Risteilyllä Välimerellä

E. on ollut lomalla Saksasta paluustani asti, ja eilen nautimme lähes helteisestä kevät(-kesä?)päivästä parhaalla mahdollisella tavalla: kolmen tunnin laivaretkellä Marseillesta Cassisiin ja takaisin. Pieni alus lähti Marseillen vanhasta satamasta...

... ja vei meidät ihailemaan calanqueja, jyrkkiä liidunvalkoisia kallioita, joiden muodostamien syvien rotkojen väliin jää kapeita, rauhallisia poukamia. 

Satamasta lähtiessämme ohitimme Château d'Ifin kuuluisan vankilalinnoituksen, jonne Alexandre Dumas sijoitti Edmond Dantèsin, Monte Criston kreivin päähenkilön:

Calanquet ovat uskomattoman vaikuttavia varsinkin mereltä nähtyinä. Kallioiden välissä meri oli turkoosi kuin uima-altaassa:

Ihailin erityisesti joidenkin kallioiden erikoisia muotoja. Tässä täydellisen sileä tasanne johti suoraan mereen:

Tässä taas luonto oli muovannut kallion kylkeen jättiläismäiset portaat:

Joissain kallioissa oli äärimmäisen kapeita, korkeita halkeamia...

... toisissa taas jännittäviä luolia:

Erään lahden perällä oli jälkiä valtavasta kivivyörystä, joka oli lähtenyt korkealta kallion huipulta:

Tuohon ei kannattaisi ankkuroida venettään edes uimatauon ajaksi!

Calanquet ovat erittäin suosittua patikointi- ja kiipeilyaluetta. Joka ainoan kallion päällä käveli ihmisiä, puhumattakaan niistä, jotka olivat keinotelleet itsensä (miten, sitä en käsitä) istumaan tai makaamaan kallioiden kylkeen grillaamaan ihoaan auringossa:

 

Minä olin unohtanut hakea aurinkohattuni talvisäilöstä E:n isän autotallista ja jouduin ennen laivaan nousua ostamaan tyylikkään pinkin olkihatun Vieux-portin matkamuistokojusta. Hatussa oli kammottava kirkkaanvihreä nauha, jonka askartelin irti jo ennen kuin laiva irtosi laiturista. Hatussa olisi ollut hyvä olla jonkinlainen kuminauha, sillä kuten kuvista näkyy, merellä tuuli reippaasti:

Välillä tuuli sentään puhalsi toiseen suuntaan, jolloin hattukin pysyi päässäni ja ehti valokuvaan (E. onnistui tietenkin saamaan sormensa samaan kuvaan...!):

Calanquet ovat enimmäkseen karuja ja niillä kasvaa lähinnä jonkinlaista matalaa pensaikkoa. Siellä täällä näkyi sentään Provencelle ominaisia pins parasols eli "aurinkovarjomäntyjä", joiden runko on paljas ja oksat leviävät auringonvarjon tapaan vasta latvassa laajaksi ympyräntapaiseksi:

Olen usein ihmetellyt, miksi muutkin kalliot kuin calanquet ovat täällä selvästi kerrostuneita. Näissä kuvissa erottuu hyvin, kuinka kalliot muodostuvat suorista tai vinottaisista kivikerroksista:

   

Palasimme reilun kolmen tunnin kuluttua takaisin Marseillen vanhaan satamaan meri-ilman uuvuttamina, hiukset tuulen takkuisiksi tuivertamina ja jälleen yhtä hienoa elämystä rikkaampina. Minä tulin lopulta ottaneeksi yli 150 valokuvaa, joista suurimmassa osassa on täysin toinen toistensa näköisiä valkoisia kallioita. Eräs hienoimmista hetkistä oli kuitenkin se, kun kesken kaiken tajusin, että en ole millään viikon tai kahden turistimatkalla vaan tämä on oikeasti omaa uutta kotiseutuani ja pääsen halutessani tänne takaisin milloin vain. Näinkin monen vuoden kokemuksesta huolimatta tämä alue tuntuu edelleen välillä suorastaan eksoottiselta.