sunnuntai 21. lokakuuta 2007

Kulttuuria kerrakseen

Viime päivinä olen nauttinut niin tiiviisti musiikista, kirjallisuudesta, teatterista ja elokuvista, että blogiparka on jäänyt miltei oman onnensa nojaan. Nyt on moinen epäkohta sentään korjattu.

Suurin aikarohmu on tietysti tässä:



Pitkään ja hartaasti odotettu uusi produktio putkahti eteisen matolle perjantaina, ja siitä saakka olen viettänyt noin 95 % ajastani kesyttämällä uusia lauluja. Niitä kesytetään kuuntelemalla levyä kerran toisensa jälkeen, järjestyksessä ja epäjärjestyksessä, lukemalla biisien sanoja ja kääntämällä niitä ranskaksi saksaa osaamattomille tutuille, kuuntelemalla taas pätkän sieltä ja täältä, niin että lopuksi kaikki uudet kappaleet ovat enemmän tai vähemmän tuttuja ja minkä tahansa säkeen pystyy yhdistämään oikean otsikon alle. Koska kyseessä on saksalainen musiikki, osassa kappaleita on kivan perinteinen perusgermaaninen humppabiitti, jonka liiallinen kuunteleminen tauotta voi olla vaarallista. Ne uhkaavat nimittäin jäädä soimaan päähän. Ei ehkä ole sattumaa, että kyseistä ilmiötä kuvaa parhaiten juuri saksankielinen termi Ohrwurm, korvamato.

Pelkistä korvamadoista en sentään onneksi ole kärsinyt. Eilisiltana olin parin vuoden tauon jälkeen taas teatterissa, tällä kertaa seuraamassa Turun Kaupunginteatterin viikinkimusikaalia Thorin vasara. Esitys oli huiman visuaalinen pyroteknisine efekteineen, tähtitaivaslavasteineen ja viikinkilaivoineen. Olin kuullut musikaalista pelkkää hyvää ja ilokseni totesin kommentit totuudenmukaisiksi. Jos E. ymmärtäisi suomea, esitys olisi ollut hänelle upea elämys; hän on kiinnostunut viikingeistä ja haluaa aina tietää, oliko Suomessakin viikinkejä. Lupasin viedä hänet syömään viikinkiravintola Haraldiin ja Viking Linella Tukholmaan, kunhan joskus saamme Turun-vierailun järjestymään.

Eikä tässä vielä kaikki...! Eilen teatterin jälkeen valvoin puoli kahteen saakka lukeakseni loppuun Anna Gavaldan romaanin Ensemble c'est tout. Taka-ajatuksenani oli päästä kirjan loppuun ennen kuin näkisin sen filmatisoinnin, jonka kävinkin katsomassa mummon kanssa tänä iltapäivänä. Elokuva oli juuri niin suloinen ja hyväntuulinen kuin kuvittelinkin: nuori taiteilijatyttö muuttaa kimppakämppään änkyttävän aatelisen ja kiireisen kokin kanssa, ja joukkoon liittyy vielä kokin mummo, joka ei enää selviä yksin talossaan. Kaikista tulee mutkien kautta hyviä ystäviä ja enemmänkin. Ei ehkä suurta ja pateettista draamaa, mutta söpö pieni leffa, joka saa hyvälle mielelle. Mitä muuta ihminen syyssunnuntaina tarvitsee?

Graduakin sain jossain välissä aikaiseksi pari sivua, vaikka sen vuoro on periaatteessa viikolla. Viikonloput pidän mieluiten itselläni rentoutumista, lukemista, Messenger-keskusteluja, Facebookia, ruoanlaittoa jne. varten. Huomenissa sitten taas graduillaan...

1 kommenttia:

Io e tutte le stelle kirjoitti...

Kyllä tuollainen kulttuuriannos on jo todella ravitseva!Minun viikonloppuni on ollut yhtä ruoanlaittoa kotona ja harrastuksessa.Tahtoo elokuviin ja teatteriin kans ja oopperaan!Talentissa nuori mies lauloi melkein kuin Luciano-rauha hänen sielulleen-Nessun dorma ja ihan tuli kauhea kulttuurinnälkä.No,ehkä ensi viikonloppuna jotain...