maanantai 27. huhtikuuta 2009

Kevätmirkutusta

Kauan kaivattua kevättä on viime päivinä juhlistettu niin Turussa kuin Helsingissäkin. Perjantaina aurinko houkutteli ensin minut ja Duussin ulkoruokintaan Blankon terassille:



Myöhemmin iltapäivällä oli vuorossa perinteisempi terassikauden avaus veljeni seurassa ravintolalaiva Cindyn kannella:



Onneksi kevät ei rajoittunut Turkuun, vaan sää suosi myös pääkaupunkiseudulla. Viikonloppuna ohjelmassa oli perinteikäs ja kauan odotettu kaksipäiväinen mirkutussessio parhaan fanikaverini T-M:n luona Espoossa. Tällä kertaa tapahtuman kohokohtia olivat huikea live-versio iki-ihanasta Apprends-moi -kappaleesta uudenvuodenaatolta 1975 sekä kokonainen konserttitaltiointi Itä-Berliinistä vuodelta 1972. Historian siipien saattoi selvästi kuulla havisevan, kun ihmettelimme yleisön tv-ruudun kokoisia silmälaseja ja vanhanaikaista vaatetusta ja ihastelimme 26-vuotiaan Mireillen heleää ääntä, virheetöntä ihoa ja sujuvaa saksan ääntämystä 37 vuoden takaa.

Aivan herkeämättä emme sentään mirkuttaneet, vaan maltoimme poistua kaksi kertaa tv:n ja levysoittimen äärestä ihmisten ilmoille. Lauantaina illastimme elegantisti Sassossa ja pistäydyimme sen jälkeen drinkeillä maailman parhaaksi valitussa A21-cocktailbaarissa. Sunnuntaina lähdimme happihyppelylle Kaivopuiston rantaan nauttimaan auringosta, kimmeltävästä merestä, raikkaasta tuulesta ja lokkien kirkunasta:







Olisimme kernaasti viettäneet mirkutusviikonlopun sijasta kokonaisen mirkutusviikon, mutta koska kaikki kiva loppuu aina liian pian, palasin sunnuntai-iltana kotiin mirkku- ja roséviinikyllästettynä. Vaan mikäs oli palatessa, kun kotona odotti toinen vähintään yhtä rakas Mirkku, jolta saa poskisuudelmien lisäksi halauksia ja nuolaisuja:



keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Ranska saapui ruokakauppaan

Minua odotti iloinen yllätys ruokaostoksilla käydessäni: Stockmannin Herkussa on kuukauden kestävä A la française -kampanja, jonka aikana tarjolla on normaalivalikoimasta poikkeavia erikoisherkkuja niin leivissä ja leivonnaisissa, jälkiruoissa kuin palvelutiskeilläkin. Tänään esimerkiksi olisin voinut ostaa iltaruoaksi "aitoa" marseillelaista bouillabaissea, mutta jätin ostamatta, koska en saa kyseistä keittoa syödyksi merenelävien takia. Sen sijaan lastasin ostoskoriini mm. ihanan rapeakuorisen luomumaalaisleivän, värikkäitä unelmankeveitä macaron-pikkuleivoksia sekä purkillisen ruusujäätelöä.



Mukaan tarttui myös provencelaisia suklaakonvehteja (niiden provencelaisuus viitannee calisson-marsipaanitäytteeseen, joka kyllä kalpenee aidon aixilaisen calissonin rinnalla) sekä Alkon uutuus, suloinen valkoviinikarahvi, joka on kuin tehty minun kaltaiselleni yksinjuojalle. Viitsin vain harvoin avata viinipulloa, koska joudun tyhjentämään sen yksin. La Caraf riittää juuri ja juuri kahteen lasilliseen, se on siis täydellinen ihanneratkaisu! Macaronien lisäksi ostin suklaakierreleipiä, jotka tietenkään eivät maistu samalta kuin seitsemältä aamulla lähiboulangeriesta haetut vastaleivotut viennoiseriet, mutta kelpaavat
kyllä Suomessa erinomaisesti.

Ranskalaisia tuotteita ihastellessani koin erikoisen tuttuuden tunteen, tietyllä tavalla kotoisan olon. Tietysti olin tutussa kaupassa, jossa teen lähes päivittäin ruokaostokseni, mutta tunne ei liittynyt ympäristöön, vaan tuotteisiin. Yhtäkkiä Stockmannilla oli myynnissä samoja leipäkorppuja, joita E. syö aamiaiseksi ja joiden pakkauksia olen tähän asti tottunut näkemään vain Aixin kaupoissa ja Aixin keittiömme lattialla. Jogurttihyllyssä oli samoja vanukasjälkiruokia, joita normaalisti ostan paikallisesta supermarketista. Pienen hetken ajan tuntui kuin olisinkin ollut Ranskassa enkä Turun keskustassa. Samalta tuntuisi varmasti, jos yhtäkkiä löytäisin Carrefourin tai Monoprix'n hyllyistä Valion jogurttia, Oltermanni-juustoa ja karjalanpiirakoita. Mikä puolimaalainen minusta oikein on tullut? Suomessa tunnen itseni usein sangen ranskalaiseksi ja Ranskassa vastaavasti olen välillä suomalaisempi kuin Suomessa.

Ranska-kampanja ei sentään ole ainoa ilonaiheeni tällä hetkellä. Vaikka Musée Granet'sta ei ole vieläkään kuulunut mitään (jaksan silti yhä uskoa, huhtikuu ei ole vielä ohi!), työasiat eivät saa mieltäni täysin mustaksi: Kela aktivoitui vihdoin ja alkoi maksaa minulle puolikasta työmarkkinatukea. Koko tuen saan, kunhan Ranskan viranomaiset/työnantajataho lähettävät Kelan pyytämät lomakkeet työssäolostani siellä. En käsitä, miksi itse toimittamani työtodistukset ja palkkakuitit eivät riitä, mutta nyt minulla on edes entisen opintotuen verran tuloja, joten en ole aivan täysin vanhempien avun varassa. Juhlistin asiaa löytämällä K-Kengästä alle 30 eurolla yhdistetyt juhla- ja käyttökengät veljeni valmistujaisjuhliin:



Jo aiemmin olin sattumalta osunut KappAhlissa niinikään edulliseen, tilaisuuteen soveltuvaan mekkoon, jolle on myöhemmin käyttöä Aixissa:




Ja sokerina pohjalla yöpöytääni koristava kirjapino:



Vaihteeksi elämä taas hymyilee!

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Älypää apulaisineen

Koska nettiyhteytemme on edelleen poikki, kävin tänäänkin hyödyntämässä veljeni wlania. Huomenna lähden takaisin Turkuun oman pöytäkoneeni ja laajakaistani pariin - onneksi olin suunnitellut jo etukäteen viettäväni siellä ensi viikon, muuten olisi ketuttanut lähteä pelkän netin takia pois koirien luota.

Tänään sekä Guru että Mirkku pääsivät mukaani leikkimään sukulaistensa kanssa. Kävimme pihalla valokuvaamassa kippurahäntien uudet kevätvaljaat:







Kuten kuvista näkyy, Guru on mopopoppoon älypää ja Mirkku vikkelä apulainen ja jokapaikanhöylä. Mopot pääsivät perjantaina poikkeuksellisesti kaupungille ja herättivät ansaittua huomiota valjaineen.

Myös Siiri on kasvanut rotankokoisesta vauvasta isoksi mopsineidiksi:



torstai 16. huhtikuuta 2009

Nettiä vailla

Eilen aamulla olin tavalliseen tapaani vastaamassa sähköposteihin, kun ohjelma ilmoitti yhteysvirheestä. Nettilinjamme oli katkennut noin vain, pyytämättä ja yllätyksenä. Modeemin kolminkertainen uudelleenkäynnistäminen ei tuottanut tulosta, joten soitin Elisan tekniseen asiakaspalveluun. Ystävällinen nuorimies kehotti irrottelemaan ja uudelleenkytkemään johtoja ja tutki itse omasta puolestaan yhteytemme tilaa, mutta netti oli ja pysyi poissa. Onneksi minulla on miniläppäri ja samassa kaupungissa asuva veli! Läppis kainaloon ja illaksi Antin luo, ja tänään sama juttu. Mirkku saa leikkiä mielin määrin Siiri-tädin ja muiden mopojen kanssa, kun Fifi surffaa.

Oli erikoista huomata, kuinka tärkeä osa arkipäivää Internet nykyään on. Vaikka ei olisikaan mitään ehdottoman välttämätöntä tekemistä, verkossa tulee silti vietettyä tunti jos toinenkin. Sähköposteja tupsahtelee laatikkoon, Facebookissa statukset muuttuvat ja kaverit tökkivät toisiaan, blogit päivittyvät ja kommentteja satelee. Kun on tottunut seuraamaan kymmeniä blogeja ja yli sadan kaverin tekemisiä lähes reaaliajassa, tekee yhtäkkinen netittömyys tyhjän olon. En toki panikoi tyyliin "apua, nyt en ole päässyt Facebookiin kymmeneen minuuttiin, en kestä enää!", mutta netin käyttöön normaalisti varatulle ajalle on nyt keksittävä muuta käyttöä.

Toisaalta olen ollut täsmälleen samassa tilanteessa lukuisia kertoja aiemminkin. Ranskassa pääsen useimmiten nettiin noin kerran viikossa, enkä minä siellä ollessani juurikaan mieti lukemattomia suosikkiblogejani tai sähköpostejani. Netin päivittäinen käyttö liittyy arkeeni vain Suomessa, enkä sitä osaa Ranskassa oikein kaivatakaan. Jonkin asian vain assosioi tietyn ympäristön kanssa.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Kauneuskysely

Kävimme tänään mummon kanssa Porin Ahlaisissa katsomassa lähes 99-vuotiasta isoisoäitiäni. Yli kolmensadan kilometrin edestakaisen ajomatkan väsyttämänä nappasin piristyksekseni Stellan Paras aika vuodesta -blogista kauneudenhoitoa koskevan kyselyn:

Oletko tyytyväinen ulkonäköösi? Useimmiten olen, mutta välillä iskee kriisikausi. Olen myös todennut elämän olevan paljon helpompaa, jos tyytyy ulkonäköönsä, koska sitä ei juuri kykene muuttamaan.
Mitä muuttaisit ulkonäössäsi? Hävittäisin noin 25 kg keskivartalostani, poistaisin perinnöllisen kaksoisleukani ja oikoisin hampaani.
Mitä muut ovat kehuneet ulkonäössäsi?
Silmiä, ihoa, hiuksia, poskia ja nenää.
Meikkaatko päivittäin? Kyllä, jos olen menossa kaupungille tai jonkun luokse. Pelkkää lähikauppareissua ja koirien ulkoilutusta varten en meikkaa.
Perusmeikkisi? Seerumi, päivävoide, silmänympärys- ja huulivoiteet, meikinpohjustusvoide, meikkivoide, silmämeikinpohjustusvoide, valokynä, puuteri, rajauskynä, luomiväri, ripsiväri, kulmakynä, huulipunanpohjustusvoide, huultenrajauskynä ja huulipuna. Kuulostaa paljolta, mutta jokainen kohta on tärkeä ja nämä menevät niin rutiinilla, etten osaa jättää mitään tuotetta pois. Sitä paitsi onnistun mielestäni meikkaamaan niin, etten näytä miltään wannabe- Johanna Tukiaiselta...!
Hiustesi väri & pituus?
Oikea värini on perussuomalainen maantienväri, mutta olen värjännyt hiuksiani kymmenisen vuotta. Tällä hetkellä hiukseni ovat latvoista tummanruskeat ja päältä tumman punaruskeat. Otsatukka ylettyy juuri kulmakarvojen yläpuolelle ja latvat leuan tasolle.
Kuinka usein...
.
..värjäät hiuksiasi?
Viiden tai kuuden viikon välein kampaajalla. En värjää koskaan hiuksiani itse.
...peset hiuksesi?
Joka päivä, paitsi jos tiedän varmasti pysyväni kotona koko päivän.
...käyt suihkussa? Päivittäin, kesällä 2-3 kertaa päivässä kovimman helteen aikana.
.
..kuorit ihoasi? Kerran viikossa tai kahdessa. Kasvoja kuorin harvemmin, jotta herkkä couperosaihoni ei ärry.
...käyt kosmetologilla? Kasvohoidossa käyn kerran tai kaksi vuodessa, jalkahoidossa 2-3 kertaa vuodessa ja ihokarvojen vahauksessa kolmen viikon välein.
...poistat ihokarvojasi?
 Ks. edellinen vastaus: kainaloni vahataan kolmen viikon välein, sääret ja muut alueet kuuden viikon välein. Itse en vahaa enkä ajele.
...käyt solariumissa? En koskaan! Kammoan rusketusta ja olen sitä ylpeämpi, mitä vaaleampi ihoni on.
Miten pidät hiuksiasi? Polkkatukkaa ei voi pitää kovin monella eri tavalla, ja hiusteni lyhyydestä johtuen ne ovat aina auki.
Miten tukkasi on nyt?
Puhdas, jakaus keskellä, otsatukka leikattu vinosti vasemmalta oikealle.
Rasvaatko ihoasi? Vartaloa rasvaan kerran päivässä, kasvoja kaksi kertaa päivässä (päivä- ja yövoide).
Tyypillisimmät vaatteesi? Yksinkertaiset ja selkeät, mieluiten yksiväriset; mustat, valkoiset, harmaat, punaiset tai vaaleanpunaiset, muut värit ovat lähinnä poikkeustapauksia. Suomessa farkut tai suorat housut ja neule tai (pitkähihainen) t-paita, kesällä Ranskassa hame tai caprihousut ja t-paita tai hihaton toppi.
Mitä sinulla on nyt ylläsi?
Harmaat Ranskasta ostetut suorat housut ja KappAhlin kuminauhahelmainen pussimallinen valkoinen t-paita, jossa on harmaita kuvioita.
Millaiset alusvaatteet on ylläsi? Valkoinen Maidenformin ensemble.
Kuinka monet farkut omistat?
Yhdet tummanharmaat, yhdet vaaleanharmaat, yhdet tummansiniset ja yhdet kirkkaanpunaiset. Lisäksi minulla on erinäisiä vanhoja mustia, sinisiä ja vaaleanpunaisia farkkuja, joihin en enää mahdu.
Millaisia kenkiä käytit viimeksi? Vagabondin mustia Volt-kävelykenkiä, jotka ovat osoittautuneet maailmankaikkeuden parhaiksi kävelykengiksi (kuva täältä):



Millaista takkia pidit viimeksi? Erich Fend -merkkistä tumman vadelmanpunaista kevättakkia.
Lempikorusi? E:ltä saamani kultainen sormus, Nomination-rannekoru sekä Swarovskin meritähtiaiheinen kaulakoru- ja korvakorusetti, jonka sain vanhemmiltani valmistujaislahjaksi.
Käytätkö kynsilakkaa? Melko usein, tosin nyt olen käyttänyt viikon verran pelkkää väritöntä kynnenkovettajalakkaa.
Lempihajuvetesi? Diorin J'adore, Givenchyn Absolutely irrésistible ja YSL:n Elle.
Shampoo- ja hoitoainemerkkisi? Goldwell, Tigi, The Body Shop ja Le petit marseillais.
Millaisia sormuksia löytyy sormistasi? Em. E:ltä saamani kultasormus sekä äidin valkokultainen kihlasormus, joka ei enää mahdu äidille.
Tarkkailetko painoasi? Tarkkailin vuosikausia, mutta enää en tarkkaile. Saan kyttäämisestä vain pahan mielen, koska tulos ei koskaan ole sellainen, jonka toivoisin sen olevan. Syön ja liikun kuten haluan ja vahdin vain sen verran, etteivät kaikki vaatteeni jää pieniksi.
Viimeisin ulkonäköösi liittyvä kehu, jonka olet saanut? E. kehui eilen puhelimessa poskiani ja joku taisi mainita pari päivää sitten, että hiukseni kiiltävät kauniisti.
Menisitkö kauneusleikkaukseen? En, paitsi jos joutuisin niin pahaan onnettomuuteen, että plastiikkakirurgia olisi välttämätöntä.
Minkälainen on meikkipussisi? Koska asun yhteensä kolmessa paikassa, kuljetan meikkejäni tällaisessa Delseyn kovapintaisessa beauty boxissa:


(Kuva täältä, koska en jaksanut käydä ottamassa kuvaa omasta laatikostani.) Minulla on myös perinteinen Marimekon mustavalkoraidallinen meikkipussi.
Millainen on hiusharjasi? Musta, kuminen, kampaajalta ostettu.
Käytätkö ryppyvoiteita? En toistaiseksi, vaan ainoastaan ennaltaehkäiseviä voiteita.
Montako käsilaukkua omistat? Paha kysymys! Niitä täytyy olla lähemmäs 20, mutta osa on iltalaukkuja, joita käytän vain harvoin. Aktiivisessa arkikäytössä minulla on kuusi tai seitsemän laukkua.
Onko sinulla lävistyksiä tai tatuointeja? Tatuointeja ei ole eikä tule. Molemmissa korvalehdissä on yksi korvakorureikä, enempää ei ole tulossa.
Oletko turhamainen? Olen, ehkä hiukan vähemmän kuin ennen, mutta olen silti. Turhamaisuus ei kuitenkaan välttämättä ole pelkästään negatiivinen ominaisuus; mielestäni itsestään huolehtiminen ja huoliteltuna esiintyminen on myös kohteliaisuutta muita kohtaan.

En haasta ketään vastaamaan kyselyyn, mutta jos joku lukija tämän nappaa, kävisin mielelläni lukemassa muidenkin vastauksia. Jätäthän siis puumerkkisi kommenttilaatikkooni!

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Tuntematon tiskirätti ja muita arkisia erikoisuuksia

Kuluvalla viikolla sain taas pudistella epäuskoisena päätäni henkilökohtaisen etananpopsijani kommenteille. Lähetin alkuviikosta E:lle pääsiäispaketin, joka sisälsi mm. aiemmin hehkuttamani pullokauppakassin sekä söpön sydänkuvioisen Pop Designin tiskirätin:



Puhelimessa E. oli innoissaan pullokassista, tipuaiheisesta pääsiäiskortista ja kaikesta muustakin, mutta kysyi lopuksi hiukan epäluuloisesti, mikä se sydänkuvioinen neliönmuotoinen tavara oikein oli. Tajuttuani, ettei E. suinkaan laskenut leikkiä, selitin mahdollisimman seikkaperäisesti, että rätillä voi pyyhkiä ruokapöytää, tiskipöytää tai vaikka kaasuhellan pintaa ja kantta. Opastin kastelemaan rätin, puristamaan sen kuivaksi ja huuhtelemaan sen taas pyyhkimisen jälkeen.

Kaksi päivää myöhemmin E. oli vallan ihastunut rättiinsä: sillähän voi pyyhkiä ihan yhtä hyvin kuin sienellä! Tosiaan, tähän asti meillä on käytetty kaikkien keittiön pintojen pyyhkimiseen pesusientä. Nyt rätillä pyyhkiminen onnistuu jo hienosti, vaikka E. ei ollutkaan heti ymmärtänyt, että rätin täytyy antaa kuivua käytön jälkeen. Hän oli kuulemma taitellut sen märkänä ja laittanut pesuvadissa kaappiin tiskialtaan alle. Toivon todella, ettei rätti ole aivan homeessa siihen mennessä, kun pääsen itse huolehtimaan siitä.

Ennen Ranskaan muuttoani en olisi uskonut, ettei jossain sivistyneen Euroopan kolkassa tiedetä, mikä on tiskirätti. Nykyään melko harva asia saa minut oikeasti ymmälleni. Useimmiten tyydyn toteamaan itsekseni, että "täällä nyt on tällaista" tai että "Suomessa tämäkin on erilaista". Miksi ylipäätään kaikki asiat pitäisi aina tehdä samalla tavalla? Ja jos tuntuu siltä, että ulkomailla kaikki on sietämättömän huonoa ja vanhanaikaista, eikö olisi parasta pysyä kotona?

Otetaan esimerkiksi jokin arkinen asia, kuten bussilla matkustaminen. Turkulaisissa busseissa on kätevä etäkortinlukija, joka osaa veloittaa bussikorttia jopa lukijan eteen viedyn lompakon tai käsilaukun läpi. Bussikortti on muovinen ja luottokortin kokoinen:



Aixissa taas bussin viikko- tai kuukausikortti on pahvinen läpyskä, johon on painettu sen viikon numero tai kuukauden nimi, jolloin kortti on voimassa:



Pahvikortin mukana täytyy aina olla bussiyhtiö Aix en busin myöntämä muovikortti, jossa on kortin haltijan nimi ja valokuva. Muovikortissa on myös numero, joka kirjoitetaan itse kuulakärki- tai mustekynällä pahvikorttiin. Bussiin astuttaessa molempia kortteja näytetään kuljettajalle, joka tarkistaa, että pahvilappu todella on merkitty kuluvalle kuukaudelle tai viikolle. Ahkerasti busseissa kiertävät lipuntarkastajat katsovat lisäksi, että pahvikorttiin kirjoitettu numero täsmää muovikortin numeron kanssa.

Jos ei käytä viikko- tai kuukausikorttia, voi ostaa kuljettajalta pahvisen kertalipun, joka leimataan itse oranssissa 70-lukulaisen näköisessä leimauslaitteessa bussin etuoven vieressä:



Ei puhettakaan, että aixilaiseen bussiin voisi noin vain marssia sisään ja vilauttaa lompakkoa kortinlukijalle. Pahvikorttihässäkkä on kaivettava valmiiksi käteen ja näytettävä sitä kuskille, jos ei halua, että kuski huutaa perään bussin käytävälle ja pyytää näyttämään kortin.

Toisaalta on todettava, että pahviliput tulevat hienoja turkulaisia älykortteja huomattavasti edullisemmiksi: kertalipun hinta on Aixissa 1,10 e ja Turussa 2,50 e. Kuukausikortti maksaa Aixissa 25 e ja Turussa 43 e. (lähteet Aix en bus ja Turku.fi)

Vastaavia tapauksia on lukemattomia. Siinä, missä suomalaisessa pankissa esim. käteispanon yhteydessä virkailija tulostaa tietokoneelta valmiin paperin, jonka asiakas vain allekirjoittaa, Ranskassa täytyy täyttää käsin erillinen lomake. Lomakkeeseen merkitään tarkkaan, kuinka monta kappaletta kunkin arvoista seteliä tililleen on tallettanut, ja lopuksi summat lasketaan yhteen ja kirjoitetaan lomakkeeseen sekä numeroin että kirjaimin, siis cent quatre-vingts (180) euros. Shekillä maksamista olen varmasti päivitellyt jo aiemmin, samoin sitä, että veroja ei Ranskassa useimmiten pidätetä suoraan palkasta, vaan ne maksetaan (shekillä...!) tiettyihin aikoihin vuodesta, E:n tapauksessa kolme kertaa vuodessa. Verotukseen vaikuttavat huomattavasti naimisissa olo vs. naimattomuus ja jopa aikuiset lapset vs. lapsettomuus, mitä minä en kykene millään hyväksymään. Esimerkiksi muutama vuosi sitten E:n yksi veroerä oli pitkälti yli 200 euroa, kun samaan aikaan hänen eronnut kollegansa, jolla on yksi yli kolmekymppinen poika, maksoi veroa 38 euroa. Tästä syystä, jos minulla olisi Ranskassa vakituinen työpaikka, saattaisin hyvinkin harkita naimisiinmenoa pelkästään taloudellisista ja verotuksellisista syistä, vaikka muuten suhtaudun avioliittoon pikemminkin kielteisesti.

Vielä ei kuitenkaan ole työpaikasta mitään tietoa... Musée Granet'n yhteydenottoa odotellessa toivotan kaikille lupsakkaa ja munaisaa pääsiäistä!

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Pug Alert

Tänään koirapainotteisen päivän johdosta (onko niitä muka muunlaisiakin päiviä?) luvassa vähän tekstiä ja paljon mopsikuvia. Piakkoin on taas tulossa Ranska-pohdintaa, joten ei-mopsihenkisten lukijoiden ei tarvitse repiä pelihousujaan tai irtisanoa blogilistatilaustaan aivan vielä.

Asiaan: Mirkusta on paljastunut aivan uusia puolia! Tuoreiden havaintojen mukaan hän ei olekaan koira, vaan jyrsijä. Seuraavassa havaintoja tukevaa kuvamateriaalia (kuvat klikattavissa suuremmiksi):

Tietokonetuolin korkeudensäätövipu maistuu ilmeisesti harvinaisen hyvältä.




Ai minäkö muka pahanteossa?



Keittiön ikkunalaudan toinen pää näyttää nykyään tältä:




Tietokonetuolin kaluamisen jälkeen voi sujuvasti siirtyä Fifin kirjoituspöydän tuolin kimppuun:





Välillä taas poseerataan niin viattoman näköisenä:





Ole siinä sitten vihainen vetoavasti mulkoilevalle lyttykuonohauvalle...! Iltapäivällä hauva pääsi sukulaisiaan tapaamaan, kun mopopoppoon kantaisä Oscu juhli 10-vuotispäiviään.

Charmantisti harmaantunut päivänsankari:



Herrasmies tarjoaa tietenkin vierailleen vain parasta, tässä tapauksessa maksalaatikkokakkua luukoristein.



Vieraat nauttivat pöydän antimista pitkään ja hartaasti.



Ruokailun jälkeen harjoiteltiin hienoa käytöstä ja asennossa seisomista...



... paitsi Guru, joka viihtyi paremmin äidin sylissä ihmisten kakun välittömässä läheisyydessä.



sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Possunvärinen poncho

Mitähän mieltä te lukijat olisitte, jos tekisin tästä Ranska-, koira- ja Mireille-blogin lisäksi myös käsityöblogin? Ajattelin nimittäin lisätä blogiin uuden aihealueen/tagin, esimerkiksi "omien käpälien tuotos" tai "ihan itse väkerretty", jossa esittelen valmiiksi saamiani käsitöitä. Niitäkin on kertynyt muutamia, vaikka suurin osa aloitetuista töistä jääkin minulta ikuisesti kesken. Ylin käsityöauktoriteettini Susu ehdotti, että esittelisin pikemminkin keskeneräiset projektini, joiden olemassaolonkin olen pahimmillaan ehtinyt unohtaa. Ensi alkuun laitan kuitenkin kuvan tuoreimmasta tekeleestäni, joka näyttää varta vasten blogin väreihin sävytetyltä:



Nasunvärinen poncho/keeppi/kauluri pääsi tänään ensimmäistä kertaa ulkoilemaan. Siitä tuli puolivahingossa niin reilun kokoinen, että se on omiaan piristämään kalpean vaaleanpunaista kevättakkiani. Nasuponchon inspiroimana ryhdyin myös leikkimään IrfanView-kuvanmuokkausohjelmalla, jota yleensä olen käyttänyt ainoastaan kuvien koon muuttamiseen. Koska minulla ei ole hajuakaan kuvankäsittelystä, säädin ohjelman asetuksia aivan umpimähkään ja sain lopulta tulokseksi ylläolevan kuvan. Alkuperäinen muokkaamaton kuva näyttää tältä:



Kumpikohan näistä nyt olisi parempi, jos kumpikaan? Ainakin vaaleanpunaisen sävyt näyttävät käsitellyssä kuvassa syvemmiltä ja aidommilta, minun harmaankalpeasta nahastani puhumattakaan. En ole koskaan ennen edes kokeillut kuvankäsittelyä enkä tosiaan tiedä, mitä kaikkea kuvista pitäisi korjata (sävyjä, kontrasteja, valoa, varjoja...?). Ilmainen IrfanView ei sekään todennäköisesti ole monipuolisin mahdollinen muokkausohjelma. Tämä jääköön siis toistaiseksi vain hauskaksi kokeiluksi, ellen sitten jonain päivänä innostu kantamaan kotiin erilaisia photoshoppausoppaita.

torstai 2. huhtikuuta 2009

Mustasukkaisuusdraama

Meillä koettiin aamulla poikkeuksellinen mustasukkaisuuskolmiodraama. Käännettiin toisille selkä, mulkoiltiin pahasti ja murjotettiin. En olisi uskonut, että yksi sukulaisnainen saisi aikaan noin paljon pahaa mieltä.

Mirkku ja Tärppä eivät nimittäin ensi alkuun oikein tykänneet ajatuksesta, että Grace-äiti (Gurun sisko) tunkee koko päiväksi heidän reviirilleen. Grace on tytärtäänkin pahempi sylihauva ja pyrkii herkeämättä hyppäämään istuvan ihmisen polville. Eihän sellaista voi suvaita, että vieras vie Mirdelle ja Gurrelle varatun paikan Fifin sylistä! Vähemmästäkin sitä pieni koira kettuuntuu, istuu mielenosoituksellisesti lattialle keskelle huonetta, mulkoilee välillä taakseen oman ihmisen sylissä istuvaa vierasta ja roikuttaa häntäänsä aivan suorana. Turhaan yritin vakuutella, että sylissäni on varmasti tilaa kaikille kolmelle mopsille.

Lopulta asia ratkaistiin niin, että Grace sai siirtyä viereeni sohvalle, Mirkku pääsi torkkumaan syliini ja Guru asettui makaamaan jalkoihini. Rauha palasi ja kippurahännät nousivat jälleen iloisesti kiepille selän päälle. Nyt on muistettava silittää ja rapsuttaa jokaista koiruutta yhtä kauan, leperrellä jokaiselle samalla äänensävyllä ja jakaa sylivuoroja tasapuolisesti kaikille.

Mikään ei saa mopolaumaa liikkeelle yhtä tehokkaasti kuin herkkupurkin kutsuva ravistelu:





(Huomaa olohuoneen pihaoven upea kynnysmatto!)