lauantai 28. toukokuuta 2011

Paljasjaloin on paha käydä

Minut tuntevat yleensä tietävät, että osaan välillä olla todellinen panier percé, reikäinen kori: raha katoaa minulta jäljettömiin, ainakin silloin kun sitä on. Osaanhan minä toki säästääkin, mutta tänään en ollut kovin säästäväisellä tuulella. Päädyin nimittäin hankkimaan itselleni jalkineita jopa kaksin kappalein:

(kuvat täältä)
Clarksin kengät ovat aina olleet minun jaloilleni aivan erityisen sopivia. Niin nämäkin Un Lottie -mallin kävelykengät: kävellessä tuntuu kuin jalka rullaisi pehmeästi eteenpäin eikä suinkaan tömähtäisi lattiaan koko ruhoni painolla. Vadelmanpunainen kiiltonahka ei sekään ole huono ominaisuus, joten ei ihme, etten kyennyt hylkäämään näitä K-Kengän hyllyyn.

Varsinainen alkuperäinen kauppaan astumisen syy olivat kuitenkin nämä:
(kuvat täältä)

Niin ikään Clarksit, vadelmanpunaiset ja ruusukuvioiset Santa Rock -sandaalit. Vielä kiilakorot päälle, ja niin Fifiä vietiin. Katala ja ovela kenkäkauppias oli laittanut ikkunaansa esille kaupan fifeimmät kesäkengät! Pitihän niitä edes kokeilla, par acquit de conscience eli siksi, ettei omatunto myöhemmin vaivaisi eikä tarvitsisi jälkikäteen miettiä, olisiko sittenkin kannattanut sovittaa. 

Arvaahan sen, miten siinä kävi: molemmat parit saivat luotani uuden rakastavan kodin. Miten minä olisin näistä kahdesta voinut valita vain toiset?! Sitä paitsi Aixista on yhä vaikeampi löytää minun tyylisiäni kenkiä eli yhtä aikaa elegantteja ja järkeviä. Useimmiten on valittava jompi kumpi ominaisuus, kun taas näissä yhdistyvät molemmat. Siksi en edes empinyt. 

Ylemmät kävelykengät jäivät heti jalkaani. Nyt odottelen enää riittävän lämmintä päivää, jotta saisin ruususandaalit korkattua... Onnistuukohan se enää tämän kuukauden puolella?






PS. Kehitin postauksiini ylläolevan nimikirjoituksen täällä. Osaisiko joku kertoa, saako sen liitettyä pysyvästi postausten loppuun, jotta en joka kerta joudu erikseen hakemaan sen koodia sivustolta? En muutenkaan hallitse HTML-koodia ollenkaan, vaan liimailin tuotakin umpimähkäisesti monta kertaa, kunnes se sattumalta osui oikeaan paikkaan.  


EDIT. Nimikirjoitus välillä näkyi ja sitten taas ei (ainakin minun koneellani), joten liitin sen tähän png-kuvana. Ei pitäisi mennä säätämään, kun ei osaa.
     

3 kommenttia:

Airelle kirjoitti...

oi mikä ihana väri! ja niin fifimäiset.
mulla on kans niin suomalaiset jalat, etten löydä yleensä koskaan kenkiä täälä, mutta tänään repesin minäkin ja ostin espanjalaiset ekokengät ekomarkkinoilta, kun oli niin mukavat jalassa!
helleterveiset - huomenna taas kolkyt astetta luvassa iltapäivällä, kun olen suunnistamassa Bouc Bel Airiin!

Noora kirjoitti...

Oi minkä värisiä! Hurmaavia! :)

Kulkukatti kirjoitti...

Hei, tulin kurkistelemaan tänne blogiisi ja mukavia juttuja sinulla :)

Hauskaa tutustua toisen suomalaisen aatoksiin Ranskasta ja ranskalaisuudesta - minäkin olen naimisissa ranskiksen kanssa, vaikka täällä Italiassa toistaiseksi asutaan. Tosin vietetään aika paljon aikaa Ranskankin puolella.

Ihanan väriset nuo kengät, tosi herkullinen tuo vadelmaväri etenkin noissa ylemmissä!

Terkut Torinosta :)