torstai 25. lokakuuta 2012

Työn raskaan raataja

Täällä sitä nyt ollaan, jo toista päivää töissä! Istun parhaillaan lasiseinäisessä byroossani, joka on suunnilleen makuuhuoneemme kokoinen ja josta on sivuttainen näköala Sainte-Victoire-vuorelle ja Aixia ympäröiville kukkuloille. Vielä en ole ehtinyt sisustaa uutta koppiani (tai "personnalisoida", kuten ranskalainen sanoisi), mutta jossain vaiheessa aion kyllä tuoda tänne edes pari mopsinkuvaa seinille. Viherkasvikin olisi kiva.
 
Työurani alkoi eilen vauhdikkaasti: heti iltapäivällä oli viiden tunnin maratonkokous, johon osallistui kaksi saksalaista yhtiökumppania ja kaksi henkilöä Pariisista. Minun toivottiin osallistuvan neuvotteluun ja tekevän muistiinpanoja, joten istuin iltapäivän kiltisti pomon byroossa, kuuntelin, yritin ymmärtää edes jotain (kielellisesti tietenkin ymmärsin, mutta asioiden ydintä en niinkään) ja kirjoittaa ylös mahdollisimman paljon, koska en todellakaan pystynyt itsenäisesti päättämään, mikä oli tärkeää ja mikä ei. Olin silti melko ylpeä itsestäni: istuin suomalaisena keltanokkana ranskalaisten ja saksalaisten keskellä englanninkielisessä neuvottelussa, jonka kieli tosin puhujan mukaan vaihtui lennossa ranskaan tai saksaan, ja tein sujuvasti muistiinpanoja kaikilla mainituilla kielillä huomaamatta aina itsekään, että kieli oli vaihtunut! Sain vieläpä tänä aamuna kehuja kakkospomolta, joka sanoi, että kokousyhteenvetoni oli ensikertalaiselta oikein hyvä.
 
Tänään olen tehnyt erityisesti käännöksiä, lähinnä ranskasta englanniksi. Aamupäivällä oli kiireistä, välillä en tehnyt pariin tuntiin mitään – tai tein toki, vastailin privaattisähköposteihini ja käväisin Facebookissa – ja kohta lähden opastettavaksi siinä, miten lehdistötiedote lähetetään maailmalle. 
 
Viihdyn!
 
     

tiistai 16. lokakuuta 2012

Expatriaatti ekstaasissa

Takana 11 päivää Suomea ja edessä onneksi vielä kuusi! Kuten lomilla aina ja kotilomilla erityisesti, aika on vilistänyt eteenpäin vähintään valon nopeudella, mutta olen siitä huolimatta onnistunut nauttimaan suunnattomasti täällä olostani ja toteuttamaan monia haaveitani ja etukäteissuunnitelmiani. Nyt kun työttömyyden ylleni langettama raskas musta varjo on vihdoin väistynyt, olen voinut keskittyä vain olemaan onnellinen. Tällä kertaa se on ollut em. syystä johtuen entistäkin helpompaa. Minut ovat tehneet erityisen onnelliseksi mm. seuraavat asiat:

- Mopsien helliminen, rapsuttelu, suukottelu ja sylissä pitäminen. Varsinkin Meeri on ihanin ja suloisin kuviteltavissa oleva otus. Kuinka käsittämättömän paljon noin hölmöä ja rumaa eläintä voikaan rakastaa?


 - Helsingin Sanomien levittäminen auki aamiaispöydässä samalla kun syön ruisleipää ja juon kupista (enkä kulhosta) kahvia, johon en ole lämmittänyt maitoa kattilassa. Hillon ja Nutellan sijasta leivälläni on juustoa ja kurkkua.

- Päivittäinen autoilu ja hilpeä huomio siitä, että Turku-Salo-moottoritie arki-iltapäivänä viideltä on suunnilleen yhtä vilkas kuin Aix-Marseille-moottoritie yöllä tai sunnuntaina.

- Ihmisten koteihin vilkuilu koirien iltalenkin aikana. Mikään stalkkeri en toki ole, mutta valaistuja ikkunoita on pimeässä illassa vaikea olla näkemättäkään. Ranskassa ei vahingossakaan näe kenenkään kotiin, sillä ikkunaluukut suljetaan visusti heti kun alkaa hämärtää.

- Keltavihreät metsät syysauringossa.


 - Rakkaiden ystävien tapaaminen juustokakun tai viinilasillisen ääressä. 


 - Värikkään kaulahuivin kutominen Aixissa odottavaa uutta fuksianpunaista syystakkiani varten.

- Kolme yli 600-sivuista suomenkielistä pokkaria, jotka saalistin Akateemisesta kirjakaupasta ja jotka pääsevät kartuttamaan jo ennestään huojuvia kirjapinoja olohuoneemme nurkassa.

- Uuden tyylikkään työpuvuston kerääminen. Olen hankkinut lähinnä yksinkertaisia ja siistejä perusvaatteita, kuten valkoisia paitapuseroita ja mustia suoria housuja, joita voin yhdistellä vanhojen vaatteideni kanssa sen mukaan, millainen pukeutumiskäytäntö uudella työpaikallani vallitsee.

- Lounas entisellä työpaikallani ja kaikkien mukavien työkavereiden tapaaminen vuoden tauon jälkeen.

- Se, että joku muu päättää puolestani, mitä minäkin päivänä syödään ja ennen kaikkea se, ettei tarvitse muistella, kenen tiskivuoro kulloinkin on. 

- Uutisten katsominen muulloinkin kuin klo 13 ja klo 20.     

Sekä moni, moni muu seikka. Tiedossa on vielä ainakin lounaita ja illallisia rakkaiden ja tärkeiden läheisten kanssa, uunituoreen passin hakeminen poliisilaitokselta, uuden kameran hankinta ja paljon karjalanpiirakoita ja maksalaatikkoa!

 

lauantai 6. lokakuuta 2012

Syksyinen kotikoti

Vielä kerran kiitokset koko sydämestäni ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseeni! 

Ennen (toivoaksemme mahdollisimman pitkän) työrupeaman alkua vietän reilut kaksi viikkoa kotikotona Suomessa niin sanotusti lataamassa akkuja ja varastoimassa mahdollisimman paljon rakkautta ja positiivista energiaa, sillä tulevana työssäkävijänä ei ole lainkaan selvää, milloin seuraavan kerran pääsen tänne. Saavuin eilen illalla, ja kuten äiti Facebookissa arveli, minut tänne lennättänyt KLM:n kone taisi työntää kaikki sadepilvet edellään kauemmas, sillä koko tämän päivän on ollut täydellisen kaunis ja kirkas syyspäivä, juuri sellainen, joista pidän. Ruska on jo melko hyvällä mallilla ainakin autotallimme takaisessa pikkumetsikössä:


Mopsit innostuivat ikihyviksi havaittuaan illalla, kuka yllättäen ilmestyikään ovesta sisälle, ja ne ovat siitä saakka kulkeneet perässäni enimmän osan aikaa. Meeri on edelleen Fifin oma riiviömopo:


Toistaiseksi ei ole enempää raportoitavaa, sillä riiviömopo odottaa parhaillaan minua nakkelemaan lelua noudettavaksi...!