torstai 30. heinäkuuta 2009

Vuodet vierivät

Kuusi vuotta sitten hurautin luotijunalla Ranskan läpi Pariisista Aixiin ja tulin viettämään kaksi päivää ja yhden yön tulevaan opiskelukaupunkiini. E. odotti minua asemalla ja tunsimme toisemme heti, vaikka emme olleet koskaan ennen tavanneet. Kiertelimme kaupungilla, söimme kanankoipia ja banaanipehmistä kuppilassa, jonka ohi ajan nykyisin työpäivinäni yksitoista kertaa, ja minua ketutti, koska luottorajani oli täynnä enkä saanut ostettua alesta kesämekkoa, johon en olisi kuitenkaan enää seuraavina kesinä mahtunut. Joimme kymmenen euron rommicocktailit Cours Mirabeaun varrella ja söimme espanjalaisessa ravintolassa, jossa jouduimme jakamaan yhden jälkiruoan edellä mainitun luottorajan takia. Ihastelin suihkulähteitä, cigaleita ja kirkkaansinistä taivasta, ikkunaluukkuja, kattotiiliä ja hunajamelonin värisiä taloja. Päätin, että tästä tulee vielä kolmas kotikaupunkini. Kuusi vuotta sitten alkoi rakkaustarinani, ei vielä tuolloin E:n kanssa, vaan Aix-en-Provencen.

Kolme vuotta sitten Inkoossa maailmaan putkahti kuusi pikkuista mopsivauvaa, viisi tyttöä ja yksi poika. Ainoa mies naislauman keskellä sai syystäkin nimekseen jengin stara, Troppola Gang Starr. Miltään jengipahikselta hän ei tosin näyttänyt:







Kolmessa vuodessa Gurusta on kasvanut iso ja komea mopsiherra, äidin ja Fifin oma lutupoju ja Mirkun alati kärsivällinen eno ja leikkikaveri:





Fifi onnittelee rakasta älypää-Tärppää ja Grace-siskoa kolmevuotissyntymäpäivänä! <3

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Mustapää ja muita sattumuksia

Pieni provencelaisbloggaajien joukkomme on kasvamassa uudella jäsenellä: minun, Pupucen, Airellen, Mirevalin ja tuoreen blogilöytöni Ella Bellan lisäksi myös Stazzy asuu kohtapuoliin näillä kulmilla. Tapasimme eilen pikaisella lasillisella kolmetuntisen ruokatuntini päätteeksi, ennen kuin minä suuntasin takaisin töihin ja Stazzy kohti Cannesia. Miniblogimiittimme oli niin hätäinen, ettemme tulleet ottaneeksi edes yhteiskuvaa, mutta eiköhän siihenkin tule myöhemmin toinen tilaisuus. Joka tapauksessa oli todella hauska nähdä jälleen yksi blogituttavuus livenä!

Sunnuntaina E. ja minä suuntasimme visiitille parinkymmenen kilometrin päähän Salon de Provenceen. Olimme suunnitelleet nukkuvamme pitkään, mutta mönkään meni: kylässämme järjestettävän jokakesäisen vitsauksen, fête votiven eli eräänlaisen monipäiväisen kyläjuhlan ohjelmaan kuului pyöräilykilpailu, joka avattiin juhlallisesti raikuvalla fanfaarilla – kello 8.41 sunnuntaiaamuna. Iloisin ilmein ja hyväntuulisina (lue: kettuuntuneina) luovuimme nukkumissuunnitelmasta ja lähdimme sen sijaan viettämään ainoaa viikottaista yhteistä vapaapäiväämme muihin maisemiin.

Salon vaikutti mukavalta ja hiljaiselta pikkukaupungilta vähän Avignonin tapaan. Lounaan jälkeen vierailimme kaupungin ykköskohteessa, Musée Grévin de la Provence -vahamuseossa, joka kuvaa elävästi ja kiehtovasti Provencen historiaa vuosisatojen ja -tuhansien ajalta aina muinaisista roomalaisista saakka. Museossa ei saanut valokuvata, mutta tärkein nähtävyys sijaitsi onneksi aulassa heti lipunmyynnin vieressä:



Mireille 80-luvun asussaan ja kampauksessaan toimii museon "kummitätinä" yhdessä tv-juontaja Jean-Pierre Foucault'n kanssa. Grévinin lisäksi vilkuilimme läpi Château de l'Empéri -linnassa sijaitsevan armeijamuseon sekä Salonissa syntyneen ja asuneen astrologi Nostradamuksen kotitalomuseon, jotka kummatkin osoittautuivat huomattavasti vähemmän kiinnostaviksi kuin Grévin.

Tänään olin taas vaihteeksi kettuuntunut kampaajalleni. En ole enää ainakaan kahteen vuoteen värjännyt hiuksiani mustiksi, vaan nimenomaan pyrkinyt mahdollisimman luonnolliseen keskiruskeaan sävyyn. Aamulla kampaaja ei edes kysynyt, millaista sävyä toivoin, vaan alkoi laastia väriä päähäni ja kertoa samalla, kuinka hän juttelee yksin ollessaan pyhimyksille (sic). Vasta pään pesun jälkeen huomasin saaneeni takaisin pikimustan Lumikki-kampaukseni. Kääpiöt ja pitkä prinsessamekko vain puuttuivat. En viitsinyt nostaa meteliä, vaan päätin tykönäni pitää taas vaihteeksi taukoa ja mennä kunnon kampaamoon, jossa asiakkaan mielipidettä tiedustellaan ennen värin sekoitusta. Ei minua niinkään mustatukkaisuus haittaa kuin se, että periaatteessa kampaajan olisi kuulunut kysyä, mitä väriä päähäni halusin. No, onneksi en ole nyt blondi tai vihreäpäinen...

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Toripäivä

Eilen leikin jälleen turistia ja kiertelin kameran kanssa Aixin "isolla torilla" oikeuspalatsin ympärillä. Täällä on joka päivä petit marché, pieni vihannes- ja hedelmätori kaupungintalon lähellä Place Richelmellä, ja sen lisäksi grand marché tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Iso tori on oikeastaan jonkinlainen torin, markkinoiden ja kirpputorin yhdistelmä: siellä myydään lähes mitä tahansa juustoista kukkiin, kengistä uimapukuihin ja koruista vanhoihin kirjoihin. Torilla kohtaa niin elintarvikeostoksiaan tekeviä perheenäitejä kuin vanhoja pappoja ja provencelaistavaroita ihastelevia turisteja. Yleensä käyn pika pikaa torilla aikaisin aamulla heti kahdeksan jälkeen ja lähden saman tien bussilla takaisin kotiin viemään ostokseni kylmään, jotta ennätän takaisin Aixiin kahdeksitoista, kun E:n ruokatunti alkaa; eilen kuljeskelin rauhassa ympäriinsä ja nautin kerrankin kunnolla väreistä, tuoksuista ja ilmaisista maistiaisista. Seuraavassa muutamia taltioimiani tunnelmapaloja:



Jos olisin turisti, veisin ehdottomasti mukanani näitä upean värikkäitä saviastioita!



Käsintehtyjä, luonnonmukaisista aineista valmistettuja marseillensaippuoita löytyy vaikka minkä tuoksuisina. Omia suosikkejani ovat mm. ruusu, kielo, meloni ja rosmariini. Saippuat eivät kuivata ihoa ja kestävät kuukausia jopa päivittäin käytettyinä.



Mausteita on paljon mukavampi ostaa tällä tavalla kuin supermarketin valmiissa lasipurkeissa! Olisin voinut jäädä loppupäiväksi nuuhkimaan kanelia, currya ja basilikaa.



Oliiveja löytyy lukemattomissa eri marinadeissa ja eri tavoin täytettyinä. Ostaa voi vaikka yhden kappaleen jokaista.



Nämä aurinkokuivatut tomaatit on taatusti kuivattu aidon, paahtavan kuuman Provencen auringon alla.



Tuoretta lähiruokaa. Stockmannin vihannestiski tuntuu kumman köyhältä provencelaisen torin rinnalla...



Oudon ryhmyiset Coeur de boeuf -tomaatit muistuttavat mielestäni enemmän härän aivoja kuin sydämiä. Olisi pitänyt ostaa muutama ja maistaa!



Valtaisan italialaisen vesimelonin koosta saa käsityksen, kun vertaa sitä viereiseen reilunkokoiseen ananakseen. Tätä tuskin olisin jaksanut raahata kotiin.



Leivät näyttivät ihanan rapeilta, mutta viereinen juustotiski haisi niin kammottavalta jalkahieltä, etten voinut jäädä paikalle pidemmäksi aikaa. Juustojen toisella puolella myytiin makkaroita ja kinkkua.



Jos olisin ostanut ylimmän kuvan myyjältä ison värikkään saviruukun, olisin ehdottomasti laittanut siihen juuri tällaisen kimpun auringonkukkia! En muuten tiedä, ovatko pyöreät kesäkurpitsat paikallinen erikoisuus, mutta en muista ainakaan Salossa tai Turussa sellaisia nähneeni. Hyviä ne joka tapauksessa ovat, etenkin täytettyinä. Myös friteeratut kesäkurpitsan kukat ovat kuulemma herkullisia, niitä en ole vielä tullut maistaneeksi.





Provencelaistori ei olisi tietenkään mitään ilman laventelia. Sitä myydään sekä pienissä pusseissa että kuivattuina kimppuina, kuten yrttejäkin. Yrttisekoituksia oli tehty eri ruokalajeja varten: pussien etiketissä oli maininta "munakkaisiin", "paistiin", "grilliruokiin"...



Värikkäitä ja kesäisiä provencelaiskankaita myydään sekä valmiina pöytäliinoina, pyyhkeinä ja tuolinpehmusteina että metreittäin.





Olin vähällä hankkia jääkaappimme oveen vielä lisää magneetteja. Nämä käsintehdyt hedelmämagneetit näyttivät lähes oikeilta hedelmiltä. Alemmassa kuvassa on täkäläisittäin valtavan suosittuja koristeita, cigaleita (jotka eivät kylläkään näytä yhtään oikeilta cigaleilta). Koristecigale löytyy useimpien talojen ulkoseiniltä ja ne tuovat kuulemma onnea. Taidankin palata tiistaina torille ja ostaa cigalen kiinnitettäväksi vanhempieni ulko-oven viereen!

torstai 23. heinäkuuta 2009

Taidan olla tyttö

Stazzy haastoi minut vastaamaan tyttöysaiheiseen kyselyyn. Täältä pesee:


1. Kuinka kauan tarvitset aamulla aikaa laittautumiseen?
- Riippuu siitä, menenkö töihin vai en. Työpäivinä en meikkaa, joten olen valmis vajaassa puolessa tunnissa; vapaapäivinä aikaa menee suihkuun noin 15 minuuttia, meikkiin 30-40 minuuttia ja pukeutumiseen viitisen minuuttia olettaen, että olen valinnut vaatteeni jo edellisenä iltana. Sanotaan siis yhteensä reilu tunti.

2. Tyttömäisin tapasi?
- Meikkaamisen lisäksi varmaan se, että peilailen vähän väliä salaa itseäni näyteikkunoista ja kuvittelen, ettei kukaan huomaa.

3. Lempihajuvesi?
- Niitä on useita. Tämän kesän tuoksuni ovat Gaultierin L'Eau d'été (kuva alla) ja Kenzon L'Eau par Kenzo, mutta edellä mainittujen lisäksi suosikkeihini kuuluvat mm. Diorin J'adore, Chanelin Chance ja Givenchyn Absolutely Irrésistible.



4. Monetko kengät omistat?
- Hyvin monet! Tarkkaa lukua en osaa sanoa, mutta jos lasketaan sekä aktiivisessa käytössä olevat kengät että lenkkarit, uimahallicrocsit ja satunnaisesti käytetyt piikkikorot, löytyy minulta arviolta 30-40 kenkäparia. Kaikkia en tosin käytä edes vuosittain...!

5. Käytkö kirpputoreilla?
- En koskaan. Minua inhottaa ajatus käyttää tuntemattoman ihmisen vanhoja vaatteita, vaikka ne olisivat kuinka pestyjä ja silitettyjä. Ainoa sietämäni kierrätysmuoto on käsilaukkujen ostaminen eBaysta ja silloinkin suosin mieluiten käyttämättömiä artikkeleita.

6. Ajatko isin ostamalla autolla?
- En ostamalla, mutta omistamalla. Itse asiassa automme taitaa kuulua virallisesti äidille, mutta vain isä ja minä ajamme sitä. Joskus vielä hankin ihan ikiomankin auton!

7. Nauhoitatko Salatut Elämät?
- En todellakaan! En ole ikinä katsonut yhtään kokonaista jaksoa Salattuja eläimiä.

8. Päivittäiset kauneusrutiinisi?
- Aamulla hiusten pesu, kasvojen puhdistus, kasvovesi, seerumi, päivä- tai aurinkovoide, silmänympärys- ja huulivoiteet sekä värikosmetiikka pohjustustuotteineen. Illalla meikin puhdistus, yövoide, silmänympärys- ja huulivoiteet, jalkavoide ja käsivoide.

9. Kuinka usein ostat uusia vaatteita?
- Nykyään harvemmin kuin ennen. Välillä ostan jotain viikon tai parin välein, sitten kuluu taas kuukausia ilman vaateostoksia. Keskimäärin ehkä kerran kuussa.

10. Hesari, Seiska vai Cosmopolitan?
- Hesari ehdottomasti, kaksi jälkimmäistä eivät kiinnosta tippaakaan.

11. Onko seinälläsi yhtään miespuolisen henkilön kuvaa?
- Gurun kuva on magneetilla jääkaapin ovessa (ja kyllä, mopsi on ehdottomasti henkilö!). Muuten seinilläni on vain Mireillen kuvia, täällä Ranskassa ei niitäkään.

12. Millainen on vaatekaappisi?
- Tällä hetkellä tällainen:



Koska E:n vaatteet vievät suurimman osan niukasta kaappitilasta, minun housuni ja hameeni ovat päällekkäin henkareilla E:n tavaroiden seassa ja t-paitani jonkinlaisessa pinomuodostelmassa jakkaralla sohvan päädyssä. Alusvaatteeni ovat muovikasseissa lattialla jakkaran alla.

13. Entä karkkihyllysi?
- Varsinaista karkkihyllyä ei tästä taloudesta löydy. E. syö vain tummaa suklaata, josta minä en pidä, joten E:n levyt saavat olla rauhassa ruokakaapissa. Minulla on sen sijaan jääkaapissa jogurttihylly, jolta löytyy kaikkea luomuluonnonjogurtista rasvattomaan crème brûléen makuiseen vanukkaaseen.

14. Panostatko sisustukseen?
- En hiukkaakaan. Olen aina asunut valmiiksi sisustetuissa asunnoissa. Tammikuussa hankimme uuden sohvan ja kaksi sohvatyynyä, se on toistaiseksi ainoa tekemäni sisustusaiheinen päätös. Sisustaminen ei voisi vähempää kiinnostaa.

15. Oletko porukassa yksi pojista vai kikattava huomionhakuinen tyttö?
- Olen porukassa se enimmäkseen hiljainen tyttö, joka kuuntelee muita, hymyilee ja nauraa kun niin kuuluu tehdä ja miettii useimmiten ihan omia asioitaan.

16. Alusvaatemakusi?
- Istuvat ja yksinkertaiset alusvaatteet ovat parhaat. Ylä- ja alaosan täytyy olla samaa paria ja värien pitää sopia päällysvaatteisiin. Tästä en tingi.

17. Onko mätsäys tärkeää?
- Mikäli mätsäyksellä tarkoitetaan sitä, että vaatteiden värit ja tyyli sopivat toisiinsa, niin totta kai se on ehdottoman välttämätöntä ja koko pukeutumiseni perusta!

18. Lukeeko Facebook -tiedoissasi harrastuksena shoppailu?
- Ei lue, mopsit ovat paljon tärkeämpi harrastus!

19. Entä lempiohjelmana Sinkkuelämää?
- No ei tosiaankaan. Katsoin Sinkkuelämää joskus lukiolaisena sen ensimmäisellä esityskierroksella, mutta kyllästyin myöhemmin enkä edes ajatellut mennä katsomaan siitä tehtyä elokuvaa. Joku raja se on hömpän tuijottamisellakin oltava.

20. Millainen on ystäväpiirisi?
- Pieni ja rajoittunut. Minulla on useita kavereita, mutta varsinaisiin parhaisiin sydänystäviini luen vain äidin ja E:n.

21. Vietättekö tyttöjen iltoja?
- Opiskeluaikana oli kaikenlaista illanviettoa, mutta nyt ne ovat jääneet lähes kokonaan. Joskus vielä olisi mukava lähteä entisellä porukalla syömään.

22. Mikä biisi soi tällä hetkellä?
- Mireille tietysti, Emmène-moi demain avec toi.

23. Otatko aurinkoa, käytkö solariumissa, tyydytkö itseruskettaviin vai menetkö valkoisena kesät talvet?
- Pysyttelen niin valkoisena kuin pystyn, mutta kun on ulkotöissä Provencessa, saa väkisinkin käsivarsiin ja koipiin väriä. Kasvojani varjelen silti mahdollisimman täydellisesti enkä koskaan makaa ottamassa aurinkoa ilman hattua ja/tai päivänvarjoa.

24. Penkkiurheilu on asia mitä et yksinkertaisesti pysty käsittämään?
- Penkkiurheilu ei tosiaankaan kiinnosta vähääkään. Tour de Francea seuraan satunnaisesti maisemien takia ja formulaa vielä satunnaisemmin. Jos jokin laji pitäisi välttämättä valita, niin taitoluistelu.

25. Unelmasi olisi työskennellä vaate- tai kenkäkaupassa, sisustussuunnittelijana, muotisuunnittelijana, lentoemäntänä tai pr-hommissa?
- Lentoemäntänä voisin oikein mielelläni työskennellä, miksen myös pr-hommissa. Kirjakaupat kiinnostavat vaate- ja kenkäkauppoja enemmän, eikä minussa ole pienintäkään suunnittelijan vikaa.

26. Hiustuote mitä ilman et pystyisi elämään?
- Shampoo. Muita hiustuotteita en tällä hetkellä käytäkään.

27. Käytätkö samoja vaatteita arkena ja viihteelle lähtiessä?
- Riippuu täysin siitä, mitkä vaatteet minulla on ollut arkena ylläni ja millaiseen paikkaan lähden viihteelle. Pystyn hyvin menemään ravintolaan illalliselle samassa mekossa, jota olen käyttänyt päivällä kaupungilla.

28. Tykkäätkö timanttikorvaisista näteistä pojista, epäsiisteistä rokkareista vai maailmaa mielenosoituksilla parantavista hipeistä?
- Jos näistä pitää valita, niin näteistä pojista. Eniten tykkään kuitenkin siisteistä ja tyylikkäistä pukumiehistä.

29. Kuinka paljon omistat vaatteita?
- Yli oman tarpeeni. Omistan myös lukemattomia sellaisia vaatteita, joihin en ole mahtunut enää vuosikausiin.

30. Käytkö manikyyrissä/pedikyyrissä?
- Käyn pedikyyrissä muutaman kerran vuodessa, manikyyrini hoidan itse.

31. Käytätkö koruja?
- Työpäivinä käytän vain kelloa, vapaapäivinä puolestaan kelloa, yhtä tai kahta sormusta, ranneketjua tai Nomination-korua, korvakoruja sekä kaulakorua vaihtelevasti riippuen siitä, mitä minulla on ylläni.

32. Onko suklaa apu ongelmaan kuin ongelmaan?
- Ainakin suurimpaan osaan ongelmista! Kakkutaikina on myös hyödyllinen tähän tarkoitukseen.

33. Jutteletko parhaalle ystävällesi päivittäin?
- E:lle juttelen päivittäin ja äidille lähes päivittäin, joten kyllä.

34. Teetkö heräteostoksia?
- Silloin tällöin, mutta harvemmin kuin ennen.

35. Oletko koskaan ollut seksikutsuilla?
- En, enkä todennäköisesti menisikään. Aihepiiri ei kiehdo minua millään tavalla.

En tällä kertaa haasta ketään erityisesti, mutta kuka tahansa voi halutessaan vastata kyselyyn.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Metsäretkellä korvessa

Eilen lensi roskakoriin jälleen yksi mahdollinen työprojekti. Kyseessä olisi ollut henkilöstöpäällikön titteli ja contrat de professionnalisation eli eräänlainen akateeminen oppisopimus. Käytännössä jonkun täkäläisen yrityksen pitäisi uskoa potentiaaliini ja ottaa minut vuodeksi koulutettavaksi, jonka jälkeen joko saisin jäädä henkilöstöalan tehtäviin ko. firmaan tai sitten joutuisin lähtemään. Olin yhteydessä yrityskoulutuksia järjestävään firmaan, joka esihaastatteli minua. Harvoin olen lähtenyt työhaastattelusta mieli yhtä matalalla! Haastattelija oli kyllä mukava ja ystävällinen, mutta sanoi heti aluksi, ettei profiilini todellakaan vastaa vähääkään sitä, mitä työnantajat tähän työhön hakevat. Tiesin sen kyllä hyvin itsekin, mutta motivaatio panostaa haastatteluun laski silti pohjalukemiin. Tietenkään minulla ei ole alasta pienintäkään kokemusta, mutta aina käsketään hakea myös sellaisiin töihin, joita ei ole aiemmin tehnyt...! Haastattelija tahtoi myös yliopistolta todistuksen, että 8 vuoden tutkintoni tosiaan vastaa ranskalaista vähintään neljän vuoden maisterintutkintoa.

Lisäksi haastattelija ilmoitti, etteivät CV:ni ja hakemuskirjeeni kelpaa sellaisinaan ollenkaan ja ne täytyisi kirjoittaa kokonaan uusiksi. Mistähän minä yhtäkkiä kehittäisin CV:hen uutta sisältöä? Muutenkaan homma ei kuulostanut yhtään sellaiselta kuin etukäteen olin ymmärtänyt. Koulutuksen aikana olisi mm. useita suullisia tenttejä, joissa arvotaan tenttikysymys kirjaimellisesti hatusta vetämällä ja vastataan siihen ammattilaisjuryn edessä, sekä jonkinlaisen gradun tapaisen laajan tutkielman kirjoittaminen ja sen puolustaminen niin ikään juryn edessä väitöskirjan tapaan. Minä olen kumminkin hakemassa työtä, en opiskelua – muuten olisin jatkanut yliopistolla! Taidan siis jättää prosessin tähän, varsinkin kun haastattelija ei antanut kovin paljon toivoa hakemuksilleni. Minulla olisi pitänyt olla kontakteja aixilaisissa ja marseillelaisissa yrityksissä, niitä minulta tiukattiin moneen kertaan. Selitin, että a) minulla ei ole täällä perhettä eikä sukulaisia ja b) kaikki tuttuni ovat töissä julkisella sektorilla, jonne Ranskassa pääsee vain karsintakokeiden kautta. "Niin, mutta kai te sentään jonkun tunnette, joka voi järjestää teille työpaikan??" No kun en tunne... tai tunnen, mutta tuskin esim. kosmetologini aviomies olisi kiinnostunut junailemaan minua töihin. Ainakaan koskaan ei ole tullut ehdotusta siihen suuntaan, vaikka työtilanteestani puhutaan harva se viikko.

Kun vihdoin pääsin pois haastattelusta, alkoi iltapäivän toinen tulikoe. Haastattelu pidettiin Jumalan selän takana ainakin 20 km:n päässä Aixista Europôle de l'Arbois'n yritys- ja teollisuusalueella. Bussilla pääsee sinne klo 14 ja sieltä pois klo 17, sillä välillä ei ole muuta kulkuneuvoa kuin oma auto. Koska haastatteluni päättyi noin puoli neljältä, jouduin odottamaan bussia puolitoista tuntia keskellä ei mitään. Koko alue oli keskellä rutikuivaa, cigaleita kuhisevaa mäntymetsää, jossa ei yritysrakennusten ja parkkipaikkojen lisäksi ollut mitään. Ei kahvilaa, ravintolaa (paitsi yksi suljettu) tai edes penkkiä, jolla istua. Koulutusfirma sijaitsi alueen toisessa päässä 20 min kävelymatkan päässä bussipysäkiltä, joten en viitsinyt myöskään palata sinne, eikä siellä sitä paitsi ollut minkäänlaista aulaa tai odotushuonetta, jossa olisin voinut istua. Kökötin siis rosoisella kivellä keskellä metsää
kuin mökillä ikään, hellemekossani ja korkokengissäni. Onneksi minulla oli sentään vesipullo laukussani, samoin kuin nihkeä aamulla ostettu suklaaleipä. Päivän tuloksena palaneet olkapäät, hukkaan heitetty iltapäivä, jälleen yksi pieleen mennyt työhakemus ja paljon, paljon ketutusta. Ilta onneksi sujui paljon paremmin E:n kanssa sangrian ja carbonara-pastan ääressä!

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Onomatopoeettinen Provence

Helteet ovat palanneet, eikä vapaapäivinä huvita juuri tehdä muuta kuin levätä suljettujen ikkunaluukkujen takana. Ainoa keino olla hikoilematta on maata paikoillaan ja liikkua mahdollisimman vähän. Mieli ja ajatukset sen sijaan saavat lentää vapaasti.

Kun makaa hiljaa hämärässä huoneessa, huomaa, kuinka pelkän kuuloaistin avulla tietää, mitä ulkopuolella tapahtuu. Provencen iltapäivä on täynnä tunnusomaisia ääniä, joihin ei aina arkielämän keskellä tule kiinnittäneeksi huomiota.

Klik, sanovat toisiinsa osuvat raskaat petankkikuulat viereisen kahvilan parkkipaikalla, jolle kylän miehet ja pojat kokoontuvat sunnuntai-iltapäivisin ja pyhäpäivinä pelaamaan Provencen kansallispeliä. Ensin kevyt tömähdys kuulan pudotessa maahan, sitten hiekan rahinaa sen vieriessä ja lopulta klik, kun kuula saavuttaa määränpäänsä ja työntää toisen kuulan tieltään. Välillä kuuluu myös jykevämpi jumps, kun kuula osuu talomme ulkoseinään ja tärähdyksen ääni kantautuu rakenteita pitkin aina neljänteen kerrokseen saakka. Emme aina ymmärrä, miten ukot jaksavat pelata tuntikausia paahtavan auringon alla varjottomalla hiekkakentällä, mutta ilmeisesti rakkaus kuulapeliin on auringonpistoksen ja/tai lämpöhalvauksen arvoinen.

Tsst tsst tsst, sanovat periprovencelaiset cigalet eli kaskaat, joiden nariseva siritys kantautuu kaikkialle ja kuulostaa siltä kuin cigale poikineen istuisi ranskalaisen parvekkeemme kaiteella tai sisällä jääkaapin päällä. Tosiasiassa cigalet majailevat puiden oksilla eikä niitä yleensä näe – onneksi, sillä ne ovat pirun rumia otuksia. Cigalet aloittavat sirityksensä, kun lämpötila lähenee 30 astetta ja sirittävät sitä innokkaammin, mitä kuumempaa on. Siksi ei juuri tarvitse vilkaista lämpömittaria aamuisin: jos jo kahdeksalta kuulee naapurin pihapuista tuttua sihinää, tietää, ettei ainakaan ole tulossa kylmä ja pilvinen päivä.

Prrrrrr, sanoo yläpuolellamme lentävä pienlentokone tai helikopteri. Muutaman sadan metrin päässä kotoamme on pienlentokenttä, jolta nousee jatkuvalla syötöllä erilaisia pikkukoneita. Usein myös metsäpaloja sammuttavat punakeltaiset Canadair-koneet laskeutuvat lähikentällemme, vaikka niiden varsinainen tukikohta onkin Marignanen kentällä. Pelkkä lentokoneen ääni ei enää riitä kiinnittämään huomiotani, niin tottunut niihin olen; korkeintaan vilkaisen ikkunasta, lentääkö ohi tavallinen pienkone vaiko Canadair. Koska asumme kylän korkeimmassa talossa ja ylimmässä eli neljännessä kerroksessa, saamme silloin tällöin seurata metsäpalon sammutusta livenä, jos palo sattuu olemaan meidän kylämme ja kilometrien päässä pohjoisessa sijaitsevan Eguilles'n kunnan välimaastossa.

Grou grou, sanovat katolla pesivät pulut ja rapsuttavat kynsillään muovista sadevesiränniä ikkunoidemme yläpuolella. Pulut ja niiden jätökset ovat varsinainen riesa, enkä viitsi mainitakaan, mitä naapurimme sai kokea, kun hänen kylpyhuoneensa tuuletuskanavasta löytyi kuollut pulu. Kaksi kertaa pulu on tullut meille sisään, eikä niiden ulos saaminen ole aina kaikkein yksinkertaisinta.

Cookie, huhuilee vastapäisen talon alakerran pappa ja kutsuu isoa oranssi-valkoista kissaansa. Cookie peri pihapiirin herruuden viime talvena kuolleelta Gros Marronilta, jonka kuvia olen joskus blogissakin julkaissut. Helteellä Cookie makaa kyljellään kuin raato, häntä suorana takanaan ja tassut ojossa, ja virkoaa vasta iltahämärissä istuutuakseen kadunkulmaan vahtimaan ohikulkevia autoja ja ihmisiä.

Myöhään illalla tulee yhtäkkiä hiljaista. Avoimet ikkunaluukut suljetaan, puutarhoissaan illastaneet ihmiset palaavat sisälle, autot pysäköidään katujen varsille, cigalet vaikenevat ja petankkiottelukin loppuu viimein. Pimeällä saattaa yhä kuulla sammakoiden kurnutusta talomme takana virtaavan Arc-joen törmällä.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Sosialistien ilmainen viina

Perjantaina päädyimme puolivahingossa sosialistipuolueen kunnallisvaaliehdokkaiden cocktail-tilaisuuteen nauttimaan ilmaisista juomista. Aixin kunnallisvaalit nimittäin uusitaan nyt heinäkuussa reilu vuosi varsinaisten vaalien jälkeen, koska kaupunkia vuosikausia hallinneen Maryse Joissainsin epäillään esittäneen herjaavia puheita vastaehdokkaastaan juuri ennen edellisiä vaaleja, mikä saattoi vaikuttaa ihmisten äänestyskäyttäytymiseen ja sitä kautta vaalituloksiin. Ehdokkaat ovat kampanjoineet ahkerasti, ja perjantaina oli viimeisen varsinaisen yleisötilaisuuden vuoro. Sosialistit pitivät tilaisuutensa meidän kantabaarikahvilassamme, jossa käymme usein aamiaisella ja töiden jälkeen lasillisella. Perjantaiaamuna baarin omistaja huikkasi meille lähtiessämme, että illalla olisi tarjolla ilmaisia aperitiiveja, mutta ei maininnut mitään vaalitilaisuudesta. Olimmekin ihmeissämme, kun normaalisti siihen aikaan puolityhjä kahvila oli mustanaan väkeä. Minulla sattui olemaan päälläni mopsipaita:



Kuuntelimme kiltisti puolella korvalla pakolliset vaalipuheet (kunnallisvaalien ydinasiat kuten valtion halpojen vuokra-asuntojen määrän lisääminen tai lasten päivähoitopaikat kun eivät kiinnosta meitä hiukkaakaan) ja valtasimme sitten pöydän päästä pienen nurkkauksen, josta käsin saatoimme kätevästi napsia tarjolla olevia suolapaloja sekä pastis-, martini- ja rosélaseja. On aivan yhdentekevää, oliko tilaisuus sosialistien, oikeiston vai vihreiden; olisi ollut hölmöä olla nauttimatta ilmaisia herkkuja! Sain lopulta E:n ylipuhuttua menemään äänestämään, mutta toiselle kierrokselle ensi sunnuntaina hän ei kuulemma viitsi vaivautua.

Tänään lounastimme E:n isän kanssa vietnamilaisessa ravintolassa Aixin naapurikaupungissa Venellesissä. Minä sain tilaisuuden ulkoiluttaa ainoaa alennusmyyntilöytöäni, Jacqueline Riun unelmankevyttä mekkoa, jonka lunastin omakseni huimaan 17 euron hintaan:



Huomenna kansallispäivän aattona lähellä asuva työkaverini on kutsunut sähköautoporukkaa luokseen grillaamaan töiden jälkeen. Minä en välttämättä viitsisi työpäivän jälkeen enää lähteä minnekään, mutta koska en keksinyt kelvollista tekosyytä, lupasin pistäytyä paikalla. Huomenna pitää siis käydä ruokatunnilla ostamassa roséviinilaatikko viemisiksi.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Päivän positiiviset vol 2

Kirjoitin jo aiemmin keväällä postauksen senhetkisistä positiivisista ja kivoista asioista elämässäni. Nyt kyseiselle postaukselle on luvassa jatkoa; seuraavassa muutamia seikkoja, jotka ovat tänään saaneet minut hyvälle tuulelle ja hymyilemään.

• Aixissa puhaltaa tänään ihanan raikas tuuli, joka saa hiukset pörrölle ja hameen nousemaan korviin. Samalla lämpötila on laskenut 36:sta 28 asteeseen. Ideaali kesäsää!

• Keksin toissapäivänä laittaa geelimäisen kosteusvoiteeni jääkaappiin. Keksinnön ansiosta hyisen kylmä voide virkistää mukavasti auringosta ja jatkuvasta peseytymisestä kärsivää ihoa.

• Työterveyslääkäri totesi minut kaikin puolin kelvolliseksi työhöni eikä huomauttanut sanallakaan ylipainosta tai liian vähäisestä kasvisten syömisestä, kuten etukäteen arvelin.

• Bussipysäkille kävellessäni astuin keskellä katua olevaan koloon (kannattaa muistaa, että Aixissa yksikään katu ei ole tasainen ja sileä) ja olin vähällä lentää pyrstölleni ja repiä polveni ja kyynärpääni auki, mutta pysyin sittenkin pystyssä.

• Minulla on vielä yksi vapaapäivä ennen lauantaita, ja Renoir-teatterissa menee Bancs publics -leffa, jossa on parikymmentä ranskalaisen elokuvan huippunimeä mukaan lukien Catherine Deneuve. Minulla on myös odottamassa kaksi Deneuven DVD:tä, Le dernier métro ja Après lui.

• Ostin juuri 6h nettiaikaa ja sain vinkin, että Anttilassa myydään minikoneeni kuosisia Vivienne Tam -hiiriä.

• Minulla on alustava työhaastattelu 21.7.


• Illalla menemme E:n kanssa terassille ennen kauppaan menoa. Litran kannu sangriaa, ilmaisia tapaksia ja viileää vesihöyryä sylkevä tuuletin salsarytmien säestyksellä, mitäpä sitä muuta kesäiltana kaipaisi?

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Oma netti!

Huikeaa! Ensimmäistä kertaa sitten Aixiin tuloni kuusi vuotta sitten istun kotona keittiön pöydän ääressä ja surffaan netissä! Ei enää mielivaltaisesti auki olevia yleisiä nettikahviloita eikä tavallisten kahviloiden wifi-yhteyden hyväksikäyttöä tuntikaupalla yhden kahvin tai Orangina-lasillisen hinnalla. Nyt miniläppärini kyljessä komeilee uunituore Orangen mokkula, joka tunnetaan myös nimellä Clé 3G+ Internet Everywhere.

Periaatteessa liittymä toimii samoin kuin prepaid-tyyppinen kännykkäliittymäkin: en maksa kiinteää kuukausimaksua, vaan lataan Orangen sivujen kautta jopa 6h nettiaikaa aina tarpeeni mukaan ja maksan latauksen luottokortilla. Orange tarjoaa uusille käyttäjille 2h ilmaista käyttöaikaa, joiden kulumista seuraan parhaillaan reaaliajassa Orangen sivulla. Tietysti käytön mukaan nettiajan lataaminen tulee kalliimmaksi kuin rajattoman kk-maksullisen liittymän käyttö, mutta en halua maksaa kuukausimaksua netistä niiltä kuukausilta, jolloin en ole Aixissa. E. ei käytä tietokonetta vapaa-ajallaan, joten tämä oli ainoa järkevä ratkaisu. Pelkäsin etukäteen, ettei mokkula toimi täällä esikaupunkiperiferiassa yhtä hyvin kuin Aixissa, mutta ainakin toistaiseksi netti näyttää pelittävän vallan mainiosti. Minä kun en ymmärrä mitään erilaisista 3G, 3G+, GPRS ja Edge -verkoista.

Mokkulan hankinta ei tietenkään täkäläiseen tapaan ollut lainkaan niin yksinkertaista kuin suomalainen voisi etukäteen luulla. Kävin eilen tiedustelemassa alunperin Fnacilla näkemäni mokkulan toimintaperiaatteita France Télécomin myymälässä, jossa minua palveli hyvin ystävällinen vanhempi rouva. Olisin ostanut mokkulani saman tien, mutta kuinka ollakaan, se ei käynyt päinsä. Olin nimittäin jättänyt shekkivihkoni kotiin samoin kuin RIB:ini, joka on eräänlainen pankkihenkilötodistus - käytännössä pankin painama lappunen, jossa on nimeni, pankkikonttorini nimi ja osoite ja täydellinen tilinumeroni. Pankki siis vahvistaa, että minulla todellakin on heillä tili. Shekkivihosta piti mitätöidä yksi shekki ja antaa se France Télécomille ilmeisesti todistaakseni, että minulla on käytössäni myös muu maksutapa kuin käteinen. Ilman näitä dokumentteja jouduin siis lähtemään tyhjin käsin pois ja palaamaan tänä aamuna asianmukaisesti varustautuneena.

Onneksi olin varannut tunnin asiointiin France Télécomilla...! Toisin kuin eilen, myymälä oli mustanaan väkeä. Sen sijaan, että käytössä olisi ollut fyysinen jonomuodostelma tai jonotusnumerot, asiakkaiden keskellä kierteli työntekijä, joka kysyi asiakkailta nimeä ja asioinnin syytä ja kirjoitti nämä tiedot paperilapuille. Varsinaiset myyjät tulivat sitten vuorotellen hakemaan järjestyksessä seuraavan paperilapun ja huusivat asiakasta nimeltä kuin lääkärissä ikään. Minä osuin onnekseni eilisen rouvan palveltavaksi, ja hän selitti hyvin selkeästi ja ystävällisesti, miten mokkulatarjous toimii. Mokkula maksoi 69 euroa, mutta Orangella sattuu parhaillaan olemaan menossa kesätarjous, jolla saa hinnasta 40 euroa takaisin. Sitä varten pitää lähettää pääkallopaikalle Pariisiin valokopio liittymäsopimuksesta ja kassakuitista, mokkulan myyntikotelon alkuperäinen viivakoodi, RIB sekä tikkukirjaimin mieluiten mustalla kynällä täytetty kuponki, johon kirjoitetaan nimi ja osoite. Itse kaupanteko sujui lopulta helposti ja nopeahkosti, kunhan rouva oli ensin käynyt takahuoneessa kopioimassa henkilöllisyystodistukseni liitteeksi liittymäsopimukseen. Tällä kertaa ei sentään kysytty justificatif de domicilea, osoitetodistusta, joka on yleensä täällä jokaisen mahdollisen toimenpiteen olennainen osa. Käytännössä sillä tarkoitetaan puhelin- tai sähkölaskua, jolla todistetaan, että henkilö todellakin asuu ilmoittamassaan osoitteessa. Minulla ei ole tarjota pankin tiliotetta virallisempaa justificatifia, koska asunto ei ole minun eikä mikään sähkö-, puhelin- tai vakuutussopimus tietenkään ole minun nimelläni. Jopa France Télécomin nimenkerääjävirkailija oli hermostua kuullessaan, ettei minulla ole France Télécomin puhelinlinjaa omalla nimelläni. Vastasin tyynesti, että asun täällä tilapäisesti ystävieni luona enkä ole edes ranskalainen...

Mokkulan asentaminen koneelle oli helpompaa kuin odotin, se oikeastaan asentui itsestään sillä aikaa, kun minä kyyhötin tuolin reunalla sormet ja kädet ristissä toivoen, ettei vierasmaalainen systeemi panisi Vivienne-parkaani aivan hyrskyn myrskyn. Ennätin jo soittaa Orangen asiakaspalveluunkin, kun heti asennuksen jälkeen mikään sivu ei toiminut, mutta katkaisin puhelun ajoissa, kun yhteyden katkaisu ja uudelleen yhdistäminen toivat pulmaan toivotun ratkaisun.

Nyt surffaamaan ja lukemaan rästiin jääneitä blogeja!

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Spécialités aixoises

Arkielämäni on ollut tällä viikolla niin tylsää, ettei päivittäisistä askareistani saa aikaiseksi edes yhtä blogipostausta. Helle saa minut veteläksi ja saamattomaksi ja asustaisinkin mieluusti seuraavat viikot kylpyammeessa tai uima-altaassa. Lukemieni kirjojen tai hakemieni työpaikkojen tylsän raportoimisen sijasta laitan tähän postaukseen viikon aikana kertyneet valokuvani muutamista Aixin kuriositeeteista.

Rue Paul Doumerin parillisen puolen numerointi alkaa luovasti numerosta nolla:


Jean-Pierre Casselyn Aix insolite et secrète -kirjan mukaan epätavallinen numerointi johtuu siitä, että paikalla nyt sijaitsevan kiinteistövälitystoimiston paikalla on muinoin sijainnut mylly, jossa oliiveista puristettiin öljyä. Myllyn sisäänkäynnit olivat numeroiden 2,4 ja 6 kohdalla, ja kun myllyyn tehtiin vielä yksi ovi, se sai numeron 0.

Hôtel Boyer d'Eguillesissa on nykyisin historiallis-luonnontieteellinen museo. 1672 rakennetun palatsin muutamassa ikkunassa on kummastusta herättävät kaiteet, joissa jokainen voi nähdä haluamiaan muotoja:



Aixin vanhempi ja isompi, rue Fabrot'lla sijaitseva Sephoran myymälä on huomattavan upea:


Sephoran paikalla oli ennen luostari, jonka kirkon holveihin myymälä on sijoitettu. Luostarin rakennukset takavarikoitiin vallankumouksen aikana ja niistä on jäljellä enää seiniä ja holveja siellä täällä Passage Agard -kauppakujan liikkeiden tienoilla.

Rue Esquicho-Coude on Aixin kapein katu:




Kadun nimi tarkoittaa suunnilleen "katua, jolla kyynärpäät täytyy painaa kylkiä vasten". Nimi lienee saaneen alkunsa siitä, että kapealla kadulla ei kaksi ihmistä mahdu ohittamaan toisiaan muuten kuin painautumalla mahdollisimman litteäksi seinää vasten. Ylemmässä kuvassa erottuu muuten hyvin myös täkäläinen ilmiö, jossa vanhojen talojen sähköjohdot roikkuvat rakennusten ulkoseinillä.

Ravintoloiden ja baarien valtaamalla Forum des Cardeurs -aukiolla hengellinen ja kaupallinen historia kohtaavat sulassa sovussa:


Sekä Pyhän Marian patsas että liemikuutiomainos on hiljattain restauroitu, ja ne loistavat auringossa ihanan kirkkaissa sävyissä.

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, kävin tiistaina ihailemassa kaupungintalon Salle des Etats de Provence -salia, jossa nykyäänkin pidetään Aixin kaupunginhallinnon kokoukset. Koska kukaan kaupungintalon vastaanotossa ei tiennyt, saako salissa kuvata, nappasin umpimähkään pari kuvaa muistoksi ja julkaisen ne toivoen, ettei salissa ole voimassa kuvauskieltoa:





Seinillä on mm. Mirabeaun kreivin, Mme de Sévignén ja kaupungin muinoin perustaneiden roomalaisten muotokuvia, mutta en tohtinut valokuvata maalauksia erikseen.

Aix on vuosisatojen ajan ollut tärkeä kauttakulkupaikka Espanjan, Italian ja Ranskan välillä. Jopa roomalaisaikaisia teitä on löydetty, ja jäljellä on myös yksi Napoleonin aikainen katukyltti:


Nykyinen Boulevard de la République on osa keisarillista tietä nro 7, joka johti Pariisista Antibesiin Ranskan Rivieralle. Kyltti kertoo myös, että St Cannat'n kylään on 16 000 m = 16 km matkaa. Mikäli en täysin erehdy, keisarillinen tie 7 vastaa pääosin Route Nationale 7 -tietä, joka oli nopein ja suorin reitti Pariisista Rivieralle ennen 1970-lukua ja moottoriteiden aikakautta. Plataanien reunustama RN7 kulkee edelleenkin Aixin kautta, ja samaa tietä hurjasteli usein myös Françoise Sagan rakastamillaan nopeilla autoilla.

Eräs Aixin hienoimpia arkkitehtonis-taiteellisia nähtävyyksiä on Hôtel de Châteaurenardin portaikko:




Kuvani eivät tee oikeutta aixilaisen taiteilijan Daret'n loistavan ovelille freskoille, jotka on toteutettu trompe-l'oeil- eli "silmänlume"-tekniikalla. Portaikko on oikea ja todellinen, mutta kaikki sen seiniä koristavat ikkunat, patsaat ja pylväät ovat maalattuja. Portaikkoa pääsee katsomaan vapaasti ja ilmaiseksi, mutta sitä pitkin ei enää saa kiivetä ylös, koska lukuisat (idiootti)kävijät ovat raaputelleet freskoihin valkoisia jälkiä. Jean-Pierre Cassely mainitsee myös, että Ludvig XIV yöpyi aikoinaan Aixissa vieraillessaan Châteaurenardin palatsissa ja ihastui trompe-l'oeil -freskoihin niin, että kutsui Daret'n Pariisiin henkilökohtaiseksi taiteilijakseen. Pariisin ilmasto ei kuitenkaan miellyttänyt taiteilijaa, joka palasi nopeasti takaisin Aixiin.