torstai 31. joulukuuta 2009

Fifin vuosikymmenkatsaus

Näin vuoden ja vuosikymmenen viimeisenä päivänä blogeissa, sanomalehdissä ja uutisissa katsellaan kilpaa menneisyyteen ja valitaan kuluneiden vuosien merkittävin tapahtuma, tärkein henkilö, ikimuistoisin uutiskuva jne. Näistä inspiroituneena minäkin aloin miettiä, mikä kaikki on omalla kohdallani muuttunut viimeisten kymmenen vuoden aikana. 

31.12.1999 olin 18-vuotias, valmistauduin kevään ylioppilaskirjoituksiin ja juhlistin uutta vuosituhatta mummon kanssa Turun kaupunginteatterin juhlanäytännössä. Esityksenä lienee ollut jokin jo unohduksen suohon vaipunut musikaali, mutta sen muistan, että minulla oli ylläni musta sametti-iltapuku, vanhojenpäiväpukuni, ja mummolla oli käsilaukussaan taskulamppu keskiyöllä koittavaa sähkökatkosta varten. Tietokoneidenhan piti kaatua, ydinvoimaloiden räjähtää, lentokoneiden pudota ja hissien pysähtyä. Y2K jäi kuitenkin suutariksi, ja pari kuukautta myöhemmin kirjoitin L:n arvoisen ylioppilasaineeni aiheesta "Millennium-mylläkkä ja maailman arki". Vuodesta 2000 ovat jääneet mieleeni ylioppilaaksi pääsyn ja opiskelun aloittamisen lisäksi mm. ensimmäinen yksin tekemäni ulkomaanmatka Berliiniin sekä ensimmäinen kesätyöni turistioppaana Turussa.


Vuodesta 2001 muistan lähinnä saman kuin 99,5% maailman väestöstä: romahtavat WTC-tornit ja maailmanlaajuisen järkytyksen. Saksojen yhdistymisen ja Neuvostoliiton kaatumisen aikaan olin liian pieni ymmärtääkseni tai muistaakseni niitä, joten WTC-isku lienee kohdallani ensimmäinen todella merkittävä tapahtuma, jota olen seurannut livenä – sitä lajia, josta kertoisin lapsenlapsilleni, jos sellaisia olisi. 

2002 oli minulle ennen kaikkea matkailuvuosi: tammikuussa olimme isolla opiskelijaporukalla Martiniquella, seurasimme siellä luentoja yliopistolla ja suoritimme pari opintoviikkoa.  Sen koommin en muuten olekaan uinut meressä! Toukokuussa kävin Strasbourgissa, kesällä Berliinissä ja marraskuussa, ah ihanuutta, vietin yksin viikon Pariisissa ja kävin viisi kertaa peräkkäin Mireillen konsertissa Olympiassa. Samalla reissulla minua haastateltiin France 2 -kanavan naisille suunnattuun aamupäiväohjelmaan C'est au programme, jota nykyäänkin joutessani katselen. 

2003 asuin ensimmäistä kertaa pitempään ulkomailla ollessani heinä- ja elokuun töissä kaikkien ranskanopiskelijoiden legendaarisessa kesätyöpaikassa, Pariisin Disneylandissa. Samana kesänä Ranskan harvinaisen ankara helleaalto tappoi 15 000 ihmistä. Heinäkuun 29. päivä laskeuduin TGV:lla Pariisista Aixiin tapaamaan ensimmäistä kertaa E:tä, johon olin tutustunut alkuvuodesta. Syksyllä lähdin vaihto-opiskelijaksi Université de Provenceen Aixiin, ja sillä tiellä olen enemmän tai vähemmän vieläkin... 

2004 palasin syksyllä Suomeen ja koin pahan kulttuurishokin. Suomessa ei ollut E:tä, siellä oli kylmää ja pimeää, ulkona täytyi pitää takkia eikä aurinkolaseja tarvittu vuoden ympäri. Tapaninpäivänä lähdin viettämään joululoman loppupuolikasta Aixiin ja kuulin radiosta matkalla lentokentälle, että Thaimaassa oli ollut jokin luonnonkatastrofi, joka ei kuitenkaan ollut vaikuttanut suomalaisten lomailuun millään tavalla. Totuus osoittautui myöhemmin vähän toisenlaiseksi. 

2005 opiskelin, vietin kesän Aixissa sähköauton ratissa enkä onneksi tiennyt, että neljä seuraavaakin kesää kuluisivat samassa työssä. Syksyllä aloitin pedagogiset opinnot opetusharjoitteluineen ja huomasin, ettei opettajan työssä olekaan yhtään sellaista hohtoa, jota olin aina kuvitellut siihen sisältyvän. Ymmärsin samalla, miksi lukion psykologian opettajani oli aina väittänyt minun olleen liian hyvä oppilas voidakseni tulla hyväksi opettajaksi. 

2006 aloitin graduilun ja naiivisti kuvittelin valmistuvani jo seuraavana keväänä. Gradun sivutuotteena syntyi lähes sattumalta blogi, joka sittemmin alkoi elää omaa elämäänsä ja johon vihdoin puolitoista vuotta myöhemmin ikuistettiin graduprojektin onnellinen päätös.

2007 graduilin, graduilin ja graduilin graduilemasta päästyänikin... ja hyppäsin tilapäisesti Stockan tiskin taakse pahinta joulukiirettä helpottamaan.


2008 sain kahdeksanvuotisen urakan päätteeksi maisterintodistuksen käpälääni. Valmistumispäivänäni kuvittelin vielä sen avaavan työpaikkojen ovia kuin yleisavain konsanaan, mutta pian kävi selväksi, ettei se ihan niin mene. Siispä sähköautoilemaan ja kirjoja myymään ajatuksella, että tämä on vain tilapäistä talouskriisin takia ja vuoden kuluttua olen jo "oikeissa" töissä. 

2009. Mitä tänä vuonna oikein tapahtui? Jostain syystä tuntuu, että muistan vuosikymmenen alkuvuodet paremmin kuin muutaman kuukauden takaiset tapahtumat. Olen blogannut, lukenut, hakenut töitä, viettänyt äidin kanssa huippuloman Amsterdamissa, tavannut bloggaajakollegoita, hakenut töitä, sähköautoillut ja myynyt kirjoja, hakenut töitä... ja vähitellen myös pohtinut, mitä tästä eteenpäin. Mitä huomenna alkava vuosi ja -kymmen tuovat tullessaan? Työpaikan? Säännölliset tulot? Asettumisen pysyvästi yhteen maahan ja kotiin, oli se niistä mikä tahansa? Oman mopsin ja/tai kissan? 20 kiloa kevyemmän kropan? Pitkät hiukset? Lottovoiton? 

Oli se mitä tahansa, odotan sitä innolla. Uudenvuodenlupauksia en tee, sen sijaan toivon ylitse muiden kahta asiaa: terveyttä ja rakkautta. Kumpaakin minulla tällä hetkellä on ja toivon saavani myös pitää ne. Kun nämä perusasiat ovat kunnossa, kaikesta muustakin selvitään. 

Iloista, onnellista ja riemukasta uutta vuotta kaikille! Provencessa ei muuten vielä tänään toivoteta uutta vuotta, vaan hyvää kuluvan vuoden jämää, bon bout d'an !   


tiistai 29. joulukuuta 2009

Salamablogimiitti Pariisissa

Kuusi viikkoa Suomessa kuluivat työn takia aivan liian nopeasti, ja eilen oli aika palata Ranskaan. Jos olen aivan rehellinen, olisin mielelläni ollut kotona koirien ja vanhempien kanssa vielä vähän kauemmin, mutta lokakuussa paluulippuja varatessani en vielä edes tiennyt, saisinko joulunalustöitä. Onneksi sentään ennätin olla pitkät joulupyhät tiiviisti mopsien seurassa.

Eilisen paluumatkan aikana aloin miettiä, kumpaan suuntaan itse asiassa olinkaan palaamassa. Ensimmäistä kertaa minusta tuntui, että olin käynyt Ranskasta lomalla Suomessa. Matkustinhan päinvastaiseen suuntaan vain reilu kuukausi aikaisemmin ja olin silloin jättänyt suuren osan vaatteistani, laukuistani ja kirjoistani Aixiin, koska joka tapauksessa palaisin pian. Huomaamattani olen tainnut liukua osa-aikaulkosuomalaisuudesta yhä enemmän kohti varsinaista ulkosuomalaisuutta. Virallisesti silti asun edelleen Salossa.

Eilinen matka sujui edellistä helpommin, vaikka matkustamista kertyikin yhteensä melko tasan 12 tuntia. Lähdin kotoa vähän ennen aamukymmentä ja olin perillä Aixissa yhdeksän jälkeen illalla. Lensin ensimmäistä kertaa muulla kuin Finnairin tai Air Francen koneella, mutta kuten E:lle totesin, lentäminen on aina samanlaista, luki koneen pyrstössä mitä tahansa. Blue1 ei tosin tarjoa ruokaa, mutta mieluummin maksan lipustani sata euroa vähemmän ja olen ilman limaista lentokonelounasta... Suoritin ensimmäistä kertaa myös lähtöselvityksen etukäteen Internetissä ja osasin aivan omatoimisesti tulostaa kentän automaatista lipputulosteen (vai mikä carte d'embarquement nyt virallisesti onkaan) ja viedä laukkuni oikeaan paikkaan. Ylipainoa oli viisi kiloa, mutta ystävällinen virkailijatyttö päästi minut lentoon ilman lisämaksuja, koska käsimatkatavaraa oli niin vähän. 

Pariisissa poistuin ensimmäisenä koneesta ja sain seisoskella yli puoli tuntia matkatavarahihnan äärellä odotellen viimeisten joukossa ilmaantunutta pakaasiani. Saatuani vihdoin omaisuuteni mukaani lähdin kärryni kanssa seuraamaan Correspondance-kylttejä (jatkolentoni lähti toisesta terminaalista) ja kuinka ollakaan, satuin vilkaisemaan sivulleni juuri oikeaan aikaan. Vieressäni käveli nimittäin samalla lennolla palannut Maurelita perheineen! Salamablogimiittimme kesti vajaan minuutin, mutta oli suunnattoman hauska vihdoin nähdä livenä. Nyt olen tavannut vakioranskalaisbloggareista Maurelitan lisäksi Airellen, Stazzyn ja Pupucen. Joskus olisi huippua järjestää ihan oikea blogimiitti kaikkien kesken! 

Hurautin Roissy-CDG:n kakkosterminaaliin modernilla automaattimetron kaltaisella sukkulajunalla, tulostin toisen carte d'embarquementin Marseillen lennolle ja menin jonottamaan jättääkseni laukkuni Internet-lähtöselvityksen dépose-bagages -tiskille. Jonoa vahtinut miesvirkailija tuli aluksi inttämään, etten ole tehnyt lähtöselvitystä netissä vaan kentän automaatilla (joita varten oli vieressä toinen, paljon pidempi jono), mutta suostui lopulta tarkistamaan asian ja palasi kiltisti kertomaan, että tosiaankin, olin aivan oikeassa jonossa. Joskus sitä väkisinkin miettii, miten kielitaidottomat matkustajat oikein pärjäävät, kun selvällä ranskallakin ilmoitettua asiaa saa välillä selittää ja vakuutella useamman kerran...? Joka tapauksessa pääsin hyvissä ajoin lennolleni, kun ensin olin riisunut turvatarkastuksessa pitkät saappaani ja hipsinyt sukkasillani pitkin tarkastusaluetta esittelemässä neste- ja voidepussiani yhdelle virkailijalle ja kauneuslaatikkoani toiselle ja etsinyt turhaan vapaata pöytätasoa, jolla pakata tavarani uudelleen. 

Aixissa ei mikään ole poissaollessani muuttunut. Kävin tänään vaihteeksi työttömyystoimistossa kysymässä erästä asiaa, jolla minua on kirjeitse ahdisteltu useamman kerran. Huomenna on mentävä paikalliseen Kelaan eli Sécurité socialeen aloittamaan todennäköinen paperisota saadakseni täkäläisen sairausvakuutuskortin. Ilman sitä ei nimittäin tipu korvauksia eikä avustuksia. En uskalla kuvitellakaan, mitä kaikkia papereita ja todistuksia sen hankkimiseen vaaditaan... tai jospa sen saisi ihan vain kauniisti pyytämällä? Edes tämän kerran?      

perjantai 25. joulukuuta 2009

Kuin Ellun mopot

Tuorein pätkätyösuhteeni päättyi eilen joulurauhan myötä klo 12.15 ja pääsin vihdoin joulunviettoon vanhempien, veljen ja mopsien luokse. Jouluaatot perheen kesken ovat ihanan rauhallisia, onneksi meillä ei ole pian kahteenkymmeneen vuoteen ollut tapana hyysätä sukulaisia jouluna! Ilman rauhaa ja hiljaisuutta ei ole toivoakaan onnistuneesta joulusta. 

Kävin jo aatonaattona Salossa koristelemassa kuusen ennen paluuta Turkuun puolikkaaksi työpäiväksi. Stockan tämän vuoden kuusenkoristeuutuuksiin kuuluu mm. käsilaukkuja ja korkokenkiä: paremmin minulle sopivia koristuksia on vaikea kuvitella! Siispä kuusestamme löytyy perinteisten pallojen lisäksi tällaisia hienouksia:





 


Valmis kuusi komeilee olohuoneessamme tämän näköisenä:



Guru ja Mirkku eivät olleet juuri lainkaan kiinnostuneita joululahjaläjästä kuusen alla, vaan he kävivät kerran tai pari haistelemassa kasan päällimmäisinä olleita omia pakettejaan ja jättivät sitten kuusen lahjoineen rauhaan. Juuri ennen lahjojen jakoa Mirkku lopulta suostui  nopeaan joulumopsiposeeraukseen: 



Omista paketeistani paljastui totuttuja, toivottuja ja hyväksi havaittuja lahjoja: kirjoja, uusi kylpytakki, kahdet lämpimät aamutossut (toiset kotiin ja toiset Aixin vetoisille kivilattioille) sekä mopseilta tassun ja korkokengän muotoiset kuviolaatat Nomination-rannekoruuni.

Tänään olemme olleet rauhassa kotona kirjojen ja suklaan parissa kuin Ellun kanat, tai pikemminkin kuten Ellun mopot. Seuraavassa jotain, mitä ette tule usein näkemään: Fifi au naturel, meikittä ja kampaamatta, uudessa possupuvussa rakkaiden lyttykuonojen kera...!


   
Rauhallista ja leppoisaa joulun jatkoa kaikille! 

torstai 17. joulukuuta 2009

Joulutervehdys Suomen Turusta

Olen pakkasesta huolimatta viime päivinä kävellyt töihin aina kun vain mahdollista. Meiltä kävelee Kauppatorille tasan 20 minuuttia, ja sinä aikana ehtii mukavasti herätä (tarvittaessa) ja saada raitista ilmaa ennen kuin täytyy sulkeutua tuntikausiksi ikkunattomaan kauppakeskukseen. 

Tänään kävellessäni Tuomiokirkon editse ihmettelin, miksi lähes jokainen ohikulkija pysähtyi kuvaamaan sitä. Käännyin katsomaan ja ymmärsin syyn: matalalta paistava aurinko osui juuri sopivasti kirkon kylkeen ja näky oli mahtava! Tallensin sen tietysti itsellenikin. Tässä siis jouluinen tervehdys Suomen virallisesta Joulukaupungista erityisesti kaikille ulkoturkulaisille:



Talvi ei silti ole suomalaisten yksinoikeus. Ranskassakin on satanut lunta, ja Yahoo Auto -sivusto antaa huomaavaisesti ohjeita kokemattomille talviautoilijoille. Yahoon mukaan autosta tulisi talvisaikaan löytyä paitsi jääskraba ja jäänsulatusspray, myös mm. peitteitä, taskulamppu, kuumaa juomaa termospullossa, lumilapioita, saappaat ja hätäraketteja. Talvirenkaiden käytön mahdollisuuskin mainitaan, mutta samalla muistutetaan, että niillä saa ajaa korkeintaan 90 km/h sekä maanteillä että moottoriteillä, ja lisäksi auton takapuskurin vasemmasta alareunasta on löydyttävä talvirenkaiden käytöstä kertova tarra. Paljon yleisempää ja helpompaa on siis kiinnittää tavallisiin renkaisiin lumiketjut. Voi näitä ranskalaisia...
   

lauantai 12. joulukuuta 2009

Jouluisia dekoraatioita

Tänä iltana tuntuu taas reilun yhdeksän tunnin seisomatyöpäivä koivissa, tai ikenissä kuten ranskalainen sanoisi (J'ai neuf heures de boulot dans les gencives...), joten kaatunen piakkoin sänkyyn ruotsinkielisen Tudor-romaanini seurassa. Sitä ennen kuitenkin julkaisen luvattoman huonoja kännykkäkamerakuvia jouluvalmisteluistani.

Olin toissapäivänä ja eilen Salossa vapaapäiviä viettämässä ja mopseja paijaamassa ja pystytin samalla provencelaisen jouluseimeni:  



Seimi on ranskalaisille ja varsinkin provencelaisille yhtä yleinen joulukoriste kuin suomalaisille tontut. Perusseimi käsittää Jeesuksen, Marian, Joosefin, härän ja aasin, mutta sitä voi kukin laajentaa varojensa ja käytettävissään olevan tilan mukaan. Seimen hahmoja kutsutaan santoneiksi ja niitä on kymmeniä ellei satoja erilaisia. Minun seimeni santoneineen on kotoisin Aixin tunnetuimmasta santon-talosta Fouquelta, ja täydennän sitä vuosittain Aixissa järjestettävillä santon-markkinoilla. Halutessaan santoneista voi rakentaa kokonaisen provencelaiskylän taloineen, myllyineen, siltoineen, leipomoineen, kirkkoineen ja pétanque-kenttineen, mutta minä olen tyytynyt keräilemään erilaisia eläinhahmoja. Seimessäni asustavat sulassa sovussa mm. ketut, villisika, fasaani, kilpikonna, siili ja karhu. 

Tänä vuonna kuitenkin poikkesin eläinperiaatteestani ja hankin seimeeni Aixoisen, perinteiseen provencelaispukuun puetun aixilaisnaisen:


Aixoisella on kädessään paketti calissoneja, Aixin kaupungin erikoisherkkuja. Calissonit ovat hyvin makeita, hillotuista meloneista ja jauhetuista manteleista valmistettuja mantelinmuotoisia hyvyyksiä, joita on valmistettu yksinoikeudella Aixissa 1400-luvulta saakka. Nykyäänkin vain Aixin kaupungissa tehtyjä calissoneja saa kutsua calissons d'Aix-en-Provence -nimellä; muualla valmistetut calissonit ovat usein nimeltään pelkästään calissons de Provence, mutta ne eivät siis ole "oikeita" calissoneja. 

Itsenäisyyspäivän iltana kokoonnuimme viime vuoden tapaan kollegani luo joulupiparitalkoisiin. Minulla oli uutuutena Suomen muotoinen piparimuotti, johon tietysti heti merkitsin maan tärkeimmän kolkan:



Äidiltä lainasin mopsimuottia, tosin mopsipiparit eivät enää paistettuina muistuta mopsia kuin etäisesti. Siksi katsoin parhaaksi merkitä suoraan pipariin, mitä se esittää:





E:lle voisin säästää tuliaisiksi yhden komean Suomi-herkun:





Enää täytyy kirjoittaa (mopsi-)joulukortit, hankkia mahdollisesti muutama joululahja siinä tapauksessa, että löydän jotain kivaa jollekin lähipiirini ihmiselle, ja ennen kaikkea tehdä kiivaasti töitä jouluaattoon asti! Siispä petiin, huomenna on taas uusi työpäivä...

   

maanantai 7. joulukuuta 2009

Päivän positiiviset vol 3

Olen pari kertaa aiemmin kirjannut blogiin sellaisia iloisia ja positiivisia asioita, jotka juuri niiden kirjoitushetkellä tuntuivat tärkeiltä ja merkityksellisiltä. Sittemmin olen harmaina hetkinä palannut lukemaan niitä uudelleen muistuttaakseni itseäni siitä, ettei synkkyys koskaan kestä kovin kauaa. Tämä päivä koostui taas vaihteeksi lähinnä iloisista ja pirteistä hetkistä, joita kirjaan tänne toivoen niiden saavan myös lukijoiden suupielet ylöspäin:

• Työpäiväni alkoi mukavasti, kun ruotsinkielinen asiakas kehui tyytyväisenä saaneensa minulta oikein hyvää palvelua.

• Suuri osa asiakkaista oli tänään hyväntuulisia ja hymyileviä, tarttuikohan minun virkahymyni heihin vai toisinpäin? Asiakkaita oli lisäksi niin paljon, että viisituntinen työpäivä kului kuin siivillä.

• Töistä päästessäni äiti oli viestittänyt tulevansa yllätysvisiitille Turkuun. Kävimme kahvilla ja ostimme muutaman joululahjan. Lisäksi löysin kirjakaupan korttitelineestä mopsijoulukortteja ja ostin kaikki 15 kappaletta! Tänä vuonna kaikki saavat minulta mopsikortin.

• Hansakorttelissa on meneillään joulukampanja, jossa jokaista 30 euron ostoskuittia vastaan saa tunnin ilmaisen pysäköinnin Louhen parkkihallissa. Minulla on jo kolme Louhen ilmaislippua, joten voin tulla jouluaattoaamuna töihin autolla ja pysäköidä maksutta koko lyhyen työpäivän ajan. 

• Huomasin työvuorolistoista, että saan koko aatonaaton vapaaksi ja pääsen Saloon koristelemaan joulukuusta. 

• Luin töistä tultuani melkein 50 sivua ruotsinkielistä romaania ja totesin lukevani ruotsia aivan yhtä helposti kuin saksaa, englantia ja ranskaakin.

• Torstaina ja perjantaina on vapaapäivä ja pääsen hellimään koiruuksia kahdeksi kokonaiseksi päiväksi! 

Näitä miettiessäni tulin oikeastaan niin iloiseksi, että tekisi mieli virnistää yhtä leveästi kuin Siiri:




Toivotaan, että huominen päivä sujuu samalla tyylillä!


lauantai 5. joulukuuta 2009

Ketuiks män!

Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, minun on turha toivoa työtä, vakituista asuinpaikkaa, laihtumista, uusia vaatteita tai mitään muutakaan seuraaviin seitsemään vuoteen. Pudotin nimittäin aamulla kylpyhuoneen käsipeilin lattialle. Peili hajosi tuhannen päreiksi, mikä tietää seitsemän vuoden epäonnea. Olen sentään jo niin fiksu ja itsenäinen, että älysin omatoimisesti imuroida kylppärin ja viedä peilinsirpaleita sisältävän roskapussin ulos – vielä jokunen vuosi sitten olisin taatusti soittanut äidille ja kysynyt, mitä nyt pitäisi tehdä!

Kävin hakemassa Stockalta uuden peilin ja pyörähdin samalla joulumarkkinoilla. En pysähtynyt yhdelläkään kojulla, sillä villasukat, pipot, puupökkelötontut, silakkatuotteet ja joululimput eivät jaksaneet houkutella.

Sen sijaan pääsin jo melkein joulutunnelmaan torstaina, kun hyppäsin töistä päästyäni bussiin ja suuntasin kotiin mopsien luokse. Oli pari astetta pakkasta, juuri sen verran, että tienvarren peltoja ja ruohikoita peitti hopeanharmaa kuura. Sininen hämärä oli vasta laskeutumassa, vielä ei ollut pimeää, ja aivan metsänreunan yläpuolella riippui valtava, oranssi kuu. Maisema oli kuin satukirjasta: melkein olisin voinut kuvitella näkeväni pienen tontun hipsivän kuunvalossa pellon poikki!

Takaisin Turun keskustaan palattuani tunnelmasta oli jäljellä vain muisto. Kuinka synkältä ja harmaalta joulukuu voikaan näyttää, kun sitä katselee Hämeenkadulla Varissuon bussin kuran peittämän ikkunan läpi...!