Syys on saapunut

Huomasin tänään ensimmäistä kertaa tänä syksynä pitäväni kyseisestä vuodenajasta. Iltapäivällä koiraa kävelyttäessäni oli harmaata, koleaa ja märkää, mutta en kokenut sitä synkäksi ja masentavaksi vaan, kumma kyllä, pikemminkin miellyttäväksi. Aiemmin olen nähnyt syksyssä lähinnä negatiivisia asioita – sateen, kylmyyden, harmauden, kuolevat lehdet, loskan ja rännän. Nyt tuntuu, että syksyssä on paljon hyvääkin, jos vain kykenee avaamaan silmänsä ja havaitsemaan. On ihanaa tulla ulkoa kostean syksyn keskeltä lämpimään kotiin, sytyttää kynttilöitä, katsella yhä pimeämmäksi muuttuvaa iltaa, keittää kaakaota, lukea hyvää kirjaa ja rapsuttaa mopsia. Ulkona voi olla millainen myrsky ja myllerrys tahansa, minä olen sisällä turvassa ja lämpimässä.

Perjantaisen räntäsateen myötä totesin myös, kuinka vaikeaa voi olla niinkin yksinkertainen asia kuin räntäsateen kuvaileminen ranskaksi. Il pleut de la neige fondue, sataa sulanutta lunta – mutta sulanut lumihan on vettä, ei räntää! Samoin on outoa sanoa il pleut de la neige, koska ranskaksi lumen ja veden satamista ei ilmaista samalla verbillä. Jos sataa lunta, il neige, ja jos vettä, il pleut. Ongelma on varmaankin vain minun päässäni, koska E. ei oikein käsittänyt, miksi tartuin moiseen seikkaan. Sulanut lumi kelpaa hänelle varsin hyvin. Lopulta kyllästyin pähkäilemään ja selitin räntäsateesta "sataa niin kuin silloin yhtenä talvena Aixissa, kun minä olin pikkukengissä kaupungilla ilman sateenvarjoa ja sain angiinan, muistatko", johon E. toisti "niin, sataa siis sulanutta lunta". Olkoon sitten, mutta minun mielestäni räntä ja sulanut lumi eivät edelleenkään ole sama asia.

Olen kehittänyt vielä toisenkin lingvistisen probleeman. Luen parhaillaan Anna Gavaldan romaania Ensemble c'est tout suomennoksena, Kimpassa. En edes muista, milloin viimeksi olisin lukenut ranskalaista kirjallisuutta suomennettuna. Lukeminen häiriintyy vähän väliä, kun alan pohtia, miten jokin lause tai repliikki kuuluu alkuperäisteoksessa ja miten suomentaja on käännöksessään onnistunut. Etsin sieltä täältä piirteitä tutusta ranskalaisesta arkikulttuurista ja mietin, miten kääntäjä on muokannut niitä suomalaiselle lukijalle. Eräs kirjan henkilö meni rautakauppaan, jolloin minä heti mietin, menikö hän Castoramaan vai ehkä jonnekin muualle. Vähän myöhemmin samassa yhteydessä mainittiin , että rautakaupan myyjillä oli keltaiset työvaatteet, jolloin hihkuin mielessäni "no niin, olihan se Casto!". Lukuelämyksen kannaltahan on täysin yhdentekevää, minkä ketjun rautakaupasta oli kyse. Jos en onnistu pääsemään eroon näin häiritsevästä analyysista, joudun epäilemättä hankkimaan saman teoksen ranskankielisenä ja vertailemaan tekstejä vähän väliä. Miksi ihmeessä en pysty vain lukemaan turhia miettimättä? En minä muunkielistä käännöskirjallisuutta tällä tavoin mietiskele, luen vain ja olen tyytyväinen.