perjantai 30. heinäkuuta 2010

Jos olisin...

Eksyin jotakin kiemuraista nettipolkua pitkin Nelosen keskustelufoorumille (seuraava askel lienee Suomi24...) ja osuin siellä tällaiseen jos olisin -meemiin. Teimme näitä muinoin yläasteella äidinkielen ja/tai ilmaisutaidon tunneilla ja muistaakseni näillä oli oikein nimikin, mikä se sitten mahtoikaan olla.    

Jos olisin kuukausi, olisin toukokuu.
 
Jos olisin viikonpäivä, olisin lauantai

Jos olisin kellonaika, olisin 19h10.

Jos olisin planeetta, olisin Saturnus.

Jos olisin merieläin, olisin hylje.

Jos olisin suunta, olisin länsi.

Jos olisin huonekalu, olisin kirjoituspöytä.

Jos olisin puu, olisin kirsikkapuu.

Jos olisin kasvi, olisin laventeli.

Jos olisin säätila, olisin mistraali.

Jos olisin soitin, olisin flyygeli.

Jos olisin eläin, olisin kissa.

Jos olisin väri, olisin vaaleanpunainen

Jos olisin vihannes, olisin bataatti.  

Jos olisin ääni, olisin korkojen kopina kadulla.  

Jos olisin alkuaine, olisin kulta.

Jos olisin automerkki, olisin Audi.

Jos olisin laulu, olisin Une femme amoureuse

Jos olisin elokuva, olisin Cherbourgin sateenvarjot.

Jos olisin kirja, olisin Kamelianainen.   

Jos olisin ruoka, olisin lasagne.

Jos olisin paikka, olisin piilomaja vuoristossa.

Jos olisin numero, olisin 9.

Jos olisin alkoholi, olisin samppanja.

Jos olisin makeinen, olisin Wienernougat.

Jos olisin musiikkia, olisin melankolinen chanson.

Jos olisin puhelin, olisin liukukantinen Nokia.

Jos olisin asunto/talo, olisin valkoinen huvila meren rannalla.

Jos olisin astia, olisin samppanjalasi.

Jos olisin kirjain, olisin D.

Jos olisin oppiaine, olisin ranskan kieli.

Jos olisin julkkis, olisin Mireille Mathieu.

Jos olisin hyönteinen, olisin cigale.

Kuka haluaa tehdä perässä?                                      

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Perheenlisäystä!

Perheemme nelijalkaisten määrä on jälleen kasvanut! Melkein huomaamattani aikuistunut Mirkku sai eilen 121 g painoisen tyttären, joka oppinee pian tottelemaan nimeä Meeri:


Ensimmäisiä kuvia on odoteltu kärsimättömästi päivätolkulla. Ylemmän kuvan on ottanut Jenna Laurila ja alemman Hanna Hynynen, mutta omia kuviani on mitä todennäköisimmin luvassa roppakaupalla heti, kun pääsen kotiin tutustumaan henkilökohtaisesti pienimpään lyttykuonoon. Enää 11 päivää! Ylpeä ja onnellinen "Fifi-täti" hyppii seinille ja lentäisi mieluiten saman tien Suomeen mopovauvaa katsomaan. (Olisin tuskin puoliksikaan yhtä kiinnostunut, jos veljeni talouteen olisi syntynyt ihmisvauva... Eläimet nyt vain ovat niin paljon suloisempia.)  

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Niskasta kiinni ja menoksi

Olen tainnut valitella täällä saamattomuuttani useammankin kerran. Sen sijaan en ehkä välttämättä ole maininnut, että osaan kyllä pistää tuulemaan, kunhan sille päälle satun. Joskus siihen tarvitaan tiukka deadline (vrt. gradu tai yliopiston hakemus), toisinaan taas riittää, että joku ohimennen mainitsee sivulauseessa asiasta ja Fifin pää sanoo yhtäkkiä klik!

Keskiviikkona vietin mukavan iltapäivän Aixissa Airellen seurassa. Flaneerasimme turisteina kaupungilla (olkoonkin, että toinen meistä on entinen ja toinen nykyinen aixilainen), istuskelimme tunnin jos toisenkin terassilla brumisateur-tuulettimen alla ja juttelimme tietenkin suomeksi. Naapuripöydästä jopa kysyttiin, mitä kumman kieltä oikein puhuimme! Jälkeenpäin harmitti, että tulimme kumpikin kuvanneeksi Saint-Sauveurin katedraalia pitkään ja hartaasti, mutta toisistamme emme ottaneet ainuttakaan kuvaa. E. tosin ikuisti minut samana iltana kotikylämme kahvilassa uudehkossa alemekossani, joka on sangen (ehkä vähän liiankin) antava:

(mekko Jacqueline Riu, laukku Longchamp, kengät André)

Siinä muun keskustelun ohella tuli jostain syystä puhe sairausvakuutuksista. Ranskassa on ilmainen perussairausvakuutus, Sécurité sociale, joka korvaa 70% lääkärikäynneistä ja 65% tai 35% lääkkeistä. Sen lisäksi useimmilla ihmisillä on ylimääräinen, maksullinen lisävakuutus, mutuelle, joka korvaa edellämainituista ylijäävän osan ja sen lisäksi mm. sairaalamaksut ja osan silmälaseista ja tekohampaista ym. Koska mutuelle maksaa useamman kympin kuukaudessa, ei kaikilla ole siihen varaa, jolloin esim. äkillisesti sairaalaan joutuessa voivat kulut helposti nousta huomattaviksi. Pienituloisille ihmisille on olemassa ratkaisu nimeltä CMU complémentaire eli periaatteessa ilmainen (= Sécurité socialen maksama) mutuelle. Minulla on ollut tarkoitus hakea sitä jo pariin otteeseen, mutta yllätys yllätys, en ole saanut tehtyä mitään konkreettista asian eteen. Vasta Airellen kanssa keskusteltuani sain kimmokkeen ryhtyä tuumasta toimeen.

Torstaiaamuna asetuin heti kahdeksalta netin ääreen, etsin CMU-lomakkeen Sécun sivuilta, latasin sen koneelleni ja täytin, meilasin sen edelleen E:lle tulostettavaksi, etsin arkistoistani yli 20 sivua tarvittavia liitteitä (palkkapapereita, työkkärin maksutodistuksia, E:n kirjoittama asuintodistus, henkilöllisyystodistuksen ja sairausvakuutuskortin kopiot, veroilmoituksen kopio jne... eläköön byrokratia!), vein ne puoliltapäivin E:lle kopioitaviksi ja olin iltapäivään mennessä koonnut hakemukseni täysin valmiiksi. Kävinpä vielä aamupäivän aikana kyselemässä lisätietoja erään mutuellen konttorissa sekä toisella puolella kaupunkia opiskelijapalveluissa tiedustelemassa mahdollista opintotukea (johon minulla tuskin on oikeutta). 

Iltapäivällä ennätin vielä kampaajalle, jolle annoin ohjeeksi "tehkää mitä parhaaksi näette, saatte vapaat kädet" ennen kuin syvennyin lukemaan loppuun parhaillaan käsilaukussani kulkevaa romaania. Tuloksena olivat tällaiset kutrit:


En ole koskaan ollut yhtä vaaleahiuksinen! Kieltämättä väri on paremman näköinen kuin edelliset, auringossa ja loman aikana kloorivedessä virttyneet ja kellertäviksi muuttuneet raitani. E. piti väristä ja sanoi minun näyttävän yhä enemmän oikealta pohjoismaalaiselta. Hieman totuttelua tämä kieltämättä vaatii... mutta tehty mikä tehty. Saas nähdä, mitä päästäni Suomessa kahden viikon kuluttua sanotaan!

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Punaisen hiilijunan kyydissä

Paahtava helle vain jatkuu, ja antaisin varsin paljon, jotta pääsisin vaikkapa Alpeille likoamaan hotellin uima-altaaseen ja hengittämään vähäsen viileämpää ja paljon raikkaampaa ilmaa. Fyysisesti en toistaiseksi pääse minnekään, mutta valokuvien avulla voin sentään palata edes hetkiseksi Isèren departementtiin ja maailman kauneimpiin kuuluvalle junaradalle pienen punaisen junan kyytiin. 

 (kuva täältä)

Noin 30 km pitkä, vuonna 1888 avattu sähköinen rautatie vie Grenoblen läheltä Saint Georges de Commiersista La Mureen. Alunperin rataa pitkin kuljetettiin hiiltä alueen kaivoksista Grenobleen. Kun hiilikaivos suljettiin, rautatie muutettiin turistikäyttöön. Nykyisin hiililastin sijasta pienet punaiset junat kuljettavat matkailijoita, jotka haukkovat henkeään maisemia ihaillessaan ja valokuvaavat herkeämättä reilun kolmen tunnin edestakaisen junamatkan ajan. Vaikka radan pituus yhteen suuntaan on vain 30 km, junat kulkevat max 35 km/h...!

Minä sain tilaisuuden hypätä junan kyytiin kesäkuun lopussa ja ihastuin ikihyviksi. Seuraavassa muutama visuaalinen muisto pikku hiilijunasta:

St Georges de Commiers'n entinen juna-asema on nykyään vain pikkujunan käytössä.


Junan vaunut ovat peräisin 1930-luvulta ja yhä alkuperäisessä asussaan:


Upeita maisemia pääsee ihailemaan miltei heti junan lähdettyä asemalta:


Matkan varrella on kaksi korkeaa siltaa, tässä niistä pidempi: 170 m pitkä ja 34 m korkea. Keskimmäisessä kuvassa näkyy lyhyempi silta 40 metriä alempana. Näiden kahden sillan välillä juna tekee täyskäännöksen tunnelissa ja kulkee ylempää siltaa päinvastaiseen suuntaan kuin alempaa. 


Pääteasemalla La Muressa seinät on koristeltu vanhoilla, Ranskan eri alueita ylistävillä matkailujulisteilla:

torstai 15. heinäkuuta 2010

Munia ja etanoita

Airelle haastoi minut tekemään selkoa suosikeistani ja tottumuksistani ruokakulttuurin parissa. Oman lusikkansa soppaan ovat laittaneet Airellen lisäksi jo ainakin Ella Bella, Stazzy, Karkki ja Pinea

Miten haluat munasi?
- Rakastan kananmunia ja syön niitä suunnilleen jokaisessa mahdollisessa muodossa: keitettynä, paistettuna, jauhelihapihvin tai voileivän päällä, munavoina karjalanpiirakoiden kera... Suosikkini taitaa kuitenkin olla mouillettes eli löysäksi (max pari minuuttia) keitetty muna, johon kastetaan kapeiksi siivuiksi leikattua, voideltua paahtoleipää. Selvennykseksi kuva:


Kuinka nautit kahvisi/teesi?
- Kahvia juon Ranskassa ainoastaan aamuisin. Juon sen keskikokoisesta kulhosta, jonka kyljessä on murmelin kuva ja etunimeni; kulhossa on noin kaksi kolmasosaa lämmintä maitoa ja loput kahvia tai työaamuina pikakahvijauhetta. Suomessa äiti keittää kahvia joka viides minuutti, jolloin minunkin tulee juotua sitä useammin. Suomikodissa en viitsi lämmittää maitoa, vaan kaadan sitä kylmänä kahvin joukkoon. Maitoa pitää joka tapauksessa aina olla vähintään puolet kahvikupin tai -kulhon tilavuudesta. Mustaa kahvia en juo lainkaan.  Mitä teehen tulee, juon sitä harvemmin, vaikka pidän kyllä teestäkin. Sitruunatee on yksi suosikeistani, samoin hunajalla makeutettu lehmuksenkukkatee. Sitä on eräillä maailmantähdilläkin flyygelin päällä konsertin aikana...

Suosikkiaamiaisruokasi?
- Varmaankin paahtoleipä. Tosin kylän kolmesta leipomosta yhdessä on taivaallisen hyviä, suussasulavia ja suunnattoman rasvaisia croissanteja, mutta syön niitä korkeintaan kerran kuussa juuri rasvaisuuden takia. Paahtoleipää taas kuluu päivittäin, sillä emme yleensä viitsi/ehdi lähteä aamulla hakemaan tuoretta leipää aamiaispöytään. 

Maapähkinävoi?
- En ole varmaankaan koskaan maistanut varsinaista maapähkinävoita, siis sitä amerikkalaista. Mikäli Nutella lasketaan maapähkinävoiksi, voisin syödä sitä maailman tappiin saakka, jos se ei olisi niin turmiollista linjoille! Mitä suurimmalla kohtuudella siis.

Millaisen kastikkeen haluat salaatillesi?
- En pidä vähääkään salaatista enkä syö sitä kuin pakon edessä, mutta silloin kun syön, laitan joukkoon mieluiten oliiviöljyä ja vinaigre balsamique - mitä se on suomeksi? Siis sitä tummaa ja makeaa tököttiä. 

Colaa vai Pepsiä?
- Kumpikin käy. Mieluiten tosin juon Oranginaa, Perrieriä tai San Pellegrinoa.

Laiskottaa, mitä teet?
- Makaan sängyssä ja luen! Ai niin, syömisestä oli puhe... Kaivan pakastimesta jotain ammoin sinne tungettuja antimia, keitän spagettia tai teen tomaatti-mozzarella-basilikasalaattia. Suomessa paistan maksalaatikkoa tai käväisen Stockan valmisruokatiskillä.



Laiskottaa todella, minkä pizzan tilaat?
- Landaise eli vuohenjuusto-hunaja itselleni ja E:lle jokin mereneläväpitoinen lätty. Meidän kadullamme on kiva pizzakoju, josta saa paitsi ilmaisen kotiinkuljetuksen, myös kaupan päälle viinipullon, kun ostaa kolme pizzaa. Yleensä tilaammekin yhden kummallekin + yhden puolitetun, joista osa päätyy pakastimeen edellisessä kysymyksessä mainittujen tilanteiden varalle. 

Tuntuisi vähän kokkailulta, mitä teet?
- Jotain nopeaa, johon minulla on ainekset valmiina. Meillä ei oikeastaan ole varsinaista perusvarastoa, vaan ostan ruokatarvikkeita tarpeen mukaan. Juuri pari päivää sitten laitoin ankkaa: helppo ja takuuvarma resepti, joka on valmis max kymmenessä minuutissa. Ohje kuvineen löytyy täältä

Saatko jostain ruoasta huonoja muistoja?
- Varmasti monestakin, mutta juuri nyt en saa mitään mieleeni. Olen varsin nirso ja joutunut monta kertaa tilanteeseen, jossa tarjottu ruoka on ollut minusta pahaa. Yleensä olen selvinnyt jättämällä syömättä; mieluummin olen nälissäni kuin syön jotain, josta en pidä.
Muistuttaako joku ruoka sinua jostakusta?
- Vaikka kuinka moni! Lihapullat äidistä ja mummosta, letut ja paistettu kananmuna isästä (isä hallitsee meillä em. ruokalajit äitiä paremmin), etanat E:stä. 

Onko olemassa ruokaa, josta kieltäytyisit?
- Niitä on todennäköisesti enemmän kuin sellaisia ruokia, joita suostun syömään. Tietenkään en söisi koiraa/kissaa/marsua/hyönteisiä yms. ei-länsimaisia ruokia. Ns. perusruoista en syö lammasta enkä kania ja vältän possun syömistä. Kasviksista ja hedelmistä minulle kelpaavat vain harvat. Meren antimista syön vain kalaa, kaikki muut vesiötökät ovat inhokkilistallani.  En syö homejuustoa, rusinoita, sisäelimiä (paitsi maksalaatikkoa) enkä valkosipulia. Näitähän riittää...!

Mikä oli lapsena lempiruokasi?
- Tätä pitäisi varmaankin kysyä äidiltä. Ranskanperunat nyt ainakin; lomamatkoilla oli huippua, kun saimme veljeni kanssa syödä ravintolassa pelkkiä ranskalaisia! Kanasta olen pitänyt aina, samoin perunoista ja maksalaatikosta.
Oliko sinulla lapsena ruokaa, jota vihasit, mutta nyt rakastat?
- Inhokkini ovat pysyneet melko samoina aikuisikään saakka. Etanoita opin syömään vasta E:n myötä: ensimmäisenä uudenvuodenaattonamme E. kattoi pöytään etanaserviisin, jonka oli ostanut jo pari vuotta aiemmin ja säästänyt "elämänsä naiselle". Enhän minä sellaisessa tilanteessa voinut sanoa, etten halua koskea etanoihin! Söin siis urheasti ja totesin, että nämähän ovat itse asiassa huiman hyviä. Nykyisin meillä syödään etanoita melko usein. 

Lempihedelmäsi ja -vihanneksesi?
- Pidän erittäin harvoista hedelmistä ja vihanneksista. Hedelmistä kelpaavat lähinnä vesi- ja hunajameloni, banaani, omena ja päärynä, ananas ja mango, näistä ehkä vesimeloni on suurin suosikkini. Vihanneksista kurkku, paitsi että Ranskassa kurkku pitää kuoria eikä se näin ollen maistu enää oikein miltään. Porkkanaa ja tomaattia syön myös. Avokado on erinomaisen hyvää, lasketaanko se vihanneksiin vai hedelmiin?

Lempiroskaruokasi?
- Pitkään se oli Hesburgerin/McDonald'sin perushampurilainen pelkällä ketsupilla = leipä, pihvi ja ketsuppia. Parhaillaan lempparini on McDon So Grilled -hampurilainen, jossa on ciabatta-tyyppisen leivän välissä grillattu kananfile, salaattia ja tomaattia.

 (kuva täältä)

Lempivälipalasi?
- Harrastan erittäin harvoin välipaloja, mutta jos joku pitää valita, niin tuoreista hedelmistä sekoitetut mehu"cocktailit", joita saa Aixista lähes joka toisesta kadunkulmasta. Juomassa on siis hedelmiä (vesimelonia, banaania, appelsiinia, persikkaa tai mitä nyt kukakin annokseensa haluaa), jäämurskaa, tilkka vettä ja toivomuksesta sokeria. Pirtelöksi sitä ei maidon puuttuessa voine kutsua. Hedelmäsekoitukset ovat paitsi raikkaita, myös terveellisiä.

Onko sinulla jotain outoja ruokatapoja?
- Rakastan makean ja suolaisen sekoituksia ja heitän ananasta ja/tai kookosta melkein mihin tahansa ruokaan. Yhdessä vaiheessa tykkäsin dipata kurkkua ketsuppiin. Näiden lisäksi en halua, että eri ruokalajit sekoittuvat lautasella toisiinsa, vaan ruokaa ottaessani laitan lihan/kalan/kanan lautasen yhdelle reunalle, lisukkeet toiselle ja mahdollisen kastikkeen vielä kolmanteen tyhjään paikkaan. 

Olet dieetillä. Millä ruoalla täytät itsesi?
- Olen ollut elämässäni useammankin kerran dieetillä, mutta sellaista ruokavaliota en ole vielä löytänyt, jota haluaisin noudattaa pitempään kuin muutaman kuukauden kerrallaan. Tietysti kasvisten syöntiä pitäisi lisätä, mutta koska en niistä pidä, en suostu pakottamaan itseäni elämään epämiellyttävällä ravinnolla. Olen enemmänkin "kaikkea, mutta kohtuudella" -tyyppinen ihminen. 

Lopetit dieettisi, mitä saisi olla?
- Ainakin aamiaiseksi niitä Marien leipomon croissanteja! Muuten ihan sitä samaa ruokaa, jota muutenkin syön. 

Miten tulisena tilaat intialaisen/thaikkusi?
- En ollenkaan tulisena. En voi sietää vahvasti maustettua ruokaa ja varmistan aina etukäteen, ettei tilaamani annos varmasti ole tulinen.


Saako olla jotain juotavaa?
- Tällä helteellä juon mieluiten vettä, mutta myös kylmä rosé, samppanja tai panaché (oluen ja limonadin sekoitus) maistuisivat. 

Punaista vai valkoista? 
- Mieluiten roséta, mutta kuiva valkoviinikin käy. Airellen tavoin minäkin pidän vain yhdestä punaviinistä, La Brillanen B:stä

Lempijälkiruokasi?
- Olen jälkiruokien suhteen melko kaikkiruokainen, oikeastaan vain hedelmäsalaatti on sellainen, josta en välitä. Ehdottomiin suosikkeihini kuuluvat tiramisu ja panna cotta. Jälkiruoan pitää  etenkin kesällä mieluiten olla kevyt, kylmä ja helposti alas liukuva; kakkuja yms. en tahdo saada kuumalla ilmalla syödyksi.

Täydellinen yömyssy?
- Limoncello-sitruunalikööri tai Get 27 -minttulikööri, joka on kuin nestemäistä hammastahnaa. Melko harvoin tosin otan yömyssyjä tai digestiivejä muutenkaan.

Mikä on ensimmäinen leipomis- tai kokkailumuistosi?
- Kovin varhaisia muistoja minulle ei ole kokkaamisesta jäänyt, eli ilmeisesti olen innostunut siitä melko myöhään. Koulun kotitaloustunneilta muistan sen, että delegoin tehokkaasti hankalat tai sotkuiset työt muille ja varasin itselleni kermavaahdon vatkaamisen tapaiset yksinkertaiset hommat. Ehkä juuri sen ansiosta kotitalousnumeroni oli aina kiitettävä...!

Kuka on vaikuttanut ruoanlaittoosi eniten? 
- Äiti ilman muuta. En osaisi yhtään mitään ilman äidin apua ja neuvoja. Vieläkin soitan säännöllisesti äidille kysyäkseni, miten jokin juttu toteutetaan tai onko suunnittelemallani ruokalajilla onnistumisen mahdollisuuksia: "Jos lämmitän kattilassa kermaa ja laitan soijaa joukkoon, tuleeko siitä kermakastiketta?" "Voiko basilikaa pakastaa?" "Voiko viikon vanhaa jugurttia vielä syödä?"

Onko sinulla valokuvaa todisteeksi varhaisista kokkailuistasi?    
- Tietääkseni meillä on jossain olemassa kuva, jossa minä seison keittiössä tuolilla ja edessäni pöydällä on jauhoa ja jonkinlaista taikinaa, eli ilmeisesti olen auttamassa pullien tai piparien leivonnassa. Kuva on muistaakseni otettu asuessamme Espoossa, jolloin olin yli 2-, mutta alle 4-vuotias. Äiti muistanee tämänkin paremmin...

Kärsitkö jonkinlaisesta ruoanlaiton pelosta, saako ajatuskin jonkin ruokalajin kokkailusta kämmenesi hikoamaan? 
- En kyllä pelkää ruoanlaitossa varsinaisesti mitään, paitsi sitä, että leikkaan haavan sormeeni tai poltan käteni uunissa tai kuumalla levyllä. En ylipäätään ryhdy kokkaamaan, jos en ymmärrä ohjetta sataprosenttisesti. "Nylje ja suolista jänis, mausta maun mukaan ja hauduta kunnes liha on keskeltä hennon vaaleanpunaista" -tyyppiset reseptit eivät todellakaan ole minua varten.

Mikä on käytetyin tai eniten arvostamasi keittiöväline ja/tai suurin pettymyksesi mitä keittiövälineisiisi tulee? 
- Minulla on niin surkean pieni valikoima keittiövälineitä, että ne ovat kaikki suunnilleen yhtä käytettyjä! Eniten kaipaan Suomeen jääneitä wokkipannuani, isoa keittokattilaani, sitruunankuoriraastintani ja erikokoisia muovikauhoja hämmentämiseen ja tarjoilemiseen. En ole hifistelijä keittiövälineiden suhteen, mielestäni samalla veitsellä voi vallan hyvin leikata sekä lihaa, kurkkua että vesimelonia, joten pettymyksiä ei ole kohdalleni osunut. Suurin pettymykseni lienee se, etten kerran tullut ostaneeksi Stockalta vaaleanpunaista paistinpannua, sillä en ole koskaan sen jälkeen nähnyt sellaista uudelleen.

Nimeä jokin hauska tai outo ruokakombinaatio, josta todella pidät?
- Ylempänä jo mainitsinkin hedelmien käytön ruoassa, joten kana-ananas-kookoskastike sopinee tähän vallan erinomaisesti. 

Nimeä kolme syötävää tai ruokalajia, joita ilman et vain voi elää?    
- Pasta, peruna ja kana. Kokeilin kerran karppausta muutaman viikon ajan ja näin öisin unta spagetista!

Mitä ruoanlaitostasi puuttuu?
- Rohkeus käyttää reilusti mausteita ja ennen kaikkea halu kokeilla uusia makuja ja/tai aineksia. Pysyttelen mieluummin tutuissa ja hyväksi havaituissa ruokalajeissa, jotta ei vain tule pettymyksiä.
     

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Pyhällä paikalla kummittelee

Alpeilla ollessamme vierailemme poikkeuksetta La Saletten pyhäkössä Isèren departementin puolella, parinkymmenen kilometrin päässä lomanviettopaikastamme. La Salette sijaitsee noin 1800 m korkeudella ja on tunnettu Neitsyt Marian ilmestymisestä syyskuussa 1846 kahdelle paimenessa olleelle lapselle. Sittemmin La Salettesta on tullut suosittu pyhiinvaelluspaikka paitsi ranskalaisille, myös etenkin puolalaisille ja italialaisille, joita kuskataan vuorelle bussilasteittain. Vaikka en katolinen olekaan, rakastan paikkaa sen rauhan, hiljaisuuden ja upeiden maisemien vuoksi: vaikka paikalla on jatkuvasti satoja ihmisiä, ei siellä kuulu kovaäänistä puhetta (edes italialaisten taholta...), lasten kirkunaa tai kännyköiden soittoääniä. 

Paikalla on kirkon ja kappelin lisäksi majatalo pyhiinvaeltajille, Marian ilmestystä kuvaavia patsaita sekä lähde, joka puhkesi vuoren kylkeen Marian jalkojen juuressa eikä ole sen jälkeen koskaan ehtynyt, ei edes pahimpien kuivuuskausien aikana. Monien muiden tapaan mekin täytämme useita tyhjiä pulloja mystisellä lähdevedellä ja tuomme ne mukanamme Aixiin. Uskoipa Marian ilmestymiseen tahi ei, totta on, että jopa pari vuotta muovipullossa huoneenlämmössä säilytetty vesi maistuu juodessa edelleen yhtä raikkaalta kuin suoraan lähteestä otettuna. 

 Oikealla pilvien tasolla näkyvä muita korkeampi vuorenhuippu on Obiou-vuori, josta kerron kohta lisää.


Ylös kirkon luo pääsee 14 km pitkää serpentiinitietä pitkin. Tie lähtee Corpsin kylästä, jossa kävelimme tovin ennen vuorelle nousua.


Seinään on maalattu trompe-l'oeil -tekniikalla komea villiviini ja ikkunalla väijyvä kissa. Tämä kisu sen sijaan ei ollut silmänlumetta:


Kylän perältä löysimme hiljattain alkuperäiseen asuunsa entisöidyn talon, joka on Mélanien, toisen Neitsyt Marian nähneen pikkupaimenen, lapsuudenkoti. Tällaisessa talossa asui 1840-luvulla rutiköyhä 10-lapsinen perhe:



Tien varressa, puolimatkassa La Saletteen, on pieni kanadalainen hautausmaa:

 (kuva täältä)

Sinne on haudattu 52 québeciläistä pyhiinvaeltajaa ja miehistön jäsentä, jotka saivat surmansa lento-onnettomuudessa 13.11.1950. Kanadalaiset olivat palaamassa Roomasta, kun heidän lentokoneensa eksyi reitiltään ja törmäsi ylempänä nähtyyn Obiou-vuoreen. Uhrit on haudattu samassa järjestyksessä kuin heidän istumapaikkansa lentokoneessa. 

Poikkeamme lähes joka kerta ohi ajaessamme kanadalaisten hautausmaalle. Tällä kertaa huomasimme, että siellä oli jotain uutta:    


Paikallinen vuorikiipeilijä oli keväällä löytänyt lumivyöryjen mukana kulkeutuneita lentokoneen hylyn osia ja raahannut niitä helikopterilla alas Corpsiin. Sieltä niitä vietiin rekkalasteittain Itä-Ranskaan Bains les Bainsiin, jossa lukiolaiset valmistivat niistä kuvataidetyönään  onnettomuuden 60-vuotismuistomerkin hautausmaalle. Muistomerkki on kopio La Saletten ilmestystä kuvaavista patsaista: oikealla Neitsyt Maria, vasemmalla paimenet Maximin ja Mélanie ja takana Obiou-vuoren siluetti.   
 

Idea on toki kaunis ja kunnioitettava, mutta meitä hirvitti ajatella, että muistomerkkiin on todella käytetty turmakoneen osia. Kummituksiin vakaasti uskova E. ei halunnut tulla ollenkaan hautausmaalle ja minäkin tyydyin ottamaan kuvat nopeasti aidan takaa. Väkivaltaisiin kuolemiin liittyy kuulemma aina paranormaaleja ilmiöitä, ja harva kuolema on väkivaltaisempi kuin vuoren seinään murskautuminen... Pimeän aikaan en taatusti kulkisi paikan ohi, en edes autolla.