tiistai 26. maaliskuuta 2013

Muotimatkalla Pariisissa

Otsikkoni kuulostaa siltä kuin olisin hiljattain matkustanut Pariisiin shoppailemaan tai muotinäytöksiä katselemaan. Eräänlaisessa muotinäytöksessä kävinkin, mutta sellaisessa, joka miellytti minun silmääni ja makuani huomattavasti enemmän kuin vuoden 2013 muotiviikot:


Arts Décoratifs -museossa Louvren pohjoissiivessä on vielä ensi kuun puoliväliin saakka esillä huimaavan upea näyttely muodin historiasta 1700-luvulta aina 1900-luvun alkuun saakka. Sama näyttely oli esillä jo viime kesänä Berliinissä siellä käydessäni, mutta silloin en ehtinyt museoon. Nyt toisen tilaisuuden saatuani en todellakaan halunnut jättää sitä käyttämättä.

Viime lauantaina lensin siis aamuyhdeksältä Pariisiin. Reissu alkoi jännitysmomentilla, kun lentokenttäbussi päättikin olla kiertämättä minun pysäkkini kautta ja jouduin siirtämään lentokentälle lähtöäni puolella tunnilla, mutta lopulta kaikki järjestyi parhain päin ja reilun tunnin kuluttua istuin jo RERissä matkalla keskikaupungille.

  
Ennen aikamatkaa 1700-luvulle ohjelmassa oli pienimuotoinen blogimiitti. Kun vihdoin selvisin ulos inhoamaltani Châtelet-Les Halles -metro/RER-asemalta, Maurelita odotti jo sopimassamme kahvilassa, eikä aikaakaan, kun seuraan liittyivät Stazzy ja suomalainen tuttavansa Litti. Juttua riitti, mutta valokuvaa ei kukaan tullut ottaneeksi ja minun aikatauluni oli aikaisen paluulennon takia niin tiukka, ettemme ehtineet viipyä nopeaa lounasta kauempaa. 

Suomalaistapaamisen jälkeen suuntasimme kohti läheistä Louvrea. Muutama turistikuva blogintäytteeksi oli tietysti ensin otettava:





  
Ja sitten, ah ja voih! tuli vihdoinkin aika päästä ihailemaan lähietäisyydeltä sitä, mikä minua historiassa kaikkein eniten kiinnostaa: aitoja pukuja suoraan kolmensadan vuoden takaa. Puvut esiteltiin mallinukkien päällä vitriineissä ja niiden haurauden takia näyttelysalien valaistusta oli himmennetty. Minä aloitin kansalaistottelemattomana valokuvauksen heti ensimmäisen vitriinin kohdalla (toki ilman salamaa), kunnes valvoja tuli huomauttamaan sen olevan kiellettyä. Pakkasin kiltisti kameran käsilaukkuun ja jatkoin kuvausta kännykällä aina ukon silmän välttäessä. Tässä parhaita paloja ihanuuksista suunnilleen kronologisessa järjestyksessä 1700-luvun puolivälistä 1900-luvun alkuun:


1750-luvulla, Marie-Antoinetten syntymän aikoihin, puvut olivat vielä maltillisen leveitä. 



Huomaa keskittynyt bloggaaja!

1760-luvulta lähtien hameet vain levenivät:




Tämä englantilainen hovipuku noin vuodelta 1765 oli yksi ehdottomista suosikeistani, mutta koska juuri tässä kohdassa vartija sai minut kiinni, joudun lainaamaan kuvan näyttelyn viralliselta sivulta:

(kuva)

1700-luvun loppua kohden nämä valtavat "koripuvut", robes à panier (nimitys tulee siitä, että hametta kannattelivat korin kaltaiset, litteät, vyötärölle kiinnitettävät telineet) väistyivät vähitellen. Vallankumouksen aikoihin pukuja pönkitettiin pikemminkin selästä tällaisilla rakennelmilla:

  
Vallankumouksen jälkeen Marie-Antoinetten paikan otti keisarinna Joséphine huomattavasti yksinkertaisempine empire-pukuineen. Tämä on kuin kopio Joséphinen kruunajaispuvusta vuodelta 1804 ilman punaista kärpännahkaviittaa:


Empiren jälkeen seurasivat romantiikan ajan ampiaisvyötäröiset puvut valtavine puhvihihoineen ja bonettihattuineen:



Eikä aikaakaan, kun muotiin tulivat tiukkaan nyöritetyt korsetit ja mahtavat krinoliinit:





Kuinkahan käytännöllistä elämä oli moisen häkin kanssa? Olisin niin halunnut kokeilla!

1800-luvun loppupuolella puvut muuttivat jälleen muotoaan. Takapuolta ja selän kaarta korostavat turnyyrit syrjäyttivät krinoliinit:





  
Näyttelyn ansiosta tiedän nyt, mitä tällaisen ylläolevan kaltaisen puvun alla oli:


Eri aikakausien alusvaatteita esiteltiin muutenkin onneksi melko kattavasti. Tämä 1800-1900-lukujen vaihteen korsetti sen sijaan muistuttaa enemmän fetisistin märkää unta kuin pelkkää vartaloa muokkaavaa alusvaatetta:



1900-luvun puvuista en enää saanut onnistuneita kuvia eivätkä ne muutenkaan kiehdo minua ollenkaan samalla tavalla kuin niitä edeltävät kaksi vuosisataa. 

Ennätimme vielä kiertää hetken ajan Arts décoratifsin perusnäyttelyä ennen kuin minun oli lähdettävä takaisin lentokentälle. Perusnäyttelystä otin kuitenkin vain perinteiset museolinssiludekuvat:



Kaltaiselleni historiaintoilijalle tämä oli ehdottomasti yksi unohtumattomimmista museokokemuksistani. Olisin helposti viettänyt tuolla koko päivän aamusta iltaan asti. 

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Bureau Survival Kit ja muut omat tavarat

Kuluneiden viiden kuukauden aikana työhuoneeni on alkanut tuntua entistä enemmän omalta. Mopsinkuvia minulla ei sentään ole seinillä, E:n tai perheeni kuvista puhumattakaan – yksityiselämällä ei ole mitään tekemistä töissä – mutta kaikenlaista muuta henkilökohtaista tavaraa on huomaamatta kertynyt pöydälle ja laatikoihin.

Työpöytäni näyttää useimmiten tältä:


Normaalien toimistotarvikkeiden lisäksi sitä koristavat mm. sitruunainen käsidesinfiointigeeli, suomalainen Flow kosmetiikan luomuruusuvesi, ruusukäsivoide sekä Läkerol Dents -pastillit, joita napsin päivittäin. Rauhoittavaa ruusuvettä on ihana suihkia pitkin päivää toimistosisäilman kuivattamalle iholle. 

Yksi tärkeimmistä on kuitenkin kokoamani Bureau Survival Kit:


Mopsipussin avulla on helppo korjata pitkänkin työpäivän aiheuttamat vauriot: 



Se sisältää mm. erikoispumpulipuikkoja, meikkipuuterin, puuteripaperia, peitevoidetta tummille silmänalusille ja pahimmalle punoitukselle, kynsiviilan, valokynän, huulipunan päälle levitettävän kosteuttavan huulivoiteen ja rauhoittavan "hätävoiteen", Urgent relief cream, herkälle ja oikuttelevalle iholleni, joka saattaa tuosta vain lehahtaa polttavaksi ja kirkuvan punaiseksi, vaikka en tekisi mitään tietokoneen edessä istumista ja puhelimeen vastaamista fyysisempää. 

Byroomeikkini on tarkoitettu vain normaalin, kotona aamulla tehdyn meikin korjailuun ja siksi olen Cliniquen hätävoidetta lukuun ottamatta ostanut kaikki Monoprix'sta tai Sephoran omalta merkiltä "halpaversioina". Varsinaiseen meikkiini käytän Guerlainin meikkipuuteria ja YSL:n valokynää, mutta korjailuun välttää mainiosti Sephorakin. 

Ei minulla sentään vain ja ainoastaan kosmetiikkaa täällä mukana ole.


Keskimmäisessä pöydänlaatikossa minulla on astiasto: lautanen, ruokailuvälineet ja muki sekä äärimmäisen tärkeä vaaleanpunainen tiskisieni niiden pesemiseen. Byroossa on yleisetkin astiat ja yleinen tiskisieni, mutta se näyttää olevan peräisin noin kymmenen vuoden takaa enkä todellakaan syö yhteisiltä astioilta, jotka on tiskattu sienellä, jolla seitsemän muuta ihmistä tiskaa. 

Astioiden naapurina minulla on Suomesta lokakuussa tuomiani Elovena-keksejä, manteli-pähkinäsekoitus (pähkäilin niiden olevan ajoittaiseen naposteluun suklaata terveellisempi vaihtoehto) sekä maitoannospurkkeja siltä varalta, että joisin kahvia. Meillä on Nespresso-kahvikone, mutta varsin harvoin viitsin lähteä varta vasten byroon toiseen siipeen (rakennus on U-kirjaimen muotoinen) kahvinkeittoon. Juuri nyt se kyllä saattaisi piristää, sillä tämä iltapäivä tuntuu harvinaisen pitkältä ja hitaalta.


Alin laatikko toimii ruokakomerona, siellä pidän lämpimässä säilyviä valmisruokia pahan päivän varalle eli niiksi päiviksi, jolloin kotona ei ole mitään evääksi kelpaavaa enkä muista/ehdi tilata aamulla ruokatoimitusta lounaaksi. En välitä edes ajatella, mitä kaikkea kemiallista nuo "ruoat" sisältävät, sillä varastostani löytyy mm. tammikuuhun 2014 asti säilyvä lohifile. Lounaiden ohella pidän laatikossa myös bussiaikatauluja. 

Millaisia henkilökohtaisia tavaroita teillä on työpaikoillanne? Olenko minä ainoa, jolla on survival kit?

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Ihana rauha

Lauantaiaamut ovat useimmiten minun viikkojeni kohokohtia, vaikka minulla ei ole mitään maanantaiaamujakaan vastaan. Lauantaiaamuna tiedän, että minulla on edessäni koko viikonloppu omaa aikaa: aikaa lukea, nukkua, selailla nautinnollisen pitkään perjantaisin postilaatikkooni tupsahtavaa Elleä, syödä puoliltapäivin aloitettava parin tunnin aamiainen ja katsoa sen ohella tv:stä uutisia. 

Etenkin varhainen lauantaiaamu on omistettu vain minulle, sillä E. nukkuu yleensä aina pitempään kuin minä ja aamuhetket saan olla aivan yksikseni. Tänäänkin minä heräsin jo puoli yhdeksältä, nyt kello on 10.47 ja E. kuorsaa yhä. Olen aina pitänyt yksin olemisesta, mutta töihin mentyäni minulla on siihen hyvin harvoin tilaisuus; oikeastaan olen yksin enää tunnin verran aamulla sen jälkeen, kun E. on lähtenyt töihin ja juuri ennen kun itse lähden omaan byroohoni. Aiemmin vietin lähes kaikki päiväni yksin, mutta nyt ne kuluvat kollegoiden ympäröimänä (ja onneksi olen töissä 8 työntekijän pienyrityksessä enkä kolmensadan hengen open space -toimistossa!) ja illat ja yöt E:n seurassa. Välillä kaipaan sitä, että saan istua ypöyksin sohvalla kuten nyt parhaillaan tätä kirjoittaessani, näkemättä ketään, puhumatta kenenkään kanssa, tarvitsematta reagoida mitenkään mihinkään. Istua vain ja möllöttää. Olla. Ehkä tehdä jotain, ehkä ei. Vähän tähän tyyliin:


Rentoa viikonloppua kaikille, toivottaa Mirkku.