Otsikkoon sopisi tietysti melkein mikä tahansa asia gradusta polkupyöräilyyn, mutta tällä hetkellä minua kismittää eräs tietty ja nimenomainen seikka, nimittäin sirukortilla maksaminen. Ranskalaisissa pankki- ja luottokorteissa on ollut siru vaikka kuinka kauan (siis ainakin vuodesta 2003), toisin kuin Suomessa, missä sirukortti on suhteellisen uusi tuttavuus. Kuten kaikki todennäköisesti tietävät, sirukortilla maksetaan useimmiten erityisellä maksupäätteellä, johon kortti työnnetään, ja konkreettisen allekirjoituksen korvaa näpyteltävä tunnusluku. Menetelmä ei ainakaan minun mielestäni kuulosta ylivoimaisen vaikealta, mutta jostain ihmeen syystä se tuntuu onnistuvan vain ranskalaisilta. Suomalaisille laite näyttää tuottavan suunnattomia hankaluuksia.
Erityisesti Alkossa asioidessa on jonossa lähes aina vähintään yksi asiakas, joka ei millään käsitä maksupäätteen ideaa. Korttia ei osata laittaa siihen yhteen ainoaan mahdolliseen koloon, nappuloita ei osata painella ja kaikki muukin menee aivan ketuille. Sitten valitetaan kahvipöytäkeskusteluissa ja Hesarin yleisönosastossa, kuinka vaikeaksi elämä on mennyt. Jokin aika sitten lehdissä jopa neuvottiin kuvitetussa artikkelissa, että laitteen voi suojata kädellä, jotta takana jonottava ei pysty näkemään tunnuslukua. Haloo, eikö tuo olisi jo maalaisjärjellä pääteltävissä? Ala-asteellakin suojeltiin piirustuksia ja koepapereita molemmin käsivarsin, ettei vieressä istuva kaveri vain näkisi mitään. Miten ihmiset osaavat asioida pankkiautomaatilla ongelmitta, jos sirukorttipäätteen käyttämiseen tarvitaan neuvoja monelta taholta? Ja ennen kaikkea, miksi ranskalaiset osaavat käyttää samanlaisia päätteitä ilman itkua ja hammasten kiristystä? Kaikkialla ihaillaan ja ihmetellään Suomen edistyksellistä it-yhteiskuntaa ja loistavia Pisa-tuloksia, mutta sirukortilla maksaminen on täällä übervaikeaa. (Ylläolevasta purkauksesta voitaneen päätellä allekirjoittaneen jonottaneen viime viikolla Alkossa maksupäätekyvyttömän kanssa-asiakkaan takana...)
Sitten iloisempaa asiaa, jotta ei aivan valittamiseksi mene. Olin lauantaina kaverini Heidin tupari-valmistujais-synttäreillä, joiden ansiosta pääsin vihdoin tutustumaan myös silkinpehmeään ja erittäin sosiaaliseen Taisto-herraan. Taisto poseerasi ammattimaisesti ja kävi välissä tutkimassa, löytyisikö allekirjoittaneen käsilaukusta yllätyksiä:
0 kommenttia:
Lähetä kommentti