maanantai 20. kesäkuuta 2011

Päivä 14: Mitä minulla oli kasvoillani tänään?

Tosiasiassa tämän päivän tehtävänanto kuuluu "Mitä minulla oli päällä tänään?", mutta koska yksi päivän asu -postaus riittää eikä minulla tänään(kään) ollut valkoisia pellavahousuja ja Marimekon siniraidallista paitaa kummempia vaatteita, otin ja muokkasin omin luvin otsikkoa. Tällä kertaa esittelenkin vaatteiden sijasta jokapäiväistä arkimeikkiäni, eli mitä kaikkea onkaan Fifin iholla?

Alkuasetelma: parveke klo 6.35. Kasvopaperia, pumpulipuikkoja, Sephoran meikkipaletti ja täpötäysi Oililyn meikkipussi, jonka pitkällisen etsimisen jälkeen kelpuutin Marseillen Galeries Lafayettesta korvaamaan vanhan Marimekon meikkipussini. Ranskassa säilytän meikkejäni isossa Delseyn beauty boxissa, mutta en enää kanna sitä matkoilla mukana, koska se vie ainoan sallitun käsimatkatavaran paikan.


Nyt seuraa jotain, mitä blogissa ei ole ennen nähty eikä varmasti tulla aivan pian näkemäänkään: Fifi au naturel, suoraan suihkusta tulleena! (Olin minä tosin hiukseni välillä kuivannut.) Kuva on epätarkka ja kammottavan huono, mutta saa ollakin.



Sitten tositoimiin. Aluksi virkistän kasvojani Body Shopin E-vitamiinikasvovesispraylla, jota olen käyttänyt jo vuosia.

Minulla on sama tuote myös työpöydälläni ja käytän sitä pitkin päivää. En luopuisi tästä ikinä.

Seuraavaksi seerumi, silmänympärysvoide ja päivävoide:


Yves Rocher Sérum bouclier anti-agressions, Clinique All about eyes ja Clinique Superdefense SPF 25. Jos olisi ollut aurinkoinen päivä, olisin lisännyt tässä vaiheessa Nuxen 30-suojakertoimista Ecran prodigieux -aurinkovoidetta, mutta tänään en sitä tarvinnut. 


Huulet ja meikinpohjustusvoide:
Apteekin Bevita R -huulivoiteelle en ole vielä löytänyt yhtä hyvää vastinetta Ranskasta. Meikinpohjustukseen käytän Sephoran omaa Base lissante -mattavoidetta.

Meikkivoiteina käytän tällä hetkellä vaihtelevasti Diorin Diorskin Nudea ja Chanelin Vitalumière Aquaa. Tänään vuorossa ihanan ohut, vedenkevyt Chanel:
 
Meikkivoiteen jälkeen on täsmätuotteiden vuoro:

Punoittaville poskilleni Lumenen Red Neutralizer -peitevoide, silmänalusille ja silmien sisänurkkiin YSL:n Touche Eclat -valokynä, silmäluomille Lumenen silmämeikinpohjustaja ja kulmille Make Up For Everin maailman paras geelimäinen kulmaväri. 

Käytän kolmea eri puuteria:
Koko kasvoille Guerlainin Les Voilettes -irtopuuteri, poskille Cliniquen keltainen, punaisuutta häivyttävä Redness solutions -puuteri ja lopuksi kevyt hipaisu Guerlainin kaikkein vaaleinta Terracotta-aurinkopuuteria. 

Tämän Sephoran meikkipaletin sain joululahjaksi E:ltä:



Luomivärien lisäksi se sisältää huulikiiltonappeja, pikkuisia rajauskyniä ja pari poskipunaa, mutta olen käyttänyt ainoastaan luomivärejä. Koska olin tänään pukeutunut sinisävyiseen paitaan, valitsin tietenkin samanväriset luomivärit (jotka taitavasti merkitsin kuvaan huomaamattomalla punaisella rinkulalla...):


Silmämeikki täydentyy näillä:

Guerlainin musta rajauskynä, Lancômen Cils Booster -ripsivärinpohjustus ja Givenchyn Phenomen'Eyes -palloripsiväri, jota käytän erittäin satunnaisesti. Yleensä suosin Diorin ja Chanelin ripsivärejä. 

Huulimeikki on aamuni kohokohta:

Ensin alle ehdottomasti huulivoiteen lisäksi valokynää huulten reunoille ja kevyt kerros puuteria. Seuraavaksi Guerlainin KissKiss Liplift -huulipunanpohjustusvoide, sitten rajaus Lumenen rajauskynällä ja lopuksi varsinainen huulipuna. Tänään valitsin Chanelin uuden Rouge Coco Shine -punan, sävy 62 Monte Carlo.

Et voilà ! Fifi on väritetty ja valmis uuteen päivään. Aikaa on kulunut 30-40 minuuttia, tänään vähän enemmän, koska kuvien ottamiseen kului ylimääräistä aikaa.

Lopputulos oli tällainen:


Alkuasetelmaan verrattuna lienee ymmärrettävää, miksi rakastan käyttää reilun puolituntisen jokaisesta aamustani tähän puuhaan. 

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit silmät sulla!

Stello kirjoitti...

Mun mielesta olet kylla tuossa au naturel -kuvassakin ihan natti, etta et sinansa "tarvitse" mitaan meikkia =)

Oma ihonhoitoni on niin surkeaa, etta onneksi asun Irlannissa, missa ilma on kosteahkoa - muuten olisin ehka jo ihan ryppyinen rusina :o

Susu kirjoitti...

Huh huh!

Anonyymi kirjoitti...

Älä levitä luomiväriä noin ylös. Muuten meikki on onnistunut.