Mullin mallin

Kulunut viikko on ollut taloudessamme jännittävää aikaa ja vaatinut itse kultakin melkoista joustamista ja sopeutumiskykyä. Tutuille rutiineille on pitänyt sanoa väliaikaiset hyvästit ja selviytyä parhaan kykynsä mukaan päivästä toiseen, alati muuttuvan tilanteen mukaan.

Meille on nimittäin tehty keittiöremontti. Uuden keittiön piti olla valmis viikossa, mutta kuten tietävät nekin, jotka eivät ole koskaan remonttia tehneet, näin suurissa operaatioissa tulee väkisinkin vastaan kompastuskiviä. Niin tälläkin kertaa: tätä kirjoittaessani keittiöstämme puuttuvat kaikki kodinkoneet lainajääkaappia lukuun ottamatta. 

Tältä entinen keittiömme näytti sunnuntai-iltana:

Pöytien sekaisuutta pyydetään katsomaan ohimennen ja pikaisesti sormien läpi, sillä menin ottamaan muistokuvat ilman lupaa ennen kuin äiti ennätti siistimään paikkoja.

Viikonlopun aikana koko keittiöomaisuutemme siirtyi kaapeista veljeni entiseen huoneeseen:

Maanantaina töistä palatessani minua odotti hurja näky:

Tutusta keittiöstä olivat jäljellä enää vanhat kaakelit. Väliaikainen kahvinkeittopiste perustettiin alusvaate- ja sukkalipaston päälle:

Tiistaina olivat kaakelitkin saaneet kyytiä ja keittiö oli varsin karu:

Olohuoneen olivat vallanneet valtavat paketit, jotka sisälsivät uudet keittiökalusteemme:

Keskiviikkona uusi keittiö alkoi jo alustavasti hahmottua:

Isä purki etukäteen loppuja kaappitarvikkeita pakkauksistaan remonttimiehiä varten. Ruokapöytäkin oli niiden takia poissa käytöstä pari päivää:

Torstaina tilanne näytti huomattavasti lupaavammalta, ja aloimme jo nähdä alustavaa valonpilkahdusta synkän tunnelin päässä:

Näin ilahduttava näky minua kohtasi tänään töiden jälkeen:

Melkein valmista! Tosiaan, enää puuttuvat tiskikone, uuni ja hella, mikrouuni, jääkaapit ja pakastimet sekä sähköasennukset. Sen vuoksi emme vielä voi alkaa sijoitella kamppeita uusiin kaappeihin, mutta maitoa ja juustoa voi jo ostaa ja juomat on siirretty parvekkeelta jääkaappiin. Huomenna saan tehdä aamiaista kotona ensimmäistä kertaa tällä viikolla!

Ruokailut ovat nimittäin tuottaneet kuluneina päivinä melkoista päänvaivaa. Iltaisin olemme "nauttineet" vuoropäivinä Kotipizzan, Subwayn ja Hesburgerin antimia eli kaikkea, mitä ei tarvitse kotona lämmittää ja minkä syömiseen ei tarvita ruokailuvälineitä. Minä olen saanut aamiaisen ja lounaan töissä, samoin isä, mutta äiti on joutunut pähkäilemään, mistä kaupungilla saisi kelvollisen aterian sellaisesta paikasta, jonne pääsee koiran kanssa. Guru on nimittäin ollut joka päivä äidin mukana, sillä ei häntä olisi voinut jättää yksin kotiin vieraiden remonttimiesten kanssa metelin ja paukkeen keskelle. Mirkku ja Meeri vietiin jo sunnuntaina evakkoon veljeni perheeseen, saanemme heidät takaisin kotiin huomenna. 

Tyttöjä on ollut kova ikävä! Löysin äskeisten kuvien yhteydessä muistikortiltani viime viikonloppuisia kuvia Meeristä lukemassa ranskalaista naistenlehteä:

Hänestä kasvaa vielä samanlainen Mademoiselle kuin äidistään ja Fifi-siskosta. Kirja sen sijaan ei neitiä kiinnostanut: tiiliskiviromaani ranskalaisnaisen ja saksalaismiehen vaarallisesta rakkaudesta Alsacessa toisen maailmansodan aikaan lienee liian tylsää tekstiä pienelle. 

Kun tytöt ovat olleet poissa, Guru on saanut osakseen tavallistakin enemmän rapsutuksia, hellyyttä ja kehuja, eikä vähiten reippautensa takia. Tänään Tärppä sai pitkästä aikaa leikkiä herkkutarjottimellaan: se on kaksiosainen muovinen lelu, jonka yläosa pyörii ja alaosassa oleviin koloihin laitetaan koiralle herkkuja. Koira pyörittää kantta kuonollaan ja napsii koloista herkut. Guru hallitsee homman hienosti, sen sijaan Mirkku ei tajua leikkiä alkuunkaan, vaan odottaa aina, että kantta pyöritetään hänelle. Miksi Fröken muka viitsisi nähdä vaivaa, jos ihminen voi paljastaa herkut valmiiksi?

Tässä Gurun näyte taidoistaan: