Maurelitan viimeaikaiset kenkäblogitukset taisivat sisältää lompakkoon iskevän tuhoisan viruksen. Palasin nimittäin juuri kaupungilta Andiamon punaisen muovikassin kanssa, joka sisälsi seuraavaa:
Toisin sanoen kahdet Vagabondin kengät, toiset aamutossunpehmeät töihin ja toiset ihkupunaiset Aixin kaduille ja kahviloihin. Alunperin olimme ostamassa kenkiä mummolle, joka löysi myös haluamansa ja samoin kaksin kappalein. Nyt saa kyllä seuraavien kenkien ja muidenkin välttämättömyystarvikkeiden hankinta odottaa jonkin aikaa, niin paljon löytöjä olen viime aikoina tehnyt. Kaikki tosin ovat tai tulevat olemaan ahkerassa käytössä, eli mihinkään turhaan en ole sortunut.
Olin liikkeellä suorastaan kesävaatteissa: mustavalkoisessa, ihanan löysässä ja kevyessä empirelinjaisessa tunikassa ja mustissa leggingseissä (kaikki Lindexistä) sekä mustissa pyöreäkärkisissä ballerinakengissä, jollaisia olen käyttänyt viimeksi rippileirillä kesällä 1996. Leggingseihin julkisesti pukeutuminen minun vartalollani arvelutti ensin, mutta lopputulos olikin kaikkea muuta kuin kaamea. Harmi vain, että loppuviikolla lämpöasteet putoavat taas lähelle nollaa ja räntääkin saattaa vielä tulla... En kuitenkaan anna sen häiritä, sillä todennäköisesti edessä on Mirkkuviikonloppu Helsingissä! Ystäväni T-M on löytänyt Helsingistä uuden saksalaisen Mimi-fanin, jonka haluaisin mielelläni tavata. Lisäksi Tennispalatsissa on vielä sunnuntaihin saakka Robert Doisneaun valokuvanäyttely.
Nyt menen syömään nopean lounaan ja sitten parvekkeelle lukemaan gradukirjallisuutta! Yritän käyttää hyväkseni jokaisen lämpimän päivän ja liittää hyödyllisen miellyttävään, tai kuten ranskaksi sanotaan, joindre l'utile à l'agréable.
2 kommenttia:
Ihqja jalkineita!Toiset sitä tepsuttelee vaan vanhoissa lättänöissä.Mukavaa mirkutusviikonloppua!
Ihanat nuo punaiset kengät!! Pakko käydä varmaan itsellekin poistamassa tuon tyyliset. Grau.
Lähetä kommentti