torstai 27. maaliskuuta 2008

Reipas pikku citykoira

Aivan ensiksi haluan kiittää lämpimästi kaikkia teitä, jotka olette ottaneet osaa suruumme blogikommenteissa, Facebookissa, tekstiviesteillä ja sähköpostilla. Ystävällisyytenne ja myötätuntonne on todella koskettanut meitä, suuret kiitokset niistä.

Aatua on edelleen kova ikävä, mutta pahin suru alkaa hiljalleen hellittää, ja jäljelle jäävät hellä kaipaus ja lukuisat hyvät muistot. Lisäksi minulla on hyvin erityinen konkreettinen muistoesine: maanantai-iltana viimeisellä yhteisellä lenkillämme Aatu tahtoi väkisin mennä haistelemaan erästä puuta, jonka juurelta löysin täydellisen sydämenmuotoisen, vaaleanpunertavan kiven. E. tulkitsi kiven löytymisen positiiviseksi merkiksi, ikään kuin Aatu olisi halunnut muistuttaa minua siitä, että hän pysyy luonamme myös poismenonsa jälkeen. Kivi on nyt puhdistettuna työpöydälläni tietokoneeni vieressä, jotta näen sen monta kertaa päivässä.

Onneksi meillä on myös Guru, Tärppä, pikku lutukulta, joka tosin on Aatun lähdön jälkeen ollut yksinäinen ja alakuloinen. Tänään piristimme Gurua viemällä hänet ensimmäistä kertaa keskustaan: hän pääsi lankakauppaan tervehtimään Susua, pankkiin ja eläinkauppaan. Vierailut sujuivat hienosti, vaikka pankissa olikin ensi alkuun hiukan liian jännittävää ja Guru-parka painautui melkein litteäksi lattialle. Fifi-siskon sylissä hän lopulta uskalsi katsella ympärilleen ja sai kehuja ja rapsutuksia niin toimihenkilöiltä kuin asiakkailtakin. Lankakaupassa Tärppä oli jo kuin kotonaan ja tutki innokkaasti paikkoja. (Nyt jaloissani pyörivä Gurre lähettää terveisiä ja hännänheilutuksia Susulle ja Tassu-kissalle, jotka myös lukevat blogia!)

Huomenna iltapäivällä hyppään lentokenttäbussiin ja puoli kuudelta Hampuriin menevään koneeseen. Edessä on viisi päivää mirkutusta ja kaksi konserttia! Matka auttanee myös Aatu-ikävääni. Blogi päivittyy jälleen ensi viikon loppupuolella, jolloin luvassa on – toivottavasti! – autenttista kuvamateriaalia niin Hampurista, Berliinistä kuin konserteistakin.

tiistai 25. maaliskuuta 2008

Syvä suru

Tätä kirjoittaessani Aatua ei enää ole. Epilepsiasta ja mahdollisesti myös kasvaimesta johtuen Aatun fyysinen ja psyykkinen tila oli parin viime kuukauden aikana selvästi huonontunut, hän oli aggressiivinen äitiä ja Gurua kohtaan eikä enää oma itsensä. Vaikka vastustin päätöstä viimeiseen saakka, minun oli lopulta pakko myöntää, että Aatun kannalta tämä oli paras ratkaisu. On parempi muistaa hänet kilttinä ja rauhallisena kuin vihaisena ja sairaana.

Vaikka lemmikistä täytyy pystyä tarvittaessa luopumaan, tämä on raskaampaa ja vaikeampaa kuin yksikään kokemani muutos tai menetys. Olisi ehkä ollut helpompaa, jos Aatu olisi kuollut yllättäen; nyt meidän piti odottaa koko pääsiäisen ajan ja miettiä asiaa lakkaamatta. Lähden perjantaina matkalle, mutta Mireille ei todellakaan ole nyt päällimmäisenä mielessäni. Olisin milloin tahansa peruuttanut kaiken, jos olisin sillä saanut pitää Aatun.

Onneksi olin koko viime viikon Salossa ja ehdin ottaa kuvia molemmista rakkaistani:







Tässä viimekeväinen video Aatusta leikkimässä pallollaan, silloin, kun kaikki oli vielä hyvin.

video

Hei hei Aatu, ikioma lutukultani... Siellä, missä nyt olet, saat syödä kurkkua ja herkkuneliöitä niin paljon kuin tahdot ja hangata vapaasti kuonoasi mihin tahansa, lakanoihinkin. Vielä me tavataan!

torstai 20. maaliskuuta 2008

Päähenkilö esittäytyy

Tämännäköinen opus odotti minua tänä aamuna kirjasitomon tiskillä!






Sivukuva on kaikkea muuta kuin selkeä, mutta siinä lukee nimeni ja vuosiluku 2008 hopeisilla kirjaimilla. Olen äärimmäisen tyytyväinen vaaleanpunaisiin kansiin, toisia samanlaisia ei nimittäin seminaarikirjastomme graduhyllyssä näy. Vaaleanpunainen gradu on soma mustien, tummanpunaisten ja tummansinisten kirjojen laajassa joukossa. Toimitin siitä vaaditut kaksi kappaletta humanistisen tiedekunnan kansliaan, josta se viedään eteenpäin arvosteltavaksi. Tuloksia voi odottaa noin kuukauden kuluttua. Arvostelua odotellessa minulla onkin oivaa aikaa lukea sivistyshistoriaa... Pahus, että tulikin aikanaan lykättyä ko. tenttiä aina vain myöhemmäksi!

Jos sivistyshistoria ei nappaa, voi lukea vaikkapa Leena Rantasen Puolen tunnin lomaa, joka koostuu lyhyistä, "metromatkan mittaisista" kertomuksista. Lyhytproosa ei ole ehdoton suosikkilajini, mutta olen kuullut Rantasen teksteistä pelkkää hyvää. Määritelmä "pariisilaistunut" ei sekään ole varsinaisesti karkottava tekijä minun tutkiessani kirjakaupan tarjontaa. Edellämainitun lisäksi lukuvuoroaan odottaa Gabriel García Márquezin Rakkautta koleran aikaan, jonka suunnittelin ottavani mukaan matkalle -- sikäli kun mirkutukselta jää aikaa lukemiseen...

Iloista, munaisaa ja tipuisaa pääsiäistä kaikille!

tiistai 18. maaliskuuta 2008

Käytännössä maisteri

Puolitoista vuotta kestänyt Fifin graduprojekti on nyt käytännössä ohi. Sain tänään professorilta viimeiset kommentit, kädenpuristuksen ja julkaisuluvan. Torstaina haen kirjasitomo Kluutista opinnäytteeni viitenä kappaleena, blogin hengen mukaisissa vaaleanpunaisissa kansissa.

Ehkä asia todella valkenee vasta sitten, kun saan oikeasti käsiini konkreettistakin konkreettisemman kovakantisen kirjan. Tällä hetkellä olen lähinnä vain tyytyväinen, että ennätin viedä käsikirjoituksen painoon vielä tänään. Tuntuu jopa jotenkin tyhjältä. Tässä tämä nyt oli, nyt se on tehty. En ole enää graduilija, vaan jo graduillut.

Pääsiäinen kuluu sivistyshistorian parissa ja Saksaan lähtöä valmistellessa. Blogillekin pitäisi keksiä uusi nimi, jonka tosin otan käyttöön vasta oikeasti valmistuttuani. Ehdotuksia otetaan vastaan!!!

lauantai 15. maaliskuuta 2008

Riittää jo, kiitos!

Tuleekohan vielä joskus päivä, jolloin jokaisen lehden ensimmäisillä sivuilla ei kirjoiteta Ilkka Kanervan tekstiviesteistä? En millään jaksaisi enää lukea/kuulla asiasta sanaakaan. Niin kauan, kuin Ike hoitaa ministerinpestinsä moitteettomasti, minulle on täydellisen yhdentekevää, millaisia ja kenelle osoitettuja tekstiviestejä hän lähettelee. Ihan kuin maailmassa ei olisi tärkeämpiäkin uutisia. Typerää touhu toki on, mutta jos ulkoministeri kerran haluaa itselleen moisen imagon, niin siitä vain. Je m'en fiche.

Mediakohu palautti mieleeni erään yhdeksän vuoden takaisen baari-illan, jolloin Hamburger Börsin yökerhossa satuimme jostain syystä tätini kanssa samaan pöytään Kanervan seurueen kanssa. Ike tarjosi minulle camparisoodan, laski kätensä décolletélleni ihastellen "maidonvalkeaa ihoani" (suora lainaus!), tutki silloin käytössäni ollutta hopeanväristä Nokian zippo-kännykkääni ja talletti huomaamattani sinne puhelinnumeronsa. Joskus myöhemmin, bileiden jatkotunnelmissa lähetimme lukiokavereideni kanssa piruuttamme kansanedustajalle ystävällisen viestin tai pari, mutta vastausta emme koskaan saaneet. Hahaa, joskus homma on siis mennyt näinkin päin! *virnistää* Sittemmin Iken numero on puhelimen ja SIM-kortin vaihdosten myötä hävinnyt. Pitäisiköhän tästä juoruta Seiskaan tai Hymyyn?

tiistai 11. maaliskuuta 2008

Huutaminen kannattaa

Huutokauppaseikkailuni päättyivät lopulta onnellisesti: voitin kaikki haluamani kohteet. Xenan kuutoskauden DVDt irtosivat 19 punnalla ja lähtivät kuulemma jo tänään kohti armasta Suomenmaatamme. Neloskauden boksin myyjä kuittasi maksuni ja kiitteli ripeästä toiminnasta. Kenties nettihuutokaupoissa on keskimäärin hitaita asiakkaita, mutta minusta on normaalia, että hankittu ostos maksetaan saman tien eikä viikon päästä. Eihän konkreettisesta kaupastakaan voi viedä tavaraa ja tulla vasta parin päivän kuluttua maksamaan. Odottelen yhä postimaksutietoja kahden eri myyjän taholta; vastausta ei ole kuulunut vuorokauteen. Luulisi, että myyjällä olisi motivaatiota ilmoittaa loppusumma mahdollisimman pikaisesti, jotta saisi rahansa! Ilmoitin selvästi maksavani heti, kun tiedän, mitä tavaran lähettäminen Suomeen kustantaa.

Vaikka netistä huutaminen on joissain tapauksissa hyvinkin kannattavaa ja helppoa, asioin silti mieluummin perinteisissä kaupoissa. Ainakaan ostoksia ei tarvitse lähetellä ympäri Eurooppaa ja kysellä jokaisen yksityiskohdan perään. Vaatteita ja kenkiä en edes uskaltaisi ostaa netistä, minun on saatava nähdä, koskea ja sovittaa ennen ostopäätöksen tekemistä. Postimyyntiä olen harrastanut satunnaisesti Ranskassa, ja se vielä menettelee, koska sopimattomat ostokset voi helposti lähettää takaisin. Laukkujen, kirjojen, levyjen yms. hankkimiseen nettihuutokauppa kyllä tuntuu soveltuvan.

Sitten vaihteeksi graduasiaa. Kouluruokailtuamme Duussin kanssa (kiitos seurasta, oli jälleen hurjan kivaa!) hipsin Herkun kautta kotiin ja innostuin kirjoittamaan gradun suomenkielistä lyhennelmää. Tuloksena viisi (5) sivua tekstiä...! Taidan olla velho tiivistämään, koska sain 32-sivuisen teoriaosani mahtumaan noin kolmeen ja puoleen sivuun suomenkielistä tekstiä. Tosin ranskaksi jaarittelen muutenkin paljon enemmän ja laveammin kuin suomeksi. Huomenna voisin pitää kotipäivän, tehdä lyhennelmän valmiiksi, lopetella muutenkin kaikki mahdolliset korjaukset ja parannukset graduun, kutoa, syödä karjalanpiirakoita, roikkua sähköpostilla kyttäämässä tiedotuksia eBaysta, kirjoitella työhakemuksia, katsoa Xenaa... tai jotain sinne päin. Tai sitten käväisen ostamassa Herkusta aitoamerikkalaista maapähkinävoita, jonka ostamista jo tänään vakavasti harkitsin.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Mirkkupoweria

Viime päivien blogihiljaisuus johtuu perinteisestä Mireille-viikonlopusta, jota ystäväni T-M:n kanssa vietimme tällä kertaa Turussa. Viimeaikaisten Saksan tv-esiintymisten ja vuoden 2005 konsertti-DVD:n ohella viikonlopun ohjelmaan kuului fiilistelyä ja suunnitelmia kolmen viikon päässä odottavaan Saksan-matkaan liittyen, hyvää ruokaa ja juomaa, turkulaisiin nähtävyyksiin tutustumista ja leppoisaa ajanviettoa.

Lauantai-iltana herkuttelimme hyvän maineensa veroisessa brasilialaisravintola Bossassa: alkuun maniokkilastuja (ainakin tuhat kertaa perussipsejä parempaa!), keskelle guava-salviabroileria ja loppuun limejäätelöä, kyytipojaksi caipirinha ja chileläistä valkoviiniä. Bossasta siirryimme sulavasti Vessan kautta Pankkiin, täytyyhän ulkopaikkakuntalaiset tutustuttaa Turun erikoisuuksiin normibaarien sijasta! Apteekissa käynti tosin jäi seuraavaa vierailua odottamaan.

Tänään harrastimme hyytävässä tuulessa kotimaanmatkailua Turun ja Åbon välillä,
ihaillen Förin kannelta harmaata Aurajokea. Joelta lähdimme lämmittelemään läheiseen tropiikkiin eli Ruissalon Kasvitieteelliseen puutarhaan. Kasvihuoneissa tosiaan tarkeni t-paidassa...! Tropiikkihuoneissa ammoin kohtaamiani kilpikonnia ei tällä kertaa löytynyt, sen sijaan näimme pienen sammakon, 15-vuotiaan götebogilaisen kakadun ja kultakaloja. Mahtavia ja eksoottisia kasveja olisi voinut ihailla koko päivän, mutta nälän yllätettyä siirryimme Naantalin kylpylän Tammikellariin pihvi- ja punaviiniaterialle. Naantalin keskustaakin olisi ollut mukava vieraalle esitellä, mutta räntäsade ei varsinaisesti innostanut liikkumaan ulkona.

Saatettuani vieraan bussiin lähdin seikkailemaan eBayn ihmeelliseen maailmaan. Pitkään epäröityäni kirjoittauduin nettihuutokauppaan muutama päivä sitten, ja olen jo ehtinyt huutaa ensimmäisen tavarani: Christian Lacroix'n Air Francen henkilökunnalle suunnitteleman metallisen, kaiverretun matkalaukun osoitekyltin. Ehkä laukkuani tulevaisuudessa kohdeltaisiin paremmin, jos sen luultaisiin kuuluvan AF:n henkilöstön jäsenelle... tai sitten ei. Joka tapauksessa Lacroix'n nimi oli syy varsinaiseen ostopäätökseeni. Nyt odottelen kyltin saapumista Suomeen.



Olen parhaillaan huutamassa myös Lacroix'n vaaleanpunaisia samettikäsineitä:



sekä Xena-sarjan kolmen viimeisen kauden DVD-bokseja Iso-Britanniasta. Toistaiseksi olen vahvoilla voittamaan kaikki huutoni, mutta tilannetta täytyy seurata jatkuvasti.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

Äärettömän hienoja uutisia

Kävin tänään kuulemassa kommentteja gradusta. En tiennyt yhtään, mitä odottaa ja olin parhaani mukaan yrittänyt valmistautua huonoon palautteeseen. Se osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä saamani kommentit olivat todella positiivisia.

Kieltäni kehuttiin erinomaiseksi ja lähes täysin virheettömäksi. Tekstini on johdonmukaista ja helppolukuista ja työn rakenne selkeä. Parannusehdotuksia sain vain muutaman, ja nekin ovat lähinnä kosmeettista hienosäätöä kuten otsikoiden muuttamista, muutaman lauseen siirtämistä paikasta toiseen tai puuttuvan vuosiluvun lisäämistä lähdeviitteeseen. Esimerkiksi molempien teoriakappaleideni ainoa muutos oli pääotsikon muokkaaminen yleisestä enemmän sisältöä kuvaavaksi. Vain yksi kommentti vaatii hiukan enemmän ajatustyötä: minun pitäisi pohtia, mitä kirjailija haluaa henkilöidensä kautta kertoa lukijalle.

Koko palautustilaisuus kesti vain puolisen tuntia, ja siinä ajassa ehdin vielä kysellä sivistyshistorian tentin suorittamisesta ja publiikin aikataulusta. Publiikki on tänä keväänä 16.5., toivottavasti ennätän saada viimeisenkin suorituksen kirjattua ajoissa! Professorin mukaan voin hyvin saada gradun painettua jo tämän kuun aikana. Kahden viikon kuluttua toimitan luettavaksi suomenkielisen lyhennelmän gradusta, ja kun se on hyväksytty, gradu on painokelpoinen. Kävin jo vilkuilemassa valitsemani kirjansitomon tarjoamia kansimalleja; haluan punaisen gradun!

Hyppisin varmaankin innosta vielä korkeammalle, jos mokoma sivistyshistoria ei vetäisi minua koko painollaan maan pinnalle. Vaan kyllä minä sen selvitän, vaikka sitten huonoimmalla mahdollisella arvosanalla. Kahdeksan vuoden urakka on kohta tässä. Gradu on enemmän kuin viittä vaille valmis!

tiistai 4. maaliskuuta 2008

Kamalan ihanat krokopopot

Pistäydyin tänään hiljattain Turussa avatussa Crocs-liikkeessä. Olen aina pitänyt perus-Crocseja lähinnä epäesteettisinä kummajaisina. Uimahallikenkinä ne kuitenkin ovat lyömättömät: ne pysyvät hyvin jalassa, eivät ole liukkaat ja ilmastointireikien ansiosta vesi valuu niistä kätevästi ulos. Olinkin hankkimassa ennestään omistamieni vaaleansinisten Crocsien oheen turkooseja, jotka sopivat erityisen hyvin uimapukuuni, lempipyyhkeeseeni ja Salon uimahallin uuteen sisustukseen. (Aivan oikein, minä tosiaan sävytän jopa uimahallikenkäni muihin asusteisiin...)

Ennakkoluuloni kumoutuivat valtaisalla ryminällä tutkiessani kaupan tarjontaa. Peruskrokojen ohella malleja oli vaikka minkälaisia, ja osa niistä uskomattoman tyylikkäitä. Nämä aion hakea heti huomenna:


En olisi moisia kaunottaria edes Crocseiksi uskonut. Nämä ballerinatkaan eivät olisi hullummat kesäkenkinä:


Etenkään, kun kengät voi tuunata mieleisikseen erilaisilla ilmastointireikiin kiinnitettävillä pinssintapaisilla koristeilla. Ostin saman tien muutamia kenkäkoruja mukaani ja tilasin vielä Crocs-nettikaupasta sydän- ja Nasu-koristeet, joita ei paikallisessa krokoshopissa ollut. Tiedoksi, että pelkkiä koristeita voi nettikaupasta tilata ilman posti- ja käsittelykuluja hintaan 2,50 € / kpl.

Kotona tuunasin vanhat ja uudet uimakrokoni uuteen uskoon seuraavasti:




Entiset siniset crocsit saivat kaunistuksekseen siivekkään sydämen.




Uudet turkoosit taas koristelin Karibia-henkisesti hehkuvalla auringolla ja eksoottisella kalalla.

Näin voi siis joskus käydä. Hurahdin kertalaakista muovisiin kenkiin, jollaisia en vielä viime kesänä olisi koskaan kuvitellut käyttäväni, ainakaan julkisesti. Peruskrokoilla en edelleenkään lähtisi cityshoppailukierrokselle, mutta mustavalkoiset kiilakorko-crocsit tai mustat ballerinat eivät takuulla erottuisi epäedullisesti muista kengistäni. Bonuksena vielä mukavuus, antibakteerisuus ja ortopedinen nuhteettomuus, joka ei todellakaan aina minun kenkieni kohdalla toteudu.

maanantai 3. maaliskuuta 2008

Työ tekijäänsä neuvoo...

... mutta kuka neuvoo, missä se työ on? Tähän ajatelmaan törmäsin sattumalta aforismiblogissa, ja se tuntuu sopivan paremmin kuin hyvin tämänhetkiseen mielentilaani. Olen koko viikonlopun tutkinut netissä mahdollisia työpaikkoja ja yrittänyt pähkäillä, mistä vielä keksisin hakea töitä. Lähetin verkossa täytettävän hakemuskaavakkeen Fnacille, vaikka Aixin liikkeeseen ei juuri nyt ketään haetakaan. Aion lähettää CV:n Aixin suurimpiin kirjakauppoihin. Ranskan työvoimatoimisto Anpe ei osaa auttaa: olen käynyt moneen kertaan läpi kaikki 128 Aixissa olevaa avointa työpaikkaa, eikä minulla tunnu olevan edellytyksiä niistä yhteenkään. Suurin osa paikoista on kokin, kampaajan tai hevostenhoitajan tyyppisiä ammattitaitoa ja -koulutusta edellyttäviä tai sitten teknisiä, kuten maisema-arkkitehti tai jokin insinööri, jonka työnkuvaustakaan en kyennyt ymmärtämään. Useimpiin töihin vaaditaan 5-10 vuoden kokemus, oma auto tms. Lopulta ainoat jäljelle jääneet paikat olivat vihannes- ja hedelmäkaupan hyllyttäjä/kassanhoitaja ja kiertävä ovelta ovelle -kosmetiikkamyyjä. Kaikella kunnioituksella, en ole opiskellut yliopistolla kahdeksaa vuotta päätyäkseni asettelemaan vihanneksia myyntipöydälle...!

Kävin läpi useita kieltenopetusta tarjoavia yrityksiä. Periaatteena on tarjota oppimisvaikeuksista kärsiville koululaisille yksityistä tukiopetusta kotona. Siihen olisin valmis, mutta rekrytointi kuulostaa kovin monimutkaiselta. Rikosrekisterin tarkistuksen ilman muuta ymmärrän, mutta eräänkin firman listoille pääseminen edellyttää usean haastattelun lisäksi käytännön koetta, jossa pedagogiikan ammattilaiset testaavat hakijan ammattitaidon ja pedagogisen kompetenssin. Jos pääsee tositoimiin, oppilaiden vanhemmat arvioivat joka tunnin jälkeen opettajan työn laadun ja raportoivat siitä työnantajalle. Jos opettaja ei miellytä, vanhempien tarvitsee vain soittaa yritykseen ja opettaja vaihdetaan. Yritän silti hakea, ei tässä muukaan auta. Skandinaavisen instituutin kaltaisiin ulkomaalaisia opettaviin paikkoihin on ilmeisesti turha hakea, sinne kaivataan vain äidinkieleltään ranskalaisia. Sama juttu käännöstoimistojen kanssa: "kääntäjämme kääntävät yksinomaan äidinkielelleen." Kuinkahan moni yritys tai yksityinen Aixissa kaipaa suomenkielisiä dokumentteja? Taitaa olla turhaa edes hakea, minä kun en millään voi muuttua natiiviksi ranskankieliseksi, vaikka kielitaitoni olisi muuten kuinka hyvä.

E. kehotti katsomaan Aixin kaupungin sivuilta, mutta sielläkään ei tärpännyt. Kaupunki hakee mm. julkisten ostopalveluiden ja kilpailutuksen koordinaattoria ja paria muuta yhtä korkealentoista hommaa, joihin tarvitaan vähintään insinöörikoulutus. Kuka vielä keksisi, mistä etsiä? Matkatoimistoihin ehkä tarvittaisiin kielitaitoista työntekijää. E:n isä ehdotti kotinsa lähellä sijaitsevaa katolista yksityiskoulua, tarvitseekohan tässä vielä kääntyä katoliseksi?

Mistä kummasta ihmiset oikein löytävät koulutustasoaan vastaavia, edes kohtuullisesti palkattuja työpaikkoja? Hanttihommat ovat aivan OK opiskeluaikana, mutta en millään olisi valmis tekemään elämänuraani sähköautonkuljettajana tai marketin kassana. Potentiaalia minussa mielestäni olisi, mutta jostain syystä se näyttää aina olevan vähän vääränlaista.