Kuukaudellinen postauksia

Blogosfäärissä on kuluneiden kuukausien aikana kierrellyt 31-osainen meemi, jossa kuukauden jokaiselle päivälle on oma postausaiheensa:

Päivä 1 – Esittele itsesi

Päivä 2 – Eka rakkaus

Päivä 3 – Minun vanhempani

Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään

Päivä 5 – Mitä on rakkaus?

Päivä 6 – Minun päiväni

Päivä 7 – Paras ystäväni

Päivä 8 – Se hetki

Päivä 9 – Uskoni

Päivä 10 – Päivän asu

Päivä 11 – Sisarukseni

Päivä 12 – Käsilaukussani

Päivä 13 – Tällä viikolla

Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?

Päivä 15 – Unelmani

Päivä 16 – Eka suudelmani

Päivä 17 – Mieleisin muistoni

Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni

Päivä 19 – Kaduttaa

Päivä 20 – Tässä kuussa

Päivä 21 – Toinen hetki

Päivä 22 – Tämä järkyttää minua

Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin

Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään

Päivä 25 – Ensimmäinen

Päivä 26 – Pelkään

Päivä 27 – Suosikkipaikkani

Päivä 28 – Ikävöin

Päivä 29 – Tähän pyrin

Päivä 30 – Soittolistallani

Päivä 31 – Viimeinen hetki

Päätin huomenna alkavan kesäkuun kunniaksi osallistua haasteeseen ja pyrkiä postaamaan mahdollisimman monesta aiheesta. Aivan kaikkia en aio käsitellä – en voisi kuvitellakaan kirjoittavani blogissa ensisuudelmastani tai uskostani – mutta suurin osa vähemmän henkilökohtaisista aiheista vaikuttaa hyvinkin inspiroivalta.

Aloitan huomenna, sopivasti uuden kuukauden ensimmäisenä päivänä. Kesäkuussa blogi päivittynee siis tavallista useammin, kunhan työ- ja opiskeludeadlineni vain antavat myöten!   

Paljasjaloin on paha käydä

Minut tuntevat yleensä tietävät, että osaan välillä olla todellinen panier percé, reikäinen kori: raha katoaa minulta jäljettömiin, ainakin silloin kun sitä on. Osaanhan minä toki säästääkin, mutta tänään en ollut kovin säästäväisellä tuulella. Päädyin nimittäin hankkimaan itselleni jalkineita jopa kaksin kappalein:

(kuvat täältä)

Clarksin kengät ovat aina olleet minun jaloilleni aivan erityisen sopivia. Niin nämäkin Un Lottie -mallin kävelykengät: kävellessä tuntuu kuin jalka rullaisi pehmeästi eteenpäin eikä suinkaan tömähtäisi lattiaan koko ruhoni painolla. Vadelmanpunainen kiiltonahka ei sekään ole huono ominaisuus, joten ei ihme, etten kyennyt hylkäämään näitä K-Kengän hyllyyn.

Varsinainen alkuperäinen kauppaan astumisen syy olivat kuitenkin nämä:

(kuvat täältä)

Niin ikään Clarksit, vadelmanpunaiset ja ruusukuvioiset Santa Rock -sandaalit. Vielä kiilakorot päälle, ja niin Fifiä vietiin. Katala ja ovela kenkäkauppias oli laittanut ikkunaansa esille kaupan fifeimmät kesäkengät! Pitihän niitä edes kokeilla, par acquit de conscience eli siksi, ettei omatunto myöhemmin vaivaisi eikä tarvitsisi jälkikäteen miettiä, olisiko sittenkin kannattanut sovittaa. 

Arvaahan sen, miten siinä kävi: molemmat parit saivat luotani uuden rakastavan kodin. Miten minä olisin näistä kahdesta voinut valita vain toiset?! Sitä paitsi Aixista on yhä vaikeampi löytää minun tyylisiäni kenkiä eli yhtä aikaa elegantteja ja järkeviä. Useimmiten on valittava jompi kumpi ominaisuus, kun taas näissä yhdistyvät molemmat. Siksi en edes empinyt. 

Ylemmät kävelykengät jäivät heti jalkaani. Nyt odottelen enää riittävän lämmintä päivää, jotta saisin ruususandaalit korkattua... Onnistuukohan se enää tämän kuukauden puolella?

PS. Kehitin postauksiini ylläolevan nimikirjoituksen täällä. Osaisiko joku kertoa, saako sen liitettyä pysyvästi postausten loppuun, jotta en joka kerta joudu erikseen hakemaan sen koodia sivustolta? En muutenkaan hallitse HTML-koodia ollenkaan, vaan liimailin tuotakin umpimähkäisesti monta kertaa, kunnes se sattumalta osui oikeaan paikkaan.  


EDIT. Nimikirjoitus välillä näkyi ja sitten taas ei (ainakin minun koneellani), joten liitin sen tähän png-kuvana. Ei pitäisi mennä säätämään, kun ei osaa.

     

Mullin mallin

Kulunut viikko on ollut taloudessamme jännittävää aikaa ja vaatinut itse kultakin melkoista joustamista ja sopeutumiskykyä. Tutuille rutiineille on pitänyt sanoa väliaikaiset hyvästit ja selviytyä parhaan kykynsä mukaan päivästä toiseen, alati muuttuvan tilanteen mukaan.

Meille on nimittäin tehty keittiöremontti. Uuden keittiön piti olla valmis viikossa, mutta kuten tietävät nekin, jotka eivät ole koskaan remonttia tehneet, näin suurissa operaatioissa tulee väkisinkin vastaan kompastuskiviä. Niin tälläkin kertaa: tätä kirjoittaessani keittiöstämme puuttuvat kaikki kodinkoneet lainajääkaappia lukuun ottamatta. 

Tältä entinen keittiömme näytti sunnuntai-iltana:

Pöytien sekaisuutta pyydetään katsomaan ohimennen ja pikaisesti sormien läpi, sillä menin ottamaan muistokuvat ilman lupaa ennen kuin äiti ennätti siistimään paikkoja.

Viikonlopun aikana koko keittiöomaisuutemme siirtyi kaapeista veljeni entiseen huoneeseen:

Maanantaina töistä palatessani minua odotti hurja näky:

Tutusta keittiöstä olivat jäljellä enää vanhat kaakelit. Väliaikainen kahvinkeittopiste perustettiin alusvaate- ja sukkalipaston päälle:

Tiistaina olivat kaakelitkin saaneet kyytiä ja keittiö oli varsin karu:

Olohuoneen olivat vallanneet valtavat paketit, jotka sisälsivät uudet keittiökalusteemme:

Keskiviikkona uusi keittiö alkoi jo alustavasti hahmottua:

Isä purki etukäteen loppuja kaappitarvikkeita pakkauksistaan remonttimiehiä varten. Ruokapöytäkin oli niiden takia poissa käytöstä pari päivää:

Torstaina tilanne näytti huomattavasti lupaavammalta, ja aloimme jo nähdä alustavaa valonpilkahdusta synkän tunnelin päässä:

Näin ilahduttava näky minua kohtasi tänään töiden jälkeen:

Melkein valmista! Tosiaan, enää puuttuvat tiskikone, uuni ja hella, mikrouuni, jääkaapit ja pakastimet sekä sähköasennukset. Sen vuoksi emme vielä voi alkaa sijoitella kamppeita uusiin kaappeihin, mutta maitoa ja juustoa voi jo ostaa ja juomat on siirretty parvekkeelta jääkaappiin. Huomenna saan tehdä aamiaista kotona ensimmäistä kertaa tällä viikolla!

Ruokailut ovat nimittäin tuottaneet kuluneina päivinä melkoista päänvaivaa. Iltaisin olemme "nauttineet" vuoropäivinä Kotipizzan, Subwayn ja Hesburgerin antimia eli kaikkea, mitä ei tarvitse kotona lämmittää ja minkä syömiseen ei tarvita ruokailuvälineitä. Minä olen saanut aamiaisen ja lounaan töissä, samoin isä, mutta äiti on joutunut pähkäilemään, mistä kaupungilla saisi kelvollisen aterian sellaisesta paikasta, jonne pääsee koiran kanssa. Guru on nimittäin ollut joka päivä äidin mukana, sillä ei häntä olisi voinut jättää yksin kotiin vieraiden remonttimiesten kanssa metelin ja paukkeen keskelle. Mirkku ja Meeri vietiin jo sunnuntaina evakkoon veljeni perheeseen, saanemme heidät takaisin kotiin huomenna. 

Tyttöjä on ollut kova ikävä! Löysin äskeisten kuvien yhteydessä muistikortiltani viime viikonloppuisia kuvia Meeristä lukemassa ranskalaista naistenlehteä:

Hänestä kasvaa vielä samanlainen Mademoiselle kuin äidistään ja Fifi-siskosta. Kirja sen sijaan ei neitiä kiinnostanut: tiiliskiviromaani ranskalaisnaisen ja saksalaismiehen vaarallisesta rakkaudesta Alsacessa toisen maailmansodan aikaan lienee liian tylsää tekstiä pienelle. 

Kun tytöt ovat olleet poissa, Guru on saanut osakseen tavallistakin enemmän rapsutuksia, hellyyttä ja kehuja, eikä vähiten reippautensa takia. Tänään Tärppä sai pitkästä aikaa leikkiä herkkutarjottimellaan: se on kaksiosainen muovinen lelu, jonka yläosa pyörii ja alaosassa oleviin koloihin laitetaan koiralle herkkuja. Koira pyörittää kantta kuonollaan ja napsii koloista herkut. Guru hallitsee homman hienosti, sen sijaan Mirkku ei tajua leikkiä alkuunkaan, vaan odottaa aina, että kantta pyöritetään hänelle. Miksi Fröken muka viitsisi nähdä vaivaa, jos ihminen voi paljastaa herkut valmiiksi?

Tässä Gurun näyte taidoistaan:

   

Pieniä iloja viikon varrelta

Tämä viikko on ollut vaihteeksi kaikin puolin mainio. Sain kotiin paitsi edellisen postauksen käsilaukkuni, myös alustavat tenttitulokseni:


Kansainvälisten valuuttamekanismien kurssi meni leveästi reisille, koska sain siitä elämäni ylivoimaisesti huonoimman arvosanan: 0,5/20!!! Ei tosin ihmekään, koska en koko kurssin aikana ymmärtänyt ainuttakaan opetettua asiaa. Abstrakti taloustiede pörsseineen ja valuuttamarkkinoineen ei todellakaan ole minun juttuni. Ennen olisin ollut järkyttynyt moisesta epäonnistumisesta, mutta nyt se ainoastaan naurattaa: kukaan ei ainakaan voi saada tätä huonompaa arvosanaa! Jotain minun on silti täytynyt tietää, koska olen saanut edes puoli pistettä. Muistaakseni unohdin jopa allekirjoittaa tenttipaperini... Saman opettajan yritysjohtamisen kurssista sain sen sijaan 11/20 eli kirkkaasti läpi. Se olikin konkreettisempaa ja jollain tavalla maalaisjärjellä käsitettävää. 

Tilastotieteestä sain 14,5/20, tullisäädöksistä 16,5 ja roséviiniaiheisesta lopputyöstäni 17! En olisi sitä kirjoittaessani ikinä uskonut, että onnistuisin niin hyvin. Vaikka en läpäissytkään tuota ensimmäistä opintokokonaisuutta, kaikki arvosanat kompensoivat toisiaan, joten periaatteessa minun ei pitäisi joutua uusintatenttiin. Tästä puuttuvat lisäksi työharjoitteluraportti ja kielten arvosanat.

Tällä viikolla olen myös ansainnut ylimääräistä rahaa. Suomeen tultuani sain vihdoin aikaiseksi tyhjentää vaatekaappini kaikista vanhoista ja liian pienistä farkuista, paidoista, neuleista ja aamutakeista; keräsin kaikki valtavaan jätesäkkiin, jonka aioin viedä jossain vaiheessa kirpputorille. Tulin maininneeksi säkin olemassaolosta työpaikan kahvipöydässä ja sain kehotuksen tuoda sen töihin, sillä kollegat valitsisivat kernaasti parhaat päältä. 

Minä tein työtä käskettyä ja raahasin säkin byrooni nurkkaan. Sana kiersi käytävällä nopeammin kuin se kuuluisa kulovalkea ja pian pikkuinen työsoppeni oli tupaten täynnä säkin sisuksia innostuneina penkovia työkavereita. Sisältö hupeni kummasti, ja kun toimistokerroksen väki oli tutustunut säkin antiin, vein loput alakertaan tuotantopuolen naisten pukuhuoneeseen. Tänään iltapäivällä säkissä oli jäljellä enää 6 t-paitaa ja minä olin kokonaista 99 euroa rikkaampi! Pääasiallinen pyrkimykseni oli päästä eroon vanhoista vaatteista, mutta en toki rahankaan päälle sylje. Keskiviikkona olikin vallan mukavaa, kun vähän väliä joku poikkesi kiikuttamaan pöydälleni setelin tai läjän kolikoita. Oikealla kirpputorilla en välttämättä olisi päässyt laisinkaan yhtä tehokkaasti eroon tarpeettomasta omaisuudestani. 

Muutenkin töissä on ollut hilpeää. Meillä on valtavan mainio kahvi- ja lounasporukka, jonka jutut yltyvät välillä hervottomiksi kollektiivisiksi naurukohtauksiksi. Yhdessä on jo suunniteltu mm. saunailtaa ja lavatansseja – onneksi ostin alkuvuodesta Jacqueline Riun kukkamekon! (Eikö lavatansseihin kuulu mennä kukkamekossa?) Työ etenee leppoisasti siinä ohessa ja työharjoitteluraporttikin on jo muutaman sivun mittainen. Lisää tällaisia viikkoja, kiitos!
   

Mansikoita ja mustaa nahkaa

Tiedän, että ainakaan Susu ei hirmuisesti välitä käsilaukkuaiheisista postauksista, mutta tällä kertaa en oikein voi skipata yhtä lempiaiheistani. Kokoelmani on nimittäin kasvanut kahdella uudella aarteella! Eilen saapui Mansikka ja tänään mademoiselle Elsa Lancel Pariisista. Kas tässä:

Marimekon Mansikkavuoret-kuosi on jostain hamalta 1970-luvulta. Isokuvioinen ja värikäs kangaskassi ei varsinaisesti ole aivan minun tyyppiäni, mutta herätehankinta tuli tehtyä puoliväkisin: Diner's Club -korttini palkintopisteet olivat vanhenemassa, joten niillä piti kiireesti tehdä jotain, eikä palkintovalikoimassa ollut mitään muuta iskevää kuin kyseinen olkalaukku. Onhan se suloinen kesäkassi esim. valkoisten housujen ja punaisen t-paidan seurana ja erottuu taatusti joukosta ainakin Aixissa, missä Marimekkoa myydään kausiluonteisesti hienossa design-kaupassa. Ainakin tuonne mahtuu reilusti tavaraa. 

Tässä puolestaan tuorein eBay-hankintani, Lancelin Elsa-sarjan yksinkertainen musta nahkalaukku. Olen kaivannut mustaa peruslaukkua jo jonkin aikaa ja sain oivan syyn sellaisen ostamiseen, kun eBay viikko sitten ilahdutti minua sähköpostitse: koska en ollut pitkään aikaan ostanut sieltä mitään, sain 10 %:n alennukseen oikeuttavan koodin käytettäväksi yhteen ostokseen ennen tiettyä päivämäärää. Valintaprosessi oli pitkä ja harras (yrittäkääpä kirjoittaa eBayn hakukenttään "musta nahkalaukku" ja katsokaa, montako sataa tulosta saatte), mutta lopulta voittajaksi valikoitui tämä selkeä ja yksinkertainen, vähän käytetty yksilö. Klik vain ja Elsa oli minun. Tänne mahtuu myös kirja, mikä on yksi tärkeimpiä hyvän arkilaukun kriteerejä:

  Nämä kuvat ovat alkuperäisestä eBayn myynti-ilmoituksesta, koska en huomannut päivällä kuvata laukkua myös sisältä ja takapuolelta. 

Tämä on jo viides eBaysta ostamani merkkilaukku ja täytyy ilokseni todeta, että olen tehnyt pelkästään hyviä hankintoja. Yksi Lacroix, yksi Longchamp, yksi LV ja kaksi Lancelia ovat olleet hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia. Kaikki vähän tai ei ollenkaan käytettyjä ja kaksi niistä sain lisäksi täysin pilkkahintaan. Toki olen käynyt myöhemmin jokaisen kanssa merkkiliikkeessä tarkistuttamassa niiden autenttisuuden ja saanut joka kerta puhtaat paperit. Käsilaukku on oikeastaan ainoa tavara, jonka voin harkita ostavani käytettynä: en ikinä ostaisi jonkun vieraan ihmisen vaatteita, kenkiä tai meikkejä, mutta minua ei häiritse ajatus siitä, että sama laukku on joskus keikkunut tuntemattoman naisen olalla tai käsivarrella – olettaen tietysti, että laukku on tyhjä, ehjä, puhdas ja hyvin hoidettu. En haluaisi löytää second hand -laukusta edellisen omistajan nenäliinaa tai hammastikkua...

Loppuun tuore kuva rakkaimmistani. Bloggaaminen ja muukin nettihengailu on huomattavasti hauskempaa Salossa kuin Aixissa, koska minulla on lähes aina ihastuttavaa seuraa:

Arvopaperi-lehti ei sentään kuulu mopsien päivittäisiin rutiineihin, vaan se oli unohtunut sattumalta pöydälle ja Meerin käpälän alle.

Dimanche

Sunnuntaista on moneksi. Silloin voi nukkua puolillepäivin tai vaihtoehtoisesti herätä ennen kuutta kolmen mopsin mellastukseen sängyssä. Sunnuntaina voi siivota, vesijuosta, lenkkeillä, kokata, vierailla sukulaisten luona, shoppailla tai pestä auton. Siis jos on aktiivisen puoleinen ihminen.

Jos taas on Fifi-tyyppinen, sunnuntain voi käyttää mm. seuraavilla hyödyllisillä tavoilla: 

- kertaamalla Ilta-Sanomien netistä edellisillan Euroviisu-chatin kommentteja

- roikkumalla tuntikausia Facebookissa

- lukemalla ranskalaista naistenlehteä, jonka yhden numeron lähettäminen Suomeen maksoi melkein puolet vuoden tilauksen hinnasta  

- tarkastelemalla joka viides minuutti ihoaan peilistä: ostin eilen kosmetologilta elämäni ensimmäisen mineraalimeikkituotteen, Jane Iredalen Amazing Base -meikkipohjan, enkä malta olla kyttäämättä sen jälkeä tuon tuostakin

- lakkaamalla kyntensä kesän värisiksi, vaikka ulkona on harmaata ja hyytävää

Kuvan kynnet eivät ole omani, vaan uusiseelantilaisen kynsibloggaajan, mutta ne voisivat muotonsa ja pituutensa perusteella hyvinkin olla minun. Lakka on Orlyn Oh Cabana Boy ja väri maailman herkullisin fuksia. 

- rapsuttelemalla, silittelemällä ja suukottelemalla mopseja ja lepertelemällä niille

- harmittelemalla, että taas yksi vapaapäivä on kulunut lusmuilemalla eikä ollenkaan niin järkevästi ja tehokkaasti kuin olisi voinut.

Toisaalta, eikö viikonloppu oikeastaan olekin tarkoitettu rentoutumiseen ja akkujen lataamiseen työviikkojen välissä? Silloinhan olen käyttänyt sunnuntaini juuri niin kuin pitääkin.  

 

Mukavaa rentoa, ahkeraa, laiskaa tai pirteää sunnuntaita jokaiselle, kullekin makunsa mukaan!

 

Monsieur Fifi

Sarjamme "Ranskalaiset sekoilevat" jatkuu, osa 54 379.

Sain tänään postissa E:n lähettämän veroilmoituslomakkeen. Kerrankin kaiken piti olla helppoa ja yksinkertaista: veroilmoituksen voi tehdä netissä missä maailmankolkassa tahansa eikä mitään liitteitä tarvita, ainakaan minun tapauksessani. Riittää, että tiedän, paljonko palkkaa olen saanut viime vuonna (surkean vähän) ja kuinka paljon työttömyyskorvausta (ei silläkään rikastumaan päässyt) sekä mahdollisia muita tuloja (ei toivoakaan). 

Olisihan minun jo tässä vaiheessa ihan aikuisten oikeasti pitänyt tietää, ettei mikään ole koskaan yksinkertaista.

Olin repiä pelihousuni, kun henkilötietojeni osalta esitäytetyn lomakkeen ensimmäisellä sivulla luki siviilisäädyn kohdalla Monsieur. Siis monsieur Fifi Possula (nimi muutettu). On kyllä todellakin ensimmäinen kerta, kun minua väitetään mieheksi! Virallisesti ja mieluiten olen tietenkin mademoiselle, mutta en toki pahastu myöskään madameksi tituleeraamisesta, etenkään tässä iässä. Mutta monsieur...! On aura tout vu, anna mun kaikki kestää!   

Kaikki kolme etunimeäni ovat paitsi yleisiä ja kansainvälisiä, myös a-päätteisiä selkeitä naisennimiä. Ehkä ymmärtäisin sekaannuksen, jos nimeni olisi vaikkapa Pirkko, Tuulikki tai Dagmar, joista ranskalaisen voisi olla vaikea päätellä sukupuolta. Minun nimissäni ei kuitenkaan luulisi olevan pienintäkään erehtymisen tai epäselvyyden aihetta. Viime vuonna täytin veroilmoitukseni manuaalisesti, mutta en todellakaan ole myöskään vahingossa merkinnyt itseäni siihen mieheksi. 

Täytin tästä huolimatta veroilmoitukseni verkossa ja se sujui sentään odotetusti. Siviilisäätyä ei nettilomakkeeseen saanut itse vaihdettua, mutta lisäsin lopussa olevaan Lisätietoja-kenttään: "Tuntemattomasta syystä siviilisäädykseni on merkitty herra. Olen kuitenkin naispuolinen ja naimaton, joten kiitän teitä jo etukäteen siitä, että korjaatte merkinnän neidiksi mahdollisimman pikaisesti." Lähetin vielä verohallintoon sähköpostitse tiedustelun asiasta ja yritän huomenna soittaa Aixin verotoimistoon. Josko puhelimessa uskottaisiin, että oikeasti olen nainen...

Suomalaisissa vero- tai muissakaan virallisissa papereissa ei siviilisäätyä edes mainita, mutta Ranskassa se on oleellinen tieto kaikissa mahdollisissa yhteyksissä. Siinä, missä suomalainen Kelan tiedonanto tai aikakauslehden markkinointikirje alkaa "Arvoisa asiakas" tai "Hei Fifi", Ranskassa molemmat aloitetaan "Mademoiselle" tai "Mademoiselle Possula". Puhelimessakin on parasta esitellä itsensä neiti Possulaksi eikä pelkäksi Fifi Possulaksi vähääkään virallisemmassa kontekstissa.  

Brunch

Takana on epätavallisen herkullinen viikonloppu Turussa. Lauantaina lounastin Blankossa Duussin kanssa ja tänä aamuna suuntasin sinne uudelleen, tällä kertaa kuuluisalle sunnuntaibrunssille muutaman kirjakauppakollegani seurassa. Brunssi oli hintansa väärtti, sen enempää ei tänään ole tarvinnut syödäkään! Sain vain yhden kuvan ennen herkkujen katoamista ääntä kohti:

Tässä on vain pieni osa tarjolla olleista hyvyyksistä. Brunssiin ei varsinaisesti sisälly rosékuohuviini, mutta tiskillä jääastiassa majaillut piccolopullo aivan selvästi kutsui minua vienosti nimeltä ja pyrki kaikin voimin pois astiasta ja pöytäämme, joten pitihän minun käyttää tilaisuus hyväkseni. 

Brunssin jälkeen kävelimme pitkin Aurajoen rantaa ja nautimme lukuisten turkulaisten tavoin ihanasta kesäisestä päivästä:

 Uusi Myllysilta hahmottuu vähitellen!

Olin koko päivän aivan fiiliksissä, koska täälläkin on vihdoin lämmintä ja aurinkoista ja puut alkavat vihertää, mutta ennen kaikkea siksi, että saan kerrankin olla täällä rauhassa ilman kiirettä ja ennalta suunniteltuja aikatauluja. Minulla ei ole paluulippua ensi viikoksi, vaan voin tehdä suunnitelmia lunkisti tyyliin "nähdään sitten joskus kesemmällä" tai "mennään sinne joku viikonloppu". Näen ja koen kunnolla Turun (ja Salon) kesän ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen. 

E. ei ymmärrä suomalaisten liputuspäivien päälle vaan ihmettelee, miksi kaikki suomalaiset ovat niin isänmaallisia, että vetävät tuosta vain lipun salkoon. Olen selittänyt, että liputtaminen tiettyinä päivinä on vain vakiintunut maan tapa eikä osoitus mistään kiihkopatriotismista. Täytyy tosin tunnustaa, että koin jonkinasteisen isänmaallisuusväristyksen tullessani illalla Turusta:

Koti <3

Paper Lovers

Vieläkö muistatte, kun huhtikuun alussa kerroin, kuinka byrokraatit keksivät yllättäen sairausvakuutukseni päättyneeksi? No, tein uuden hakemuksen jo seuraavana päivänä, kävin kylän tupakkakaupassa kopioimassa kymmenkunta liitettä hakemukseni kaveriksi ja kiikutin koko komeuden sairausvakuutuskassan postilaatikkoon. 

Kerkesin jo välillä lähteä Suomeen, kun E. eräänä iltana soitti kertoakseen, että koko nivaska oli palautunut minulle saatesanan kera: "Hakemustanne ei voida toistaiseksi käsitellä, koska ette ole liittänyt mukaan todistusta siitä, että olette opiskelija. Lisätkää oheen ko. yliopiston todistus ja palauttakaa hakemus." Virkailija oli kyllä antanut minulle mukaan listan, johon hän oli rastilla merkinnyt kaikki minun tapauksessani tarvittavat liitteet, mutta juuri tästä paperista ei ollut puhetta. No, E. otti paperista kopion seuraavana päivänä ja lähetti muutaman sadan gramman painoisen paperipläjäyksen takaisin.

Kaksi päivää sitten oli sairausvakuutuksesta tullut uudelleen kirje. Tällä kertaa ei ollut kyse em. hakemuksesta, vaan minulla jo olevasta ylimääräisestä sairausvakuutuksen lisäosasta, joka on voimassa vuoden kerrallaan. Nyt se pitäisi uusia "kuukauden kuluessa tämän kirjeen saamisesta". Ei hätää, sanoin E:lle, lähetä se tänne, täytän paperit ja lähetän paluupostissa Ranskaan. "Mutta kun tähän tarvitaan liitteitä..." 

Kyllä. Kaikki kuukausi sitten kaksi kertaa lähettämäni paperit täytyy nyt kopioida uudelleen ja laittaa vaihteeksi tämän hakemuksen kylkiäisiksi! Samat dokumentit (kopiot sv-kortista ja henkilöllisyystodistuksesta, kopiot työttömyyskorvaus- ja palkkatodistuksista, kopio veroilmoituksesta, E:n allekirjoittama todistus siitä, että asun pysyvästi ja luvallisesti hänen asunnossaan) ovat siis jo parhaillaan viranomaisten hallussa samassa talossa, mutta ne on siitä huolimatta lähetettävä kaikki uudestaan, koska hakemus koskee eri sairausvakuutuksen osaa kuin ensimmäinen hakemus. 

Onneksi minulla on oma henkilökohtainen virkamies, joka on opettanut minut arkistoimaan kaikki tärkeät paperini. Pystyin helposti neuvomaan E:lle puhelimessa, mistä kansiosta ja välilehdestä mikäkin todistus ja paperi löytyy. Olisi vain niin käsittämättömän paljon helpompaa, jos tietyt paperit (kuten henkilötodistuksen ja sv-kortin kopiot tai vanhat palkkatodistukset) vaikka skannattaisiin viranomaisten toimesta kunkin henkilön kansioon, jota sitten tarpeen mukaan täydennettäisiin. Nyt joka asian yhteydessä koko työ- ja yksityinen historia on kopioitava ja lähetettävä joka kerta erikseen, pahimmillaan parin viikon välein, ja jos yksikin paperi puuttuu, hakemusta ei käsitellä vaan se palautetaan hakijalle.