Kulttuuria ja Kulmakunnan Kingi

Kulttuuriosuutemme käsittelee tänään Molièren L'avare (Saituri) -näytelmän elokuvaversiota, jonka kävin katsomassa yliopistolla ranskan oppiaineen leffaillassa. Leffaillan syksee oli tosin sangen vaatimaton, sillä paikalla olivat vain kaksi muuta opiskelijaa ja minä sekä opet Fred ja Maarit Mutta. Toiset opiskelijatkin lähtivät pois kesken leffan, joten filmin lopussa meitä oli jäljellä enää kolme.

Mitä elokuvaan tulee, se oli mainio, kuten useimmat Molièren näytelmät. Ko. adaptaatiossa itse saituri Harpagonia esitti legendaarinen Louis de Funès, joten vakavin ilmein ei esitystä voinut seurata. En muistanut kunnolla Saiturin juonta, ja kieltämättä se vaikutti välillä yhtä pähkähullulta kuin Kauniit ja rohkeat pahimmillaan. Vanha isä havittelee vaimokseen poikansa rakastamaa nuorta naista eikä hyväksy tyttärensä sulhasta; lopussa selviää, että kyseinen sulhanen onkin pojan rakastetun veli, josta tyttö on joutunut eroon ammoisessa haaksirikossa; ja kuinka ollakaan, kaikki pääsevät lopulta naimisiin mielitiettynsä kanssa, paitsi Saituri, joka saa takaisin maahan kätkemänsä raha-aarteen, jonka hänen poikansa on varastanut pakottaakseen isän luopumaan avioliittoaikeistaan. Vähemmästäkin hengästyy...! Joka tapauksessa oli mukava nähdä kyseinen elokuva, sillä Molièrea tai muitakaan klassisia näytelmiä ei valitettavasti juuri koskaan suomalaisissa teattereissa esitetä.

Mitä otsikon lupaamaan Kulmakunnan Kingiin tulee, hänellä ei ole Molièren kanssa muuta tekemistä kuin kansalaisuus. Totesin nimittäin blogini kovin mopsipainotteiseksi ja päätin korjata asian mitä pikimmiten. Tässä siis Monsieur Gros Marron, jättikissa suoraan Aixista:

Herra kuuluu vastapäisen talon naapurillemme, joka väittää sitkeästi, että kyseessä onkin Madame nimeltään Bottine. Meidän mielestämme taas tyttökissa ei voi mitenkään olla Ison Ruskean kokoinen ja painoinen: hän on nimittäin valtava. Gros Marron istuu milloin kenenkin auton päällä ja tuijottaa sieltä ohikulkijoita ylpeästi ja arrogantisti. Olen neljän vuoden aikana päässyt vain kaksi kertaa koskettamaan Isoa Ruskeaa, sillä yleensä hän vilahtaa salamana kauemmas, kun joku lähestyy silitysaikeissa. Ovelakin hän on: kun auton pysäköi pihalle, kissa odottaa kunnes auton omistaja on varmasti mennyt sisään asuntoonsa, ennen kuin hän hyppää lämpimälle konepellille. Olemme ties kuinka monta kertaa yrittäneet väijyä nurkan takana menemättä sisälle, mutta Gros Marron tietää aina, milloin joku on yhä hänen reviirillään. Hän myös kouluttaa ahkerasti toisen naapurin räksyttävää puudelia. Isolla Ruskealla on samassa taloudessa vaalea tyttöystävä Cookie:

Lisäksi viereisessä puutarhassa asuu ainakin viisi kissaa, joten parhaimmillaan niitä näkee ikkunoistamme kahdeksan kappaletta lojumassa katoilla ja autojen konepellillä. Gros Marron on koko joukon johtaja ja ehdoton kingi, jota me kutsumme myös nimellä Monsieur l'Empereur.