keskiviikko 1. marraskuuta 2006

Talvi yllättää aina


Talvi tuli yhdessä yössä, ja siihen tottuminen vie aina oman aikansa. Eilen illalla olin melkoisen kettuuntunut palatessani yliopistolta räntäsateessa; farkut olivat reisiin asti läpimärät ja loska kasteli jopa vedenpitävät talvikenkäni. Tänään kävinkin ostamassa uudet Goretex-kengät, joilla myyjän mukaan pysyy pystyssä liukkaammillakin keleillä.

Mietimme erään kaverini kanssa, miten upeaa olisi olla esimerkiksi karhu. Loppukesän ja syksyn saisi syödä lakkaamatta, sitten vain nukkuisi lämpimässä pesässä koko talven ja heräisi keväällä laihtuneena. Minä olisin ehdottomasti valmis kokeilemaan talviunta vaikka saman tien...!

Tänään olin ajatellut käydä lainaamassa kurssikirjastosta kirjallisuudentutkimukseen liittyvää materiaalia. En kuitenkaan asioilta palatessani enää jaksanut lähteä ruokakassien kanssa Edulle, joten käväisen siellä huomenna ja luen kirjoja viikonlopun aikana. Yritän mennä sinne jo heti aamusta, sillä puolenpäivän aikaan tulee France Inter -radiokanavalta ohjelma Fou du Roi, jossa on vieraana – yllätys yllätys – Mireille! Jos saan kirjat haettua aamupäivällä, voin kuunnella ohjelman rauhassa ja lukea sen jälkeen. Ei muuta kuin herätyskello soimaan ja menoksi!

1 kommenttia:

tanjadejoliette kirjoitti...

heips:) onnea räntäsäähän! Kysyn keväistä asiaa vielä Frediltä. Muutama poissaolohan on kuitenkin sallittu, eikö? Yksikin mulle riittäis, kaksi vielä parempi.. joudunhan kuitenkin palaamaan tammikuun lopulle Suomeen palauttamaan työni.. kyllä stressaa.. MUTTA ME VALMISTUTAAN!!!:)