Mitä kirjahyllysi kertoo sinusta?

Susu vastasi jo kuukausi sitten blogissaan hauskaan kirja-aiheiseen meemiin, jossa kysymyksiin vastataan bloggaajan kirjahyllystä löytyvien kirjojen perusteella. Päästyäni vihdoin oman kirjahyllyni ääreen ryhdyin penkomaan sieltä vastauksia oheisiin kysymyksiin (mutta toisin kuin Susu, minä en pyyhkinyt samalla pölyjä kirjahyllystäni!):

1. Oletko mies vai nainen?
- La femme fardée (Meikattu nainen), F. Sagan

2. Kuvaile itseäsi.
- Liian paksu perhoseksi, S. Istanmäki

3. Kuinka voit?
- Un chagrin de passage (Ohimenevä murhe), F. Sagan

4. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
- Lumoava Provence, Y. Lenard sekä Turku, kirjailijan kaupunki

5. Mihin haluaisit matkustaa?
- Rakkaus Pariisiin ja muita runoja, H. Mäkelä

6. Kuvaile parasta ystävääsi.
- Oman elämänsä puikoissa, G. McNeil

7. Mikä on lempivärisi?
- Le Rouge et le Noir (Punainen ja musta), Stendhal

8. Millainen sää on nyt?
- Bonjour tristesse (Tervetuloa ikävä/synkkyys), F. Sagan

9. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
- Juste avant la nuit (Juuri ennen yötä), P. Charras

10. Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
- Käsilaukun syvin olemus, H. Freeman

11. Mitä elämä sinulle merkitsee?
- Kaikki mitä rakastin, S. Hustvedt

12. Millainen parisuhteesi on?
- Il y a longtemps que je t'aime (Olen rakastanut sinua jo kauan), N. Avril

13. Mitä pelkäät?
- Jäähyväiset Ranskalle, N. Barber

14. Päivän mietelause?
- Kuuntele vain muistojasi, N. Sparks

15. Minkä neuvon haluaisit antaa?
- Ei tehrä tästä ny numeroo, S. Nopola

16. Miten haluaisit kuolla?
- La Morte amoureuse (Rakastava kuollut), Th. Gautier

17. Mottosi?
- Oui je crois qu'une vie ça commence avec un mot d'amour (Uskon, että elämä alkaa yhdestä rakkauden sanasta), M. Mathieu & J. Cartier

Tämän meemin ansiosta löysin muuten hyllystäni useita sinne vuosia sitten hautautuneita kirjoja, joiden olemassaolosta minulla ei ollut aavistustakaan! Kirjoja on pahimmillaan kolmessa rivissä, voisi olla hyvä vaihtaa välillä niiden järjestystä...

Tähän olisi mielenkiintoista saada vastaukset ainakin Maurelitalta, Airellelta ja Stazzylta, mutta haaste on tietenkin avoin myös kaikille muille kirjallisuudesta pitäville lukijoilleni!

Routa ajoi porsaan kotiin

Suomessa jälleen! Eilispäivästä ei vauhtia puuttunut, vaarallisilta tilanteilta sentään vältyttiin. Matkustamista kertyi aikaeroineen kymmenen tuntia autolla, lentokoneella, bussilla, toisella lentokoneella, toisella ja kolmannella bussilla ja vielä lopuksi taksilla. Tänään ei onneksi tarvitse lähteä kotipihaa kauemmas!

Matka oli tosin vähällä päättyä ranskalaisen kotikatumme varrelle ennen kuin se oli ehtinyt alkaakaan: automme teki jälleen tenän eikä käynnistynyt. Opelissa on jokin pahasti vialla, koska normaalisti alle kolme vuotta vanha auto ei saa kolmea totaalista black outia vuoden sisällä. Ovet tai takaluukku eivät auenneet käynnistymisestä puhumattakaan. Juoksimme soittelemaan naapurien ovikelloja, ja onneksi kahdesta paremmin tuntemastamme naapurista toinen oli kotona ja suostui kyyditsemään meidät lentokentälle. Ennätimme juuri ja juuri jättää pikaiset jäähyväiset kentän lyhytaikaisparkkipaikan maksuautomaatin luona ennen kuin E. kiirehti takaisin naapurin autolle ja minä kotimaanterminaalin lähtötasolle, missä minua odotti päivän toinen iloinen yllätys: lento oli viitisentoista minuuttia myöhässä.

Muuten vartin myöhästyminen ei olisi todellakaan haitannut, mutta tällä kertaa minulla oli vain 50 minuuttia koneenvaihtoaikaa Pariisissa – tai olisi ollut, jos Marseillen kone olisi ollut aikataulussa. Saavuin Pariisiin lähes 20 min myöhässä ja kaiken huipuksi kone jäi seisomaan jonnekin kentän laitamille, josta oli bussikuljetus terminaaliin. Bussi tuntui kiertävän koko Roissyn kiitorata-alueen, ja kun se vihdoin saapui terminaalin 2F eteen, minun oli vielä kipitettävä viereiseen 2D-terminaaliin. Harpoin mahdollisimman pitkiä askelia, läähätin kantamuksineni kuin mopsi helteellä enkä uskaltanut edes katsoa kelloa varmana siitä, että Helsingin-kone sulkisi ovensa nenäni edestä. Turvatarkastuksessa kukaan ei kiinnittänyt minuun huomiota ja olin juuri tunkenut nestemuovipussini ja miniläppärini takaisin käsilaukkuun, kun tarkastajatäti sai sittenkin päähänsä tutkia sekä kauneuslaatikkoni että käsilaukkuni. Hyppelin tasajalkaa ja vakuutin, että aivan varmasti en ole pimittänyt käsivoidetta enkä ripsiväriä käsilaukkuuni vaan että kaikki voiteet sun muut ovat siinä samassa pussissa. Siinä vaiheessa kuulutettiin jotain, josta en saanut muuta selvää kuin "Helsinki" ja mainitsin tiukahkoon sävyyn, että tuolla olisi jatkolento odottamassa, jos rouvalla ei ole enää enempää asiaa... Olin tietysti lähtöporttiin nähden hallin päinvastaisessa päädyssä, ja taas mentiin mopsiläähätysjuoksua. Virkailijat portilla huikkasivat jo kaukaa, olenko mademoiselle L. Marseillen koneesta. Äkkiä sisälle, kone lähtee! Putken toisessa päässä Roissyn ukko turvaliiveissä oli jo sulkemassa ovea, kun lentoemäntä huomautti, että tuolta on tulossa vielä yksi kyytiin. Ikinä en ole ollut yhtä vähällä myöhästyä lennolta! Matkalaukkuni oli varmasti vielä edellisen koneen uumenissa, kun me jo suuntasimme kohti armasta Suomenmaata. Toisaalta kokemus on useasti osoittanut, ettei kolmen ja puolen tunnin vaihtoaikakaan riitä takaamaan matkatavaroiden saapumista ajallaan Helsinkiin.

Odottelin Helsinki-Vantaalla puolisen tuntia lentokenttäbussia, josta piti myöhemmin vaihtaa Turkuun menevään bussiin. Salon linja-autoasemalla oli sentään onneksi vapaita takseja, joten pääsin heti bussista jäätyäni jatkamaan matkaa kotiovelle saakka. Helpotus oli melkoinen, kun vihdoin vedin oven kiinni perässäni! Olin lähtenyt Aixista yhdeltätoista aamupäivällä ja olin perillä iltakymmeneltä. Kuulin vasta kotona äidiltä, että Finnairin lentäjien lakko alkaa tänään keskiyöllä. Mikä onni ja sattuma, että ennätin juuri sopivasti pois alta...!

Eteisessä minua odotti äänekäs ja vilkas kahdeksankäpäläinen, kippurahäntäinen ja lyttykuonoinen vastaanottokomitea. Kumma, miten koirat tajuavat ja muistavat, että tuo ihminen asuu täällä ja tuli nyt takaisin, vaikka on ollut kuukausia poissa. Mirkku ei suostunut nukkumaan alakerrassa vanhempien makuuhuoneessa vaan kipitti takaisin ylös minun sänkyyni, ja Guru tuli totuttuun tapaansa varhain aamulla jatkamaan uniaan minun kanssani. Aamiaisella kumpikin sai entiseen malliin juustonpalasen ja kurkkua, ja kaikki oli taas kuten aina ennenkin.

Maan ja kodin vaihtaminen ei tosin häivytä arkipäivän ongelmia: heti maanantaina minun on lähetettävä kopio maisterintodistuksestani Ranskan työvoimaviranomaisille, ja poissaollessani Kela on pommittanut minua kirjeillä. Peräkkäisinä päivinä päivätyissä kirjeissä minulta karhutaan ensin 25 euroa liikaa maksettua työmarkkinatukea, koska minun olisikin pitänyt saada sen sijasta peruspäivärahaa. Jälkimmäisessä kirjeessä summaa ei lopulta sen vähäisyyden vuoksi peritäkään. Ihan kiva, mutta vielä pitäisi tietää, mitä olennaista eroa on peruspäivärahalla ja työmarkkinatuella ja miksi minulle ei alunperinkään alettu maksaa sitä oikeaa versiota... Työkkäri puolestaan infoaa, että minulla ei ole enää oikeutta mihinkään, koska en ole käynyt ilmoittautumassa heillä syyskuussa. En tosiaan olekaan, koska olin siihen aikaan Ranskassa töissä, mistä ilmoitin aikanaan sähköpostitse ja sain vastauksenkin. Menen maanantaina ilmoittautumaan uudelleen ja kertomaan samalla, että menen kahden viikon päästä taas vaihteeksi töihin. Kuinka paljon yksinkertaisempaa olisikaan olla töissä yhdessä paikassa yhtäjaksoisesti ja saada oikeaa palkkaa erilaisten etuuksien, tukien ja päivärahojen sijaan... Ranskan työkkäri-ilmoittautuminen oli sekin episodi sinänsä, mutta siitä lisää joskus toiste. Tänään lepään ja laiskottelen koirien kanssa ja odottelen matkalaukkuani saapuvaksi.

Minkä taakseen jättää...

J-4 eli neljä päivää H-hetkeen! Lauantaina tähän aikaan liitelen jossain Pohjois-Ranskan yläpuolella; ensin kohti Pariisia ja tuntia myöhemmin, vaihdettuani konetta, lentoyhtiötä ja kieltä, vihdoin kohti kotia ja koiria. Oltuani poissa viisi kuukautta ja viisi päivää saattaa mennä hetki, ennen kuin jälleen totun kotimaan oloihin. Viime vuonna huomasin, ettei kielen vaihtaminen suomeksi tapahdukaan välttämättä aivan automaattisesti vielä siinä vaiheessa, kun nousee AF:n sijasta Finnairin koneeseen: istuin käytäväpaikalla, kun toinen matkustaja jäi mykkänä seisoskelemaan istuimeni viereen käytävälle. Tovin ihmeteltyäni kysäisin – tietysti ranskaksi, olinhan vielä täysin sisällä täkäläisessä kulttuurissa – mahtoiko herra tahtoa ikkunapaikalle ja pyysin anteeksi, etten ollut heti huomannut nousta päästämään häntä ohitseni. Mies tuijotti vielä vähän aikaa ja tokaisi sitten: "Tos on mun paikka". Olisi varmaan pitänyt vain nousta sanomatta mitään ja mieluiten vielä kääntää pää toiseen suuntaan... Lennon puolivälissä sentään jo älysin pyytää kahvia enkä caféta.

Marraskuun puoliväli ei ole kaikkein paras ajankohta palata Suomeen, kun on viettänyt kuukausia Provencessa. Kotona ei tarvita aurinkolaseja (paitsi lentokentällä, imagosyistä) eikä tarvitse miettiä, laittaako takin vai ei. Lämpötila ei ole kaksinumeroinen ja vedenpitävät goretex-kengät korvaavat korolliset nahka-avokkaani. Muihinkin asioihin on totuttava uudelleen:

- Leipää ei osteta joka päivä tuoreena leipäkaupasta ja se sisältää muutakin kuin valkoista jauhoa ja vettä.

- Kahviin laitetaan kylmää maitoa, leivälle juustoa eikä hilloa ja perunamuussi tehdään oikeista perunoista eikä keltaisesta jauheesta ja vedestä.

- Aamulla ja illalla on pimeää, päivällä harmaata. (Täälläkin on aamuisin ja iltaisin pimeää, mutta päivällä on valoisaa ja jopa aurinkoista.)

- Aamuisin minut herättää Radio Nostalgien sijasta vatsan päälle hyppäävä mopsi – tai kaksi mopsia, mikäli Mirkku on kesän aikana oppinut hyppäämään korkeammalle kuin ennen.

- Kaikkia vaatteita, lakanoita yms. ei tarvitse silittää enkä aamulla joudu tiskaamaan aamiaisastioita. Aamiainen syödään poikkeuksetta kotona eikä vähän väliä kahviloissa, jotka muuten eivät ole järjestäen auki aamuseitsemältä. Sanomalehti mahtuu auki keittiön pöydälle ja sitä voi lukea syömisen ohessa.

- Kaikki illan tv-ohjelmat eivät ala samaan aikaan klo 20.35, uutiset eivät tule kahdeksalta eivätkä ne kestä puolta tuntia. Amerikkalaiset ihmiset puhuvat televisiossa englantia, saksalaiset saksaa ja ranskalaiset ranskaa.

- Pihalla ei loju kissoja nukkumassa auringossa eivätkä ihmiset anna koiriensa jolkottaa vapaina keskustassa.

- Autot pysäköidään periaatteessa merkityille pysäköintipaikoille eikä varoitusvilkut päällä kadunkulmiin, suojateille, poikittain toisten autojen eteen tai jalkakäytäville. Moottoritiellä saa ajaa vain 100 km/h, ei 130 kuten täällä. Autoon uskaltaa jättää käsineet, kauppakassin tai kirjan näkyville ilman, että tarvitsee pelätä jonkun murtautuvan sisään varastamaan ne.

- Kampaajalle, kosmetologille ja lääkärille voi maksaa kortilla eikä shekillä. Kaupassa muovikassien maksullisuus on normaalia eikä joka kerta tarvitse erikseen päivitellä, kuinka ennen sai ilmaisia kasseja (jotka oikeasti olivat suunnilleen hedelmäpussin kokoisia ja heppoisia).

Ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen... Terveisiä kotiin, pian nähdään!

Kirjaparatiisi

Houkuttelin tiistaina E:n retkelle jälleen yhteen piskuiseen, 800 asukkaan kylään Ylä-Provenceen. Banon sijaitsee Alpes-de-Haute-Provencen departementin takamailla 25 km Forcalquier'sta itään ja tunnetaan lähinnä vuohenjuustostaan. Minä en kuitenkaan hinkunut Banoniin juuston perässä, vaan kirjojen: yllättävää kyllä, pienessä kylässä keskellä ei mitään on eräs Ranskan suurimmista kirjakaupoista, Librairie Le Bleuet.

Le Bleuet on oikea kirjalabyrintti, se käsittää useamman huoneen – yhteensä 800 m2 – katosta lattiaan täynnä kirjoja. Olisin kevyesti viettänyt siellä useamman tunnin, mutta sitä varten olisi pitänyt olla paikalla yksin; keskittymistä häiritsee lievästi, kun joku kulkee kannoilla kirjahyllyjen välissä, valittaa että on kuuma, ilmoittaa vähän väliä "nyt täällä on oltu jo 45 minuuttia" ja kyselee, vieläkö menee kauan... Lopulta pääsin ulos kaupasta saaliinani seitsemän kirjaa. Ehdotin E:lle, että kesällä voitaisiin tulla uudelleen Banoniin, johon E. ihmetteli miksi, kun siellä kerran on jo käyty. Harmi, ettei sinne ole muuta kulkuneuvoa kuin oma auto!

Banonista ajoimme syömään läheiseen Saint-Etienne-les-Orgues'n kylään, jossa olimme viisi vuotta sitten muutaman päivän lomalla. Sateinen, harmaa ja kylmä maaseutu ei kauan kiehtonut, joten suuntasimme Manosqueen hankkimaan E:lle toppatakkia. Matkalla äkkäsimme tienvarressa possuja ja pysähdyimme tietenkin valokuvaamaan niitä:

Jostain syystä paikalliset näyttävät aina valtavan huvittuneilta, kun me urbaani-ihmiset ihastelemme suureen ääneen porsaita, lehmiä, lampaita sun muita eläimiä. Aixin keskustassa kun ei näe muita kuin koiria ja puluja...!

Manosquesta löytyi sopiva toppatakki, ja siitä tyytyväisinä suojauduimme sadekuuroilta hunaja-piparkakkuteen ja nutellavohveleiden pariin:

Mukavan päivän päätteeksi kotona odotti hartaasti odotettu uutuus:

Tuore saksankielinen Nah bei Dir -albumi on pyörinyt ahkerasti CD-soittimessamme tiistaista saakka. Mukana on ensimmäistä kertaa myös kaksi Mireillen itsensä säveltämää laulua. Huhtikuussa kuulen toivottavasti mahdollisimman monta uutta kappaletta livenä! Tässä esimakua tulevasta: Liebe lebt ohjelmasta Willkommen bei Carmen Nebel 31.10. Videon lopussa julistetta heilutteleva fani on muuten hyvä berliiniläisystäväni!

Viikon kuva

Julma ja pelottava noitamopsi toivottaa blogin lukijoille hyvää pyhäinpäiväviikonloppua! Kuva löytyi täältä.

Päätön ja hännätön

Lainasin Stazzylta älyvapaahkon meemin, jossa kysymyksiin vastataan Wikipedian satunnaisten artikkelien avulla. Eteen tulee siis aivan mitä tahansa. Käykää ihmeessä lukemassa myös Stazzyn postaus, siellä vastaukset ja etenkin niiden perustelut ovat hulvattomia!

Mitä pelkäät? Anne Frankia. Toukokuisesta Amsterdamin-matkasta saakka olen nähnyt painajaisia, joissa jään vahingossa yöksi lukkojen taakse Anne Frankin taloon ja Annen kummitus ajaa minua siellä takaa.

Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle? Nevadan. Olisi kivaa rankaista Yhdysvaltoja irrottamalla yksi osavaltio ja siirtämällä se jonnekin vallan muualle. Lisäksi Nevadassa on vuoria ja Las Vegas; autiolla saarella olisin kasinoiden ainoa asiakas, joten voittaisin väkisinkin valtavia summia rahaa.

Mitä haluaisit häälahjaksi? Viidakkovekara Juuso elokuvasankarina -DVD:n. Viidakkovekara Juuso -leffat ovat elokuvien aatelia ja voisin tuijottaa niitä päiväkausia. E:n kanssa voisimme sitten aikanaan juhlia romanttisesti hääpäiviämme samppanjalasillisten ja Viidakkovekara Juuson kera.

Mitä palvot? Suolihuuhtelua. Olen aina haaveillut kunnon vanhanaikaisesta suolihuuhtelusta ja olen vakuuttunut sen ylivertaisista eduista kaikissa elämäntilanteissa.

Mistä näet unta ensi yönä? Santavuoren taistelusta. Nuijasota on suuri intohimoni ja fanitan aivan erityisesti Klaus Flemingiä. George Clooney -unet eivät ole mitään Klaus Fleming -unien rinnalla!

Mitä ostaisit, jos sinulla olisi varaa? Ensio Laineen. Koska ihmiskauppa kuitenkin on kiellettyä, voisin kutsua Ensio Laineen kylään ja keskustella kommunismista ja Suomi-Neuvostoliitto-seurasta. Jutunjuurta riittäisi varmasti aamutunneille asti, jos Ensio vain korkeasta iästään huolimatta pysyy hereillä ja virkeänä.

Mistä aiheesta kirjoittaisit kirjan? Ukkovaarasta. Raahen korkein vaara ansaitsee ehdottomasti kirjallisen muistomerkin, onhan se huikeat 103 m korkea. Kirjan kanteen tulisi valokuva minusta poseeraamassa Ukkovaaran näkötornin huipulla.

Mitä keräilet? Jehovan todistajia. Pidän kirjaa kaikista ovikelloani soittaneista Jehovan todistajista ja otan heistä salaa valokuvia eteisen ikkunasta. Parhaat kuvat pääsevät huippusalaiseen Jehovat TOP 10 -albumiini, jonka saavat nähdä vain harvat ja valitut.

Mihin paras muistosi liittyy? Arja Saijonmaahan. Saijonmaa on Mireillen jälkeen suurin idolini ja muistan aina, kuinka katselin 5-vuotiaana televisiosta Olof Palmen hautajaisia ja kuuntelin lumoutuneena Arja Saijonmaan laulua. Haluan isona yhtä kansainväliseksi kuin Arja!

Turhin tietämäsi asia? Espeon. Tätä Eevee-tyypin Pokemonia kuuluu kouluttaa päivällä. Täysin turhaa touhua! Kaikkihan tietävät, että Pokemonien kouluttaminen yöllä on paljon hauskempaa.

Mistä aiheesta puhut kaikkein mieluiten? Donald Fagenista. Kaikki minut tuntevat tietävät, että kun Donald Fagen tulee puheeksi, minun sanaista arkkuani ei kukaan kykene sulkemaan. Donald Fagenia parempaa keskustelunaihetta en todellakaan osaa kuvitella.

Minkä asian parissa tulet työskentelemään/työskentelet ammatissasi? STS-128 -avaruuslennon. Tunnustettakoon viimein, että kaikki viimeaikaiset työtä koskevat postaukseni ovat olleet huijausta. Oikeasti olen koulutukseltani avaruusfyysikko ja työskennellyt jo vuosia NASA:n palveluksessa. Urani huipentui STS-128 -avaruuslentoon elokuun lopussa tänä vuonna.

Mikä saa sinut aina nauramaan? Impi Aronahon pakinat. En uskalla enää lukea Aronahoa julkisilla paikoilla, koska räjähdän välittömästi kirjan avattuani hysteeriseen huutonauruun.

Entä itkemään? Tulevaisuusvaliokunta. Vuodatan vuolaita kyynelvirtoja, kun ajattelenkin tulevaisuusvaliokuntaa. Vakaa aikomukseni on ottaa mitä pikimmin yhteyttä tulevaisuusvaliokuntaan ja pyytää sitä huolehtimaan myös minun henkilökohtaisesta tulevaisuudestani, jos se vaikka valiokunnan avulla hyvinkin selkiytyisi.

Mikä oli ensimmäinen asia, jonka näit herätessäsi? Vapaa Sana. Kyseinen kanadalainen sanomalehti on rakkain iltalukemiseni ja sillä on aina kunniapaikka yöpöydälläni. Jos uni ei meinaa muuten tulla, Vapaan Sanan avulla saa houkuteltua nukkumatin paikalle nopeammin kuin kerkiää kissaa sanoa.

Mitä sinulla on taskuissasi? Kosovorotka. Ajattelin, että tällainen perinteinen venäläinen miesten paita voisi hyvin sopia myös ranskalaisille. Koska käsilaukkuni on jo aivan täynnä, käärin kosovorotkan pienelle rullalle ja sain kuin sainkin sen tungettua housujeni taskuun. Täytyy muistaa silittää se kotona.

Mikä voisi korvata sinut ilman, että kukaan huomaisi? Kirsti Hurme. Oikeasti, kuka muka ei ole huomannut yhdennäköisyyttä minun ja Kirsti Hurmeen välillä? Olemme molemmat turkulaisia ja ehdottomasti femme fatale -tyyppisiä. Kirsti Hurme tosin kuoli 21 vuotta sitten, joten minun korvaamiseni fyysisesti Kirstillä saattaisi olla hivenen pulmallista.

Mitkä olivat ensimmäiset sanasi? Kostas Katsuranis. Tämä selittänee paitsi selkeän artikulaationi, myös myöhemmän suunnattoman kiinnostukseni kreikkalaista jalkapalloa kohtaan.

Minkä kanssa sinut tullaan hautaamaan? Steve Cowperin. Kaikkihan tahtovat samaan hautaan Alaskan ex-kuvernöörin kanssa!


Mitä sinulla on piilossa yöpöytäsi laatikossa? RGB-värimalli. Se valaisee pimeimmänkin yön.

Mitä rakastat eniten maailmassa? Doomsday Machinea. Ruotsalaisten metalliyhtyeiden studioalbumit ovat salainen paheeni. Tämä yksilö varsinkin on parempi kuin kaikki Mireillen albumit yhteensä.

Mistä aiheesta tekisit kappaleen Euroviisuihin? Aitoviinistä. Sillä saisi ainakin Ranskan, Italian, Espanjan ja Kreikan pisteet. Tosin viisut jouduttaisiin ehkä sensuroimaan Suomen tv:ssä alkoholimainontakiellon takia.

Mitä näet tällä hetkellä ikkunasta? Turun kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen näkyi juuri kurkkivan sisään kirjaston ikkunasta. Täytyykin mennä moikkaamaan!

Mikä sinä todella olet? Kiipijäkala. Voin elää sekä vedessä että kuivalla maalla ja kiivetä puihinkin. Loistoelukka kaikin puolin siis.

Vierivän kiven pyörittäjä

Työnhakuasioissa olen löytänyt itselleni oivan vastineen antiikin Kreikan mytologiasta: olen kuin Sisyfos, joka joutui vierittämään ikuisesti suurta kivenlohkaretta vuoren huipulle. Kivi vieri aina takaisin alas ja Sisyfoksen urakka alkoi uudelleen alusta. Tunnen suurta sympatiaa Sisyfosta kohtaan, sillä oma työnhakuni muistuttaa yhä enemmän tuota surullisenkuuluisaa kiveä. Aina kun saan aikaiseksi mielestäni erinomaisen hakemuksen ja lähetän sen, saan joko paluupostissa "valitettavasti tällä kertaa ei tärpännyt" -kirjeen tai sitten hakemus jää kokonaan huomiotta. Ja paf, toivoani ja mahdollisuuksiani symbolisoiva kivi vierii ryminällä alas ja olen jälleen lähtöpisteessä.

Selailtuani tuntikausia erilaisia työpaikkailmoitussivustoja (Pacajob, Monster, Apec jne.) olen nyt melkoisen vakuuttunut, etten tule tällä koulutuksella ja etenkin kokemuksella ikinä löytämään ns. oikeita töitä. Jos joku harva ilmoitus sattuu kolahtamaan, siinä vaaditaan vähintään kolmen vuoden kokemus vastaavasta työstä, jota minulla ei tietenkään ole. Lainasin kirjastosta opaskirjasen Que faire avec des études de langues, mitä tehdä kieliopinnoilla, ja viesti tuli selväksi: pelkillä kieliopinnoilla ei tee yhtään mitään ainakaan yritysmaailmassa. Monipuolinen kielitaito on pelkkä hyödyllinen väline, ei itseisarvo. Kielten avulla minun kuuluisi tehdä jotain, mutta tuo mystinen jotain puuttuu ilmeisesti tyystin CV:stäni.

Siispä olen päättänyt ryhtyä tosissani hankkimaan ammatillista lisäkoulutusta. Ranskassa riittää pilvin pimein erilaisia koulutusväyliä hämärine kirjainyhdistelmäotsakkeineen, ja niistä pitäisi nyt osata löytää juuri se, joka parhaiten soveltuu minun ammatillisiin pyrkimyksiini ja avaa vihdoinkin oven kauan haaveiltuun paratiisiin, työelämään. Olen alustavasti ajatellut suorittaa kaksivuotisen BTS-tutkinnon, jonka voi opiskella sekä yksityisissä että julkisissa kouluissa, lähinnä lukioissa. Ajatus lukioon palaamisesta lähes kolmekymppisenä arveluttaa vähäsen, mutta muutama googletus paljasti, että yksityisten oppilaitosten lukukausimaksut ovat 3000 euron luokkaa. Julkinen koulu on siis ehdoton valinta. BTS-linjoja on lukuisia, mutta esim. johdon assistentti (assistant manager, entinen assistant secrétaire trilingue eli kolmea kieltä taitava sihteeri) voisi hyvin olla minun alaani, tai sitten kansainvälinen liiketalous tai muu vastaava. Pähkäilin, että koulutus olisi yksinkertaisinta suorittaa täällä, jotta jälkeenpäin ei taas tarvitse todistella, että suomalainen tutkintoni on oikeasti pätevä ja kelpaa täälläkin. Koulutukset alkavat tietenkin vasta ensi syksynä, mutta nyt on jo korkea aika alkaa ottaa selvää asioista. Toivottavasti minä maisterina olen edes kelvollinen koulutusehdokkaaksi enkä ylikoulutettu tahi yli-ikäinen...

Hoidin viime viikolla pois päiväjärjestyksestä myös paluulippuongelmani. Palaan Suomeen 14.11., mikä oli tiedossa jo pitkään, mutta takaisin tänne hankkiutumiseni uhkasi tuottaa ongelmia. Air France karhusi edestakaisista lipuista 550 euroa, joita minulla ei juuri nyt suoraan sanoen ole. Nettivertailun jälkeen päädyin varaamaan Blue1:lta yhdensuuntaisen lipun Helsinki-Pariisi ja AF:lta samoin pelkän menon Pariisista Marseilleen. Maksoin yhteensä (peruutusvakuutuksineen) kaksisataa euroa ja tunsin tehneeni loistokaupat! Tietysti en jää ikuisiksi ajoiksi Ranskaan, mutta yhdensuuntaisten lippujen ansiosta vastaisuudessa voin hankkia menopaluut suunnassa Ranska-Suomi-Ranska, mikä helpottanee hieman reissaamista ja keventänee toivottavasti kukkaroani edes hieman vähemmän. Palaan siis joulun jälkeen Aixiin 28.12.

Viikonloppuretkellä, osa 2

(Huomaa alempana päivän toinen uusi päivitys!)

Eläintarhareissun jälkeen pidimme lepopäivän ja lähdimme sunnuntaina uudelleen lähiseuturetkelle. Tällä kertaa suuntasimme Ganagobien munkkiluostariin Manosquen ja Sisteronin välimaastossa. Luostarissa voi vierailla vain kirkossa, mutta koska se sijaitsee korkealla kukkulalla, sieltä oli upea näköala Durance-joen laaksoon ja Alpeille:

Itse kirkko oli yksinkertainen ja pelkistetty, mutta sen koristeellisesta pääovesta tulee mieleen lähinnä piparkakkutalo:

Kirkon sisäpihalla oli komea holvikäytävä, joka ei harmi kyllä ole avoinna yleisölle. Holvikäytävän päässä näkyi ahdistavan kapea, kiveen louhittu portaikko, jota en kyllä olisi ollut valmis kiipeämään:

Maisemia ihasteltuamme ajoimme muutaman kilometrin päähän pikkuiseen Lursin kylään, joka tunnetaan lähinnä siellä elokuussa 1952 tapahtuneesta rikoksesta: kolmihenkinen englantilaisperhe murhattiin heidän yöpyessään Dominicin suvun maatilan tontilla. Maatilan isäntä tuomittiin murhasta ja armahdettiin myöhemmin, mutta koskaan ei pystytty todistamaan, kuka todellisuudessa murhasi englantilaisturistit.

Synkästä historiastaan huolimatta Lurs on hurmaava pikkukylä, jossa ei ole muuta tekemistä kuin kuljeskella kapeilla kujilla ja ihastella tyypillisiä vanhoja kivitaloja:

Lursista jatkoimme Forcalquier'n pikkukaupunkiin ja pysähdyimme lämmittelemään kaakaokupilliselle ennen kotimatkaa. Se oli varmaankin viimeinen kerta tänä vuonna, kun tarkenee istua kahvilan ulkoterassilla. Ensi kesää odotellessa...

Viikonloppuretkellä, osa 1

Me saimme viime viikonvaihteessa nauttia pitkästä viikonlopusta, sillä E. oli ottanut perjantaina ja maanantaina vapaapäivän töistä. Minä halusin ehdottomasti lähteä jonnekin, mutta koska yöksi hotelliin jääminen on sekä kallista että vaivalloista, päädyimme tekemään pari päiväretkeä lähiseudulle.

Perjantai-iltapäivän vietimme La Barbenin eläintarhassa, jonne olen jo pitkään halunnut päästä. Olen viimeksi käynyt eläintarhassa ala-asteikäisenä, ja Barbenissa riittää eksoottisia elukoita ihailtavaksi. Elefanttien, kirahvien ja kissapetojen lisäksi teimme etäistä tuttavuutta mm. seuraavanlaisten nelijalkaisten kanssa:

Tylppäkuonoiset tapiirit muistuttavat virtahevon ja possun risteytystä. Samassa aitauksessa oli nähtävissä myös lutuinen jättimarsun näköinen kapybara eli vesisika:

Kunnon suomalaisena piti tietysti käydä katsomassa karhuja:

Ihmiset kuuntelivat karhuhäkillä ihmeissään, kun selostin E:lle, että meillä Suomessa asuu karhuja vapaana metsissä ja että ne välillä eksyvät kaupunkiin asti. Ranskassa on karhuja ehkä kuusi kappaletta ja nekin on tuotu tänne Itä-Euroopasta. Tosin citykarhuajatus ei välttämättä ole tässä kaupungissa enää aivan vieras: viime viikolla La Provencen etusivulla komeili kuva villisiasta, jonka poliisit olivat ampuneet Aixin ydinkeskustan tuntumassa sijaitsevassa puistossa.

Julmia susiakin meidän suomalaismetsissämme liikkuu:

Tämä yksilö tosin mieluummin torkkui ja haukotteli.

Yksi suloisimmista näkemistäni otuksista oli suricate eli nelisormimangusti (onneksi meillä on Wikipedia...!). Suricate vilistää ympäriinsä, katoaa välillä kallionkoloon, ilmestyy taas ja nousee vähän väliä pystyyn tarkkailemaan ympäristöään:

Herttainen oli myös pientä kengurua muistuttava vallabi:

Ehdoton suosikkini kaikista eläimistä on kuitenkin lémurien, Madagaskarilla elävä kissamaki-puoliapina. Ovelan näköiset puuhkahännät hyörivät ja pyörivät, kiipeilivät, ajoivat toisiaan takaa ja tekivät hurjia akrobaattisia temppuja puiden oksilla ja aitaukseen kiinnitetyssä verkossa: