keskiviikko 21. maaliskuuta 2007

Kirjastorotta


Loppuviikko näyttää kuluvan melko tiiviisti eri yliopistokirjastoissa. Tiistaina on nimittäin minun vuoroni opponoida kollegan seminaarityö, ja opponentin tulee tarkistaa käsiteltävän työn jokainen lähdeviite. Tänään ryhdyin vihdoin töihin (vaikka bibliografia on ollut käytössäni jo runsaan viikon...) ja paikansin tarvitsemani kirjat. Kaksi niistä on saatavana pelkästään Helsingissä, joten ne saavat jäädä tarkistamatta, mutta Turussakin kirjoja riittää neljään eri kirjastoon. En toki valita, joutuivathan minun opponenttini tekemään saman työn, mutta kieltämättä saatan jossain vaiheessa miettiä, olisiko opponoinnin voinut toteuttaa vähemmällä juoksemisella. Toisaalta en ole vielä päässyt/joutunut käymään ÅA:n kurssikirjastossa enkä Kääntämisen ja mediatutkimuksen kirjastossa, joten opponointi suo minulle liikunnan lisäksi uusia kokemuksia. Fiksuna tyttönä listasin kirjat paperille kirjastoittain, jotta vältyn kipittämästä edestakaisin.

Samalla voisin napata mukaani materiaalia myös omaan ykkösteoriaani. Kävi näet ilmi, että syksyllä kehittämäni monisivuinen tosi-tv-kappale joutaa poistettavaksi tai ainakin tiivistettäväksi hyvin lyhyeksi gradun introon, joten tarvitsen kipeästi lisäsivuja ykkösosaani. Ohjaaja ei taaskaan jättänyt pulaan, vaan vihjaisi auliisti, mistä löydän sopivaa tekstiä sitä täydentämään. Rupean taas vaihteeksi töihin, kunhan saan opponoinnin ensin alta pois. Viime aikoina onkin tullut
konkreettisen toiminnan sijasta hauduteltua gradua jossain aivojen tutkimattomissa sokkeloissa.

Taannoin mainitsin hankkineeni itse kirjoitettavan Pariisi-matkaoppaan. Sen myötä ihastuin Moleskine-muistikirjoihin, ja eilen kävin ostamassa sellaisen blogitarkoitukseen. Nerokas ajatukseni oli (ja on vieläkin) pitää kirjaa mahdollisimman usein mukana ja kirjoittaa saman tien muistiin kehittyvät blogi-ideat. Monta kertaa olen aikonut blogittaa jostain tapahtumasta tai huomiosta ja unohtanut sen ennen koneen ääreen pääsyä. Moinen kurja kohtalo uhkaa varsinkin Aixissa, koska kotikoneen puutteessa joudun blogittamaan nettikahvilasta käsin. Nyt ei enää ole sitä ongelmaa -- paitsi että jo tänään unohdin muistikirjan pöydälleni, ja Salosta Turkuun ajaessani mietiskelin kaikenlaisia tulevia blogiajatuksia. Autossa en tosin olisi voinutkaan kirjoittaa niitä muistiin, vaikka kirja olisi löytynyt käsilaukustani.

Tänä iltana on edessä vielä yksi kirja-aiheinen probleema: Mitä luen seuraavaksi? Mahdollisuuksia on monia:

- Kirjava huntu, W. Somerset Maugham
- Itseni varjossa, Catherine Deneuven kuvauspäiväkirjat
- Rebecca, Daphne du Maurier
- Der fremde Gast, Charlotte Link
- Au bonheur des dames, Emile Zola
- Paholainen pukeutuu Pradaan, Lauren Weissberger

...vain muutamia mainitakseni. En siis ole kirjafriikki, kirjahyllyni on muuten vain romahtamispisteessä...! :) Jokainen teos houkuttelee omalla tavallaan, mutta taidan kuitenkin valita Kirjavan hunnun. Romaanin elokuvaversio tulee ensi-iltaan perjantaina, ja kokemus osoittaa, että romaani kannattaa aina lukea ennen elokuvan katsomista. Maughamin kimppuun siis.

0 kommenttia: