torstai 30. marraskuuta 2006

Askeleita


Tänään vihdoin viimein toteutin aikeeni ja kävelin töihin ja takaisin. Askelmittarin mukaan askelia kertyi päivän aikana 10 418, kilometrejä 6,60 ja kulutettuja kaloreita 801. Pas mal ! Olisin ehkä sittenkin voinut syödä Arnoldsin ihkumakean muffinssin. :) No, viimeisenä työpäivänä sitten, kuten puhe oli. Toivottavasti en pety odotuksissani.

Asiakkaita ei tänään käynyt riesaksi asti, joten ehdin välillä pohtia graduakin. Toivon tosiaan, että ehdin saada varsinaisen teoriaosan valmiiksi helmikuun puoliväliin mennessä. Ilman töitä olisin takuulla jo aloittanut; nyt tuntuu koko ajan siltä, että aikaa kuluu hukkaan, vaikka työnteko totta kai on muulla tavoin hyödyllistä. Onneksi edessä on viiden päivän loma: ensin viikonloppu, sitten tentin takia vapaa maanantai, normaali vapaapäiväni tiistai ja lopuksi vielä itsenäisyyspäivä. Ihme, jos en tuona aikana saa mitään aikaiseksi! Aion vähintään lukea epäkohteliaisuusteoria-artikkelin, ja jotain muutakin jos mahdollista. Joululahjojakin pitäisi vähitellen etsiskellä. En edes muista, milloin viimeksi olen käynyt Turun keskustassa...! (Kolme viikkoa sitten?)

0 kommenttia: