perjantai 30. toukokuuta 2008

Aurinko paistaa ja vettä sataa – kesä?

Tänä keväänä tuntuvat olevan maailmankirjat pahasti sekaisin sään suhteen. Provencessa on ollut surkein toukokuu mies- ja naismuistiin: sataa ja ukkostaa lakkaamatta ja lämpötilat pysyttelevät tiukasti kahdenkymmenen asteen tietämissä. Jollen aivan väärin muista, viime vuonna toukokuun lopussa oli jo vallan kiitettäviä helteitä. Varsinkin Marseillessa on satanut jo useaan otteeseen tuulen Saharasta tuomaa hiekkaa (olen pari kertaa itsekin joutunut hiekkasateeseen, ja se ei ole mukavaa...!), ja nyt myös Durance-joki on alkanut tulvia. Sisteronissa ihmisiä on evakuoitu ja teitä katkaistu tulvan vuoksi. Välillä Alpeilla pelättiin jopa Serre-Ponçonin padon puolesta.

Uskomattominta on, että neljän Provencen-kesäni aikana en ole kertaakaan nähnyt Durancessa pientä puropahasta enempää vettä, vaikka olemme usein ajelleet sen vierellä milloin Manosqueen ja milloin Sisteroniin tai Gapiin. Yleensä joen pohjakivet ovat paistaneet paljaina ja pensaat ja muu kasvillisuus nuupahtaneet veden puutteessa. Nyt vettä on yhtäkkiä reilusti yli tarpeen. Jos moinen meno jatkuu, tänä kesänä ei tarvitse säännöstellä autojen pesua tai uima-altaiden täyttämistä kuten aiemmin (eipä sillä, että meillä olisi omaa henkilökohtaista uima-allasta täytettävänä tai edes pihaa, jossa pestä autoa itse). Tilanteen kohtuuttomuus panee kuitenkin miettimään. Miksi lähes äärimmäisestä kuivuudesta siirrytään vajaassa vuodessa tulviin? Onko kyse normaalista luonnon toiminnasta vai ilmastonmuutos- yms. katastrofien alkulämmittelystä? E. tosin muistaa, että joskus 90-luvulla Durance tulvi yhtä pahasti. Ehkä maailmanloppu ei siis ihan vielä ole käsillä.

Erikoista on sekin, että Suomessa on parhaillaan miellyttävämpi ilma kuin Etelä-Ranskassa. En ole moneen vuoteen ollut enää toukokuun lopussa Suomessa, mutta tänä vuonna se näköjään oli kannattava päätös. Toivottavasti edessä ei sentään ole sateinen ja viileä kesä; hiemanko ketuttaisi, jos Suomen säät päihittäisivät Provencen mennen tullen...!

Kahden viikon kuluttua tosiaan lähden, ja sitä ennen on enää kaksi työpäivää Turussa ennen työpaikan vaihtoa. Vaikka en olekaan millään tavoin innostuksesta suunniltani päästessäni jälleen ajelemaan sähköautolla, olen jo kuullut tulevan pestini tiimoilta hyviä uutisia kaksin kappalein. Minimituntipalkkaa on taas nostettu, tosin vain 20 sentillä, mutta kuitenkin: nykyisellään se on jo melkein euron enemmän kuin mitä sain joulutyöstäni kirjakaupassa kaksi vuotta sitten. Lisäksi pomoni, jonka kanssa minulla oli viime kesänä erimielisyyksiä, jäi tänään koko vuodeksi äitiyslomalle. En siis joudu missään vaiheessa olemaan töissä hänen alaisenaan. Hänet korvaa ex-kollegani ja nykyinen paikan kakkospomo Laurent, jonka kanssa olen aina tullut hyvin toimeen. Voin siis toistaiseksi olla rauhallisin mielin työn suhteen.

Viikonloppuna kannattaa kaikkien kynnelle kykenevien levätä ja rentoutua! Tärppä the Cool Pug näyttää mallia:







Hyvää viikonloppua kaikille!

maanantai 26. toukokuuta 2008

Maalaistunnelmissa pääkaupungissa

Kuluneena viikonloppuna oli taas säännöllisen Mirkkukokouksen aika, ja tällä kertaa oli minun vuoroni lähteä mirkuttamaan Espooseen T-M:n luo. Poikkeuksellisesti venytimme viikonloppua kaksiöiseksi ja kolmipäiväiseksi, jotta ehdimme sekä mirkuttaa enemmän että katsoa Euroviisuja. Baareissakin tuli vietettyä iltaa, mikä aiemmin on jäänyt vain suunnittelun asteelle.

Perjantai-iltana tosiaan laitoimme Mimin väliaikaisesti tauolle ja suuntasimme Helsingin yöhön. En ole juurikaan aiemmin pääkaupungin baareissa käynyt, joten luotin T-M:n asiantuntemukseen. Ensin pyrimme hotelli Tornin 14. kerroksen baariin, mutta sen ollessa täynnä jouduimme ensin tyytymään kuohuviinilasillisiin jonkin toisen baarin terassilla (olen unohtanut paikan nimen, mutta kuohuviini oli hyvää!). Toisella yrityksellä onnisti ja pääsimme ihailemaan Tornista auringonlaskua Helsingin yllä:







Tornista oli mainio näköala myös lempipaikkaani Helsingissä:



Tornista siirryimme Zetoriin, jonne halusin ehdottomasti päästä. Meininki oli hulvaton: joka puolella traktoreita, vanhoja kylttejä ja mainoksia, musiikkina Suomen euroviisuja, Frederikiä ja muuta entisaikojen Suomi-musaa. Kerrankin ei tarvinnut panostaa baaripukeutumiseen, vaan farkut ja t-paita sopivat miljööseen loistavasti. Napsin koko illan kuvia hauskoista kylteistä:











Tunnelma oli eksoottisen maalainen ja viihdyimme niin loistavasti, että koti-ikävä iski vasta aamukahden jälkeen. Nakkikioskireissun jälkeen pyydystimme taksin melko helposti ja pääsimme lopulta nukkumaan hiukan ennen neljää. Aamuisten käynnistysvaikeuksien jälkeen pääsimme taas liikkeelle, tällä kertaa pari astetta elegantimmissa fiiliksissä: koska olin Helsingissä, en halunnut jättää väliin käyntiä uudessa Louis Vuittonin liikkeessä. LV:ltä lähdimme lautalla Suomenlinnaan lounaalle, tosin kävely siellä jäi minimiin, koska olin jälleen kerran varustautunut maastoon sopimattomilla korkokengillä. Hienosta päivästä oli nauttimassa runsaasti ihmisiä, mutta saimme silti onneksi paikan lautan ulkokannelta, joten minä onnistuin poislähtiessä ottamaan taas muutaman valokuvan:





Illalla oli vuorossa vuosittainen eurooppalainen istuma- ja kuuntelurupeama, jonka jaksoimme seurata loppuun asti vaaleanpunaisen kuohuviinin voimalla. Itse olisin suonut viisuvoiton Venäjän sijasta Portugalin kauniille balladille. Plushenko on tietysti huimaavan taidokas, mutta mitä tekemistä taitoluistelulla on laulukilpailussa? Onneksi sentään kukaan seksiin panostava takapuolenkeikuttaja ei voittanut.

Kulttuuriohjelma jatkui sunnuntaina EMMA-museossa impressionistinäyttelyn parissa. Monet'n teoksia oli esillä 12 ja niiden lisäksi useiden suomalaisten impressionismista inspiroituneiden taiteilijoiden töitä. Näyttely oli auki viimeistä päivää, onneksi vielä ennätimme nähdä sen! Lounastimme Helsingissä Nuevossa ja söimme jälkiruokakakut Café Strindbergillä. Sitten olikin jo kiire takaisin Espooseen mirkuttamaan...! Mireillen parissa iltapäivä vierähti niin vikkelästi, että pääsin lähtemään kotimatkalle vasta klo 21. Tein välilaskun Salossa ja yövyin kotona, jotta pääsin aamulla Gurun hellästi herätettäväksi.

Vauhtia ja vilinää siis riitti yhden viikonlopun tarpeisiin. Suurkiitokset "emännälle" ja ei kun seuraavaa MM-kongressia suunnittelemaan...!

tiistai 20. toukokuuta 2008

Maisteri poseeraa

Valmistujaisjuhlat on nyt juhlittu ja edessä paluu töihin. Sekä publiikista että lauantaisista valmistujaiskahveista jäi iloisia ja juhlavia muistoja. Tässä lyhyt kuvitettu raportti publiikista:




Vieraiden asetuttua paikoilleen saliin me maisterit tulimme sisään aakkostetussa parijonossa.




Ohjelmassa oli musiikkia ja virallisia puheita. Tässä puhuu yliopiston rehtori Keijo Virtanen.




Puheiden jälkeen jaettiin tiedekunnan muistolahja, joka tänä vuonna oli ruokaa ja juomaa kirjallisuudessa käsittelevä teos. Muistolahjan saatuaan piti asettua järjestyksessä korokkeelle valokuvattaviksi.


Humanistisen tiedekunnan maisterisatoa keväältä 2008.



Valokuvauksen jälkeen poistuimme Akatemiatalolta oppiaineiden järjestämiin tilaisuuksiin.



Viimeistä kertaa HH1:ssä...! Ranskan kielen oppiaineen valmistuneista maistereista vain neljä oli paikalla publiikissa.



Antin lauantaina ottama "virallinen" valmistujaiskuvani.

torstai 15. toukokuuta 2008

FM Fifi

Tänään on suuri päivä sekä blogille että sen kirjoittajalle. Torstai 15.5.2008 on virallinen valmistumispäiväni: olen nyt filosofian maisteri, en enää fil. yo enkä edes HuK. Huomenna saan noutaa tutkintotodistukseni humanistisen tiedekunnan kansliasta juuri ennen publiikkia. Graduprojektini on viimein lopullisesti ohi.

Merkittävän tapahtuman kunniaksi myös blogi sai uuden nimen ja kuvauksen. Yritin keksiä mahdollisimman hauskan, lennokkaan ja ovelan nimen blogille, mutta mielikuvitukseni jätettyä minut pulaan sain tyytyä tähän f-kirjaimia vilisevään otsikkoon, johon tottuminen vie varmasti aikansa. Otan edelleen vastaan lukijoiden ehdotuksia uudesta nimestä, jos teidän mielenne ja kielenne ovat liukkaampia kuin minun! Blogin osoite tosin pysyy samana, sillä en ole saanut selville, voiko blogin URL-osoitetta muuttaa niin, että blogi säilyy muuten entisellään. En haluaisi lopettaa tätä blogia ja perustaa kokonaan uutta, joten vanhan osoitteen säilyttäminen on pienempi kiusa.

Tuntuu kummalta ajatukselta, ettei graduprojektia enää ole. Aloittaessani tätä
blogia lokakuussa 2006 kirjoitin blogikuvaukseen, että täällä seurataan prosessia aina valmistumiseen asti. Ajatus valmistumisesta tuntui loputtoman kaukaiselta silloin, kun gradua oli valmiina vasta yksi sivu. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, reilut puolitoista vuotta, 97 gradusivua ja 221 blogitekstiä myöhemmin. Valmis. Gradu on valmis, graduprojektini on valmis, opintoni ovat valmiit, mutta olenko minä itse valmis? Oikeastaan ihminen ei koskaan tule varsinaisesti valmiiksi. Aina on opittava uusia tietoja ja taitoja, sopeuduttava uusiin tilanteisiin, tutustuttava uusiin ihmisiin. Todellisuudessa olen vasta raakile, ja varsinainen kypsyminen alkaa tästä. Koulu on takana ja elämä edessä. Non scholae sed vitae discimus. Aika näyttää, olenko oppinut elämää vai vain koulua varten.

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Äidin pikku apulainen

Kilttinä tyttönä ryhdyin äitienpäivän kunniaksi ahkeraksi ja avuliaaksi ja silitin äidin puolesta pari pöytäliinaa, muutaman tyynyliinan ja äidin pellavahousut. Vähän hävettää tunnustaa, että teen varsin harvoin kotitöitä: äiti ja mummo ovat aina enimmäkseen huolehtineet niistä, ja minulle on jäänyt roskapussien viemisen tai pöydän kattamisen kaltaisia pikkuaskareita, jos niitäkään. (En ole siis tosiaan koskaan asunut yksin edes kokonaista viikkoa.) Ranskassa E. kyllä laittaa minut imuroimaan, tiskaamaan, silittämään ja vaihtamaan lakanat, vaikka joskus yritänkin kavaluudella luikerrella vapaaksi tehtävistäni. Vaikka kotitalousnumeroni oli aikanaan 9, olen melkoisen uusavuton juuri siksi, etten ole koskaan joutunut pesemään ikkunoita tai kuuraamaan vessanpyttyä. Ruokaa sentään osaan laittaa, ja muissakin töissä kyse on lopulta enemmän viitsimisestä kuin osaamisen puutteesta.

Olen vuosien varrella huomannut, että Ranskassa kotityöt poikkeavat joskus paljonkin siitä, mihin olen Suomessa tottunut. Varsinkin E., horoskoopiltaan neitsyt, on usein kovin tarkka sellaisesta, mihin äiti tai minä emme lainkaan puuttuisi. Silitys on tästä malliesimerkki. Meillä silitetään lähinnä isän paidat, pöytä- ja tyynyliinat ja jotkut silitystä ehdottomasti vaativat vaatteet; E. taas haluaa, että kaikki silitetään, myös yöpuvut, astiapyyhkeet, kankaiset lautasliinat ja pitsiverhot. Jäljen on oltava moitteeton, minkäänlaisia ryppyjä tai laskoksia ei saa jäädä. Turhaan olen yrittänyt kysellä, miksi ihmeessä pyjamat tai lakanat täytyy silittää, koska ne kuitenkin rypistyvät heti yhden yön nukkumisen jälkeen. Kaapit kuulemma näyttävät siistimmiltä, kun vaatteet ja kodintekstiilit on silitetty. Tätä tuskin on kiistäminen, mutta kuka kumma näkisi meidän kaappeihimme? Vieraita meillä ei käy koskaan, ja vaikka kävisikin, ei kukaan tietäisi, onko pyjamamme tai astiapyyhkeemme silitetty vai ei. Suostun silittämään yhteisessä käytössä olevat tekstiilit, mutta omia vaatteitani en silitä ihan periaatteesta, koska koko touhu on minusta täyttä ajanhukkaa. Kesäisin suosin pellavaa, joka tunnetusti rypistyy kahden sekunnin kuluessa vaatteen päälle pukemisesta: olen ratkaissut ongelman pesemällä pellavavaatteeni itse ja viemällä ne sitten pesulaan silitettäviksi.

Muutenkin E:n ranskalainen käsitys hygieniasta poikkeaa selvästi omastani. Kun joskus kerroin äidin pesseen mopsin suihkussa, E. kysyi heti, miten me pesun jälkeen desinfioimme kylpyhuoneen. Sanoin, että huuhdoimme lämpimällä vedellä koirankarvat viemäriin ja se siitä. Sänkyyn tai makuuhuoneeseen ei E:n mielestä saa ikinä päästää eläintä, koska se voi tuoda bakteereja ja ties mitä mukanaan. Kyllä minunkin sängystäni löytyy usein hiekkaa ja kaikenlaisia tahroja, mutta siedän ne ilomielin, kunhan saan aamuisin rakkaan lutukultamopsin tuhisemaan vatsani päälle ja nuolemaan poskeani. Joka kevät E. pitää suursiivouspäivän yhdessä tutun siivoojan kanssa, jolloin pikkuinen asunto kuurataan täysin puhtaaksi viimeistä neliösenttimetriä myöten: tänä keväänä E. kehui ylpeänä ruuvanneensa kaasuhellan kannen irti ja pyyhkineensä ruuvien kolot pumpulipuikolla puhtaaksi. Minulle taas suursiivous käsittää korkeintaan imuroinnin ja ikkunanpesun, ja nekin antaisin mieluummin muiden tehtäväksi ja pakenisin siksi aikaa kahvilaan lukemaan ja juomaan pastista. Jos E:n ripustaessa pyykkejä jokin vaate putoaa lattialle tai kokolattiamatolle, se pestään heti uudelleen; äidiltä putosi eilen pyykkejä ulkona kuivattaessamme pikkuhousut takapihan laatoitukselle, ja niiden lojuttua siinä pari tuntia äiti ravisti niitä pari kertaa ja laittoi ne paikalleen alusvaatelaatikkoon. E. kiljui kauhuissaan puhelimessa, ettei voi lainkaan ymmärtää moista: alushousuissahan oli ties mitä bakteereja, jos ne olivat olleet maassa!

On sanomattakin selvää, että E. on siivouksen suhteen turhantarkka ja minä taas turhan suurpiirteinen ja laiska. Kulttuurierojen sijaan selittäisin tätä lähinnä erilaisella kotikasvatuksella. Toki kulttuurierojakin löytyy: Ranskassa esimerkiksi tiskataan joko sienellä tai karhealla lapulla, jota minä Suomessa käyttäisin lähinnä hellan pesemiseen. Olen tuonut Suomesta kunnon tiskiharjan, joten kompromissina minä tiskaan harjalla ja E. sienellä. Meikäläistä tiskiharjaa E. taas käyttää kylpyammeen ja lavuaarin pesuun. Kaikenlaisia muitakin pieniä näkemyseroja esiintyy, ja E. onkin vakaasti sitä mieltä, ettei minusta saa kunnon kotihengetärtä millään. Ei varmasti saakaan, eikä tarvitsekaan saada: paljon tärkeämpää on nauttia elämästä ja vähäisestä vapaa-ajasta hyvän kirjan, tv-ohjelman tai musiikin parissa. Villakoirat pesikööt nurkissa aivan rauhassa.

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Siisti sisätyö

Omaan jo huiman kahden illan kokemuksen puhelinhaastatteluista ja olen vielä melko positiivisella mielellä. Yhtään törkeää tapausta ei toistaiseksi ole tullut vastaan; suurin osa tutkimuksesta kieltäytyvistä ihmisistä sanoo aivan asiallisesti, että nyt ei ehdi tai ei kiinnosta. Koska en ole provisiopalkattu, en myöskään ala väkisin maanitella ketään vastaamaan. Jos ei viitsi, niin kiitos kuitenkin ja hyvää illanjatkoa. Olen päättänyt, että kohteliaisuudesta en tingi, vaikka vastaan tulisi minkälaista kommenttia tahansa. Tänään jo eräs mies kehui minua ystävälliseksi. :)

Välillä on hauskaakin soitella satunnaisesti ympäri Suomea ja kuunnella ihmisten erilaisia murteita. Parhaillaan varsin moni kuuluu rakentavan tai maalaavan, vastasipa joku eilen nosturin kopistakin. Olen myös huomannut, että ihmisillä on erikoisia tapoja vastata puhelimeen: nimen tai haloon ohella vastaan on tullut mm. jep, jou sekä Tarzanilla. Vaikka tämä nyt ei suoranainen unelmatyö olekaan, jaksan kyllä kuukauden, etenkin kun asiakkaita ei tässä työssä näe henkilökohtaisesti. Puhelimessa pääsee hankalista tyypeistä helposti eroon.

Muutenkin kaikki on taas vaihteeksi mallillaan. Vein eilen todistusanomuksen tiedekunnan kansliaan, joten valmistun virallisesti ensi torstaina 15.5. Publiikkikutsuunkin olen jo vastannut. Tämän illan erityinen ilonaihe on eBaysta saalistamani harvinainen, 80-luvun alussa ilmestynyt Mireille-aiheinen kirja, jota kohta kömmin ahmimaan peiton alle.

perjantai 2. toukokuuta 2008

Pärsk ja niisk

Kevät on tullut toivottavasti jäädäkseen ja Kupittaan puisto vihertynyt muutamassa päivässä. Toki on kivaa, kun puissa on lehtiä, mutta samalla siitepölyallergikon asuinsijoilta alkaa kuulua onomatopoeettisia niisk- ja pärsk-ääniä. Olen vaihtelevan allerginen suunnilleen kaikelle keväällä kasvavalle koivuista voikukkiin ja olen jo viikon ajan saanut raapia ja hangata kutiavia nenää ja silmiä. Viimekesäisiä Ranskasta tuotuja allergialääkkeitä on onneksi vielä jäljellä.

Kevään toinen haittapuoli on pitkän pimeyden jälkeen kirkkaasti paistava aurinko. Tiistaina olimme Duussin kanssa lounaalla Blankossa ja istuimme totta kai ulkona. Duussin palattua ahertamaan jäin vielä puoleksi tunniksi terassille istumaan, ja karmea totuus paljastui vasta illalla: koko décolleténi oli tulipunainen ja siinä erottui selvästi vaaleana kaulassani olleen korun muoto. Toisessa käsivarressakin näkyi selkeä raja t-paidan hihan kohdalla. Petollinen ja katala kevätaurinko oli kärventänyt ex-ulkoministerinkin aikanaan ihaileman maidonvalkean ihoni...! Elizabeth Ardenin 8 tunnin ihmevoiteella ja apteekin perusvoiteella sain vahinkoja korjattua sen verran, että kaulanalukseni punoittaa enää kevyesti. Samana iltana marssin kiltisti aurinkovoideostoksille. Olisi taas pitänyt uskoa Mireilleä eikä koskaan ikinä milloinkaan asettua suoraan auringonvaloon, ainakaan ilman hattua!

Tänään ratkesi minua viikkoja vaivannut ongelma. Sain vihdoin viimein varattua liput Aixiin! Isän Finnair-pisteillä liitelen Pariisiin saakka ja sieltä omalla AF:n pistesaaliillani Marseilleen. Kaksi eri lentoyhtiötä merkitsee tosin laukkujen selvittämistä sekä Helsingissä että Pariisissa. Varasin 55 minuuttia ensimmäisen lennon laskeutumisen ja toisen lähtöselvityksen takarajan välille, toivottavasti se riittää. Muuten olisin saanut hengailla Roissyssa kuusi ja puoli tuntia tai vaihtoehtoisesti siirtyä Orlyyn jatkolentoani varten. Onneksi en sentään joudu laukkuineni junaan, kuten ensin pelkäsin. Minussa ei kyllä ole tippaakaan seikkailumieltä mitä matkustamiseen tulee: haluan päästä turvallisen ja hyvämaineisen eurooppalaisen lentoyhtiön koneella mahdollisimman lähelle päämäärääni ja sieltä taksilla, bussilla tai henkilöautolla perille. Reppumatkailu ei tosiaan ole minua varten. Luen usein kummissani Helsingin Sanomien lauantain matkailusivujen Nukuin täällä -kirjoituksia, joissa ihmiset kertovat yöpyneensä mitä oudoimmissa paikoissa. Minä en ikinä pystyisi matkailemaan jossain Meksikon erämaassa ja nukkumaan teltassa/riippumatossa/lattialla/ulkona nuotiolla hätistellen samalla liskoja ja hämähäkkejä kauemmas. Jo hotellihuone ilman kylpyhuonetta on minulle turhan eksoottinen kokemus.

torstai 1. toukokuuta 2008

Enää paperit puuttuvat

Näköjään taas on huomaamattani vierähtänyt viikko edellisestä blogipäivityksestä. Eipä tässä toisaalta ole ollut kommentoitavaakaan, ja joka tapauksessa halusin odottaa sivistyshistorian tentin tuloksia, ettei vain tule nuolaistua ennen tipahtamista. Aamulla löytyi vihdoin mieluisa tieto yliopiston tenttitulospalvelusta: 4!!! Ja minä kun odotin korkeintaan kakkosta! Varsinkin, kun tentissä ei ollut lainkaan vallankumousaiheisia kysymyksiä, vaan siinä testattiin tietojani mm. Ile-de-Francen maakunnasta keskiajalla, Napoleonista ja hänen aikakaudestaan, työväen elämästä ja työväenliikkeen synnystä vuosisadanvaihteessa sekä toukokuun 1968 opiskelijamielenosoituksista ja yleislakosta. Kaksi konseptia tuli täyteen, joten aavistin jo ennakolta osanneeni edes jotain, mutta näin hyvää tulosta en tosiaan arvannut odottaa. Tämä merkitsee nyt sitä, että teoriassa olen jo maisteri...! Enää pitää hakea loppumerkintä syventävistä opinnoista ja jättää todistusanomus tiedekunnan kansliaan.

Viimeistä opiskelijavappuani juhlin eilen sangen rauhallisesti. Pistäydyin taloustieteilijäkaverini A:n kanssa ainejärjestöni vappuboolilla ja totesin haikeana, etten enää tuntenut muita läsnäolleita opiskelijoita. Minun sukupolveni ihmiset ovat joko valmistuneet tai ainakin luopuneet perinteisestä vapunvietosta yliopistolla. Kävimme keskustassa, palasimme hetkeksi yliopistolle muita tuttuja tervehtimään ja kävelimme sieltä Taidemuseonmäelle lakitukseen. Illaksi olimme menossa lääkäriopiskelijoiden järjestämiin poikkitieteellisiin vappubileisiin, mutta ulkona kävellen vietetyn päivän jälkeen olimme niin väsyneitä, että viihdyimme bileissä vain puolisen tuntia ja lähdimme keskiyöllä kotiin nukkumaan. Tänään odotamme lähisukulaisia kahville mummon nimipäivää viettämään.





Aurinkoista vapunpäivää kaikille!