Päivä 11: Sisarukseni

Nelivuotiaasta saakka minulla on ollut viha-rakkaussuhde pikkuveljeni Antin kanssa. Nykyisin välimme ovat huomattavasti seesteisemmät enkä edes muista, milloin olemme viimeksi riidelleet, mutta lapsuusvuosien varrella tuli kyllä välillä tapeltua niin, että vieläkin hirvittää.

Olin neljä vuotta ja neljä kuukautta vanha, kun perheeseen yhtäkkiä ilmestyi toinen lapsi, enkä minä ilmeisesti ollut ollenkaan tyytyväinen moiseen tilanteeseen. Omia alkuperäisiä muistoja minulla ei 26 vuoden takaa ole, mutta olen usein saanut kuulla, kuinka kova paikka minulle oli menettää ainoan lapsen statukseni. Olin paitsi vanhempieni esikoistytär, myös isovanhempieni ensimmäinen lapsenlapsi ja sitä kautta varsin hemmoteltu. Kuulemma en olisi millään sallinut mummon edes katselevan uutta veljeä: hän oli minun mummoni, ei kenenkään muun, ja minun tuli olla tärkein!

Hemmoteltu ja mustasukkainen pikkuprinsessa siis kosti vauvaveljelleen. Minun on täytynyt olla kerrassaan kamala kakara: olen kylmän rauhallisesti purrut nukkuvaa vauvaa poskesta, työntänyt ohikulkiessani kävelemään opettelevan veljeni kumoon ja ollut muutenkin todennäköisesti sietämätön. Vietin onneksi alle kouluikäisenä pitkiä aikoja mummon luona, joten Antti-parka sai sentään välillä elää rauhassa kaamealta siskoltaan.

Lapsina tulimme melko hyvin toimeen, mutta riitelimme säännöllisesti milloin mistäkin tyhjänpäiväisestä, välillä jopa nyrkein, kynsin ja hampain. Nykyinen viilipyttyluonteeni ei tuohon aikaan ollut vielä kehittynyt huippuunsa. Jaoimme pitkään saman huoneen ja varmasti meillä oli myös yhteisiä leikkejä ja aktiviteetteja, joten pelkkää vihanpitoa ja kiusaamista ei lapsuutemme toki missään nimessä ollut. Ainakin kesälomilta Italiassa ja Portugalissa minulla on pelkkiä hyviä muistoja, samoin yhteisiltä uimaretkiltämme: minä vietin kesäisin edelleen suurimman osan ajastani mummon luona Turussa, ja Antti tuli usein bussilla luokseni ja menimme päiväksi "takapihallamme" sijaitsevaan Kupittaan maauimalaan. Sen koommin en olekaan siellä käynyt.


Lapsuuden tappeluista huolimatta olemme koko aikuisikämme tulleet melko mainiosti juttuun keskenämme. (Antti esittäköön halutessaan eriävän mielipiteensä!) Pieniä erimielisyyksiä tietenkin aina välillä esiintyy, mutta kenelläpä ei? Olemme viettäneet yhdessä vappuja Turussa ja käyneet opiskelijaristeilyillä kuten alla olevassa kuvassa, joka kaikesta omituisuudestaan huolimatta on ainoa yhteiskuva meistä; olen kielitarkastanut Antin lopputyön ja atk-insinööriveljeni on aina pitänyt hyvää huolta tietokoneistani.    

Olemme matkustaneet yhdessä Barcelonaan ja juoksuttaneet lentoemäntää tuomassa meille aina vain lisää samppanjaa; olemme salaa kuvanneet äitiä web-kameralla ja naureskelleet lopputulokselle; meillä on omaa inside-huumoria (vieläkö Antti muistat, kun Wiklundin edessä oli viulunsoittaja?) ja rutkasti muita kokemuksia ja yhteisiä muistoja. Ilkeän isosiskon kiusanteosta huolimatta pikkuveljestäni on kasvanut komea, fiksu ja hauska aikuinen mies, jota rakastan, vaikka se liian usein jääkin sanomatta. 

Aika velikulta <3