Huomasin tänään ilokseni, että Turku-Salo-moottoritien säätilan mukaan vaihtuvat nopeusrajoitukset oli nostettu 120 km/h asti. Kyllä olikin pitkästä aikaa mukavaa ajella kunnollista nopeutta auringonpaisteessa puhtaalla autolla ja kuunnella samalla tämänhetkistä suosikkibiisiäni Ma vie m'appartient! Siinä huristellessani aloin jostain syystä miettiä, mitkä ovat lempisanojani missäkin kielessä. En tosiaan tiedä, mistä moinen ajatus ilmestyi juuri sillä hetkellä... Joka tapauksessa siinä riitti pohtimista koko puolen tunnin matkan ajaksi.
Saksankielinen suosikkisanani on Geschwindigkeitsbegrenzung eli nopeusrajoitus. Se on sekä ääntämiseltään että kirjoitusasultaan lähellä täydellistä saksalaista sanaa, ja kulttuurinen kontekstikin on kiinnostava: luin juuri pari päivää sitten, että Saksassa keskustellaan yleisen kattonopeuden käyttöön ottamisesta. Ranskaksi on vaikea nimetä yhtä lempisanaa; sisällöllisesti amour on ehdoton suosikkini, foneettisesti taas prestidigitateur on sydäntäni lähellä, samoin déchirure. Mireillen versio Jacques Brelin laulusta La quête aiheuttaa minulle edelleen kylmiä väreitä: Aimer jusqu'à la déchirure, aimer, même trop, même mal... Suomesta keksin jostain syystä lähinnä rumia sanoja: pömpöttää tai rääkätä kuulostavat järkyttävän kauheilta. Vadelma miellyttää minua sanana, olkoon se siis yksi äidinkielisistä lempisanoistani. Mitä englantiin tulee, lonely on foneettisesti kauniin pehmeä. Ruotsiksi taas sköldpadda kuulostaa huvittavalta.
Ehdin miettiä sitäkin, kuinka paljon sanan miellyttävyyteen vaikuttaa se, pidänkö sen tarkoittamasta asiasta. Hyönteinen kammottaa minua, mutta onko kyseinen sana tosiaan ruma vai johtuuko epämiellyttävyys siitä, että inhoan hyönteisiä? Kuinka helppoa tai yleensä mahdollista on erottaa sana tarkoitteestaan, kun on kyse kielestä, jota ymmärtää? Mitä järkeä on ylipäätään muodostaa sanojen ranking-listaa?
1 kommenttia:
Apua! Onneksi en puhu saksaa :) Mun kieli ei ikimaailmassa taipuisi tuommoisiin sanahirviöihin...
Lähetä kommentti