sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Suuri Kysymys- ja Arvontapostaus

Olen jo pitkään halunnut toteuttaa omassa blogissani yhden blogosfäärin klassikon, Kysy bloggaajalta -postauksen. Ideana on siis, että lukijat esittävät minulle kommenttilaatikossa kysymyksiä ja kun niitä on kertynyt riittävästi, vastaan niihin blogissa. Kysymykset voivat liittyä aivan mihin tahansa: blogiin, minuun itseeni, Ranskaan, kauneudenhoitoon, mopseihin, kirjoihin, säähän... mitä nyt ikinä olettekaan halunneet tietää, mutta ette ole tulleet kysyneeksi. Lupaan vastata rehellisesti enkä sensuroi etukäteen kysymyksiä, mutta pidätän silti itselläni oikeuden valita, mihin vastaan: esimerkiksi E:n oikeaa nimeä tai kuvaa en paljasta, koska E. itse ei halua edes 20 sekunnin netti- tai muutakaan julkisuutta.

Koska minusta oli hurjan hauskaa järjestää viime kesänä arvonta, yhdistän tähän kysymyspostaukseen blogini historian toisen arvonnan. Palkintona on Sephoran ja L'Occitanen kosmetiikkaa:
 
 
Sephoran hoitava ja kosteuttava Nectar Shine -huulikiilto, SPF 8, sävy Raspberry Shine.

 
L'Occitanen Rose des Quatre Reines -käsivoide, joka on ihanan pehmeä ja tuoksuu vahvasti ruusulta.

 Sephoran Nail patch -kynsilakkatarrat, sävy 06 Impeccable beige (sävy ei näy kuvassa hyvin, se on todellisuudessa kevyesti kullanhohtoinen harmaa). Nail patchit ovat kiinteään muotoon muutettua tavallista kynsilakkaa, ne liimataan kynnen pintaan ja kärki viilataan oman kynnen mukaan. Tarralakka kestää kynsissä 7-11 päivää ja se poistetaan normaalisti kynsilakanpoistoaineella. Tarvittaessa voin antaa voittajalle seikkaperäisen opastuksen näiden käytöstä, vaikka pakkauksessa onkin mukana myös englanninkieliset ohjeet.

Jokainen lähetetty kysymys vastaa yhtä arpaa, eli jos sama henkilö lähettää kolme kysymystä, hänellä on kolme mahdollisuutta voittaa. Tietysti kysymyksiä voi lähettää myös ilman arvontaan osallistumista, siinä tapauksessa kannattaa kysymyksen yhteydessä ilmoittaa, ettei halua osallistua. Kysymyksiä voi lähettää anonyymisti, mutta vain nimimerkilliset kysymykset osallistuvat arvontaan. 

Kysymyksiä voi lähettää kommentoimalla tähän postaukseen tai mihin tahansa tämän jälkeen tulevaan postaukseen. Kysymysten lähettäminen ja arvontaan osallistuminen päättyy tiistaina maaliskuun 9. päivä klo 23.59 Suomen aikaa ja arvonta suoritetaan keskiviikkona 10.3. 

Nyt siis nopeasti kehittelemään kysymyksiä! A vos claviers !

perjantai 26. helmikuuta 2010

Skandinaavis-saksalaisia erikoistarjouksia

Suuri osa ranskaantuneista bloggaajista lienee käynyt tällä viikolla Lidlissä. Ranskan Lidleissä (ehkä muuallakin, sitä en tiedä) on nimittäin parhaillaan Skandinavia-teemaviikko ja tarjolla on poikkeuksellisen paljon pohjoismaisia ruokatuotteita. Ainakin Mikri sekä Sinivalko mainitsivat tästä blogeissaan. Minäkin suuntasin siis Lidliin, jossa olen aikaisemmin käynyt korkeintaan kolme kertaa elämässäni enkä Aixissa vielä kertaakaan, vaikka se bussireittini varrella sijaitseekin.

Koska olin samalla reissulla menossa lounaalle E:n kanssa enkä ehtinyt viedä ostoksia välillä kotiin, en voinut tutustua kylmäaltaan tarjontaan. Sen sijaan mukaani lähti kassillinen huoneenlämmössä säilyviä herkkuja:

 
  
  
  

Harmi, ettei tarjolla ollut karjalanpiirakoita! Niitä tekee täällä kaikkein eniten mieli, etenkin niitä rukiisia, joita on tietyissä kaupoissa irtomyynnissä. Maksalaatikkoakin olisi kiva välillä syödä, ja Saarioisten kasvispihvejä ja ruisleipää. Pitäisiköhän vuokrata ulkosuomalaisporukalla kylmäkuljetusrekka ja tilata tänne kaikkea sitä maukasta suomalaisruokaa, jota ei Suomessa tule arvostaneeksi, koska sitä pitää itsestäänselvyytenä...?

Lidlin jälkeen kävin tavallisilla ruokaostoksilla normaalissa supermarketissa ja yllätyksekseni bongasin maito- ja jogurttihyllystä Valion laktoosittomia tuotteita! Näissä ei kyllä hiiskuta Suomesta sanaakaan, mutta pakkohan tuon on olla meidän kotoinen Valiomme.


Innostuin taas pienen tauon jälkeen kokkaamaan kikherneitä. Olen aina pitänyt niistä tietämättä silti lainkaan, mitä kaikkea niistä saisi tehtyä. Äidin lähettämästä Vivi-Ann Sjögrenin Köyhän ritarin keittokomero -kirjasta löytyi ohje, joka on kuin minua varten tehty (suluissa omia kommenttejani):

Meksikolaiset kikherneet ananaksen ja banaanin kanssa
- purkillinen kikherneitä
- purkillinen tomaattimurskaa (yrteillä maustettu on parasta, tavallinenkin käy hyvin)
- sipuli (ei välttämätön, minä jätän yleensä pois)
- öljyä
- liemikuutio (kasvis-)
- n. 100 g ananasta paloina
- pieni banaani
- suolaa
- mustapippuria
- 1/2 tl sokeria

Silppua sipuli, paista se öljyssä, lisää tomaatti ja murusteltu liemikuutio (minä en ole murustellut niitä), keittele hiljakseen 5 min. Lisää puolet kikherneistä ja soseuta sauvavatkaimella (tomaatti roiskuu valtavasti, vaikka survoisi miten varovasti!). Lisää loput kikherneet ja keitä vielä 5 min. Hämmennä sekaan ananas ja banaaniviipaleet, mausta suolalla, pippurilla ja ripauksella sokeria. Keitä vielä muutama minuutti, kunnes pata on oikein sakeaa.

Tästä minulla ei ole valokuvaa, koska ruoka näyttää lautasella rehellisesti sanottuna kellertävältä oksennukselta, mutta se on oikeasti aivan valtavan hyvää! Minä olen muutenkin intona suolaisen ja makean sekoituksiin ja tungen kookoshiutaleita ja ananasta melkein mihin tahansa kanakastikkeesta pastasalaattiin. Tässä on kerrankin riittävästi hedelmäisyyttä siitä pitävälle.    

tiistai 23. helmikuuta 2010

Kevät!

Jos lauantaina olikin kettupäivä, tänään ei ketutuksesta ollut tietoakaan. Provencen yllä hehkui pitkästä aikaa niin huikea aurinko, että tästä päivästä voisi miltei laskea kevään alkaneen. Luvassa oli sanomalehden mukaan +16°C, mutta uskoisin lämpötilan parhaimmillaan yltäneen +18 asteeseen. Yhtä lämmintä ei ole ollut sitten joulukuun viimeisten päivien. Mieleni teki jo vetää päälle caprihousut ja lyhythihainen paita, mutta aivan vielä en kuitenkaan uskaltanut sonnustautua täysiin kevätvarusteisiin. Sen sijaan jätin toppatakin suosiolla kotiin ja otin mukaani pelkästään lyhyen villaneulejakun, joka sekin kulki käsivarrellani suurimman osan päivästä. Pelkässä pitkähihaisessa paidassa tarkeni loistavasti! 

 
Muotibloggaajien tyyliin otatin leikilläni itsestäni päivän asu -kuvan. E:llä on vielä hiukan oppimista kuvien ottamisessa ja rajaamisessa; byroon ulkoseinän ilmastointipömpeliä ei ihan välttämättä olisi tarvittu mukaan... mutta kuva kelvatkoon todistusaineistoksi sään upeudesta. Ai niin, kunnon muotiblogikuvissahan kuuluu olla selostus vaatteiden merkeistä: poolopaita Pierre Cavallo/Nedo, vetoketjutunika Jacqueline Riu, hame Autre ton/Monoprix, saappaat Tamaris, aurinkolasit Chanel. Oli minulla Longchampin laukkukin, mutta se unohtui kuvasta. 


Koska ilma tosiaan oli aivan ihana, en malttanut lähteä lounaan jälkeen kotiin vaan kiertelin kaupungilla ja ostin Monoprix'sta kevään kunniaksi punaisen silkkihuivin:


Lähikuvasta näkee paremmin, että huivissa on itse asiassa pienen pieniä ruusu- ja kukkakuvioita:

  
  

Poikkesin teelle Place des Trois Ormeaux'n suihkulähteen vierelle teehuone Viktorin terassille. Viktorista kerrotaan lisää (englanniksi) tässä blogimerkinnässä. Istuin lähes tunnin auringossa kirjan ja Helena Petäistön ylistämän Mariage Frères -teetalon Russian Star -teekannullisen seurassa...

  
  
... ja huomasin, että aukion kolmesta jalavasta on pystyssä enää kaksi. Se kolmas, joka oli muutenkin heiveröinen ja johon legendan mukaan hirtettiin kuningasta vastustanut mies, on ilmeisesti kaadettu. Toivottavasti tilalle istutetaan pian uusi, sillä Kolmen jalavan aukiolla kuuluu tietenkin olla kolme jalavaa. 

Kävin myös vihdoin teettämässä jo kauan suunnittelemani Cinétoile-kortin. Kortti on Aixin kolmen elokuvateatterin yhteinen ja sitä näyttämällä pääsee mihin tahansa elokuvanäytökseen 5,50 euron hintaan. 

 

Normaalihinta on suosimissani Mazarinissa ja Renoirissa 8,40 e ja kiskurihintaisessa Cézannessa 9,30 e, joten 18 euron hintainen, vuoden voimassaoleva kortti maksanee itsensä nopeasti takaisin. Täällä kun tulee käytyä elokuvissa kuukaudessa sen verran kuin Turussa vuodessa. 

Kirjaimellisesti loistava päivä siis! Tätä lisää. 

Eilen illalla oli muuten jännittävää: satuin jostain syystä raottamaan ikkunaluukkuja yhdentoista aikaan illalla ja huomasin, että yötaivas viereisen tehtaan takana loisti oranssina ja värisi omituisesti. Yritin saada tilanteesta kuvan kamerani yömaisema-asetuksella, mutta jäljestä tuli melko epäselvää:
 

Ihmettelemme vieläkin, mikä kumma horisontissa loimotti. Aurinko oli laskenut jo tunteja aikaisemmin, eikä salamoidenkaan luulisi tuolla tavoin taukoamatta loistavan. Tulipalo kenties? Seuraavassa vielä selvennykseksi sama kuva päivänvalossa ja ilman loimotusta:


lauantai 20. helmikuuta 2010

Avignonin sillalla

Olen parina viime päivänä aikonut kirjoittaa blogiin ja joka kerta siirtynyt pois hallintasivulta saamatta mitään aikaan. Ei ole mitään kerrottavaa, minulle ei ole tapahtunut mitään, Aixissa ei tapahdu mitään. En aina viitsi edes kaivaa tietokonetta esille. Kevätväsymys? vai minulle ominainen saamattomuus? Ehkä molemmat. 

Toisina päivinä sitä on vaikka kuinka energinen, toisina taas kyljellään makaaminen ja seinän tuijottaminen houkuttelee enemään kuin mikään muu. Olisi kiva, jos joku silloin tällöin tarttuisi niskastani kiinni ja ravistelisi kevyesti, juuri sen verran, että lähtisin uudestaan liikkeelle. 
Torstaina oli vaihteeksi energisempi päivä, ja hyvä niin, sillä olin päättänyt lähteä päiväksi yksin pois Aixista. E. oli työnsä takia koko päivän muualla, joten emme lounastaneet yhdessä ja minulla oli näin ollen hyvä tilaisuus käväistä jossain. Aluksi ajattelin lähteä Marseilleen, mutta päivän viettäminen siellä yksin ei lopulta houkutellut, joten meninkin bussilla tuttuun ja turvalliseen Avignoniin. Oli mukavaa olla siellä kerrankin yksin: kiertelin rauhassa kaupoissa ja tein muutamia loisto-ostoksia (kuten kahdet farkut 20 eurolla), kuljeskelin muuten vain, valitsin ravintolan ainoastaan omien kriteerieni mukaan ja kuljeskelin vielä vähän lisää. Vaikka tunnen Avignonin miltei yhtä hyvin kuin Aixin, leikin turistia ja maksoin neljä euroa siitä hyvästä, että pääsin ottamaan valokuvia kuuluisalle sillalle:

 
 
 

Päivä oli ihanan keväinen ja aurinkoinen ja Rhône virtasi hiljalleen.

 

Sillalta käsin saa hyviä kuvia paavien palatsista ja kaupunginmuureista.

   
  
  

Koska mukanani ei ollut ketään ottamassa minusta kuvaa, ryhdyin itse tuumasta toimeen:



Sillan päässä on pieni näyttelytila, joka on omistettu kuululle Sur le pont d'Avignon -laululle. Näyttelytila avattiin kesäkuussa 2006, tietysti maailman kuuluisimman avignonilaisen toimesta, ja allekirjoittanutkin kutsuttiin tuolloin paikalle. Näyttelyssä voi edelleen kuunnella Mireilleä, joten vietinkin tovin jos toisenkin korva painettuna seinää vasten:
 


Sillalta lähdettyäni istuskelin vielä hetkisen kevätauringosta nauttien paavien palatsien edessä ennen kuin oli aika lähteä takaisin bussiasemalle kaupungin toiselle puolelle.

 

Perjantaina olikin jälleen tuulista ja sateista, joten valitsin retkipäiväni paremmin kuin hyvin. Kevät ei sentään aivan vielä ole täällä, vaikka välillä siltä jo tuntuukin. 

perjantai 12. helmikuuta 2010

Kissanpäivät

Tänään on Ranskassa Félixin nimipäivä ja sen myötä virallinen kissojenpäivä (vrt. äitienpäivä). Onnea kaikille kissoille ja erityisesti Susun komealle Tassulle!

Kissanpäivät saattavat tänään koittaa loppuelämäksi myös yhdelle tai useammalle onnekkaalle jossain päin Eurooppaa. Kansainvälisen Euro Millions -loton päävoitto on nimittäin tämäniltaisessa arvonnassa ennätykselliset 129 miljoonaa euroa. EM-lottoa pelataan muistaakseni yhdeksässä Keski- ja Etelä-Euroopan maassa, ei kuitenkaan Pohjoismaissa. E. ja minä pelaamme rivin tai kaksi joka perjantai ja olemme voittaneetkin muutaman kerran, tosin kaikkein pienimpiä, 9-15 euron voittoja. (Helmikuussa 2004 kylläkin voitimme EM:n ihka ensimmäisessä arvonnassa 180 euroa!) Pienin mahdollinen päävoitto on 15 miljoonaa, ja potti kasvaa viikottain, kunnes joku voittaa sen. Summat ovat tavallista kansallista lottoa huomattavasti suuremmat, mutta niin on pelaajamääräkin, joten humanistin matematiikallani todennäköisyys voittaa jättipotti on pienempi. Jollekin se kuitenkin aina osuu: viime syksynä 15 hengen pelaajaporukka voitti 100 miljoonaa euroa Venellesin kunnassa aivan Aixin kupeessa. Yhtä hyvin miljoonat siis voisivat tänä iltana tipahtaa meidän syliimme...

Pitkin viikkoa olemme leikitelleet ajatuksella siitä, mitä tekisimme, jos tosiaan voittaisimme 129 000 000 euroa:

 - E. irtisanoutuisi välittömästi vihaamastaan työstä ja ottaisi sitä ennen kaikki jäljellä olevat lomapäivänsä. Minä taas voisin heittää ikkunasta ulos työnhakustressini ja finanssimurheeni ja ilmoittaa työkkäriin, etten vähään aikaan ole hakemassa töitä. 

- Remontoisimme pikkuisen kaksiomme huippukuntoon, myisimme sen ja ostaisimme pienehkön talon. Talo olisi hunajamelonin värinen ja siinä olisi laventelinsiniset ikkunaluukut. Huoneita ei tarvitsisi olla neljää enempää: makuuhuone, olohuone, vierashuone ja työhuone/kirjasto riittäisivät mainiosti. Keittiö olisi iso ja siellä olisi niin paljon pöytä- ja kaappitilaa, ettei ikinä tarvitsisi miettiä, mihin minkäkin tavaran sijoittaisi. Kylpyhuoneita olisi joko kaksi tai sitten yksi iso, jossa olisi kaksi pesuallasta. Talossa olisi pieni puutarha, jossa olisi pieni uima-allas, ruusupensas ja oliivi- tai sitruunapuu, jonka alle sopisi takorautainen pöytä ja pari tuolia kuumien kesäiltojen illallisia varten.

- Voisimme matkustaa Suomeen tai minne tahansa milloin haluaisimme tarvitsematta miettiä loman saamista töistä tai lentojen ja hotellien hintoja. Minä ostaisin todennäköisesti samanlaiset Vuittonin matkalaukut kuin Mireillellä, mutta ilmankin tulisin toimeen; matkustaminen on yhtä mukavaa, olivat laukut sitten Samsoniten taikka LV:n. 

- Ostaisin ikioman auton, automaattivaihteisen Audin totta kai. A3 olisi minulle juuri sopivan kokoinen. Jos minulla olisi auto, pääsisin liikkumaan juuri sinne minne haluan ilman julkisen liikenteen aikatauluja ja hankalia yhteyksiä. 

- Koska meillä olisi isompi talo ja ennen kaikkea oma piha, voisimme vihdoinkin ryhtyä vanhemmiksi ja ottaa jo kauan haaveilemamme kissan- ja mopsinpennun. Kissa olisi musta ja vihreäsilmäinen uros ja nimeltään Zorro, mopsi taas fawn-tyttö nimeltään Carmen le Carlin. 

Ja lopuilla rahoilla ostaisin kolmea koota: kirjoja, käsilaukkuja ja kosmetiikkaa! En toki, en ainakaan pelkästään. Todellisuudessa 129 miljoonaa olisi niin käsittämätön summa, ettemme todennäköisesti edes tietäisi, miten parhaiten toimia sen kanssa. Vähempikin riittäisi mainiosti. Raha ei tuo onnea, mutta kieltämättä se helpottaisi huomattavasti jokapäiväistä elämää silloin, kun kaikki muut edellytykset täydelliseen onnellisuuteen ovat jo valmiina olemassa. Ennen kaikkea voitto ratkaisisi elämäni ehdottomasti suurimman ongelman ja huolenaiheen, työllistymisen. Voisin tehdä osa-aikaisia tai vapaaehtoistöitä aina silloin tällöin, mutta enää ei tarvitsisi selailla epätoivoisena työpaikkailmoituksia ja lähetellä sinne tänne CV:itä tietäen, ettei niihin koskaan reagoida. Haaveilu on ihanaa... mutta haaveet toteutuvat niin kovin harvoin.

Mitä sinä tekisit, jos voittaisit tänä iltana 129 miljoonaa? Vai haluaisitko laisinkaan moista summaa?           
   

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Vingt-neuf neunundzwanzig twenty-nine

 

Jälleen uusi sivu on kääntynyt elämäni suuressa kirjassa, näin melodramaattisesti ilmaistuna. Proosallisemmin todettakoon, että täytin eilen 29 vuotta. En tiedä, kuuluisiko perinteisen ikä- ja eksistentiaalikriisin iskeä nyt vaiko vasta vuoden päästä; toistaiseksi tunnen olevani aivan samanlainen kuin kaksi päivää sitten 28-vuotiaana, mutta saattaahan olla, että kohta meikatessani huomaan silmäkulmissa valtavat ryppykeskittymät ja siitä se sitten lähtee. Kriisiä odotellessa mietin, pitäisikö minun nyt ihan oikeasti ryhtyä kokopäiväiseksi järkeväksi aikuiseksi ja ajatella vakuutuksia ja anti-age-voiteita ja asuntosäästämistä, vai saako vielä välillä olla olevinaan pikkutyttö, ikävöidä äitiä ja tykätä possuista, kissanpennuista ja vaaleanpunaisesta?

Eilispäivä sujui niin rattoisasti kuin vain voi. E:ltä olin saanut jo etukäteen syntymä- ja ystävänpäivälahjaksi vaaleanpunaisen matkalaukun muutaman viikon päästä vihdoin koittavaa Saksan tournéeta varten:


 Äidiltä puolestaan tuli juuri sopivasti huoltopaketti kotoa:

Huoltopaketti sisälsi tietysti tervehdyksen myös rakkailta lyttykuonoilta:

 
... sekä raadollisen muistutuksen elämän tosiasioista:

Minulla ei vielä ikinä ole ollut voidetta, jossa olisi lukenut premiers signes de l'âge... Byääh! Olen kohta muumio.

Koska Ranskan valtio ylläpitää minua toistaiseksi hyvin kohtuullisesti, lahjoin pitkästä aikaa itsekin itseäni – missäpä muualla kuin kirjakaupassa. Mukaan tarttui sekä hyötyä että huvia: kanakeittokirja ja "mikä minusta kannattaisi tulla isona" -opas...

 
... sekä suosikkihömppääni, Versailles-romaaneja:

 

Illalla nautimme E:n kanssa juhlaillallista kotona pyjamassa uutisia katsellen. (Kynttiläillalliset ravintolassa ovat täysin yliarvostettuja ja -hinnoiteltuja...!) Tästä aloitimme:

 
  
ja tähän lopetimme:

 

Ahkerampi amatöörikokki olisi leiponut itse, mutta minulla ei ole kakkuvuokaa eikä sähkövatkainta, joten luotimme jälleen pakasteruokakauppa Picardin apuun. Sitä paitsi jäätelökakku on parempaa kuin valmiilla kermavaahdolla koristeltu sokerikakku, jollaisen ehkä olisin voinut itse saada aikaan.  

Kaiken kaikkiaan siis aivan loistava syntymäpäivä, joka tosin olisi ollut vielä hauskempi, jos vanhemmat ja mummo olisivat olleet mukana. Ensi vuonna uusiksi... ellen sitten karkaa jonnekin näkymättömiin murehtimaan kolmosen ilmestymistä kakkosen tilalle.
 
Lopuksi suurkiitokset vielä tätäkin kautta kaikille minua Facebookissa muistaneille! 

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Fifin keittiössä, vol. 1

Jälleen uusi aluevaltaus blogissa: tervetuloa Fifin keittiöön! Luettuani eräitä oikeita ruoanlaittoblogeja, kuten Pinean suomalais-ranskalais-japanilaisia herkkuja, en mitenkään kehtaa tituleerata itseäni ruokabloggaajaksi. Parin viime kuukauden aikana olen kuitenkin innostunut kokkailemaan yhtä jos toistakin, ja muutamien saamieni uteliaiden kommenttien ansiosta rohkaistuin tekemään varta vasten ruokapostauksen. 

Olen ollut vuosikausia oikea uusavuttomien keisarinna ja tarvinnut perunoidenkin keittämiseen ohjetta. Kaveripiirissäni epäosaamiseni muuttui vähitellen legendaariseksi (Vero, Aino, Hanna ja kumppanit: jos luette tätä, tietäkää, että en osaa vieläkään avata säilykepurkkia!), kunnes jossain vaiheessa totesin, ettei se oikeasti voi olla niin vaikeaa. Pikku hiljaa opin keittokirjojen ja nettireseptien avulla laittamaan jauhelihakeiton tai kanakastikkeen kaltaisia tavallisia perusruokia. Ranskassa en sen sijaan kokannut juuri koskaan, lähinnä siksi, ettei meillä ole keittiössä lainkaan pöytätilaa, mutta myös siksi, että perusraaka-ainevarasto puuttui täysin ja jokaista ruokalajia varten olisi täytynyt ostaa erikseen ainekset jauhoja ja mausteita myöten. Niinpä meillä syötiin enimmäkseen spagettia, valmisruokia ja pakasteita. 

Tammikuussa rohkaisin mieleni ja marssin kirjakauppaan keittokirjaostoksille. Tulin takaisin tällaisten opusten kera:     

 

Vaihtoehtoja olisi ollut vaikka kuinka, mutta tässä kirjassa oli vähiten lannistavia "nylje kokonainen jänis, poista siltä aivot ja silmät ja keitä hiljaisella tulella kolme päivää" -tyylisiä ohjeita. Tosin "helppo keittiö" -kirjassakin riittää vähän liian hienoja ohjeita ollakseen tavallista arki-illan peruskotiruokaa. (Vai kuka tunnustaa laittavansa mielellään työpäivän jälkeen kaksi tuntia haudutettavaa lammascurrya?) 

Vaan kaikenlaista olen silti saanut aikaiseksi. Kaikesta en tullut heti ajatelleeksi ottaa kuvia, mutta lisäilen niitä blogiin myöhemmin. Viime päivinä meillä on syöty esimerkiksi sitruunakanaa:

(Kuten kuvasta näkyy, lisukkeeseen minulla ei enää riittänyt energiaa, vaan nakkasin uuniin valmiita pakasteperunapalloja...) 

Sitruunakanaan tarvitaan:
- 75 g Maizenaa
- 0,8 dl vettä 
- 4 munankeltuaista (minä laitoin vain kolme ja hyvää tuli)
- 700 g maustamatonta broilerin rintafilettä palasina (tai kuinka paljon sitä nyt haluaakaan syödä...)

Kastike:
- 1 rkl Maizenaa
- 1 rkl ruokosokeria (?) (sucre roux), siis karkeampaa ja ruskeahkoa sokeria, ei tavallista valkoista hienoa sokeria
- 0,6 dl sitruunamehua (vähempikin riittää, tällä määrällä kastikkeesta tuli todella sitruunaista!)
- 0,5 tl jauhettua tai raastettua inkivääriä
- 1 tl soijakastiketta
- 1,25 dl kanalientä

1. Laita kulhoon ensin Maizena ja sekoita siihen järjestyksessä vesi ja keltuaiset, kunnes seoksesta tulee tasaista. Upota (palasiksi leikatut) rintafileet seokseen ja sekoita hyvin. 

2. Valmista kastike: sekoita Maizena ja sitruunamehu-sokeriseos pienessä kattilassa. Lisää inkivääri, soijakastike ja kanaliemi. Lämmitä koko ajan sekoittaen, kunnes kastike sakenee. 

3. Ota kanafileenpalaset pois seoksesta ja ravistele ylimääräinen litku pois. Lämmitä wokissa tai isolla paistinpannulla öljyä ja paista kanoja muutama palanen kerrallaan kypsiksi. Laita hetkeksi talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy paperiin. Tarjoile ja kaada kastiketta päälle.

Voilà ! Realistinen lähikuva todistaa, että kastikkeesta tulee todella paksua, kiisselimäistä:


 
Minä pidin tästä, mutta E:n mielestä kastike oli liian liisterimäistä ja ennen kaikkea liian hapanta. 

Chandeleurina uhkasin tehdä lettuja ja toteutinkin uhkaukseni. Maizenapaketin kyljestä löytyi onneksi helppo ohje, jotta ei taas tarvinnut soittaa äidille:

- Sekoita 50 g Maizenaa ja 50 g vehnäjauhoja 2,5 dl:aan maitoa. Sekoita tasaiseksi. 
- Lisää 2 kananmunaa, vaniljasokeria (minä laitoin liian vähän, pari teelusikallista lienee sopiva määrä) ja 1 rkl rommia. Anna levätä 15 min ja paista kuumalla pannulla voissa tai öljyssä.

En ollut koskaan ennen paistanut lettuja, mutta ihan syötävän näköisiä näistä tuli:
 
  

Etenkin tuosta rapeasta reunasta olen ylpeä, meillä vain isä osaa tehdä letuista rapeita! 

Ja koska ulkonäkö ja esillepano ovat myös tärkeitä, kaivoin kaapista E:n vuosia sitten hankkimat vaaleanpunaiset lautaset sointuvine laseineen:

 
Nyt tekisi mieli kiekaista nenä-äänellä ja amerikkalaisella aksentilla kuin Meryl Streep Julia Childina Julie & Julia -elokuvassa: Bon appétit !

tiistai 2. helmikuuta 2010

Lettuja kaapin päällä

Helmikuun toinen päivä tunnetaan Ranskassa nimellä Chandeleur, kynttilänpäivä, mutta nykyisin siihen liittyy kiinteästi lettujen syöminen. Mitä yhteistä muka on letuilla ja kynttilöillä? Sen ymmärtääkseen kannattaa tutustua hyvin pintapuolisesti Chandeleurin eri perinteisiin. 

Kristillisessä perinteessä päivää vietetään Jeesus-lapsen temppeliin viemisen muistoksi. Juhlalla on kuitenkin pakanallinen alkuperä, sillä roomalaiset muistelivat tuolloin kuolleitaan ja palvoivat jumaliaan soihtujen valossa, kunnes vuonna 472 paavi Gelasius I muutti juhlan kristilliseksi. Kynttilänpäivä-nimitys johtuu siitä, että kyseisenä päivänä uskovat kantoivat kulkueessa kynttilöitä kirkkoon siunattaviksi ja veivät ne sen jälkeen kotiinsa saadakseen varjelusta alkaneelle vuodelle. 

Koska Chandeleur on täsmälleen talvipäivänseisauksen ja kevätpäiväntasauksen puolivälissä, se symboloi myös luonnon heräämistä ja valon ja auringon paluuta pimeän talven jälkeen. Tästä johtuu eräiden tietojen mukaan lettujen paistaminen kyseisenä päivänä: pyöreät ja kullankeltaiset letut kun muistuttavat aurinkoa. Mainittu paavi Gelasius on myös saattanut tarjota lettuja Roomaan saapuville pyhiinvaeltajille. 

 
(kuva täältä)

Oli miten oli, nykyään lettujen paistaminen Chandeleurina on yleinen tapa Ranskassa. Ihmettelin taannoin, miksi supermarketin paraatipaikalla sisäänkäynnin edessä oli lavakaupalla jauhoja ja kananmunia. Lettupäivän kunniaksi tietenkin! Samoin televisiosta on tullut jo viikkokaupalla erilaisia jauho- ja sokerimainoksia, joissa totta kai ollaan letunpaistossa. Pelkkä paistaminen ja syöminenkään ei tosin riitä, vaan perinteen mukaan ensimmäinen Chandeleurina paistettu lettu tulee heittää kaapin tai muun tarkoitukseen sopivan korkean huonekalun päälle ja jättää sinne koko vuodeksi tuomaan taloon vaurautta. Parasta olisi lettua heittäessä pitää toisessa kädessä kolikkoa rikkauden maksimoimiseksi. 

E:n kotona lettu tosiaan viskattiin olohuoneen kaapin päälle ja heitettiin pois vasta vuoden kuluttua: kuulemma se ei homehtunut, vaan kuivui harmaaksi käppyräksi. Minä en sen sijaan saanut lupaa paiskoa lettua ruokakaappimme päälle silläkin uhalla, että vauraus jää vähäiseksi kuluvana vuonna. Lupasin silti paistaa tänään lettuja; olen viime aikoina kunnostautunut ruoanlaitossa (aiheesta mahdollisesti luvassa piakkoin postaus), mutta lettuja en ole vielä koskaan paistanut. Mikäs sen parempi tilaisuus asian opetteluun kuin kansallinen letunpaistopäivä?