuta 2013

Syksy yksillä, kesä toisilla

Elokuu on hämmentävää aikaa näin keski- ja etenkin eteläeurooppalaisesta näkökulmasta. Kesä on parhaillaan kauneimmillaan ja kuumimmillaan, 85 % kaikista mahdollisista palveluista on kiinni kesälomien takia ja viikonloppuisin Ranskan oikean alakulman ruuhkat saavat TV:n liikennetiedotuksissa koodivärikseen pahaenteisen mustan. Liikenteen sujumista kuvaavat värit vaihtelevat vihreästä oranssin ja punaisen kautta mustaan, ja "mustana viikonloppuna" etelään tai sieltä pois pyrkiminen merkitsee tuntikausien matelua auringonpaahteisilla moottoriteillä. Kesäsäät ovat tällä seudulla ihanteelliset:



Samaan aikaan Suomessa koulut alkavat, Facebookin uutisvirta tulvii "arki alkaa, ajoissa nukkumaan" -päivityksiä ja naistenlehdet esittelevät syysmuotia, sukkahousuja ja luumunvärisiä mattahuulipunia. Nyt jo? Keskellä kesää? 

Oma kesälomani häämöttää vielä kaukana yhdeksän työpäivän päässä. Olihan minulla ihana Suomiloma kesäkuun alussa, mutta sen jälkeen on ollut jo niin monta lyhyttä ja huonosti nukuttua yötä, helteistä iltaa +29-asteisessa kodissa, kokousta ja kirjanpitoa ja sekalaista juoksevaa asiaa, että alan todella olla kunnollisen löhöloman tarpeessa. Uskon, että tänä vuonna tulen nauttimaan Alpeilla liskoilusta entistäkin enemmän: onhan tämä ensimmäinen kerta, kun loma on minulle todellinen loma vastakohtana työlle eikä vain tavanomaista joutilasta oleskelua.

Lomapäiviä laskeskellessani tulin ajatelleeksi, että Suomen ja Ranskan lomakäytännöissä taitaa olla vissi ero. Suomessa ilmeisesti on tapana ottaa kerralla koko viiden viikon kesäloma ja kärvistellä koko loppuvuosi töissä parin satunnaisen vapaapäivän voimin? En ole itse koskaan ollut Suomessa palkallisella lomalla, mutta tällaisen käsityksen olen saanut. Ranskassa taas lomaviikot pikemminkin jaotellaan tasaisesti eri vuodenajoille. Kesällä on lomaa yleensä viikosta kolmeen ja loput lomat pidetään kuka jouluna, kuka helmikuussa ja kuka taas pääsiäisenä. En tunne yhtäkään ranskalaista (mikä ei tarkoita sitä, etteikö heitäkin olisi), joka pitäisi koko vuoden lomansa yhdellä rysäyksellä kesällä. Minä en ainakaan jaksaisi olla töissä 11 kuukautta putkeen ja pitää sitten kokonaisen kuukauden lomaa. 

Pieni lomantynkä minullekin silti jo elokuussa suodaan: torstaina on taas vaihteeksi katolinen juhlapyhä, ja paikalliseen tapaan sen jälkeinen perjantai pidetään vapaata eli "tehdään silta", faire le pont. Torstaina aion nukkua! ja sen jälkeen syödä, lukea ja nukkua vielä lisää. Perjantaina pistäydymme pitkästä aikaa Avignonissa moikkaamassa Mireillen Sophie-siskoa, jota en ole nähnyt melkein vuoteen. 

Sain aamulla töihin huoltopaketin äidiltä. Tuoreiden naistenlehtien lisäksi siinä oli vaaleanpunainen neulejakku syksyksi ja ensimmäinen koskaan omistamani muumimuki:

 (kuva)

Näin mukista kuvan jossakin netin syövereissä ja ihastuin siihen niin, että pyysin äitiä hankkimaan sen minulle. Niiskuneiti koruineen ja käsilaukkuineen muistuttaa elävästi allekirjoittanutta, etenkin kun mukin toisella puolella Niiskuneiti meikkaa kuten tässä saman sarjan kulhossa:

(kuva)

En ole mikään erityinen muumifani, mutta tämä oli todella suloinen ja osuva. 
    

perjantai 9. elokuuta 2013

Hän on täällä tänään!

Juniorimajava on päässyt uuteen rakastavaan kotiinsa! 


Tässä Castor Junior aamuauringossa byroon edessä tänä aamuna.

Alunperin minun piti hakea auto keskiviikkona, mutta tiistaina autokaupasta soitettiin, että se oli juuri tuotu mekaanikolta tarkistuksesta eikä olisi valmis vielä keskiviikoksi. Uudeksi päiväksi sovittiin perjantai. 

Eilen torstaina olin juuri teollisuusalueen bussipysäkillä odottamassa julkista kyytiä töihin, kun Volkswagenilta soitettiin. "Halusin vain varmistaa, että olette tulossa hakemaan autoanne tänä aamuna." Minä: "Tänä aamuna? Nyt? Kyllä toki mielelläni tulen, mutta puhe oli perjantaista." "Ei, kyllä meillä lukee täällä selvästi torstai, huomenna emme millään ehdi, teidän täytyy tulla tänään." Mikäs siinä, mieluummin päivää aikaisemmin kuin myöhemmin! Työmatkabussin sijasta suuntasinkin takaisin kotiin hakemaan vakuutustodistusta ja shekkivihkoa ja odottamaan bussia, joka veisi minut autokaupan lähistölle. Kun jäin bussista, tuntui epätodelliselta ajatella, että ajaisin kohta itse tuolta yritysalueen perukoilta töihin.

Volkswagenilla kirjoitin nimeni noin 25 kertaa eri papereihin ja sitten automyyjä ajoi Majavan takapihalta luokseni. Se oikein loisti auringossa! Pikainen selostus radion, ilmastoinnin, valojen, ajotietokoneen (tai mikä ordinateur de bord nyt onkaan), sivupeilien sun muiden käytöstä ja sitten myyjä toivotti hyvää päivänjatkoa ja työnsi autonoven kiinni. Minä olin ensimmäistä kertaa yksin autossani. 

Ajoin suoraan Carrefourin huoltoasemalle, sillä Volkswagenin polttoainepumppu oli rikki eivätkä he olleet voineet täyttää tankkia. Ensimmäinen tankkaus ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, sillä en ollut ensi alkuun varma, ovatko diesel ja gazole sama asia (ovat) ja unohdin tarkistaa bensapumpun numeron maksua varten. Pääsin kuitenkin kunnialla jatkamaan matkaa kohti byroota.

Kollegoilla ei kestänyt kauaa ymmärtää, miksi hyppelin tasakäpälää ja virnistelin kuin Naantalin aurinko. Menimme porukalla parkkipaikalle Majavaa ihmettelemään. Tältä ehkä tuntuu tulla äitiyslomalla esittelemään tuoretta jälkikasvua työpaikalle...! Autoista minua enemmän ymmärtävät työkaverit tutkivat sitä sieltä täältä ja julistivat minun tehneen hyvät kaupat. ATK-insinöörimme halusi testata sitä nopeasti in action, joten kävimme ajamassa pienen kierroksen lähiteillä. Hän myös asensi auton ja puhelimeni välille Bluetooth-yhteyden: jos puhelimeni soi autossa, radion/CD-levyn ääni katkeaa, voin vastata puheluun painamalla ratissa olevaa nappia ja puhelu kuuluu auton kaiuttimista. Testasin toimintoa tänään kollegan kanssa ja hän kehui puhelun äänen laatua erinomaiseksi. 

Muitakin kivoja toimintoja Majavassa on, kuten automaattiset ajovalot, jotka syttyvät itsestään esim. tunnelissa ja sammuvat taas päivänvalossa. Toisin kuin Suomessa, täällä ei tarvitse pitää autoissa valoja päällä kirkkaana kesäpäivänä. Autossa on myös ilmastoitu hansikaslokero, jossa saa juomatölkin tai vesipullon pysymään viileänä. 

Tänä aamuna tuntui aivan eksoottiselta istua vielä kotisohvalla lukemassa siihen aikaan, jolloin minun olisi ennen pitänyt jo seisoa bussipysäkillä. Nyt pääsen lähtemään töihin mihin aikaan haluan ja mitä reittiä haluan. Kolmen vartin sijasta aamun työmatkaan kului vajaat 15 minuuttia, mihin sisältyi kuvien ottaminen autosta byroon parkkipaikalla. Eilisiltana olin kotona kymmenen minuuttia töistä lähtöni jälkeen. Ei tätä osaa vieläkään ihan todeksi uskoa.   

(Älkäähän peljästykö, kaikki tulevat postaukset eivät suinkaan tule koskemaan autoani!)