perjantai 29. toukokuuta 2009

Saaristoon

Jälleen parin rivin pikapäivitys: Olen lähdössä muutamaksi päiväksi mökille Korppooseen – tai Länsi-Turunmaalle, kuten entinen Parainen-Nauvo-Korppoo-Houtskari -yhdistelmä toistaiseksi on nimeltään. Mökillä ei edelleenkään ole nettiyhteyttä, joten joudun eroon blogeista ja muista huipputärkeistä nettiajanvietteistä. Koirat ja kirjat tosin korvaavat ne helposti.

Kuulumisia saaristosta luvassa näillä näkymin tiistai-iltana tai keskiviikkona. Kuvitukseksi vielä viimevuotinen kuva kesäparatiisistamme:



keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Fifin alfabeetti

Gloria-lehden kiinnostavin artikkeli on yleensä Elämän aakkoset, jossa haastateltava valitsee jokaisen kirjaimen kohdalla itselleen oleellisen sanan ja perustelee valintansa. Päätin näin sadepäivän ratoksi koota oman elämäni aakkoset sellaisista asioista, jotka syystä tai toisesta ovat tällä hetkellä mielessäni päällimmäisinä.

A Aix-en-Provence Taiteen ja veden kaupunki ja kolmas kotikaupunkini, jossa kävin ensimmäisen kerran tasan kymmenen vuotta sitten aavistamatta, että joskus asuisin siellä. Aix on sopivan kokoinen, idyllinen kaupunki okrankeltaisine taloineen ja kapeine kujineen, mutta sillä on - osaksi syystäkin - myös kalliin ja snobin kaupungin maine.

B Berliini Eräs suosikkikaupungeistani, jonne matkustaisin kernaasti vaikka joka vuosi. Minun Berliinini liittyy läheisesti Mireilleen, sillä parhaat hetket olen viettänyt siellä rakkaan berliiniläis-suomalais-puolalaisen ystäväpariskuntani luona katsellen videoilta Mireillen esiintymisiä kuluneiden vuosikymmenten varrelta.

C Carlin Mopsin ranskankielinen nimi on peräisin italialaiselta 1700-luvun näyttelijältä ja näytelmäkirjailijalta Carlo Antonio Bertinazzilta, jonka taiteilijanimi oli Carlin. Ennen mopsien tuloa meille en ollut laisinkaan koiraihminen, enkä nykyäänkään osaisi kuvitella haluavani muunrotuista koiraa.

D Diabline Pidetty ja inhottu leipäpuuni, Aixin suosittu ekologinen joukkoliikennekulkuneuvo, jonka ratissa olen kiertänyt kaupungin keskustaa satoja kilometrejä.


(kuva täältä)

E E. Sukulaissieluni. Muut perustelut lienevät turhia.

F Fifi Pseudonyymini ja lempinimeni vuosien takaa. Muistelen Fifi-nimeni alkuperän piilevän ranskan tyttöä tai tytärtä merkitsevässä fille-sanassa, mutta se saattaa viitata myös turhamaiseen ja sievistelevään luonteeseeni. Kaikki itseään kunnioittavat pariisilaispuudelithan ovat nimenomaan Fifejä...!

G Guru Gurppa the Tärppä on toinen meillä asustelevista lyttykuonoriiviöistä. Gurre on maailman lempein ja kiltein koira ja täysin mammanpoika, joka ei suostu tulemaan edes alakertaan ilman äitiä.

H Hotellit Olen aina rakastanut hotelleissa asumista ja olen yöpynyt niin kylpyhuoneettomissa saksalaisissa majataloissa kuin Ranskan Rivieran loistohotelleissakin. En voisi kuvitella asuvani leirintäalueella tai hostellien jaetuissa nukkumasaleissa. On jotenkin kiehtovaa ajatella, kuinka persoonaton ja tuhansia asukkaita nähnyt hotellihuone muuttuu matkustaessa oman kodin korvikkeeksi ja tukikohdaksi vieraassa kaupungissa ja vastaavasti palaa takaisin anonyymiksi, kun kaikki henkilökohtaiset tavarat on pakattu pois näkyviltä. Joskus hotellihuoneeseen majoittuessani mietin, kuka on asunut siellä juuri ennen minua. Rakastan myös hotellien aamiaisia, ja E:n kanssa meillä onkin tapana nauttia silloin tällöin aamiainen jossain Aixin hotellissa ennen töihin menoa.

I iPod Uskollinen seuralaiseni, joka piristää niin bussi-, juna- ja lentomatkojani kuin päiväkävelyitänikin.


(kuva satunnaiselta sivulta Googlen kuvahaulla iPod pink)

J Je t'aime Ranskan kielen ehkä universaalein ja kaunein sanonta, sähköpostikielellä JTM tai TM.

K Kirjat, kosmetiikka ja käsilaukut Minun pyhä kolminaisuuteni. Näihin käytän vuodessa eniten rahaa, eikä mitään näistä voi olla koskaan liikaa. Jokaista tarvitsen päivittäin.

L Lentokenttä Rakastan lentokentillä oleskelua, niiden kansainvälistä ilmapiiriä, ihmisvilinän katselemista, lähdön tunnelmaa ja vapauden tunnetta, jonka kokee tajutessaan, että sieltä pääsee aivan minne tahansa maailmassa.

M Mireille Kaksi elämäni naista: toinen tumma, pieni ja kaunis, toinen vaalea, pieni ja lyttykuonoinen. Sekä Mireille Mathieu että Troppola Mireille Chérie sulostuttavat jokaista päivääni ja ovat hyvin suuri osa elämääni.

N Nothomb, Amélie Ykkössuosikkini kirjailijoiden joukossa, graduni aihe ja innoittaja ja ainoa kirjailija, jonka uusinta teosta kyttään joka vuosi jo kauan ennen sen ilmestymistä. Nothombilla on oma erikoislaatuinen tyylinsä: hänen henkilönsä eivät koskaan ole keskinkertaisia, vaan aina äärimmäisen kauniita, rumia, pahoja tai älykkäitä. Harmittelen sitä, että hänen 17 kirjastaan vain pieni osa on käännetty suomeksi eivätkä ne edes lukeudu Nothombin parhaisiin, Nöyrintä palvelijaanne lukuun ottamatta.

O Onni Välillä pääsee unohtumaan, kuinka monta syytä minulla onkaan olla onnellinen. Tekee hyvää muistuttaa silloin tällöin itseäni siitä, että vaikka työtä saakin tipoittain ja rahaa yhtä harvoin, elämäni on kuitenkin kunnossa ja onnellista.

P Pyöreys En ole koskaan ollut hoikka enkä viitsi enää edes yrittää pyrkiä nykyaikaisen ihanteen mukaiseen vartaloon. En tule ikinä mahtumaan 36-kokoisiin vaatteisiin, mutta en silti ole huonompi, rumempi tai laiskempi kuin muutkaan. En syö erityisen epäterveellisesti enkä ole huomattavan tai sairaalloisen ylipainoinen, joten miksi en olisi tyytyväinen tällaisena? Sitä paitsi säästän huomattavasti rahaa, kun en mahdu jokaiseen näkemääni houkuttelevaan vaatteeseen. Näin säästyneillä rahoilla voin hankkia vaikkapa kirjoja, kosmetiikkaa tai käsilaukkuja...!

Q Quatsch Saksankielinen pötypuhetta merkitsevä sana on niin loistavan selkeä, kompakti ja ytimekäs, että toivoisin sen leviävän universaaliksi lainasanaksi muihinkin kieliin.

R Ranska Epävirallinen toinen kotimaani, jonka kieli ja kulttuuri ovat muokanneet vahvasti identiteettiäni. Mireillen konsertista 15 vuotta sitten syttynyt frankofilia on johtanut osa-aikaulkosuomalaisuuteen, ylempään korkeakoulututkintoon, parisuhteeseen, uusiin tuttavuuksiin ja pysyviin ystävyyssuhteisiin. Mitä olisinkaan menettänyt, jos en olisi 13-vuotiaana innostunut Mimistä ja päättänyt opetella omin päin ranskaa...!

S Salo Varsinainen kotikaupunkini, jossa olen ollut kirjoilla 4-vuotiaasta saakka. Sitä aiemmista asuinpaikoistani minulla on vain hyvin harvoja ja hämäriä muistikuvia. Tammikuisen kuntaliitoksen myötä asun jo melko isossa kaupungissa: asukasluku kasvoi yhdessä yössä 25 000:sta 55 000 asukkaaseen!

T Turku Toinen kotikaupunkini, jossa olen viettänyt kesät ja koulun loma-ajat jo ala-asteelta saakka. Turku on minulle Suomen Pariisi: mielikuvitusta käyttämällä saa Aurajoesta Seinen, Tuomiokirkosta Notre Damen, taidemuseosta Louvren, Vartiovuorenmäen Tähtitornista Sacré-Coeurin ja Stockmannista Galeries Lafayetten.

U Urbaani Koko ikäni kaupungissa asuneena minusta on valtavan hienoa nähdä livenä erilaisia maaseudun asioita kuten kotieläimiä. Alpeilla käydessämme hihkumme E:n kanssa kilpaa aina nähdessämme jonkin eläimen: Katso, lammas! Lammas! Lehmiä! Tuolla oli KANA!!! Kerran näimme tien vieressä laitumella ison lammaslauman, pysäytimme auton ja syöksyimme valokuvaamaan lampaita. Paimen katseli ihmeissään ja mietti varmasti, emmekö tosiaan olleet ennen nähneet lampaita. Mutta missäpä niitä Turun tai Aixin keskustassa näkisi?

V Vesimies Olen kuulemma ainakin itsenäinen, herkkä, utelias ja innovatiivinen, idealistinen, ristiriitainen, älykäs, omalaatuinen ja boheemi. En usko naistenlehtien viikkohoroskooppeihin, mutta tunnistan itseni lähes aina horoskooppimerkkini yleisistä luonnekuvauksista. Sattumaako?

W Wuf Äidin ja minun kehittämä yleissana jokaiseen kuviteltavissa olevaan tilanteeseen. Wufilla mm. vastataan puhelimeen, aloitetaan mesekeskustelu ja ilmaistaan tyytyväisyys kulloinkin puheena olevaan asiaan.

X X-hyppy Helppo ja tehokas vesijumppaliike. Vedessä jaksaa hyppiä loputtomiin, maalla ei juuri ollenkaan.

Y Yvelines Departementissa nro 78 sijaitsee Versailles'n palatsi, jonne palaan aina Pariisissa käydessäni. Olen intohimoisen kiinnostunut Ranskan hovielämästä ja aivan erityisesti Marie-Antoinettesta, jonka elämäkertoja olen ahminut useilla kielillä. Versailles'ssa tunnen historian olevan lähempänä kuin missään muualla: samoilla lattioilla, joilla minä kuljen tuhansien turistien lailla, ovat kävelleet niin Aurinkokuninkaan salainen puoliso Madame de Maintenon, Ludvig XV:n pitkäaikainen rakastajatar Madame de Pompadour kuin itse Marie-Antoinettekin.

Z Zorro E:llä ja minulla on suunnitelmana saada jonain päivänä musta vihreäsilmäinen kissa, jonka nimeksi tulee Zorro. Minä olen oma-aloitteisesti lisännyt suunnitelmaan myös mopsin.

Å Å Aurajoki, Aura å, on olennainen osa Turun charmia. Kuljen päivittäin joen vartta kaupungille. Aurinkoisina päivinä kelpaa istuskella ja kävellä jokirannassa. Mireillekin ihasteli aikanaan Aurajokea ja haluaa aina asua joen varrella sijaitsevassa hotellissa.

Ä Äiti Ikioma karhuemoni ja paras ystäväni.

Ö Ötökät, öhkömönkiäiset Öhkömönkiäiset ovat omaperäisin kehittämäni kutsumanimi mopseille. On vielä epäselvää, ymmärtävätkö lyttykuonot itse olevansa öhkömönkiäisiä.


lauantai 23. toukokuuta 2009

Ilonaiheita viikon varrelta

Huomasin jälleen yllätyksekseni, etten ole kirjoittanut blogiin kokonaiseen viikkoon. Syynä ei ole ainoastaan saamattomuuteni vaan myös se, että viikot kuluvat nykyään nopeammin kuin ennen... tai siltä ainakin tuntuu.

Koska uutiset Suomesta ja maailmalta ovat viime aikoina olleet pääasiallisesti negatiivisia, päätin vastapainoksi koota itselleni listan kaikista viikkooni mahtuneista positiivisista ja iloisista asioista. Viikko 21 armon vuonna 2009 sisälsi mm. seuraavaa:

- Laura Pausinin konsertti maanantaina Turkuhallissa. Vaikka en olekaan varsinainen über-Laura-fani (vrt. Mireille), löytyy iPodiltani kuitenkin 42 Lauran kappaletta ja levyhyllystäni useampi CD. Kuuntelen mielelläni vahvaäänistä ja selkeästi artikuloivaa laulajaa, jonka sanoituksista saan kohtuullisesti selvää jopa kesäyliopistossa seitsemän vuotta sitten omaksutuilla italian alkeillani.

- Mopsinpentuja Kennel Troppolassa Inkoossa Mirkun kasvattajan Monika Kevin-Wichtin luona. Ihailtavana oli neljä mustaa ja kuusi fawn-mopsia kahdesta pentueesta. Olisin kernaasti napannut mukaani yhden kumpaakin, niin lutuisia mopovaavit olivat:











- Maanviljelystä Facebookin tapaan. Bisquitsin tavoin minäkin olen aivan koukussa Farm Town -sovellukseen, jossa omalle tontille möyhityille peltotilkuille kylvetään maissia, perunaa, tomaatteja tai mitä tahansa, korjataan sato ja myynnistä saaduilla rahoilla ostetaan lisää siemeniä. Oikein harmistuin, kun en eräänä aamuna ehtinyt ajoissa sadonkorjuuseen ja kokonainen viinirypälesato pilaantui! Paljon hauskempaa kuin Facebookin perinteiset vampyyri- tai jengisotapelit.

- Uusi valkoinen kesälaukku hollantilaisen Bagsacin valikoimasta. Soin tämän itselleni, koska en ennakkosuunnitelmani vastaisesti ostanut Amsterdamista käsilaukkua tai paljon muutakaan:


- Kaksi työhakemusta lisää, toinen viestintäalalle Pariisiin ja toinen henkilöstöhallintoon Aixiin. Totesin myös, että saan olla tyytyväinen, että minulla sentään on kesätyötä tiedossa.

- Parsaa. Olen nauttinut viikon sisällä neljä kertaa kevään ykkösherkkuani, mm. kermaista parsa-valkoviinikeittoa sekä parsa-vuohenjuustopiiraita, jotka molemmat ovat sangen nopeita ja yksinkertaisia laittaa.

- Cherbourgin sateenvarjot. 19 kertaa nähty ehdoton elokuvasuosikkini tulee tänä iltana Teemalta elokuvan teosta kertovan dokumentin kera. Algerian sota riistää jälleen Guyn Genevièveltä, äiti painostaa tyttärensä naimisiin menestyvän timanttikauppias Cassardin kanssa ja lopuksi entiset rakastavaiset tapaavat sattumalta vuosia myöhemmin lumisateisella huoltoasemalla. Kyyneleitä ja kuohuvia tunteita, ah ja voih!

Mitä iloista ja positiivista teille on tällä viikolla tapahtunut?

lauantai 16. toukokuuta 2009

Elämää sykäyksittäin

Valmistumisestani on nyt kulunut täsmälleen vuosi, enkä ole vieläkään päässyt yhtään lähemmäksi tavoittelemaani itsenäisen työssäkäyvän aikuisen elämää. Tulevaisuus on selvillä aina muutaman kuukauden eteenpäin, la vie par à-coups; toistaiseksi tiedän, mitä teen elokuun loppuun saakka, ja sen jälkeen on ainakin kaksi vaihtoehtoa sen mukaan, saanko työtä vai en. Tapasin tänään sattumalta yläasteen luokanvalvojani, joka tietysti kysyi, mitä nykyään teen. Mitäpä siihen muuta vastaamaan kuin "en nyt mitään erikoista, olin kesätöissä Ranskassa ja joulutöissä Stockalla ja nyt menen taas kesätöihin Ranskaan, muuten olen työtön ja asun vaihtelevasti Turussa ja Salossa."

Minä siis olen jälleen lähdössä Aixiin, mutta Musée Granet'hen en ikävä kyllä ole menossa. Ollessani Amsterdamissa E. soitti rekryosastolle, tiedusteli kohtaloani ja sai kuulla, ettei nimeäni ollut touko-, kesä- ja heinäkuun työntekijöiden listassa. Mitään syytä kenelläkään ei ollut kertoa, nainen puhelimessa oli vain sanonut, ettei hän tee näitä päätöksiä. Elo- ja syyskuuta varten on lisärekrytointisessio, jolloin kuulemma nyt rannalle jääneillä olisi "pienen pieni toivo". Aivan sama minulle. Koska jostain on kuitenkin saatava työtä ja edes vähän rahaa, jouduin jälleen kerran nielemään ylpeyteni ja ammatilliset haaveeni, nöyrtymään ja kääntymään sähköautofirman puoleen. Ajelen siis tulevanakin kesänä pitkin Aixin keskustaa, nostelen mummojen ostoskasseja ja kerron ihastuksesta huokaileville turisteille, minkä niminen on mikäkin suihkulähde ja milloin katedraaliin pääsee vierailulle. Minulla olisi älyä ja kapasiteettia niin paljon enempäänkin, mutta minkäs teet, kun kykyjä ei pääse näyttämään minnekään? Työkkärissäkin sanottiin, että kai sitä mieluummin on työssä Ranskassa kuin työttömänä Salossa. Tietysti näin on, mutta olisin niin mielelläni tehnyt jotain muuta edes yhtenä kesänä...!

Ranskan työvoimatoimistosta Pôle emploistakaan ei taida olla apua. Selailin eilen työpaikkailmoituksia ainoina kriteereinäni sijainti 5 km säteellä Aixista ja CDI eli jatkuva työsopimus: sadasta ilmoituksesta mikään ei sopinut koulutukseeni ja/tai työkokemukseeni. Haussa on mm. kotipalvelutyöntekijöitä ja siivoojia vanhuksille, kokkeja ja tarjoilijoita, sairaanhoitajia, rekkakuskeja, mekaanikkoja, ompelijoita ja puhelinmyyjiä. Niissä muutamissa ilmoituksissa, joihin olisin voinut vastata (kuten vakuutusassistentti tai hotellin vastaanottovirkailija), vaadittiin systemaattisesti vähintään kolmen vuoden kokemusta kyseisestä työstä, jota minulla ei tietenkään ole.

Löytyy elämästäni kuitenkin myös ilonaiheita: kävin eilen vihdoin viimein ostamassa lentolippuni. Lähden 9.6. ja lippu on voimassa kuusi kuukautta siltä varalta, että löytäisin sittenkin syksyksi jostain töitä. Eiliseksi oli sovittu myös turkulaisbloggareiden piknik Kupittaalla, jonne saimme loistavan sään ja minun lisäkseni neljä iloista bloggaajatarta ja kaksi lutuista hauvaa:







tiistai 12. toukokuuta 2009

Was in Amsterdam geschah, vol. 2

Jatkoa seuraa! Koko matka ei suinkaan kulunut museoiden kiertämiseen, vaan ennätimme käydä myös Amsterdamin ulkopuolella. Alkuviikolla kiusasivat sadekuurot ja kova tuuli, mutta torstaina sää kirkastui ja aurinkokin suvaitsi vihdoin näyttäytyä, joten suuntasimme ensin junalla läheiseen Leidenin kaupunkiin ja sieltä bussilla upeaan Keukenhofin kukkapuutarhaan. Etukäteen olin epäillyt, jaksanko kävellä koko päivää ympäriinsä katselemassa kukkapenkkejä, mutta huoli oli turha: Keukenhof osoittautui niin ihanan kauniiksi paikaksi, että siellä vierähti huomaamatta tunti jos toinenkin. Kameran muistikortille tallentui kymmeniä kuvia, jotka saavat nyt kuvailla kukkaloistoa:







Kokeilin samalla myös kamerani lähikuvatoimintoa:











Huomaa äidin huipputyylikäs kassi...!

Keukenhofin alueella oli myös pieni kotieläinaitaus, jossa sai käydä kuvaamassa ja silittelemässä eläimiä: karitsoja, vuohia, vasikoita, kanoja, kalkkunoita, laamoja, aaseja... Possuihin ei sen sijaan saanut koskea. On selvää, että minä viihdyin eläinaitauksessa lähes yhtä kauan kuin kukkien äärellä:






Keukenhofin pienen tuulimyllyn vieressä oli esillä puukenkiä; puukorkokengillä olisi kelvannut kopistella Amsterdamin mukulakivikaduilla!





Keukenhofin jälkeen vietimme mukavan illan Leidenissä Bisquitsin seurassa. Kiitos vielä, oli todella hauska tavata "livenä"!

Museoiden ja tulppaanien ohella keksimme toki jos jonkinlaista ajankulua, eikä vähiten kahviloiden terasseilla istuskelua harvoina aurinkoisina päivinä:



Kävimme kokonaista kolme eri kertaa kanavaristeilyillä, koska ne olivat oiva keino liikkua keskustassa ja katsella taloja ja ihmisiä rasittamatta liikaa koipiaan. Jokialusten ohella innostuimme kulkemaan raitiovaunuilla, ja eräänä iltana hyppäsimme satunnaiseen ratikkaan ja päätimme ajaa muutaman pysäkinvälin ja palata sitten takaisin. Ihmisten seuraaminen ja tuntemattomien kaupunginosien katuvilinän tarkkailu osoittautuikin niin mainioksi puuhaksi, että ajoimme koko matkan päätepysäkille saakka. Se sijaitsi jossain niin kaukana esikaupunkialueella, ettei kartaltanikaan löytynyt sellaista paikkaa. Me olimme tietenkin vaunun viimeiset matkustajat ja jäimme muina naisina paikallemme istumaan varmoina siitä, että vaunu kääntyy saman tien takaisin. Se jäikin paikoilleen, ja kuljettaja keräsi tavaransa ja oli jo astumassa ulos huomatessaan meidät vaunun takaosassa. Kuski kehotti meitä kipittämään kiireen vilkkaa lähellä odottavaan toiseen vaunuun, jos mielimme takaisin keskustaan. Kolkuttelimme puolisen tuntia samaa reittiä takaisinpäin ja kehuimme loistoideaamme: vaivaisella 1,60 euron ratikkalippumaksulla näimme kätevästi sekä keskustaa museo- ja kauppakatuineen että kauempana sijaitsevia alueita, joilla idyllisten vanhojen kanavatalojen asemesta näkyi moderneja kerrostaloja ja tavallisia omakotitaloja.

Kaiken kaikkiaan ihastuin täysin Amsterdamiin. Kaupunki on kaunis, pittoreski ja inhimillisen kokoinen, kävellen pääsee kaikkialle eikä minnekään ole sietämättömän pitkä matka (paitsi mainituille esikaupunkialueille, mutta sinne tavallisen perusturistin ei toki tarvitse mennäkään). Kaikki nuorista vanhoihin ja junankuljettajista myyjiin puhuvat sujuvaa englantia, ja saimme kaikkialla yksinomaan ystävällistä ja kohteliasta palvelua. Vaikka näkemistä ja tekemistä riittää, ei meille jäänyt kotiin lähtiessämme tunnetta, että jotain ehdottoman olennaista olisi jäänyt kokematta. Punaisten lyhtyjen alueeseen tai taikasienibaareihin emme missään nimessä olleet kiinnostuneita tutustumaan, vaan vietimme illat mieluiten viihtyisissä pikku ravintoloissa ja hotellihuoneessa kirjaa lukien. Ensimmäisinä päivinä hampputikkarit ja -viinikumikarkit jaksoivat vielä huvittaa, myöhemmin en kiinnittänyt niihin enää mitään huomiota ja ihmettelin jopa, miksi Hki-Vantaalla meitä oli portilla vastassa huumekoira. Kiehtovat vanhat talot, pikku voileipäkahvilat ja mielenkiintoiset pienet eri aihepiirien museot olivat meille paljon tärkeämpiä kuin Amsterdamin syntinen puoli.

Vanhoista taloista puheen ollen, en voinut olla lähtiessämme nappaamatta muutamaa kuvaa hotellimme komeasta aulasta, joka on toiminut vuosisadan alussa ensin teatterina ja myöhemmin kultakauppiaiden tiloina:






maanantai 11. toukokuuta 2009

Was in Amsterdam geschah, vol. 1

Mitä tapahtuikaan Amsterdamissa? Saksankielinen otsikko on peräisin Mireillen hyvin kauniista 80-luvun alun kappaleesta, jossa hylätty nainen matkustaa junalla Amsterdamiin tehdäkseen abortin, mutta minun matkani tapahtumat olivat toki huomattavasti vähemmän dramaattisia.

Saapumisemme ei tosin sujunut aivan parhaalla mahdollisella tavalla: hotellimme sijaitsi keskeisen Dam-aukion nurkalla, ja maanantai-iltana aukiolla järjestettiin kuninkaallisten läsnäollessa kukkienlaskuseremonia toisen maailmansodan uhrien muistoksi. Koska edellisellä viikolla häirikkö oli yrittänyt ajaa paraatissa kuninkaallisia kuljettanutta bussia päin, oli koko Amsterdamin keskusta suljettu autoilta lukuisten poliisipartioiden ja mellakka-aitojen avulla. Läpi eivät päässeet edes viattomia suomalaisturisteja kuljettavat taksit, joten maksoimme kuusikymmentä euroa siitä hyvästä, että pääsimme noin puolen kilometrin päähän hotellista ja saimme summittaiset ohjeet siitä, mihin suuntaan lähdimme laukkujamme raahaamaan. Damin aukio oli myös reunustettu mellakka-aidoin, ja vaikka olimme vain korttelin päässä majapaikastamme, kohtelias mutta tiukka poliisisetä komensi meidät kiertämään aidat muutaman sadan metrin päästä ja palaamaan korttelin ympäri takaisin. Ketutuskäyrä oli siinä vaiheessa varsin korkealla ja se nousi entisestään, kun huomasimme, että meille annettua hotellihuonetta ei väärinkäsityksen takia ollut siivottu edellisten asukkaiden jäljiltä. Saimme viereisen, puolta pienemmän huoneen, joka lopulta osoittautui juuri sopivaksi. Huoneessa oli kaunis viisto kattoikkuna, joka antoi pienelle kapealle sivukujalle:



Ylimmästä kerroksesta oli mainio näköala Amsterdamin kattojen ylle ja Zuiderkerkin kellotorniin, josta oli kätevä tarkistaa oikea kellonaika.



Zoomatusta kuvasta erottuvat hyvin amsterdamilaisten talojen katonrajaan kiinnitetyt koukut ja väkipyörät, joiden avulla muutettaessa huonekalut saadaan nostettua suoraan ikkunoista sisään ja ulos sen sijaan, että niitä raahattaisiin kapeissa ja jyrkissä portaissa.

Vielä samana iltana lähdimme kuljeskelemaan lähitienoille ja osuimme 1400-luvulla rakennetulle vaakahuoneelle, joka alkujaan oli osa Amsterdamin kaupunginmuureja:





Seuraavana päivänä aloitimme heti aamusta vierailulla Madame Tussaudin vahamuseossa, jossa pettymyksekseni kuvattiin paljon enemmän amerikkalaisia viihdejulkkiksia kuin Amsterdamin kulta-aikaa. Kaksi kuulua taiteilijaa päätyivät sentään kuviini:





Kierreltyämme tuokion vastapäisessä De Bijenkorfin tavaratalossa vaelsimme alas kaupungin pääostoskatua Kalverstraatia, joka sekin osoittautui pettymykseksi. Monissa muotiblogeissa hehkutetut River Islandin kaltaiset liikkeet tarjosivat lähes yksinomaan räikeänväristä S-kokoista nuorisomuotia. Poikkesimme näin ollen Amsterdamin historialliseen museoon, joka sijaitsee entisessä orpokodissa ja koostuu niin monesta salista ja kerroksesta, että jo puolivälissä alkaa hengästyttää.



Iltapäivällä kävimme vielä kunnon turistien tavoin kanavaristeilyllä, jonka aikana napsin lukuisia kuvia tärkeistä ja/tai mielenkiintoisista kohteista:



Sininen silta, johon on haettu inspiraatiota Pariisin kauneimmaksikin mainitusta Pont Alexandre III -sillasta.



Magere Brug eli laiha tai kapea silta, joka avataan useita kertoja päivässä. Siltaa saavat käyttää vain kävelijät ja pyöräilijät.



Amsterdam on pyöräilijöiden kaupunki; missään muualla en ole nähnyt kolmekerroksista pysäköintitaloa polkupyörille!



Amsterdamin kapein talo jossain Herengracht-kanavan varrella.



Herengrachtin ja Reguliersgrachtin risteyksessä on seitsemän peräkkäistä kaarisiltaa.







Nämä kaksi vierekkäistä, identtistä taloa tunnetaan nimellä Kaksoset tai Kaksossisarukset.

Matkan aikana kävelimme päivittäin 10-15 km ja kävimme edellä mainittujen museoiden lisäksi mm. kissamuseossa, käsilaukkumuseossa, Van Loonin aatelisperheen kotimuseossa, asuntolaivamuseossa ja tropiikkimuseossa. "Pakollisista" nähtävyyksistä vierailimme Anne Frankin talossa, sen sijaan Rijksmuseum ja Van Gogh -museo kiehtoivat huomattavasti yksityisiä pikkumuseoita vähemmän ja jäivät siksi kokematta. Seuraavassa muutamia otoksia museovierailuiltamme:



Kissamuseo Kattenkabinetissa sai ihailla myös eläviä näyttelyesineitä.





Museo sijaitsee Herengrachtilla komeassa entisessä yksityisasunnossa.



Hollantia pystyy saksan avulla auttavasti lukemaan, mutta en silti osaa kertoa, mitä peilissä lukee.



Van Loon -museossa oli esillä talon entisen rouvan vihreä samettipuku, jota ihailin pitkään ja hartaasti.



Aatelisperheen kodin kellarikerroksen entisöity keittiö.





Löysimme sattumalta vuosi sitten avatun käsilaukkumuseon, jota ei vielä mainita matkaoppaissa. Museon vessatkin oli somistettu käsilaukuilla!



Asuntolaivamuseossa oli kodikasta ja vehreää.






Jotta postauksesta ei tule kilometrin mittaista, jatkan raporttia ja kuvitusta huomenna. Luvassa on mm. upeita kuvia Keukenhofin kukkapuutarhasta sekä kertomus seikkailustamme raitiovaunulla!