perjantai 23. toukokuuta 2014

Lentosuukkoja ja lounaskutsu

Teen työni puitteissa lähes päivittäin yhteistyötä noin viisikymppisen miehen kanssa, jolla on tapana flirttailla kanssani hyvinkin avoimesti. En halua sen tarkemmin kertoa, onko mies töissä samassa firmassa vai muuten yhteistyökumppani, koska sillä ei ole mitään merkitystä. Työskentelemme useimmiten minun työpaikkani tiloissa, mutta välillä mies on muualla. 

Olen jo kauan pannut merkille, että mies suhtautuu minuun eri tavalla kuin kahteen muuhun naispuoliseen kollegaani. Heidän kanssaan mies lähinnä vitsailee, kun taas minun kanssani ei. Minä saan lähes joka aamu kuulla kohteliaisuuksia pukeutumisestani, kun mies tulee tervehtimään: huomaan selvästi, kuinka hän katselee minua ylhäältä alas ja takaisin ylös, katsoo sitten silmiin ja hymyilee. Poskisuudelmat vaihtaessamme hän mutisee esimerkiksi "onpa sinulla kaunis mekko tänään" tai "vau, upeat silmät" kerran, kun olin meikatessani korostanut huulten sijasta silmiäni. Talvella minulla oli viikon ajan joka päivä pitkät housut, ja loppuviikosta mies totesi pettyneen oloisena: "Ai, sinulla on taas housut!" Seuraavana maanantaina pukeuduin hameeseen, ja miehen silmät oikein loistivat, kun hän näki minut aamulla: "Jes, vihdoin hame!" Siihen minä vastasin arvanneeni, että hän olisi tyytyväinen, ja hän sanoi "todellakin olen!" 

Jokin aika sitten mies oli melkein kaksi viikkoa käymättä työpaikallani ja palatessaan hän puristi minua käsivarresta joka-aamuisen poskisuukkotervehdyksen yhteydessä ja kuiskasi, että hänellä oli ollut ikävä poskisuukkojani: Ça m'a manqué de te faire la bise...!

Usein kulkiessaan työhuoneeni ohi hän huikkaa "miten menee, Fifi?" Toinen kollegoistani totesi kerran närkästyneenä perään, että kiitos kysymästä, kyllä hänellekin kuuluu hyvää, vaikka sitä ei koskaan kysytä! Illalla kotiin lähtiessäni käyn toivottamassa hyvät illanjatkot kaikille vielä paikalla oleville, ja jos mies on silloin vielä töissä, saan usein tervehdykseksi silmäniskun tai lentosuukon.

Alkuviikolla olin lounasaikaan yksin paikalla siinä käytävässä, jossa työhuoneeni sijaitsee, koska kaikki muut olivat lähteneet asioilleen. Mies tuli tuomaan minulle eräitä papereita ja kysyi, aioinko syödä työpaikalla. Vastasin aikovani, johon hän totesi, että sittenhän meitä oli lounaalla vain me kaksi. Ehdotin kiusallani, että olisimme voineet syödä ulkona ja muistutin, että viime kesänä hän oli lounastanut toisen kollegani kanssa kutsumatta minua mukaan. Siihen hän vastasi: "Luuletko, että olisin unohtanut? Valitse vain paikka, niin tarjoan sinulle lounaan." Ehdotin byroon lähellä olevaa ravintolaa, jossa pomoni käy usein liikelounailla, mutta mies sanoi toivovansa mieluummin, että näyttäisin hänelle jotain "aivan uutta ja ennenkuulumatonta"... (Keskustelu kuulostaa suunnattoman kornilta näin suomeksi käännettynä...!) 

Miten minun mielestänne pitäisi suhtautua tähän? Jossain USA:ssa olisimme varmasti jo käräjillä ahdistelusta, mutta rehellisesti sanoen minusta tämä on erittäin hauskaa ja nautin siitä.

Miehen käytös ei nimittäin ole vähääkään epämiellyttävää tai seksuaalissävytteistä. Hän ei pyri koskettelemaan yksityisiä vartalonosiani tai tee minkäänlaisia epämukavia ehdotuksia. En loukkaannu tai häiriinny siitä, että minua kosketaan olkapäähän, käsivarteen tai hartioihin, ja poskisuukot vaihdan joka tapauksessa päivittäin jokaisen työpaikkani ihmisen kanssa. 

Mies lienee hieman ihastunut minuun, mutta se ei todellakaan ole molemminpuoleista. Hän ei ole niin sanotusti yhtään minun tyyppiäni, intressini ovat aivan muualla ja ennen kaikkea minulla on jo valmiiksi kotona se ainoa ihminen, jonka haluan. Mieskin on naimisissa ja hänellä on aikuisia lapsia. Olen tavannut hänen vaimonsa pari kertaa, ja nainen on paitsi oikein ystävällinen ja mukava, myös minun täydellinen vastakohtani: lyhyt, tumma, tikkulaiha ja aivan litteä joka puolelta. Ehkäpä miehestä on mukava työpäivän aikana katsella vaaleaa, pitkää ja... pehmeää naista, kun sellaista ei kotona ole? Vaikea tietää. Joka tapauksessa mies ei ole ikinä missään tilanteessa yrittänyt mitään sopimatonta, ei edes niinä kertoina, kun olemme olleet kahdestaan autolla liikkeellä työasioissa. 

En ole koskaan ollut sitä tyyppiä, joka saa alituiseen hätistellä miehiä kimpustaan, joten minulle tällainen toistuva huomion osoittaminen on varsin uutta. Mielestäni flirttailu ainoastaan piristää mukavasti tylsää työpäivää, etenkin silloin, kun molemmille on selvää, ettei sen taustalla ole pienintäkään taka-ajatusta. Otan oikein mielelläni vastaan kohteliaisuuksia: parempi niin, kuin että mies kääntäisi inhoten päänsä pois minut nähdessään. Jos hän haluaa hieroa kevyesti niskaani kulkiessaan lounashuoneessa selkäni takaa, niin sen kun, ei se minua haittaa. Ja jos vielä satun oikeasti saamaan ilmaisen lounaan jossain Aixin tasokkaassa ravintolassa, en varmasti kieltäydy. E. kysyi, pitäisikö hänen olla mustasukkainen, johon minä vastasin, ettei todellakaan kannata. Pelkkää harmitonta huvia ja päivän piristystä vain.   
       
Miten te suhtautuisitte tällaiseen flirttailuun työyhteisössänne tai muuten lähipiirissänne? Tuntisitteko olonne epämukavaksi vai ottaisitteko asian huumorilla? 

tiistai 20. toukokuuta 2014

Sunnuntai Lourmarinissa

Tällä kertaa on luvassa kuvapainotteinen postaus ihastuttavasta Lourmarinin kylästä, jonne ajelimme kauniin ja aurinkoisen sunnuntaipäivän piristykseksi. Lourmarin on tunnettu lähinnä linnastaan sekä kirjailija Albert Camus'n haudasta, jonka on muuten tehnyt Mireillen isä; linnassa vierailimme, mutta hautausmaa sai jäädä seuraavaan kertaan. Itse asiassa olen jo kerran aikaisemmin käynyt Lourmarinissa, kymmenisen vuotta sitten, mutta se oli aikaa ennen kuin omistin kameran ja sen vuoksi minulla ei ollut kylästä pienintäkään muistikuvaa.

Saavuimme Lourmariniin juuri sopivasti ennen lounasaikaa. Lounasravintolaksi valikoitui pitkän ja perusteellisen harkinnan jälkeen (minulla on tapana mennä aina ensimmäiseen ravintolaan, jonka listalta löydän sopivan ruokalajin, mutta E. haluaa mieluummin vertailla useampia vaihtoehtoja) tämä ravintola, jonka ruokalista oli somasti käsin kirjoitettu ja kuvitettu:



Lounaanjälkeisen alkuiltapäivän vietimme kiertelemällä kylän kujilla ja vältellen parhaamme mukaan pahinta turistiryysistä. Lourmariniin oli nimittäin tullut muutama muukin päivää paistattelemaan.





  

Keskusta oli nopeasti nähty ja suuntasimme kohti matalalla mäellä sijaitsevaa linnaa:



Linna on rakennettu 1400-luvulla vanhojen, 1100-luvulta peräisin olleiden linnoituksen perustusten päälle ja se on kokenut vuosisatojen saatossa lukuisia muodonmuutoksia. Vallankumouksen jälkeen se lopulta raunioitui, kunnes 1920-luvun alussa rikas sijoittaja restauroi sen. Nykyisin linna toimii museona. 




Linnan pihan kalalammikossa uiskenteli isoja lihavia kaloja, mitä lie karppeja, kerjäämässä ihmisiltä ruokaa:




Lipunmyynnissä tiedusteltiin halukkuuttamme osallistua opastetulle kierrokselle. Toki halusimme, mutta oppaana toimi ujonpuoleinen opiskelijatyttö, joka ei juuri osannut kertoa linnasta enempää kuin mitä huoneiden seinillä olevissa opastetauluissa muutenkin luki ja jonka jokainen lause päättyi hermostuneeseen hihitykseen. Keskityinkin opastuksen kuuntelemista enemmän valokuvien ottamiseen ja linnan tunnelman aistimiseen. E. oli pettynyt, kun linnassa ei tuntunut yhtään kummittelevan.





Perinteinen linssiludekuva 1:




Perinteinen linssiludekuva 2:


Näköala linnasta kylään:


  
Lähtiessämme E. houkutteli minut vielä yhteen kuvaan, kun kalalammikon ruusut sopivat niin mainiosti mekkooni:


Seuraava alustavasti suunniteltu sunnuntairetkemme suuntautunee Ansouis'n linnaan, jossa E. on käynyt joskus byroonsa kanssa ja jossa todistetusti kummittelee. Sitä odotellessa...!

maanantai 12. toukokuuta 2014

Sisäpiiritietoa minusta

CurryKaneli haastoi minut kertomaan itsestäni 11 asiaa ja vastaamaan hänen esittämiinsä 11 kysymykseen. Minun pitäisi vielä haastaa mukaan 11 muuta bloggaajaa, mutta olen tällä kertaa tylsä ja jätän kutsun avoimeksi kaikille niille, jotka haluavat osallistua blogeissaan.

Olen varmasti aiemminkin vastannut tämäntyyppisiin haasteisiin, mutta minusta meemit ovat kivoja ja tykkään paitsi vastata niihin, myös lukea niitä muiden blogeista. Saatan myös todennäköisesti kertoa uudelleen asioita, joita olen aikaisempiin kyselyihin vastannut, mutta saanen anteeksi. 

Haasteen pariin mars! Ensin ne 11 satunnaista asiaa itsestäni:

1. Tapan kaikki viherkasvit, jotka hankin. Viime syksynä ostin työhuoneeseeni kaksi tuuheaa ja kauniin vihreää kasvia (ks. alla; älkää kysykö tarkemmin, en tiedä niiden nimiä) ja tänään kannoin roskiin niistä viimeisen, kamalan ruskean raakun. Parhaillaan minulla on tulilatva ja joulukaktus ja molemmissa on jäljellä enää nahkeat lehdet. Toivottavasti ne kukkivat vielä joskus uudelleen. 


2. Minulla on tapana jutella autolleni, kun kukaan ei kuule. Tänään kävin ruokatunnilla tankkaamassa ja dieselin loristessa tankkiin höpöttelin jotain "olipa sinulla kova nälkä, nyt saat ruokaa, kohta on parempi fiilis". Saatan myös taputtaa hellästi sen kattoa tai konepeltiä, kun jätän sen yöksi kadunvarteen tai päiväksi byroon parkkipaikalle.
  
3. En ole koko aikuisiälläni muuttanut kertaakaan. Tarkoitan muutolla sitä, että kaikki huonekalut sun muu omaisuus roudataan toiseen osoitteeseen ja vanha koti jää lopullisesti taakse. Vanhempani ovat asuneet samassa talossa 29 vuotta, mummo 27 vuotta ja E. 26 vuotta. Minä olen asustellut vaihtelevasti näissä kaikissa, mutta aina pelkän matkalaukun voimin ja niin, että minulla säilyy yhä koti myös kaikissa muissa osoitteissa. 

4. Edelliseen viitaten, minulla ei ole koskaan ollut ns. omaa kotia, ts. alusta asti itse valittua, kalustettua ja sisustettua, vaan olen aina asunut muiden valmiissa kodeissa.

5. Syön vihanneksia/kasviksia, jos joku pilkkoo ne minulle valmiiksi nenän eteen, mutta itse inhoan kasvisten kuorimista ja pilkkomista enkä tee sitä kuin äärimmäisen harvoin.

6. Etenkin kesäisin pukeudun mieluiten mekkoihin, koska silloin ei tarvitse käyttää aikaa sen miettimiseen, mikä yläosa sopii parhaiten yhteen minkäkin alaosan kanssa. 


7. Nousen mieluummin aamulla tunnin aikaisemmin, jotta saan meikata ja syödä aamiaista kaikessa rauhassa, kuin nukun viimeiseen hetkeen saakka ja joudun sitten laittautumaan hirmuisella kiireellä.


8. En koskaan juo mustaa kahvia ja inhoan yli kaiken lämmitetyn maidon päälle jäävää "nahkaa".

9. En osaa avata säilyketölkkiä enkä ajaa kunnolla polkupyörää.

10. Olen opettanut E:lle suomeksi lähinnä eri eläinten nimiä. Bravuuri on toistaiseksi "muurahaiskarhu". Jostain syystä E. oppii eläinsanat paljon helpommin kuin monet järkevämmät ja käyttökelpoisemmat sanat.

11. Minua harmittaa, etten koskaan ehtinyt tavata anoppiani. Kuulemma meillä olisi ollut paljon yhteistä ja olisimme varmasti tulleet erinomaisesti toimeen keskenämme.    

Sitten CurryKanelin minulle esittämien kysymysten pariin: 

1. Mikä sai sinut bloggaamaan?
Gradu. Aloitin gradun ja blogin samana päivänä, tarkoituksena vauhdittaa gradun tekoa, kun raportoisin siitä näin julkisesti kaikelle kansalle. Varsin pian blogin aiheet lipsuivat gradusta kaikkeen muuhun, ja sillä tiellä olen yhä. Itse graduhan valmistui jo kuusi vuotta sitten.

2. Mikä tai mitkä aihepiirit sinua kiinnostavat blogeissa?
Kauneus ja kosmetiikka, ulkosuomalaisuus (erityisesti Ranskassa), kirjallisuus ja kirja-arvostelut. Tuttujen blogit aihepiiristä riippumatta. Ruokablogit satunnaisesti, jos ja kun etsin reseptejä.

3. Mikä on lempiruokasi?
Pasta, kana ja jauheliha ja niiden yhdistelmät. Äidin lasagne on kestosuosikki yli 30 vuoden kokemuksella, sen veroista en ole saanut edes Italiassa. 

4. Mikä ruoka ei epäonnistu sinulta koskaan?
Lohipasta. Resepti on itse kehittelemäni ja maailman yksinkertaisin: leikkaa kylmäsavustettua lohta pieniksi paloiksi (tai osta valmiita paloja, Ranskassa niitä saa markettien kalahyllystä nimellä lardons de saumon). Lämmitä kattilassa purkki kermaa ja halutessasi Philadelphiaa tai muuta (maustettua tai ei) tuorejuustoa. Ilman juustoa kastikkeesta tulee ohutta, juuston kanssa paksumpaa. Kun kerma on lämmintä, nakkaa lohenpalat sen joukkoon, jotta nekin lämpenevät. Keitä pastaa, valuta ja sekoita lohi-kermakastike joukkoon. Syö.

5. Kahvi vai tee?
Kahvi, jos sen kanssa on saatavana reilusti maitoa. Jos ei ole, tee. Lentokoneessa juon aina teetä.

6. Dekkari vai omaelämäkerta?
Elämäkerta, joko oma- tai toisen kirjoittama. Dekkareista en erityisemmin välitä, harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Hercule Poiroteja sekä Vera Valan dekkareita olen uskaltanut lukea, koska ne eivät ole liian jännittäviä eivätkä väkivaltaisia.


7. Mistä haaveilet?
Omasta talosta tai isommasta asunnosta, pihasta tai puutarhasta, parvekkeesta ja/tai terassista. Mopsista ja kissanpennusta. Siitä, että äiti tulisi vielä joskus käymään Aixissa ja miksei joku muukin sukulainen.

8. Ooppera vai lavatanssit?
Ooppera ehdottomasti! En ole käynyt oopperassa vuosikausiin, vaikka rakastan sitä. Lähin ooppera olisi Marseillessa, mutta kaupunki on minulle niin vastenmielinen, etten edes oopperan vuoksi halua mennä sinne illalla yksin, eikä minulla ole ketään oopperasta kiinnostunutta seuralaista. Haikeana luin viikonloppuna mummon lähettämistä lehtileikkeistä kritiikkejä Suomen Kansallisoopperan uudesta La Bohèmesta. Sitäkään en pääse näkemään.  

9. Mitä pelkäät eniten?
Vanhenemista, sairautta ja kuolemaa, ei niinkään omiani, vaan läheisteni. Lähipiirini koostuu enimmäkseen itseäni vanhemmista ihmisistä enkä voi välillä olla pelkäämättä, että jonain päivänä jään yksin. Konkreettisemmin pelkään hyönteisiä ja hämähäkkejä. Pelkään myös sitä, että joudun viattomana ja ilman omaa syytäni liikenneonnettomuuteen; viimeksi toissapäivänä kolme ihmistä kuoli ja kolme loukkaantui vakavasti Aixista lentokentälle vievällä tiellä, kun eräs kuljettaja sai todennäköisesti sairaskohtauksen ja ajoi jarruttamatta suoraan päin vastaantullutta autoa, jonka kuski ei ehtinyt reagoida mitenkään. 

10. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
Yhdessäolo E:n kanssa. Vanhempien ja mopsien jälleennäkeminen pitkän tauon jälkeen. Se, että minulla vuosien tuuliajon jälkeen on vihdoin työpaikka, auto ja taloudellinen itsenäisyys. Lukeminen ja matkustaminen.

11. Laulatko kuorossa, karaokessa vai suihkussa?
Laulan autossa kuuntelemani musiikin päälle silloin, kun kukaan ei kuule! En osaa todellisuudessa laulaa yhtään, vaikka joskus muinaisina opiskeluaikoina yön myöhäisinä, kosteina tunteina uskaltauduinkin karaokeen paremmin laulavien kavereideni siivellä. Onneksi ne ajat ovat jo kaukana, sillä se ei taatusti ollut kaunista kuultavaa. E. laulaa hyvin ja pyytää minua joskus kotona laulamaan jotain tuttua, yksinkertaista kappaletta ihmetelläkseen sitten, miksi en saa yhtä ainoaa säveltä oikein. Kuulen kyllä eri sävelkorkeudet, mutta en osaa parhaalla tahdollanikaan toistaa niitä.

EDIT. Unohdin kokonaan keksiä omat 11 kysymystä siltä varalta, että joku haluaa ottaa haasteen vastaan! Tässä siis:

1. Mikä eläin olisit mieluiten ja miksi?
2. Missä viettäisit lomasi: meren/järven äärellä, maaseudulla, vuoristossa vai isossa kaupungissa? 
3. Minkä kirjan luit viimeksi?
4. Mitä kieliä osaat puhua? 
5. Mikä olet horoskoopiltasi? Uskotko niihin?
6. Voitat lotossa viisi miljoonaa. Mitkä kolme asiaa muutat elämässäsi ensimmäiseksi?
7. Asioitko virastoissa ym. virallisissa paikoissa mieluiten puhelimitse, sähköpostilla vai menemällä henkilökohtaisesti paikalle? Miksi?
8. Näet kalliin muotiliikkeen ikkunassa täydellisen asukokonaisuuden, mekko/housupuku + laukku + kengät. Sinulla on varaa vain yhteen näistä kolmesta. Minkä valitset ja miksi?
9. Mitä on yöpöydälläsi?
10. Mitä haluaisit osata, mutta et ole koskaan oppinut tai saanut tilaisuutta opetella?
11. Mikä on lempivuodenaikasi?

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Täysin pilvessä

Minialppilomamme kului tällä kertaa aivan pilvessä. Olimme molemmat kytänneet Météo Francen sivua monta kertaa päivässä ainakin kahden edeltävän viikon ajan siinä toivossa, että vappuviikonlopusta tulisi sittenkin lämmin ja aurinkoinen, mutta eihän siinä niin käynyt. Sentään ei satanut lunta, kuten kuulemma Turussa! Torstai-iltapäivänä vuorille ajaessamme oli sentään vielä kirkasta ja kaunista.

Koska olemme yleensä paikalla vasta keskikesällä tai sitä myöhemmin, näemme hyvin harvoin laaksoa ympäröivillä vuorenrinteillä ja -huipuilla lunta. Näin aikaisin sitä kuitenkin oli vielä runsaasti ja maisemat näyttivät sen ansiosta entistäkin upeammilta:






Tässä ylläolevassa kuvassa näkyy myös hotellimme. Kuvasta huomaa, kuinka Valgaudemarin laakso kapenee vähitellen heti hotellin takana. Tie jatkuu tuon jälkeen vielä 10 kilometriä ja päättyy sitten umpikujaan vuorten juurelle.

Perjantaina pysyttelimme visusti sisällä sateelta suojassa ja minä sain viimeinkin kaipaamani täydellisen rentoutuslomapäivän: lukemista, seurapelejä, tunnin päivätorkut, pöytäjalkapallo-otteluita E:n kanssa, hyvä illallinen ja aikaisin nukkumaan. 

Lauantaina ei enää satanut, mutta pilvet roikkuivat yhtä matalalla kuin järjestyksessä toisessa kuvassa ylhäällä eikä ainuttakaan vuorenhuippua ollut näkyvissä. Lähdimme harmautta uhmaten tapamme mukaan La Saletten pyhiinvaelluspaikalle 1800 m korkeuteen, mutta jo puolivälissä matkaa toivoin hartaasti, että olisimme sen sijaan jääneet kiltisti hotelliin. Pilvissä näytti nimittäin tältä:


Heti ensimmäisten kilometrien jälkeen jouduimme keskelle pilviä ja niin paksuun sumuun, etten ole koskaan ennen nähnyt sellaista. Näkyvyyttä oli pahimmillaan sen verran, että valkoisia tien keskiviivoja näkyi kerralla kolme kappaletta. La Saletten tie on kapea ja siinä ei ole suurimmalla osalla matkaa kaiteita, vaan tien toisella puolella on vuori ja toisella parin kilometrin pudotus suoraan alas jyrkännettä. Kartalla tie näyttää tältä:  


Arvannette, että ajoin kieli keskellä suuta...! Viimeisellä kilometrillä parkaisin jo E:lle, ettemme ikinä pääse perille. 15 km:n ajomatka ei ole koskaan tuntunut yhtä pitkältä ja vaaralliselta. Parkkipaikallakaan ei nähnyt mitään: ylläolevassa kuvassa häämöttää etualalla minun autoni, mutta molemmin puolin tietä on sen lisäksi pysäköityinä ainakin 50 muuta autoa, vaikka ei millään uskoisi. Kun vihdoin olimme ylhäällä, istuimme pitkän tovin kirkossa rauhoittumassa ja kuuntelemassa puolankielistä messua. Mitään en ymmärtänyt, vaikka olenkin muinoin opiskellut vuoden puolaa.

Sumu ei hälvennyt vuorilla hetkeksikään ja lämpötila oli ruhtinaalliset +3°C, joten tavanomainen maisemien ihailu jäi tällä kertaa haaveeksi. Itse asiassa tuntuu kuin en olisi edes käynyt paikalla, koska sitä oli mahdoton tunnistaa kaikkialle levittäytyneen harmaan sumupilven keskeltä. E. kulki ehkä viisi metriä edelläni, mutta en tunnistanut häntä kuin äänestä, mitään ei näkynyt. Täytimme nopeasti vesipullomme ihmelähteestä ja kiirehdimme sisälle lämmittelemään. Minä ostin sentään matkamuiston työpöydälleni:


Pieni lasipullo on täynnä La Saletten ihmelähteen vettä. Ihmelähde, la fontaine miraculeuse, on saanut nimensä siitä, että se alkoi mystisesti pulputtaa vettä Neitsyt Marian ilmestymisen aikana oltuaan sitä ennen vuosikymmenet kuivana, eikä se ole sitten vuoden 1846 kertaakaan ehtynyt. Ainakin yhden ihmisen kerrotaan parantuneen ihosyövästä juotuaan La Saletten lähteen vettä. Jokainen muodostakoon vapaasti mielipiteensä kyseisestä legendasta, mutta omasta kokemuksestani voin todeta, että lähteen vesi maistuu epätodellisen raikkaalta vielä oltuaan pari vuotta muovipullossa asuntomme keittiön lattialla, mitä "normaali" lähdevesi tuskin tekisi. 

Ikävä kyllä vuorelta oli ajettava vielä samaa reittiä takaisin alas. Matelin hiusneulamutkissa alaspäin korkeintaan 25 km/h nopeutta ja olin tyytyväinen, että enimmän osan paluumatkasta olin tiellä vuoren enkä jyrkänteen puolella. Heti pilvien rajan alapuolella oli jälleen täysin selkeää ja normaali näkyvyys ja huokaisin helpotuksesta.

Kahden päivän aikana ei kovin ihmeellistä ehdi tehdä, mutta jo tämä minibreikki teki meille todella hyvää. Niin hyvää, että toinen samanlainen pitkä viikonloppu on jo buukattu. Maltamme vuosi vuodelta huonommin odottaa syyskuuta ja kunnon pitkää lomaa vuorilla. Paikasta on tullut meille kuin kesämökki, jossa vietetään kesälomat ja viikonloppuja mahdollisuuksien mukaan ja jossa voi olla täysin luonnontilassa, ilman kaupunkivaatteita tai peiliin katsomista. Ennen kotiinpaluuta poikkesimme syömään ja minä totesin näyttäväni meikittä ja lenkkareissa, collegehousuissa ja urheilukaupasta ostetussa t-paidassa aivan samalta kuin Suomessa mökiltä kaupunkiin palatessani. Mökilläkin on yleensä aina viileää ja harmaata, kun sinne mennään ensimmäisen kerran talven jälkeen.    

PS. Edelliseen ruokaostospostaukseeni liittyen: tilanne ei ole sen koommin kehittynyt mihinkään suuntaan. En koskaan saanut vastausta meiliini, jossa vaadin selitystä, enkä ole viitsinyt ottaa uudelleen yhteyttä. Pitäkööt kauppansa. Jos en kelpaa asiakkaaksi ilman paperinpyöritystä, hankin kernaasti ruokani muualta. Carrefourin ostokset tulivat sovitusti kotiin viime maanantai-iltana, mitään ei puuttunut ja maksaminen hoitui ongelmitta. Tiedämme siis, missä vastedeskin teemme ruokaostoksemme.