perjantai 27. elokuuta 2010

Suomalais-provencelainen blogimiitti roomalaishengessä

Airelle, Pupuce ja minä vietimme eilen kolmisin hulppean päivän Arlesissa. Emme ole aikoihin (vai ikinä?) kokoontuneet ilman ranskalaisiamme, joten tällä kertaa oli loistava tilaisuus puhua suomea tarvitsematta koko ajan kääntää tai selostaa juttujamme ulkomaankielisille.  Otimmekin tilaisuudesta kaiken irti.

Minun kohdallani päivä tosin alkoi varsin kangerrellen. Tarkoitukseni oli nousta bussiin Aixissa klo 7.55 ja olla perillä Arlesissa 9.15, mutta vielä klo 8.20 seisoin Aixin bussiasemalla eikä bussia näkynyt mailla halmeilla. Panin E:n soittamaan ensin departementin linja-autoliikennetoimistoon, jossa ei tiedetty mitään, ja sitten liikennöitsijälle, jolloin syy myöhästymiseen vihdoin selvisi: moottoritiellä Aixin ja Salon-de-Provencen välillä oli "häiriö", jonka takia bussi oli jäänyt jumiin Saloniin. Aixiin hälytettäisiin mahdollisimman pian toinen bussi viemään meidät sinne saakka. 

Aikanaan luvattu varabussi saapuikin ja pääsi ensi alkuun normaalisti liikkeelle. Vähitellen vauhti alkoi kuitenkin hidastua, edessä olevat autojonot pitenivät ja seisahtuivat vähän väliä kokonaan, ja mitä lähemmäs Lançonin tietullia pääsimme, sitä pahemmin liikenne tökki. Silloin selvisi myös, millaisesta "häiriöstä" oli kyse: kiertävien tivolien työntekijät, forains, olivat valinneet juuri mainitun päivän osoittaakseen mieltään sitä vastaan, että yhä useampi kaupunki ei huoli tivoleita alueelleen. Forainien "etanaoperaatio" onnistui yli odotusten: aamukuudesta saakka he olivat pysäköineet kolmisenkymmentä rekka-autoa poikittain A7-moottoritien Marseilleen vievien kaistojen poikki ja rakentaneet autonrenkaista komeasti savuttavia nuotioita. Koko kolmikaistaisen moottoritien liikenne Marseilleen päin pääsi kulkemaan vain kapeaa huoltoväylää pitkin. Lançonin tietulli oli täysin tukossa, samoin kuin koko A7- ja A54-moottoritiet Lançonin ja Salonin välillä. Sinne jonnekin minun alkuperäinen bussinikin oli siis jäänyt mottiin. 

Salonista eteenpäin liikenne kulki onneksi normaalisti, kunhan ensin olimme odotelleet puolisen tuntia pääsyä pois moottoritieltä ja vaihtaneet taas bussia, ilmeisesti nyt siihen alkuperäiseen Arlesin bussiin, joka oli päässyt takaisin Salonin keskustaan. Saavuin lopulta perille Arlesiin puolitoista tuntia myöhässä – onneksi kyseessä oli "vain" meidän tapaamisemme eikä vaikkapa tärkeä työhaastattelu! Ajoimme Airellen kanssa suoraan Arlesin rautatieasemalle ja minä ostin illaksi junalipun kotiin, sillä näkemäni jälkeen en todellakaan uskaltanut ottaa riskiä lähteä bussilla takaisin Aixiin. Moottoritiellä bussissa yöpyminen kun ei varsinaisesti houkuta. 

Koska Pupuce ennätti paikalle vasta iltapäivällä, kuljeskelimme ensin Airellen kanssa pitkin ja poikin. Arlesissa on parhaillaan menossa roomalaisfestivaali Arelate, jonka ansiosta siellä täällä tapahtui kaikenlaista roomalaista ja esimerkiksi ravintoloiden tarjoilijat olivat pukeutuneet roomalaistyylisiin asuihin. 

Lounastimme samassa Les 2 Suds -ravintolassa kuin toukokuussa E:n kanssa. Minulta jäi tarjolla ollut roomalaisateria kokeilematta, koska pääruokana oli karitsaa, mutta roomalaista jälkiruokaa sen sijaan maistoimme. Se oli eräänlainen päärynäclafoutis ja kuulemma maustettu makealla viinillä ja ties millä mausteilla, mutta se oli juuri yhtä laimea kuin miltä näytti:


Siksi olikin pakko ottaa vielä kahvi, jossa maidon virkaa toimitti sulanut jäätelöpallo. Tämä oli jo huomattavasti herkullisemman näköinen annos:


Tuskin olimme saaneet syötyä, kun samalla sisäpihalla alkoi roomalaisen legioonan marssiharjoitusesitys. Asetuimme sopivalle etäisyydelle ihailemaan legioonalaisia, joista tulikin otettua muutama kuva:


Roomalaisesityksen jälkeen tapasimme vihdoin Pupucen, jolle ryhdyin innokkaasti selittämään aamuista seikkailuani. Yhtäkkiä huomasin puhuvani käsittämätöntä suomen ja ranskan sekamelskaa tyyliin "forainit olivat laittaneet camioninsa tielle poikittain ja koko péage oli täysin bloqué, ne suunnittelivat bloquagen avaamista heti kun heidät vastaanotetaan préfecturessa"... Siis kyllä minä ennen olen osannut ihan selvää suomeakin puhua, mistä kummasta moinen sekakieli yhtäkkiä tuli? Miksi tuota edes voisi kutsua, frinnois? tai sunska

Siinä tarinoidessamme tuli viimein mieleen, että junallekin varmaan pitäisi joutua. Normaali kävelyvauhtimme muuttui vähitellen mopsiläähätysjuoksuksi, kun junan lähtöaika lähestyi ja asema tuntui aina vain yhtä kaukaiselta. Minun suunnattomaksi onnekseni juna oli muutaman minuutin myöhässä, mutta se oli silti jo laiturilla, kun pääsimme sinne asti; vaihdoimme poskisuukot melkein juostessa, minä hyökkäsin junaan, ovi läimähti perässäni kiinni ja juna lähti. Heti saatuani pyrstöni penkkiin mieleeni juolahti, etten ollut "kompostoinut" eli leimannut itse lippuani aseman oranssissa leimauslaitteessa, kuten Ranskassa kuuluu tehdä. Iso plakaatti vaunun seinässä tiesi kertoa, että moisesta rikkeestä rapsahtaisi 25 euron sakko, ja jos ei maksa heti ja välittömästi, se korotetaan 53 euroon, mikäli ei oma-aloitteisesti pyri selvittämään asiaa henkilökunnan kanssa heti junaan noustua. Pohdin, kannattaisiko a) lähteä etsimään mahdollista konduktööriä vai b) esittää kielitaidotonta suomalaisturistia, joka ei ymmärrä, mitä tarkoittaa Billet à composter avant l'accès au train eli mainittua kehotusta leimata lippu ennen junaan menoa. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja istuin koko matkan väijyen junahenkilökunnan tuloa, sydän väpättäen ja yrittäen olla mahdollisimman näkymättömän näköinen. 

Ihme ja kumma, juna kolkutteli Marseilleen saakka ilman vilaustakaan konduktööristä. Olin matkustanut melkein jäniksenä enkä jäänyt kiinni! Selvästikin ilta oli aamua parempi matkustuksen kannalta, etenkin kun lippuni kelpasi aikaisempaan Aixiin menevään junaan enkä joutunut hengailemaan puolta tuntia St Charlesin asemalla. Toisella kerralla pidin huolen siitä, että lippuni varmasti oli kompostoitu...!
            

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Meeri edestä ja takaa, Meeri istuu ja makaa

Tällä kertaa mopsivauvoista (ja isommistakin) pitämättömien kannattaa jatkaa matkaansa, sillä luvassa on kukkuroittain lyttykuonoja ja kippurahäntiä. Suomessa otin mopseista enemmän valokuvia kuin kaikesta muusta yhteensä ja haluan tietysti jakaa suloisuudet kanssanne (halusitte tahi ette). 

Vietimme kotiin tultuani yhdistettyjä veljeni vihkiäisiä, äidin nimipäiviä, Meerin maailmaantuliaisia ja Gurun ja Gracen 4-vuotispäiviä. Paikalla oli muutaman ihmisen lisäksi seitsemän mopsia ja kaksi kania. Kaikkia oli tosin mahdoton saada yhtä aikaa samaan kuvaan. Mopot juhlatunnelmissa:


Suosituin kuvauskohteeni oli totta kai ihanainen Meeri, joka on todennäköisesti suloisinta, mitä kuvitella voi. Pääsin yksinoikeudella seuraamaan Meerin kylpyä:

 Meeri katselee jo itseään peilistä kunnon naisen tavoin!

Kyllä tästä hännästä vielä hieno mopsikieppi tulee.

Kylvyn päätteeksi Meeri sai nokareen jauhelihaa. Meeri lienee tullut äitiinsä ja isoenoonsa, koska jauheliha ei kauaa Jennan kädessä pysynyt.

Kylläisenä oli mukava käydä Ikea-rotan viereen ruokalevolle.

Pari päivää myöhemmin Meeri oli päässyt jo isompaan aitaukseen ja käveli siellä tomerasti kuin karhunpoika:

Meeri the Antennihäntä! <3


Koska Mirkku-äidillä oli muuta tekemistä, Meeri löysi unikaverikseen saukon (tai muun vastaavan metsän eläimen), joka kaikesta päätellen oli rakas:


Tasapuolisuuden vuoksi loppuun kuva lainamopsi Siiristä, joka asustaa meillä Gurun seurana Mirkun äitiysloman ajan. Siiri tykästyi eräänä aamuna äidin kylpytakkiin:

Guru katsoo viattomana vieressä: "MÄ en ainakaan ole tehnyt MITÄÄN pahaa!" 

Fifin rakkaat <3 <3

tiistai 24. elokuuta 2010

Kasvot luolassa

Sunnuntaina lähdimme E:n kanssa tutustumaan 60 miljoonaa vuotta vanhaan luolaan Le Thorin kylässä Avignonin lähellä. La Grotte de Thouzon on muinainen joenuoma ja koostuu useammasta peräkkäisestä luolasta, jotka ovat täynnä tippukiviä (en vaihteeksi millään muistanut, mikä on stalactite suomeksi – onneksi on Wikipedia!). Tippukivimuodostelmat olivat todella vaikuttavan näköisiä, niitä oli kaiken kokoisia ja muotoisia. Otin innokkaasti kuvia, mutta niistä ei saa kuin heikon käsityksen luolien varsinaisesta komeudesta:
Huomasin alimmaisessa kuvassa kasvot vasta kotona kuvat koneelle laitettuani. Kuva on jotenkin karmiva... en kyllä haluaisi joutua Thouzonin luolaan yöksi!
 

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Tuliaisia

Kaiken eri välineillä matkustamisen päätteeksi saavuin lopulta ehjänä perille. Matkan viimeiseen vaiheeseen sisältyi kokonaiset kaksi yllätystä. Ensin Aixin bussiaseman taksitolpalla nuori tyttö pyysi saada lainata puhelintani ilmoittaakseen jollekin saapuneensa; en kehdannut kieltäytyä, ja noustessani taksiin tyttö kiitti ensin ranskaksi ja sitten selvällä suomella "kiitos vielä kerran". Koska istuin jo taksin takapenkillä, en ennättänyt reagoida mitenkään, mutta en edelleenkään käsitä, miten a) tyttö osasi suomea ja b) mistä hän tiesi minun olevan suomalainen? 

Toiseksi kummastuin tämän kaupungin taksikäytäntöä: vaikka taksamittari näytti E:n byroon edessä 4,40 €, maksoi matka 8 euroa. Ihmetellessäni asiaa taksikuski totesi, etten taida olla paikallisia: kuulemma kaikkien taksikyytien minimihinta on kahdeksan euroa, näytti mittari sitten mitä tahansa. En tosiaan olekaan kulkenut Aixissa taksilla kuin ehkä kolme kertaa koko täällä oloni aikana. Joka tapauksessa käytäntö kuulostaa oudolta: kyllä Salossa, missä ajelemme taksilla harva se päivä, kyyti maksaa täsmälleen mittarin osoittaman summan eikä jotain hatusta vedettyä muka-minimitaksaa...!

Takaisin tullessani minulla oli kantamuksia reilusti enemmän kuin lähtiessäni, sillä käytin tilaisuutta hyväkseni ja roudasin Ranskaan kaikenlaista Suomi-tavaraa:

- hyvät tukevat muovikauhat,
- Iittalan juomalasin kummallekin (muuten minulla ei suomalaisia astioita olekaan, sillä minusta on melko yhdentekevää, minkä maalaisilta lautasilta syömme), 
- kunnolliset Fiskarsin sakset, kuorimaveitsen ja juustohöylän (vaikka Ranskassakin on saksia, ovat Fiskarsit aivan ainutlaatuiset, ja juustohöylää en ole täältä ikinä onnistunut löytämään),
- Kodin Anttilasta bongaamani Suomen muotoisen astian, johon voisi laittaa vaikkapa oliiveja tai pähkinöitä tarjolle, jos joku joskus kävisi meillä aperitiivilla. Koska meillä ei kuitenkaan koskaan käy ketään kylässä, komeilee Suomi-kulho toistaiseksi mopsipatsaan vieressä television edessä.    

Syötävääkin toki toin, sekä suolaista...

... että makeaa:


Murehdin koko matkan ajan Oltermannin ja piirakoiden säilymistä ja asettelin Stockmannin jääpakkausta paremmin niiden alle ja päälle. Hyvänmakuisiksi ne edelleen kotona osoittautuivat, joten jääpakkaus termokassissa taisi olla riittävä viilennys pitkän kuljetuksen ajaksi. Ostin myös Stockan sauternes-hyytelöä, joka on erinomaisen herkullista hanhenmaksan seurana. 

Ensimmäistä kertaa ostin mukaani myös suomalaista musiikkia. En yleensä lainkaan kuuntele kotimaisia laulajia enkä tiedä, mikä musiikki milloinkin on suosittua, mutta jostain syystä nyt innostuin ajatuksesta kuunnella silloin tällöin suomenkielisiä sanoituksia. Mm. Facebook-kaverieni suosituksesta mukaani lähtivät Jenni Vartiaisen kaksi albumia, Anna Puu, Anna Eriksson sekä minulle ennestään täysin tuntematon Tuure Kilpeläinen, jonka sanoituksia kehuttiin Hesarin kulttuurisivuilla pari viikkoa sitten:

Puoli vuorokautta minun jälkeeni saapuivat myös postitse ennakkoon lähettämäni kirjat:


Osa on uusia, Akateemisesta Taiteiden yönä hankittuja, osa taas kirjahyllyjeni uumenista kaivettuja ja aikanaan syystä tai toisesta lukematta jääneitä. Aikamatkustajan vaimon ostin vielä viime hetkellä lentokentän lehtikioskista. Nyt riittää taas äidinkieltä ja kirjallisuutta joksikin aikaa!   

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Kodista toiseen

Kaksi viikkoa sitten juuri näihin aikoihin raahasin matkalaukkuani pitkin Nizzaa kohti Stazzyn kotia. Olin niin sanotusti täpinöissäni, lentäisinhän seuraavana aamuna Suomeen kotikotiini. 

Nyt nuo hartaasti odotetut kaksi viikkoa ovat peruuttamattomasti ohi, häipyneet saavuttamattoman kauas. Ensi yönä aloitan saman matkan päinvastaiseen suuntaan: ensin puolitoista tuntia bussilla Hki-Vantaalle, pari tuntia odottelua kentällä (olen mieluummin paljon ajoissa kuin vähän myöhässä!), kolmisen tuntia lentoa, vajaan tunnin odottelu Nizzassa ja kolme ja puoli tuntia bussilla Aixiin, missä saan todennäköisesti vielä odottaa vähintään tunnin, että E. pääsee lähtemään byroostaan. En voi mennä omin nokkineni suoraan kotiin, sillä en ottanut avaimia mukaan Suomeen. Lähden Salosta viideltä aamulla ja lienen perillä Aixissa jokseenkin tarkkaan klo 17 – kaksitoista tuntia matkustusta, vaikka lentomatka on lyhyt ja suora! Ihme, jos en perjantaina ole puolikuollut väsymyksestä. Loistavien ranskalaisten joukkoliikenneyhteyksien ansiosta joudun lisäksi matkustamaan Aixiin bussivuorolla, joka ei aja moottoritietä vaan RN7-maantietä pysähtyen joka ainoassa kyläpahasessa matkan varrella. 

Tuntuu, etten ole edes nähnyt mainittujen kahden viikon kuluvan. Juurihan minä saavuin! Olen kuitenkin ennättänyt tehdä kaikenlaista, mistä olin etukäteen Ranskassa haaveillut: 

- olen istunut saunan jälkeen parvekkeella, 
- olen lukenut kahdeksan Maria Langin dekkaria, 
- olen vesijuossut uimahallissa uudessa uimapuvussani, 
- olen syönyt äidin lihapullia, 
- olen shoppaillut Stockmannilla,
- olen sieltä täältä naarmuilla ja pienillä mustelmilla toimitettuani mopsien makuualustan virkaa,
- olen pidellyt kädessäni Meeri-vauvaa ja täyttänyt kameran muistikortin Meerin kuvilla,
- olen lounastanut Duussin kanssa ja paistatellut päivää pariinkin otteeseen Aurajoen baarilaivojen kannella,
- olen tavannut monta kaipaamaani ihmistä,
- olen kerännyt ja varastoinut hurjasti ihmis- ja mopsirakkausenergiaa, joka toivottavasti riittää joululomaan saakka.

Tietysti olen haikea, kuten aina lähtiessäni jonnekin pidemmäksi aikaa (ennen itkin Ranskassa lähitessäni Suomeen, nyt Suomessa lähtiessäni Ranskaan. Miksi koskaan ei ole hyvä?), mutta en halua enkä aio antaa periksi ikävälle. Tiedän, että tunne häviää viimeistään lentokentälle saavuttuani. Sitä paitsi minullahan on vaikka mitä kiehtovaa odotettavaa lähitulevaisuudelta: ensin kaikenlaista pientä toimitettavaa (kuten imurointia, lattianpesua ja auton siivoamista sisältä – E. on tietysti odottanut paluutani sen sijaan, että olisi siivonnut yksinään...!), sitten E:n loma ja viikko Alpeilla, opiskelun alku ja sokerina pohjalla kirjaprojektini. Ikävystymään tuskin pääsen. Veljeni on myös luvannut asentaa vanhemmilleni nettikameran, jotta pääsen kurkkimaan mopsien elämää Euroopan toiselta laidalta. 

Halaukset kaikille suiomalaisrakkailleni, muutaman kuukauden päästä nähdään taas! <3    
 

maanantai 16. elokuuta 2010

Maassa maan tavalla

Lyhyen Suomessa oloni aikana olen jo päässyt varsin hyvin eroon ranskalaistuneista tavoistani ja korvannut ne perinteisillä suomalaisilla, mm. tähän tyyliin: 

- Bussista noustessani en huikkaa kuskille "kiitos, näkemiin ja hyvää päivänjatkoa", koska en kuitenkaan saa vastausta. 

- Sinuttelen tuntemattomia. 

- Jos ulos lähtiessäni kuulen naapurin olevan samoissa aikeissa, odotan oven takana ja astun ulos vasta naapurin mentyä, jotta en joudu jakamaan hissiä yhdeksän kerroksen ajan epämukavassa hiljaisuudessa. 

- Odotan kiltisti punaisissa valoissa, vaikka yhtään autoa ei näy kummassakaan suunnassa, ja ylitän kadun suojatien kohdalta enkä suoraan siitä, missä satun sillä hetkellä olemaan.  

- En pyydä ravintolassa jääpaloja viinilasiini, vaikka valkoviini ei olisikaan riittävän kylmää. 

- Ruokakaupassa maksan ostokseni ensin ja pakkaan ne vasta sitten.

- En hermostu, jos en ehdi junaan/bussiin, koska tunnin kuluttua menee kuitenkin toinen. 

- Vastaan puhelimeen etunimelläni enkä "haloo", ja jos esittelen itseni puhelimessa, en tituleeraa itseäni neidiksi.

- Syön mukisematta kolme päivää sitten ostettua leipää. 

- Haen kahvilassa itse kahvini tiskiltä ja vien lopuksi käytetyt astiani pois. 

Turku on nyt jäänyt taakse joululomaan saakka. Onneksi voin sitä odotellessani muistella haikeana kesäistä kakkoskotiani: 

Myllysiltaa tuli ikävä!

Turkulainen sightseeing-paatti on hivenen eri luokkaa kuin vaikkapa Pariisissa...

Tästä kuvasta krediitit Duussille, jonka kanssa vietin hurjan hauskan iltapäivän Blankon lounaan, Svarte Rudolfin kansibaarin ja Nuvole Gelaterian merkeissä.

Pelkäksi huvitteluksi ei oleskeluni toki jäänyt: eilen kuljetin mummon edestakaisin Poriin katsomaan lokakuussa 100 vuotta täyttävää isoisoäitiäni, ja tänään tyhjensin täysin yhden Turun-kotini vaatehuoneen ja raahasin viisi isoa jätesäkillistä vaatteita, kenkiä ja laukkuja Pelastusarmeijan kirpputorille Puutarhakadulle. 

Päivän erityinen ylpeydenaiheeni oli elämäni kolmas onnistunut taskuparkkeeraus. Autokoulun jälkeen olen suosiolla jättänyt ahtaat kolot muille; sen sijaan olen tarkkaan seurannut E:n ilmiömäisiä pysäköintejä noin kahden metrin pituisiin väleihin. (Se, joka ei Ranskassa kykene moiseen, ei tosiaankaan pysäköi mihinkään.) Tosin Opel Corsa sopii muutenkin pienempään tilaan kuin farmari-Audi... mutta tänäänpä kiepautinkin Audini kevyellä ranneliikkeellä sievästi kadunlaitaan, ja tilaa jäi vielä reilusti yli! Y en a qui savent, eräät sitä osaavat, kuten minulla on tapana todeta E:lle.