lauantai 18. kesäkuuta 2011

Päivä 12: Käsilaukussani

Minut edes jokseenkin hyvin tuntevat tietävät, että käsilaukku on minulle se juttu: muotilehtien annista minua kiinnostavat lähinnä käsilaukut, naistenlehtien seurapiiripalstojen kissanristiäiskuvista tarkastelen vaatteiden sijasta sitä, millainen laukku kenelläkin on, ja huomaan yleensä heti, jos kollegalla tai muulla tutulla on uusi laukku. Matkoilla minut löytää useammin laukku- kuin vaatekaupoista (onneksi viime aikoina olen matkaillut lähinnä vuoristossa, missä jo ruokakaupan löytäminen on haasteellista). Kenkiin minulla ei ole läheskään samanlaista intohimoa: jotakin täytyy jaloissa olla, mutta kunhan ulkonäkö, väri ja mukavuus ovat kohdallaan, ei kenkäpareja tarvitse kymmeniä. Laukkuja sen sijaan on oltava paljon! Käsilaukut kuuluvat kirjojen ja kosmetiikan ohella niihin tavaroihin, joita ei voi olla liikaa.

Mikään vakavasti otettava keräilijä en toki ole, enkä myöskään harrasta tolkuttoman kalliita merkkilaukkuja, vaikka minulta löytyykin Louis Vuittonia, Lancelia, Christian Lacroix'ta ja yksi vintage-YSL. Laukun ulkonäkö ja funktionaalisuus on merkkiä tärkeämpi: laukun on oltava yksinkertainen ja elegantti, sovittava väritykseltään vaatekaappini sisältöön ja oltava sopivan kokoinen, ei liian suuri eikä liian pieni. Hyvä kokomittari on kirja: jos normaaliin  arkikäsilaukkuun on mahdotonta sovittaa paksua pokkaria, se ei ole käyttökelpoinen. 

Parhaillaan olen ihastunut kuukausi sitten heräteostoksena hankkimaani Marimekon Mansikkavuoret-laukkuun. En ole ollut Marimekon ylin ystävä, mutta sini-valko-punainen mansikkalaukku on osoittautunut ylivertaiseksi kesälaukuksi. Se oli minulla käytössä tänäänkin, mistä pääsemmekin päivän tehtävänantoon eli laukkuni tämänpäiväiseen sisältöön:


Koska mansikkalaukussa oli omasta takaa vain mitättömän pieni vetoketjullinen sisätasku, täydensin sitä saman kuosin kukkaroilla. Isompi niistä sisältää päivittäin mukana kulkevan peruskosmetiikkani eli peilin, puuteripaperin, huulipunan ja huultenrajauskynän. Useimmiten edellisten seurana on lisäksi L'Occitanen pieni käsivoidetuubi, mutta nyt olen jättänyt sen töihin. Pienempi kukkaro on ilmeisesti alkujaan tarkoitettu silmälaseille, mutta minä sujautan siihen suomalaisen ja ranskalaisen puhelimeni. Näin laukun tasku vapautuu avaimille ja nenäliinoille sekä Tic Tac -pastilleille, joita minulla on myös oltava aina laukussani. 

Mukana kulkee tietysti myös heikohko ostovoimani, paperi- ja muoviraha Vuittonin lompakossa ja kolikot LV:n pyöreässä pikkurahakukkarossa. Niiden erottamaton seuralainen on Aixin torilta aikoinaan hankkimani punainen korttikukkaro (vai mikä ihme porte-cartes sitten suomeksi onkaan), johon mahtuvat kätevästi kaikki sekalaiset bonus- ja kanta-asiakaskorttini. 

Olen näemmä niin kiintynyt työpaikkaani, etten osaa enää liikkua ilman Hellan henkilökorttia, vaikka onkin lauantai ja viikonloppu. Olen ilmeisesti aamulla laukkua vaihtaessani työntänyt automaattisesti kortin muiden tavaroiden mukaan ollenkaan miettimättä, tarvitseeko minun tänään välttämättä päästä työpaikan ovesta sisään. 

Olen jo monessa yhteydessä maininnut, kuinka sävytän aina kaiken mahdollisen, alusvaatteet päällysvaatteisiin ja laukut, kengät ja meikkisävyt vaatteiden väreihin (tai joskus toisinpäin). Sen sijaan olen tuskin tullut tunnustaneeksi, että mätsään mielelläni myös laukussani kulkevan kynän laukun väriin... Tänään minulla esimerkiksi oli KLM:n lennolta mukaani eksynyt sininen kynä, koska se sopi niin mukavasti laukkuni siniseen väriin, vaikka ei aivan samaa sävyä olekaan.  
 
Joko tiesitte, että minulla on aina käsilaukussani kirja? Tai ei nyt aivan ehdottoman aina, töissä en sentään kuluta päiviäni lukien, mutta aina silloin, kun en täysin varmasti tunne päivän ajankäyttöäni. Koskaan ei tiedä, pitääkö jossain odottaa tai muuten kuluttaa aikaa suunnittelemattomasti, ja silloin kirja on oltava mukana. Parhaillaan luen näyttelijä Lorànt Deutschin kiehtovaa kirjaa Métronome, L'histoire de France au rythme du métro parisien eli Ranskan historiaa Pariisin metron tahtiin. Kertoja valitsee satunnaisen metrolinjan ja aseman sen varrelta ja kertoo mukaansatempaavasti kyseisen paikan historiasta.
       

5 kommenttia:

pinea kirjoitti...

Kiitos kirjavinkistä! Olen nähnyt ko. teoksen kirjakaupan hyllyssä ja se vaikuttaa olevan suosittu, mutta koska kansi ei oikein vakuuttanut, en tullut koskaan avanneeksi kirjaa... Mutta lyhyen esittelysi jälkeen se vaikuttaakin mielenkiintoiselta. Jonakin päivänä, jonakin päivänä...

Minulla on sama tapa arvioida laukku sen mukaan, mahtuuko sinne kirja (ainaki pokkari) vai ei. Nykyään, kun harvemmin kuljen (bussilla) itsekseni, ei kirjaakaan niin usein tarvita, mutta aina sekin mahdollisuus on otettava huomioon :)

Karkki kirjoitti...

Oih, ihana tuo mansikka-laukku! Ja tuo pienempi nokia on aivan identtinen omani kanssa :D Tämä oli tosi ihana postaus!

Stello kirjoitti...

Rakastan tirkistella toisten kasilaukkuihin - siis nain blogien valityksella (en sentaan kay oikeasti salaa hiplaamassa ihmisten kasilaukkujen sisaltoa, heh..)

Pitaisi itsekin taas tehda paivitetty versio tasta, kun edellisesta kasilaukkupostauksestani on varmaan jo jokunen vuosi :o

Susu kirjoitti...

Niin erilaisia. Mulla on aina yks lempilaukku, jonka käytään risaks asti ja sit etsin uuden... Sävystä ei niin välia kunhan se on muuten mieleinen ja toimiva. Ja mullakin on AINA jotain mukanani siltä varalta et pitää odotella - sukakudin:-)
Terveiset mopseille ja Karhulle täältä saaresta!

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen kirja tosiaan. Hiukan samaan tyyliin rakennettu kuin mitä Otso Kantokorpi kertoo Tallinnasta raitiovaunulinjoja seuraillen. Muutenkin on halpaa ja hauskaa huvia tutustua outoihin kaupunkeihin ajelemalla busseilla ja ratikoilla, ei ehkä niinkään metroilla eikä ruuhka-aikoina. paskeriville