maanantai 30. marraskuuta 2009

Historiaa, pilkunviilausta ja roséviiniä

Yllä erittäin ytimekkäästi kuluneen viikonlopun ohjelma. Vietimme nimittäin espoolaisfaniystäväni kanssa perinteistä, kaksi kertaa vuodessa järjestettävää Mireille-konferenssia eli Mööteä. Tämän syksyn Mööten kohokohta oli vuoden 1973 Kööpenhaminan konsertti, josta ystäväni T-M oli saanut käsiinsä harvinaisen hyvälaatuisen version. Sen parissa fiilistelimme kolmeen saakka aamuyöllä. Koska fanittaminen on rankkaa eikä sitä jaksa kuivin suin, tuhosimme konsertin ohessa pari pulloa roséta käytyämme sitä ennen illastamassa Turun uudessa ranskalaisessa "sikabistrossa", Bistrot Le Porc.

Mööten jälkimmäisenä päivänä tapanamme on ollut tutustua kulloisenkin möötekaupungin kulttuuritarjontaan. Tällä kertaa suuntasimme Käsityöläismuseoon, jossa espoolaisvieras ei ollut käynyt koskaan ja minäkin viimeksi kymmenen vuotta sitten. Kostean ja harmaan sään ansiosta museossa oli hiljaista, joten saimme kierrellä kaikessa rauhassa 1800-luvun turkulaisten puutalojen pihapiireissä ja poiketa välillä sisällekin kurkkimaan. Seurasimme mm. kirjanpainajaa ja langankehrääjää työssään sekä lähetimme vanhan ajan postitoimistosta iloisen turunkielisen tervehdyksen yhteiselle tuttavallemme Berliiniin. Talojen sisällä sai ottaa kuvia vain ilman salamaa, ja koska sähkövalottomissa taloissa alkoi kolmen aikaan jo hämärtää, tyydyimme napsimaan muutaman valokuvan ulkona:

















Mööten varsinainen saavutus oli kuitenkin suomenkielisen Wikipedian Mireille-artikkelin laajentaminen. Artikkeli on pitkään ollut ontuvakielinen tynkä, ja nyt päätimme berliiniläisystävän avustuksella ryhtyä toden teolla
epäkohtaa korjaamaan. Paranneltavaa riittää vielä ja muokkaukseen ovat sittemmin osallistuneet monet muutkin Wikin käyttäjät, mutta ainakin artikkeli on nyt kattavampi. Sitten joskus, kun lakkaan olemasta laiska ja saamaton, kirjoitan sen vielä paljon paremmaksi...

Huomisesta alkaen vedänkin jälleen ylleni Stockmannin sinisen housupuvun ja alan luovuttaa ihmisille kirjoja maksua vastaan. Töihin meno on mukavaa pitkän tauon jälkeen, mutta lievää ramppikuumetta on silti havaittavissa: jos en enää osaakaan tehdä työtäni, puhua ruotsia tai käyttää kassajärjestelmää tai löytää kirjoja myymälästä tai suositella sopivaa kirjaa tai ylipäätään mitään?

tiistai 24. marraskuuta 2009

Online-aikakoneen kyydissä

Kuinka moni teistä lukijoista on joskus elämänsä varrella haaveillut aikakoneeseen nousemisesta? Todennäköisesti minä en ole ainoa. Pari iltaa sitten tapoin vaihteeksi aikaa netissä ja satuin löytämään aikakoneen, joka siirtää sinut hetkessä 50-luvun alkuun tai keskelle 80-luvun pörröpää- ja olkatoppausmuotia. Aikakone on yhtä kuin virtuaalinen Vuosikirja, joka generoi käyttäjän kasvokuvasta lukuisia eri vuosille ja vuosikymmenille sijoittuvia "vuosikirjakuvia". Pakkohan sitä oli saman tien kokeilla, miltä olisin näyttänyt esimerkiksi vuonna 1950:



Minulla olisi nähtävästi ollut täysin samanlainen kampaus kuin E:n äidillä aikoinaan... Vuoden 1958 pääni taas näyttää erehdyttävästi nykyiseltä, silmälaseja lukuun ottamatta:



Kaksi vuotta myöhemmin, 1960, hiukseni olisivat olleet lyhyemmät ja lasini räväkämmät:



Vuoden 1962 surumielisessä kuvassa muistutan etäisesti Catherine Deneuvea Cherbourgin sateenvarjojen loppukohtauksessa (en toki valitettavasti kasvoiltani, sen myönnän...):



1980 olivat polkkatukat ilmeisesti jälleen muotia:



Vuoden 1984 lookistani puolestaan oli eleganssi kaukana:



Oikeasti jopa muistan, että ihmiset kulkivat suunnilleen tämän näköisinä! Itse olin tuolloin kolmevuotias ja edelleen polkkatukkalinjalla. 1988 aloitin koulun ja jos olisin ollut aikuinen, olisin ehkä näyttänyt tältä:



Ylläolevasta tulee mieleen lähinnä tuolloinen idolini, Dynastian Alexis tahi vastaava...! 1996 olin jo rippikouluiässä, mutta en silti muista näyttäneeni todellisuudessa koskaan tällaiselta:



Oikeasti eri aikakausien kuvilla leikkiminen oli mahtavan hauskaa. Kokeilkaa ihmeessä!

Harmittelin sitä, että sivuston varhaisin mahdollinen tyyli on vuodelta 1950. Olisin mielelläni palannut ajassa vieläkin kauemmas, vaikkapa 1920-luvulle dekadenttiin Berliiniin. Tumma polkkatukka ja kirkkaanpunaiset huulet minulla olisi jo valmiiksi, à la Louise Brooks (kuva täältä):




Vielä kernaammin siirtyisin aina 1700-luvulle ja Marie-Antoinetten aikaan asti. Olen intohimoisen kiinnostunut Versailles'n hovista Aurinkokuninkaasta vallankumoukseen ja aivan erityisesti Marie-Antoinettesta. Vaikka korsetit, metriset hiuslaitteet ja valtavat panier-hameet eivät olekaan sovitettavissa nykyajan elämään, minua ei silti häiritsisi pukeutua tähän tapaan (kuva täältä):



Jos sinulla olisi käytössäsi aikakone, mille vuosikymmenelle tai -sadalle matkustaisit ja miksi?

torstai 19. marraskuuta 2009

Le Beaujolais Nouveau est arrivé !

Marraskuun kolmas torstai on viinin ystävälle valonpilkahdus loppusyksyn synkkyydessä. Silloin tulevat kaikkialla maailmassa myyntiin Beaujolais Nouveau -punaviinit, jotka piristävät mukavasti muuten niin harmaata eloa. Tätä uuden sadon viiniä saa myydä vain ja ainoastaan marraskuun kolmannesta torstaista lähtien. Minäkin olen perinteisesti hakenut oman Beaujolais'ni maisteltavaksi heti ensimmäisenä mahdollisena päivänä, tosin tänä vuonna olin autuaasti unohtanut koko asian ja huomasin vasta aamulla Helsingin Sanomista, että tänään olisi lähdettävä viiniostoksille. Alko tarjoaa vuosittain kaksi BN-vaihtoehtoa, ostin molemmat:



Vasemmanpuolinen Mommessin on jo avattu ja maukkaaksi havaittu, Honoré Lavigne vielä odottelee vuoroaan viileäkaapissa.

Muistelin marraskuuta 2002, jolloin olin juuri sopivasti BN:n myyntiaikaan Pariisissa Mireillen konserteissa. Suomalais-saksalaisen faniporukan kanssa istuimme konsertin jälkeen iltaa Olympian takana komeassa Bar Romain -viinibaarissa BN-karahvien ääressä, kunnes nälkä iski. Löysimme lopulta koko yön auki olevan grilliravintolan, söimme paistettua kanaa ja ranskanperunoita puoli neljältä aamuyöllä ja lähdimme vasta aamun ensimmäisellä metrolla takaisin hotelleihimme. Aixissa puolestaan olen nauttinut uutta Beaujolais'ta vain kerran, vuonna 2003. Silloin useat pienet valintamyymälät järjestivät jalkakäytäville ilmaisia viinimaistajaisia ja levittivät
olkia niin kaupan eteen kuin sisällekin.

Kaipasin viinin seuraksi jotain kepeää ja yksinkertaista syötävää ja päädyin laittamaan tämänhetkistä suosikkiruokaani, tomaatti-chèvrepiirakkaa. Alkuasetelma oli tämä:



Ja tähän päädyttiin:



Piirakka on maailman helpoin valmistaa, ja ennen kaikkea ohje on ihan itse keksimäni! Tai no, itse muokkaamani nyt ainakin. Valmis taikina (Suomessa ruistaikina on paras, Ranskassa pâte feuilletée sopii tähän hyvin) painellaan piirakkavuokaan ja sille sivellään (punaista) pestokastiketta, sinappikin käy. Peston päälle nakellaan tomaattiviipaleita, joista on
poistettu siemenet, sekä vuohenjuustonokareita. Maustetaan kuivatuilla Provencen yrteillä. Piirakka pysyy koossa, kun päälle kaadetaan kahdesta kananmunasta ja 2 dl kermasta tehty sekoitus. Suomessa kannattaa käyttää Valion tomaatti-vuohenjuusto-ruokakermaa, Ranskassa crème semi-épaisse on osoittautunut tavallista litkukermaa paremmaksi. Maustamattomaan kermaan voi halutessaan lisätä tomaattikastiketta makua antamaan. Puolisen tuntia uunissa 200-225 asteessa ja ei kun syömään. Bon app' !

maanantai 16. marraskuuta 2009

Mitä kirjahyllysi kertoo sinusta?

Susu vastasi jo kuukausi sitten blogissaan hauskaan kirja-aiheiseen meemiin, jossa kysymyksiin vastataan bloggaajan kirjahyllystä löytyvien kirjojen perusteella. Päästyäni vihdoin oman kirjahyllyni ääreen ryhdyin penkomaan sieltä vastauksia oheisiin kysymyksiin (mutta toisin kuin Susu, minä en pyyhkinyt samalla pölyjä kirjahyllystäni!):

1. Oletko mies vai nainen?
- La femme fardée (Meikattu nainen), F. Sagan

2. Kuvaile itseäsi.
- Liian paksu perhoseksi, S. Istanmäki

3. Kuinka voit?
- Un chagrin de passage (Ohimenevä murhe), F. Sagan

4. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
- Lumoava Provence, Y. Lenard sekä Turku, kirjailijan kaupunki

5. Mihin haluaisit matkustaa?
- Rakkaus Pariisiin ja muita runoja, H. Mäkelä

6. Kuvaile parasta ystävääsi.
- Oman elämänsä puikoissa, G. McNeil

7. Mikä on lempivärisi?
- Le Rouge et le Noir (Punainen ja musta), Stendhal

8. Millainen sää on nyt?
- Bonjour tristesse (Tervetuloa ikävä/synkkyys), F. Sagan

9. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
- Juste avant la nuit (Juuri ennen yötä), P. Charras

10. Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
- Käsilaukun syvin olemus, H. Freeman

11. Mitä elämä sinulle merkitsee?
- Kaikki mitä rakastin, S. Hustvedt

12. Millainen parisuhteesi on?
- Il y a longtemps que je t'aime (Olen rakastanut sinua jo kauan), N. Avril

13. Mitä pelkäät?
- Jäähyväiset Ranskalle, N. Barber

14. Päivän mietelause?
- Kuuntele vain muistojasi, N. Sparks

15. Minkä neuvon haluaisit antaa?
- Ei tehrä tästä ny numeroo, S. Nopola

16. Miten haluaisit kuolla?
- La Morte amoureuse (Rakastava kuollut), Th. Gautier

17. Mottosi?
- Oui je crois qu'une vie ça commence avec un mot d'amour (Uskon, että elämä alkaa yhdestä rakkauden sanasta), M. Mathieu & J. Cartier

Tämän meemin ansiosta löysin muuten hyllystäni useita sinne vuosia sitten hautautuneita kirjoja, joiden olemassaolosta minulla ei ollut aavistustakaan! Kirjoja on pahimmillaan kolmessa rivissä, voisi olla hyvä vaihtaa välillä niiden järjestystä...


Tähän olisi mielenkiintoista saada vastaukset ainakin Maurelitalta, Airellelta ja Stazzylta, mutta haaste on tietenkin avoin myös kaikille muille kirjallisuudesta pitäville lukijoilleni!

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Routa ajoi porsaan kotiin

Suomessa jälleen! Eilispäivästä ei vauhtia puuttunut, vaarallisilta tilanteilta sentään vältyttiin. Matkustamista kertyi aikaeroineen kymmenen tuntia autolla, lentokoneella, bussilla, toisella lentokoneella, toisella ja kolmannella bussilla ja vielä lopuksi taksilla. Tänään ei onneksi tarvitse lähteä kotipihaa kauemmas!

Matka oli tosin vähällä päättyä ranskalaisen kotikatumme varrelle ennen kuin se oli ehtinyt alkaakaan: automme teki jälleen tenän eikä käynnistynyt. Opelissa on jokin pahasti vialla, koska normaalisti alle kolme vuotta vanha auto ei saa kolmea totaalista black outia vuoden sisällä. Ovet tai takaluukku eivät auenneet käynnistymisestä puhumattakaan. Juoksimme soittelemaan naapurien ovikelloja, ja onneksi kahdesta paremmin tuntemastamme naapurista toinen oli kotona ja suostui kyyditsemään meidät lentokentälle. Ennätimme juuri ja juuri jättää pikaiset jäähyväiset kentän lyhytaikaisparkkipaikan maksuautomaatin luona ennen kuin E. kiirehti takaisin naapurin autolle ja minä kotimaanterminaalin lähtötasolle, missä minua odotti päivän toinen iloinen yllätys: lento oli viitisentoista minuuttia myöhässä.

Muuten vartin myöhästyminen ei olisi todellakaan haitannut, mutta tällä kertaa minulla oli vain 50 minuuttia koneenvaihtoaikaa Pariisissa – tai olisi ollut, jos Marseillen kone olisi ollut aikataulussa. Saavuin Pariisiin lähes 20 min myöhässä ja kaiken huipuksi kone jäi seisomaan jonnekin kentän laitamille, josta oli bussikuljetus terminaaliin. Bussi tuntui kiertävän koko Roissyn kiitorata-alueen, ja kun se vihdoin saapui terminaalin 2F eteen, minun oli vielä kipitettävä viereiseen 2D-terminaaliin. Harpoin mahdollisimman pitkiä askelia, läähätin kantamuksineni kuin mopsi helteellä enkä uskaltanut edes katsoa kelloa varmana siitä, että Helsingin-kone sulkisi ovensa nenäni edestä. Turvatarkastuksessa kukaan ei kiinnittänyt minuun huomiota ja olin juuri tunkenut nestemuovipussini ja miniläppärini takaisin käsilaukkuun, kun tarkastajatäti sai sittenkin päähänsä tutkia sekä kauneuslaatikkoni että käsilaukkuni. Hyppelin tasajalkaa ja vakuutin, että aivan varmasti en ole pimittänyt käsivoidetta enkä ripsiväriä käsilaukkuuni vaan että kaikki voiteet sun muut ovat siinä samassa pussissa. Siinä vaiheessa kuulutettiin jotain, josta en saanut muuta selvää kuin "Helsinki" ja mainitsin tiukahkoon sävyyn, että tuolla olisi jatkolento odottamassa, jos rouvalla ei ole enää enempää asiaa... Olin tietysti lähtöporttiin nähden hallin päinvastaisessa päädyssä, ja taas mentiin mopsiläähätysjuoksua. Virkailijat portilla huikkasivat jo kaukaa, olenko mademoiselle L. Marseillen koneesta. Äkkiä sisälle, kone lähtee! Putken toisessa päässä Roissyn ukko turvaliiveissä oli jo sulkemassa ovea, kun lentoemäntä huomautti, että tuolta on tulossa vielä yksi kyytiin. Ikinä en ole ollut yhtä vähällä myöhästyä lennolta! Matkalaukkuni oli varmasti vielä edellisen koneen uumenissa, kun me jo suuntasimme kohti armasta Suomenmaata. Toisaalta kokemus on useasti osoittanut, ettei kolmen ja puolen tunnin vaihtoaikakaan riitä takaamaan matkatavaroiden saapumista ajallaan Helsinkiin.

Odottelin Helsinki-Vantaalla puolisen tuntia lentokenttäbussia, josta piti myöhemmin vaihtaa Turkuun menevään bussiin. Salon linja-autoasemalla oli sentään onneksi vapaita takseja, joten pääsin heti bussista jäätyäni jatkamaan matkaa kotiovelle saakka. Helpotus oli melkoinen, kun vihdoin vedin oven kiinni perässäni! Olin lähtenyt Aixista yhdeltätoista aamupäivällä ja olin perillä iltakymmeneltä. Kuulin vasta kotona äidiltä, että Finnairin lentäjien lakko alkaa tänään keskiyöllä. Mikä onni ja sattuma, että ennätin juuri sopivasti pois alta...!

Eteisessä minua odotti äänekäs ja vilkas kahdeksankäpäläinen, kippurahäntäinen ja lyttykuonoinen vastaanottokomitea. Kumma, miten koirat tajuavat ja muistavat, että tuo ihminen asuu täällä ja tuli nyt takaisin, vaikka on ollut kuukausia poissa. Mirkku ei suostunut nukkumaan alakerrassa vanhempien makuuhuoneessa vaan kipitti takaisin ylös minun sänkyyni, ja Guru tuli totuttuun tapaansa varhain aamulla jatkamaan uniaan minun kanssani. Aamiaisella kumpikin sai entiseen malliin juustonpalasen ja kurkkua, ja kaikki oli taas kuten aina ennenkin.

Maan ja kodin vaihtaminen ei tosin häivytä arkipäivän ongelmia: heti maanantaina minun on lähetettävä kopio maisterintodistuksestani Ranskan työvoimaviranomaisille, ja poissaollessani Kela on pommittanut minua kirjeillä. Peräkkäisinä päivinä päivätyissä kirjeissä minulta karhutaan ensin 25 euroa liikaa maksettua työmarkkinatukea, koska minun olisikin pitänyt saada sen sijasta peruspäivärahaa. Jälkimmäisessä kirjeessä summaa ei lopulta sen vähäisyyden vuoksi peritäkään. Ihan kiva, mutta vielä pitäisi tietää, mitä olennaista eroa on peruspäivärahalla ja työmarkkinatuella ja miksi minulle ei alunperinkään alettu maksaa sitä oikeaa versiota... Työkkäri puolestaan infoaa, että minulla ei ole enää oikeutta mihinkään, koska en ole käynyt ilmoittautumassa heillä syyskuussa. En tosiaan olekaan, koska olin siihen aikaan Ranskassa töissä, mistä ilmoitin aikanaan sähköpostitse ja sain vastauksenkin. Menen maanantaina ilmoittautumaan uudelleen ja kertomaan samalla, että menen kahden viikon päästä taas vaihteeksi töihin. Kuinka paljon yksinkertaisempaa olisikaan olla töissä yhdessä paikassa yhtäjaksoisesti ja saada oikeaa palkkaa erilaisten etuuksien, tukien ja päivärahojen sijaan... Ranskan työkkäri-ilmoittautuminen oli sekin episodi sinänsä, mutta siitä lisää joskus toiste. Tänään lepään ja laiskottelen koirien kanssa ja odottelen matkalaukkuani saapuvaksi.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Minkä taakseen jättää...

J-4 eli neljä päivää H-hetkeen! Lauantaina tähän aikaan liitelen jossain Pohjois-Ranskan yläpuolella; ensin kohti Pariisia ja tuntia myöhemmin, vaihdettuani konetta, lentoyhtiötä ja kieltä, vihdoin kohti kotia ja koiria. Oltuani poissa viisi kuukautta ja viisi päivää saattaa mennä hetki, ennen kuin jälleen totun kotimaan oloihin. Viime vuonna huomasin, ettei kielen vaihtaminen suomeksi tapahdukaan välttämättä aivan automaattisesti vielä siinä vaiheessa, kun nousee AF:n sijasta Finnairin koneeseen: istuin käytäväpaikalla, kun toinen matkustaja jäi mykkänä seisoskelemaan istuimeni viereen käytävälle. Tovin ihmeteltyäni kysäisin – tietysti ranskaksi, olinhan vielä täysin sisällä täkäläisessä kulttuurissa – mahtoiko herra tahtoa ikkunapaikalle ja pyysin anteeksi, etten ollut heti huomannut nousta päästämään häntä ohitseni. Mies tuijotti vielä vähän aikaa ja tokaisi sitten: "Tos on mun paikka". Olisi varmaan pitänyt vain nousta sanomatta mitään ja mieluiten vielä kääntää pää toiseen suuntaan... Lennon puolivälissä sentään jo älysin pyytää kahvia enkä caféta.
Marraskuun puoliväli ei ole kaikkein paras ajankohta palata Suomeen, kun on viettänyt kuukausia Provencessa. Kotona ei tarvita aurinkolaseja (paitsi lentokentällä, imagosyistä) eikä tarvitse miettiä, laittaako takin vai ei. Lämpötila ei ole kaksinumeroinen ja vedenpitävät goretex-kengät korvaavat korolliset nahka-avokkaani. Muihinkin asioihin on totuttava uudelleen:
- Leipää ei osteta joka päivä tuoreena leipäkaupasta ja se sisältää muutakin kuin valkoista jauhoa ja vettä.
- Kahviin laitetaan kylmää maitoa, leivälle juustoa eikä hilloa ja perunamuussi tehdään oikeista perunoista eikä keltaisesta jauheesta ja vedestä.
- Aamulla ja illalla on pimeää, päivällä harmaata. (Täälläkin on aamuisin ja iltaisin pimeää, mutta päivällä on valoisaa ja jopa aurinkoista.)
- Aamuisin minut herättää Radio Nostalgien sijasta vatsan päälle hyppäävä mopsi – tai kaksi mopsia, mikäli Mirkku on kesän aikana oppinut hyppäämään korkeammalle kuin ennen.
- Kaikkia vaatteita, lakanoita yms. ei tarvitse silittää enkä aamulla joudu tiskaamaan aamiaisastioita. Aamiainen syödään poikkeuksetta kotona eikä vähän väliä kahviloissa, jotka muuten eivät ole järjestäen auki aamuseitsemältä. Sanomalehti mahtuu auki keittiön pöydälle ja sitä voi lukea syömisen ohessa.
- Kaikki illan tv-ohjelmat eivät ala samaan aikaan klo 20.35, uutiset eivät tule kahdeksalta eivätkä ne kestä puolta tuntia. Amerikkalaiset ihmiset puhuvat televisiossa englantia, saksalaiset saksaa ja ranskalaiset ranskaa.
- Pihalla ei loju kissoja nukkumassa auringossa eivätkä ihmiset anna koiriensa jolkottaa vapaina keskustassa.
- Autot pysäköidään periaatteessa merkityille pysäköintipaikoille eikä varoitusvilkut päällä kadunkulmiin, suojateille, poikittain toisten autojen eteen tai jalkakäytäville. Moottoritiellä saa ajaa vain 100 km/h, ei 130 kuten täällä. Autoon uskaltaa jättää käsineet, kauppakassin tai kirjan näkyville ilman, että tarvitsee pelätä jonkun murtautuvan sisään varastamaan ne.
- Kampaajalle, kosmetologille ja lääkärille voi maksaa kortilla eikä shekillä. Kaupassa muovikassien maksullisuus on normaalia eikä joka kerta tarvitse erikseen päivitellä, kuinka ennen sai ilmaisia kasseja (jotka oikeasti olivat suunnilleen hedelmäpussin kokoisia ja heppoisia).
Ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen... Terveisiä kotiin, pian nähdään!

torstai 5. marraskuuta 2009

Kirjaparatiisi

Houkuttelin tiistaina E:n retkelle jälleen yhteen piskuiseen, 800 asukkaan kylään Ylä-Provenceen. Banon sijaitsee Alpes-de-Haute-Provencen departementin takamailla 25 km Forcalquier'sta itään ja tunnetaan lähinnä vuohenjuustostaan. Minä en kuitenkaan hinkunut Banoniin juuston perässä, vaan kirjojen: yllättävää kyllä, pienessä kylässä keskellä ei mitään on eräs Ranskan suurimmista kirjakaupoista, Librairie Le Bleuet.



Le Bleuet on oikea kirjalabyrintti, se käsittää useamman huoneen – yhteensä 800 m2 – katosta lattiaan täynnä kirjoja. Olisin kevyesti viettänyt siellä useamman tunnin, mutta sitä varten olisi pitänyt olla paikalla yksin; keskittymistä häiritsee lievästi, kun joku kulkee kannoilla kirjahyllyjen välissä, valittaa että on kuuma, ilmoittaa vähän väliä "nyt täällä on oltu jo 45 minuuttia" ja kyselee, vieläkö menee kauan... Lopulta pääsin ulos kaupasta saaliinani seitsemän kirjaa. Ehdotin E:lle, että kesällä voitaisiin tulla uudelleen Banoniin, johon E. ihmetteli miksi, kun siellä kerran on jo käyty. Harmi, ettei sinne ole muuta kulkuneuvoa kuin oma auto!



Banonista ajoimme syömään läheiseen Saint-Etienne-les-Orgues'n kylään, jossa olimme
viisi vuotta sitten muutaman päivän lomalla. Sateinen, harmaa ja kylmä maaseutu ei kauan kiehtonut, joten suuntasimme Manosqueen hankkimaan E:lle toppatakkia. Matkalla äkkäsimme tienvarressa possuja ja pysähdyimme tietenkin valokuvaamaan niitä:



Jostain syystä paikalliset näyttävät aina valtavan huvittuneilta, kun me urbaani-ihmiset ihastelemme suureen ääneen porsaita, lehmiä, lampaita sun muita eläimiä. Aixin keskustassa kun ei näe muita kuin koiria ja puluja...!

Manosquesta löytyi sopiva toppatakki, ja siitä tyytyväisinä suojauduimme sadekuuroilta hunaja-piparkakkuteen ja nutellavohveleiden pariin:



Mukavan päivän päätteeksi kotona odotti hartaasti odotettu uutuus:



Tuore saksankielinen Nah bei Dir -albumi on pyörinyt ahkerasti CD-soittimessamme tiistaista saakka. Mukana on ensimmäistä kertaa myös kaksi Mireillen itsensä säveltämää laulua. Huhtikuussa kuulen toivottavasti mahdollisimman monta uutta kappaletta livenä! Tässä esimakua tulevasta: Liebe lebt ohjelmasta Willkommen bei Carmen Nebel 31.10. Videon lopussa julistetta heilutteleva fani on muuten hyvä berliiniläisystäväni!