Olen ollut koko päivän sisällä ja hädin tuskin vilkuillut ulos ikkunasta. Käänsin pariisilaiselle ystävälleni hiljattain saksalaisessa Auf eins -lehdessä ilmestyneen, lähes kaksikymmensivuisen Mireille-artikkelin ranskaksi. Päivitin iPodini sisällön ja löydettyäni pari hyllyyn muinoin unohtunutta CD:tä lisäsin siihen reilusti biisejä: Laura Pausinia, Dalidaa, Barbaraa, Plastic Bertrandia, Nana Mouskouria ja kuriositeettina martiniquelaisen zouk-version Une femme amoureusesta. Edistys on huima entiseen mp3-soittimeeni verrattuna, johon mahtui korkeintaan 106 kappaletta ja niitäkin pystyi kuuntelemaan vain aakkosjärjestyksessä. Himoitsen iPodilleni Louis Vuittonin monogrammikoteloa, mutta työpaikan löytymiseen asti saan tyytyä itse pörrölangasta kutomaani pussiin.
Mopsikultia on kova ikävä Salossa viettämieni kahden viikon jälkeen. Oli outoa herätä aamulla, kun kukaan ei raapinut oveani, hypännyt päälleni sänkyyn, nuollut kasvojani, hangannut kuonoaan lakanoihini eikä kävellyt tyynylläni jättäen sänkyyn hiekkaa ja kuraa aamulenkin jäljiltä. Sain syödä aamiaista ilman, että kukaan tunkee viereiselle tuolille/syliini/pöydälle Hesarin päälle, kerjää herkkupaloja tai yrittää juoda kahvikupistani. Silti kaipaan Aatua kuorsaamaan pöydän alle ja Gurua hyppimään ympäriinsä samanaikaisesti ärsyttävänä ja hellyttävänä. Lohdutukseksi pari kuvaa Gurresta, joka tunnetaan myös nimellä Tärppä:
Höpöläisen tuorein keksintö on kiivetä nojatuolin selkänojalle silloin, kun äiti istuu tuolissa. Minulla tai isällä ei ole moiseen erikoiskohteluun oikeutta. Välillä Gurppa nukahtaa tähän mahalleen ja roikuttaa tassujaan selkänojan molemmin puolin. <3
Tasapuolisuuden vuoksi kuva myös Aatusta valtaistuimellaan:
Kuva lainattu Fonzielta ja Andylta. Kappas, ketutus väheni saman tien miltei olemattomiin...!