Tämä viikko on ollut vaihteeksi kaikin puolin mainio. Sain kotiin paitsi edellisen postauksen käsilaukkuni, myös alustavat tenttitulokseni:
Kansainvälisten valuuttamekanismien kurssi meni leveästi reisille, koska sain siitä elämäni ylivoimaisesti huonoimman arvosanan: 0,5/20!!! Ei tosin ihmekään, koska en koko kurssin aikana ymmärtänyt ainuttakaan opetettua asiaa. Abstrakti taloustiede pörsseineen ja valuuttamarkkinoineen ei todellakaan ole minun juttuni. Ennen olisin ollut järkyttynyt moisesta epäonnistumisesta, mutta nyt se ainoastaan naurattaa: kukaan ei ainakaan voi saada tätä huonompaa arvosanaa! Jotain minun on silti täytynyt tietää, koska olen saanut edes puoli pistettä. Muistaakseni unohdin jopa allekirjoittaa tenttipaperini... Saman opettajan yritysjohtamisen kurssista sain sen sijaan 11/20 eli kirkkaasti läpi. Se olikin konkreettisempaa ja jollain tavalla maalaisjärjellä käsitettävää.
Tilastotieteestä sain 14,5/20, tullisäädöksistä 16,5 ja roséviiniaiheisesta lopputyöstäni 17! En olisi sitä kirjoittaessani ikinä uskonut, että onnistuisin niin hyvin. Vaikka en läpäissytkään tuota ensimmäistä opintokokonaisuutta, kaikki arvosanat kompensoivat toisiaan, joten periaatteessa minun ei pitäisi joutua uusintatenttiin. Tästä puuttuvat lisäksi työharjoitteluraportti ja kielten arvosanat.
Tällä viikolla olen myös ansainnut ylimääräistä rahaa. Suomeen tultuani sain vihdoin aikaiseksi tyhjentää vaatekaappini kaikista vanhoista ja liian pienistä farkuista, paidoista, neuleista ja aamutakeista; keräsin kaikki valtavaan jätesäkkiin, jonka aioin viedä jossain vaiheessa kirpputorille. Tulin maininneeksi säkin olemassaolosta työpaikan kahvipöydässä ja sain kehotuksen tuoda sen töihin, sillä kollegat valitsisivat kernaasti parhaat päältä.
Minä tein työtä käskettyä ja raahasin säkin byrooni nurkkaan. Sana kiersi käytävällä nopeammin kuin se kuuluisa kulovalkea ja pian pikkuinen työsoppeni oli tupaten täynnä säkin sisuksia innostuneina penkovia työkavereita. Sisältö hupeni kummasti, ja kun toimistokerroksen väki oli tutustunut säkin antiin, vein loput alakertaan tuotantopuolen naisten pukuhuoneeseen. Tänään iltapäivällä säkissä oli jäljellä enää 6 t-paitaa ja minä olin kokonaista 99 euroa rikkaampi! Pääasiallinen pyrkimykseni oli päästä eroon vanhoista vaatteista, mutta en toki rahankaan päälle sylje. Keskiviikkona olikin vallan mukavaa, kun vähän väliä joku poikkesi kiikuttamaan pöydälleni setelin tai läjän kolikoita. Oikealla kirpputorilla en välttämättä olisi päässyt laisinkaan yhtä tehokkaasti eroon tarpeettomasta omaisuudestani.
Muutenkin töissä on ollut hilpeää. Meillä on valtavan mainio kahvi- ja lounasporukka, jonka jutut yltyvät välillä hervottomiksi kollektiivisiksi naurukohtauksiksi. Yhdessä on jo suunniteltu mm. saunailtaa ja lavatansseja – onneksi ostin alkuvuodesta Jacqueline Riun kukkamekon! (Eikö lavatansseihin kuulu mennä kukkamekossa?) Työ etenee leppoisasti siinä ohessa ja työharjoitteluraporttikin on jo muutaman sivun mittainen. Lisää tällaisia viikkoja, kiitos!
Kansainvälisten valuuttamekanismien kurssi meni leveästi reisille, koska sain siitä elämäni ylivoimaisesti huonoimman arvosanan: 0,5/20!!! Ei tosin ihmekään, koska en koko kurssin aikana ymmärtänyt ainuttakaan opetettua asiaa. Abstrakti taloustiede pörsseineen ja valuuttamarkkinoineen ei todellakaan ole minun juttuni. Ennen olisin ollut järkyttynyt moisesta epäonnistumisesta, mutta nyt se ainoastaan naurattaa: kukaan ei ainakaan voi saada tätä huonompaa arvosanaa! Jotain minun on silti täytynyt tietää, koska olen saanut edes puoli pistettä. Muistaakseni unohdin jopa allekirjoittaa tenttipaperini... Saman opettajan yritysjohtamisen kurssista sain sen sijaan 11/20 eli kirkkaasti läpi. Se olikin konkreettisempaa ja jollain tavalla maalaisjärjellä käsitettävää.
Tilastotieteestä sain 14,5/20, tullisäädöksistä 16,5 ja roséviiniaiheisesta lopputyöstäni 17! En olisi sitä kirjoittaessani ikinä uskonut, että onnistuisin niin hyvin. Vaikka en läpäissytkään tuota ensimmäistä opintokokonaisuutta, kaikki arvosanat kompensoivat toisiaan, joten periaatteessa minun ei pitäisi joutua uusintatenttiin. Tästä puuttuvat lisäksi työharjoitteluraportti ja kielten arvosanat.
Tällä viikolla olen myös ansainnut ylimääräistä rahaa. Suomeen tultuani sain vihdoin aikaiseksi tyhjentää vaatekaappini kaikista vanhoista ja liian pienistä farkuista, paidoista, neuleista ja aamutakeista; keräsin kaikki valtavaan jätesäkkiin, jonka aioin viedä jossain vaiheessa kirpputorille. Tulin maininneeksi säkin olemassaolosta työpaikan kahvipöydässä ja sain kehotuksen tuoda sen töihin, sillä kollegat valitsisivat kernaasti parhaat päältä.
Minä tein työtä käskettyä ja raahasin säkin byrooni nurkkaan. Sana kiersi käytävällä nopeammin kuin se kuuluisa kulovalkea ja pian pikkuinen työsoppeni oli tupaten täynnä säkin sisuksia innostuneina penkovia työkavereita. Sisältö hupeni kummasti, ja kun toimistokerroksen väki oli tutustunut säkin antiin, vein loput alakertaan tuotantopuolen naisten pukuhuoneeseen. Tänään iltapäivällä säkissä oli jäljellä enää 6 t-paitaa ja minä olin kokonaista 99 euroa rikkaampi! Pääasiallinen pyrkimykseni oli päästä eroon vanhoista vaatteista, mutta en toki rahankaan päälle sylje. Keskiviikkona olikin vallan mukavaa, kun vähän väliä joku poikkesi kiikuttamaan pöydälleni setelin tai läjän kolikoita. Oikealla kirpputorilla en välttämättä olisi päässyt laisinkaan yhtä tehokkaasti eroon tarpeettomasta omaisuudestani.
Muutenkin töissä on ollut hilpeää. Meillä on valtavan mainio kahvi- ja lounasporukka, jonka jutut yltyvät välillä hervottomiksi kollektiivisiksi naurukohtauksiksi. Yhdessä on jo suunniteltu mm. saunailtaa ja lavatansseja – onneksi ostin alkuvuodesta Jacqueline Riun kukkamekon! (Eikö lavatansseihin kuulu mennä kukkamekossa?) Työ etenee leppoisasti siinä ohessa ja työharjoitteluraporttikin on jo muutaman sivun mittainen. Lisää tällaisia viikkoja, kiitos!
4 kommenttia:
lavatanssit ja kukkamekko kuulostavat hyvältä. jotain kunnollista vielä Suomessakin, kaikki ei ole ihan persuillaan ;)
No Suomessahan on vähiten asioita persuillaan verrattuna näihin muihin EU- tai Euroopan tai vaikka koko maailman maihin.Ajatellaan nyt vaikka näitä viimeisiä Ranskaan tai ranskalaisiin liittyviä uutisa. Terv. paskeriville
Löysin sun blogisi eilen ja luin pitkälle postauksiasi :) Tykkään aixista paljon ja siellä aikoinaan useamminkin kävin kun Ranskassa asuin :) Nykyään kyllä Ranskan naapurimaassa ;)
Mua vaan mietityttää että miten sä otat sen asian että näytät hyvin epäranskalaiselta?
Mä näytän siinä mielessä että olen miltei 180 cm pitkä luonnonblondi niin tuntuu että sain ihan liikaa huomiota kaikkialla ja muutenki heti kaikki huomas että olin ulkomaalainen vaikka ranskankieli alkoi jo olla melko hyvä... Joka päivä olo tuntui niin ulkomaalaiselta, tai ainakin joku muisti muistuttaa päivittäoin kaupungilla ja töissä että oon ulkomaalainen... silloin rukoilin mielessäni että olisimpa 160 cm, siro ja pieni tummaverikkö.
Nyt asun toisessa maassa mikä on kansojen sulatusuuni ja kaikki näyttää ihan erilaisilta ja täällä usein unohdankin että olen ulkomaalainen vaikkei tän maan kieli edes vielä suju :)
Miten sä jaksat sitä kaikkea huomiota mitä siellä saa epä-ranskalaisella olemuksella?
Airelle,
Mä en ole koskaan ollut lavatansseissa ja haluaisin ihan mielenkiinnosta nähdä, millaista siellä on, vaikka tanssitaitoni rajoittuukin valssiin.
Paskeriville,
Eipä täällä tosiaan asiat aivan hanurista ole, mutta onhan joka maassa omat ongelmansa.
Anonyymi,
Mielenkiintoinen pointti! Tuota en aiemmin oikein olekaan pohtinut. En oikeastaan koe saavani mitenkään huomattavia määriä huomiota, mutta se todennäköisesti johtuu siitä, etten vastaavasti itse juuri kiinnitä huomiota vastaantulijoihin kadulla kävellessäni. Toki välillä huomaan, että jotkut katsovat pitempään (E. huomaa tämän paljon useammin kuin minä itse!), tervehtivät tai huutelevat, mutta yleensä en pahemmin reagoi moiseen. Jos olen hyvällä tuulella, vastaan hymyllä, jos taas huonolla, ignoroin täysin. Pari kertaa olen joutunut vastaamaan jopa epäystävällisesti, kun joku ventovieras on kutsunut kahville/lasilliselle/kotiinsa eikä ole uskonut, etten ole kiinnostunut lähtemään vieraiden miesten kanssa minnekään.
Puolitutut, esim. vakiokauppojeni myyjät, tai töissä asiakkaat toteavat aksenttini perusteella aina silloin tällöin, etten taida olla sikäläisiä ("vous n'êtes pas d'ici, non ?"), mutta se ei häiritse minua ollenkaan. Päinvastoin kerron mielelläni olevani Suomesta, siitä on lähtenyt monta mielenkiintoista keskustelua.
Lähetä kommentti