tiistai 25. helmikuuta 2014

Kävelyllä kahden tornin kylässä

Sunnuntai oli täällä niin kaunis ja keväinen päivä, että päätimme E:n kanssa lähteä pitkästä aikaa retkelle. Alunperin olin suunnitellut kohteeksi kaupunkia nimeltä Bormes-les-Mimosas naapuridepartementti Varin puolella, mutta huomasin, että juuri viime viikonloppuna siellä järjestettiin iso mimosankukkafestivaali kulkueineen. Kaupungin kotisivujen mukaan paikalle odotetaan vuosittain n. 12 000 vierailijaa (kaupungin varsinainen asukasluku on 7 500). Kulkue olisi varmasti ollut hieno näky, mutta 12000-päinen väkijoukko kuulosti niin ahdistavalta, että päätimme siirtää mimosankukkien ihailun myöhemmäksi ja valita tällä kertaa rauhallisemman vierailukohteen.

Sellaiseksi valikoitui piskuinen, alle 600 asukkaan Tourtourin kylä niinikään Varissa, noin 100 km:n päässä meiltä. Kylä sijaitsee kukkulan rinteellä ja laella ja sieltä luvattiin olevan upea näköala. 

Lähtiessämme GPS kysyi, haluammeko välttää tietulleja. Valitsin "kyllä", joten vehje ohjasi meidät perille pitkin mutkaisia ja syrjäisiä maanteitä, jotka kulkivat läpi viini- ja oliivipuuviljelmien. Välillä sattui tielle kylänpahasia, jotka olivat yhä kuin vuosikymmenten takaa: tie kulki kylän halki, keskellä oli keskusaukio, jolla oli suihkulähde, kirkko ja sitä vastapäätä baari. Vanhat miehet istuivat penkeillä pastiksella odottamassa, että vaimo kutsuu kotiin syömään sunnuntain paistia ja perunamuusia. 

Tourtouriin päästyämme menimme mekin lounaalle ja sen jälkeen kiertelimme pitkin vanhaa, somaa kylää. Tällaiselta siellä näytti:




Katukyltti näytti aivan käsin maalatulta:













  


Kuten jokaisessa muussakin provencelaiskylässä, myös Tourtourissa oli lavoir eli kylän yhteinen pyykinpesuallas:




Minneköhän nämä kiveen louhitut salaperäiset portaat vievät?


Entä miltä mahtaa näyttää tässä talossa, jonka seinässä on kallionlohkare?


E. löysi myös mieleistään nähtävää:



Luvatut näköalat olivat kyllä komeat, mutta kuten niin usein, kaukaisuutta verhosi kevyt utu:






Kun olimme jo lähdössä, äkkäsin sattumalta, että Tourtour sijaitsee vain reilun 10 km:n päässä Salernesin kaupungista, jossa asuu E:n ystävä ja entinen kollega. Poikkesimme siis teelle hänen luokseen. Yllätysvierailu oli loistoidea, sillä E. ei ollut tavannut ystäväänsä yli 10 vuoteen, vaikka he ovatkin pitäneet yhteyttä puhelimitse. 

Kotiin palasimme proosallista Nizzan moottoritietä, sillä pikkukyliä ja sivuteitä tuli nähtyä riittävästi jo menomatkalla. Sunnuntairetkemme oli varsin onnistunut: saimme olla ulkona, hengittää raikkaampaa ilmaa kuin teollisuusalueella ja käyskennellä kaikessa rauhassa kaduilla ja kujilla. Lisää tällaista keväämmällä! 

torstai 20. helmikuuta 2014

Haastava osoitteenmuutos

Kaksi viikkoa sitten viikonloppuna olin kotikoneella netissä ja katselin puhelinlaskuani operaattori Orangen sivuilla. Orange on paitsi kännykkä-, myös netti- ja lankapuhelinoperaattorimme. E. tuli katsomaan, mitä tein, ja keksi siinä ohimennen, että nyt olisikin oiva tilaisuus pyytää Orangea korjaamaan asiakastietoihinsa virheellisesti merkitty osoitteemme.


Puhelinlaskumme on nimittäin tullut jo vuosia "väärään" osoitteeseen. Kadunnimi on kyllä oikein, mutta lisäosa väärin. Asuintalollamme on virallinen nimi, kuten täällä päin on usein tapana; sillä on ensin komealta kuulostava titteli Résidence ja sen perässä erisnimi, jota en nyt täällä mene kertomaan, mutta osoite on siis tyyppiä Résidence Machintruc, 5 rue de France ja postinumero + paikkakunta perään. Oiva operaattorimme on kuitenkin jossain vaiheessa keksinyt, ettei talomme olekaan résidence vaan ensemble, mikä on täysin päätöntä. Ensemble voisi olla useasta eri kerrostalosta koostuva taloyhtiö, mutta ei meidän piskuinen 9 asunnon pikkutalomme. 

Laskut ovat sentään aina tulleet perille, mutta jämptinä periaatteen ihmisenä ja byrokraattina E. on ehdottomasti sitä mieltä, että osoitteen on oltava prikulleen oikein. Siispä kirjoittamaan Orangelle sähköpostia. Käytin piiiiiiitkän aikaa siihen, että löysin sivustolta oikean kontaktilomakkeen: lomaketta löytyi vaikka mihin tarkoituksiin, muutosta ja maksuhäiriöistä aina asiakaspalvelun töykeydestä valittamiseen, mutta ei yksinkertaista kohtaa "haluan korjata yhteystietoni". Lopulta sain klikkailtua itseni oikeaan lomakkeeseen ja ei kun kirjoittamaan. Viestistä tuli mahdollisimman selkeä: "Päivää, voisitteko vaihtaa osoitteessani sanan ensemble sanaan résidence. Kiitos, ystävällisin terveisin E." 

Tämä siis sunnuntaina. Torstaina tuli vastaus: "Olemme harkinneet pyyntöänne ja ryhtyneet toimenpiteisiin laskutusosoitteenne muuttamiseksi. Tätä tarkoitusta varten teidän tulee hakea kaupungintalolta virallinen ote kiinteistörekisteristä ja toimittaa se meille." 

Voihan tuhannen tulimmaista. Oikein kiinteistörekisteriote sitä varten, että asuintalomme nimestä vaihdetaan yksi sana toiseen! E. hermostui ja vastasi kohteliaasti, mutta tulikivenkatkuisesti, että hän kyllä tuntee oman osoitteensa ihan ilman kiinteistörekisteriäkin, samassa osoitteessa on asuttu jo vuodesta 1988 eikä mikään muu taho ole koskaan mennyt omin päin vääntämään sitä virheelliseksi. Yllättäen kaupungintalon vastaanottoajat vastaavat byrokraatin työaikoja, joten antaa olla, pitäkää virheellinen osoitteenne! 

Ajattelin jo asian jääneen siihen, mutta äsken sain E:ltä sähköpostin, jonka otsikko kuului jotakuinkin "Helvetin tunarit". Aivan oikein, Orangehan se siellä: "Olette ilmoittaneet toiveestanne muuttaa laskutusosoitteenne. Pyyntönne on käsitelty ja osoitteenne on vastedes Résidence Machintruc, 13XXX Aix-en-Provence." Siis pelkkä talon nimi, mutta ei katua tai kadun numeroa! Aina vain paranee. E. oli vastannut samalla sekunnilla, kirjoittanut TIKKUKIRJAIMIN koko osoitteen ja loppukaneetiksi "miten luulette, että voimme maksaa laskunne, jos laskutusosoitteessa ei lue, millä kadulla asumme?!" 

Oikein jännittää, millaisen osoitteen Orange seuraavaksi päätyy meille antamaan. Tässä maassa ei kyllä tylsää päivää näe, siitä pitävät erilaiset valtion instanssit tarkasti huolen. (Orange on siis entinen kansallinen puhelinyhtiö France Télécom.)  

  

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Pienin askelin parempaan

Tapanani ei ole ollut tehdä uudenvuodenlupauksia, mutta tänä vuonna tein poikkeuksen. 

Minut tuntevat tai blogiani yhtään pitempään seuranneet tietävät, etteivät liikunta ja ns. terveellinen ruokavalio ole koskaan olleet prioriteettilistani kärkipäässä. Opiskeluaikoina Turussa kävin useamman kerran viikossa vesijumpassa ja -juoksussa ja rakastin sitä, mutta Ranskaan pysyvästi muutettuani molemmat jäivät, koska täällä ei yksinkertaisesti ole samanlaista mahdollisuutta harrastaa näitä lajeja. Yleiset uimahallit ovat sitä mitä ovat – saman altaan jakavat niin kroolaavat miehet kuin laidoilta veteen hyppivät pikkupojatkin, ja altaan pohjalta voi löytyä mitä tahansa ulosteista alkaen – ja kun otin selvää läheisen liikuntakeskuksen hinnoista, olin pudota pyrstölleni: 10 kerran kortti maksaa 250 euroa, 52 sisäänpääsyä (eli käynti keskimäärin kerran viikossa vuoden ajan) kustantaa 728 euroa ja vuoden voimassa oleva kortti verottaa lompakkoa 720 euron edestä. En yksinkertaisesti raaski sijoittaa moista summaa, vaikka toisaalta se voisi toimia motivointikeinona. Käsilaukun hinta liikunnasta... Vaaka kallistunee valitettavasti laukun puolelle, jos siis oletetaan, että minulla joskus olisi ylimääräiset seitsemänsataa euroa polttelemassa taskun pohjalla.



Nyt minulla on ollut auto tasan puoli vuotta ja ikävä kyllä on todettava, että sen saamisen jälkeen vähäinenkin päivittäinen liikuntani on näivettynyt olemattomiin. Auto on parkissa maksimissaan parinsadan metrin päässä kotoa ja töissä saan sen useimmiten aivan oven eteen. Ennen sentään kävelin bussipysäkille ja usein seisoin bussissa, mutta auton jälkeen ainoaksi arkiliikunnakseni on jäänyt portaiden kiipeäminen 4. kerrokseen. Kaupungilla käyn ehkä kerran kuussa, joten urbaania ikkunaostoskävelyäkään ei enää kerry entiseen malliin.


En ole koskaan ollut hoikka, parhaimmillanikin olin normaalipainon ylärajoilla, mutta se ei ole erityisemmin häirinnyt minua. En murehdi, stressaa tai häpeä, vaikka painoni on kolminumeroinen. Mitä sitten? Ei se lue otsassani. En omista vaakaa, joten edellisen kerran kuulin painoni viime keväänä työpaikkalääkärillä ja sitä ennen kesällä 2011. Olen terve, löydän sopivia ja mielestäni kohtuullisen mukavan näköisiä vaatteita, ulkonäköäni kehutaan eikä minua tuijoteta kadulla. Vain sillä on minulle merkitystä. 

Joululomalla keskustelin jostain syystä äidin kanssa syömisestä, liikkumisesta ja muusta aiheeseen liittyvästä. En enää muista, mistä keskustelu alkoi, mutta sen innoittamana päätin kokeilla siirtyä kohti aavistuksen tasapainoisempaa elämäntapaa. En laihduta, en käännä ruokavaliotani päälaelleen, en ala yhtäkkiä harrastaa hikijumppaa, mutta opettelen tekemään parempia valintoja. Hiljaa, askel askeleelta, vähitellen. Syön edelleen pastaa, mutta en neljä kertaa viikossa. Syön edelleen lounaaseen kuuluvan jälkiruoan, mutta juustokakun tai suklaatoffeemuffinsin sijasta otan rahkaa ja hunajaa. Tiedän kokemuksesta, että liian isot muutokset jäävät kohdallani päiväperhoiksi: muinoin Painonvartijoissa laihduin kohtuullisesti, mutta se lopahti heti, kun lakkasin käymästä siellä. Karppaamaankin ryhdyin, mutta puolen vuoden karppaamisesta jäi pelkkiä huonoja muistoja, en laihtunut enkä saanut koko puoleen vuoteen mitään iloa tai hyvän mielen tunnetta syömisestä. 



Toistaiseksi on ollut helppoa valita jälkiruoaksi maustamaton rahka, kun olen tilannut lounasta töihin. Mieli tekee edelleen juustokakkua, mutta joka päivä päätän, että tänään en ota sitä. (Hui, kuulostan ihan AA-kerholaiselta!) Salaatti on minulle yhtä kuin ruohoja ja heiniä ja pupunruokaa, joten en syö sitä, mutta lisukevalikoimasta olen ottanut pastan tai perunoiden lisäksi lämpimiä vihanneksia. Tässä koko homman idea: en luovu mistään, mutta yritän muuttaa laatua paremmaksi. Ongelmani ei muutenkaan ole koskaan ollut syömisen määrä, vaan sen laatu. 



Muutama viikko sitten sain käsiini jonkin naistenlehden liitteen, jossa käsiteltiin laajasti laihtumis- ja ruokavalioasioita. Lehdessä annettiin lukuisia pieniä neuvoja kaltaisilleni konttorirotille, jotka istuvat päivät pääksytysten työpöytänsä ääressä, syövät jonkun muun tekemiä lounaita eivätkä jaksa/ehdi työpäivän jälkeen harrastaa mitään, varsinkaan liikuntaa. Lehdessä neuvottiin lähtemään lounastunnilla ulos edes vartiksi ja vaikka työpaikan parkkipaikalle, jos muuta ei keksi. Jo pelkkä ulkoilman hengittäminen tuo happea kroppaan ja aivoihin aivan eri tavalla kuin kuiva ja käsitelty toimistosisäilma. 

Tästähän minä innostuin. Olen nimittäin jo ennen näitä syömispohdintojani harmitellut sitä, etten ole enää juuri koskaan ulkona. Kävin ostamassa urheilukaupasta matalapohjaiset kävelykengät, koska töissä käytän enimmäkseen korkokenkiä, ja nyt olen jo useamman kerran lähtenyt lounaan syötyäni ulos kävelemään. Ensimmäisillä kerroilla kävelin vain byroon kadun päästä päähän, mutta tänään kauniin ja lämpimän sään innoittamana lähdin pidemmälle ja teinkin reilun kahden kilometrin ja 35 minuutin lenkin! Meidän katumme sijaitsee aivan yritysalueen laidalla, ja heti firman takaa alkaa metsä. Postauksen kuvituksena olevat kuvat otin tämänpäiväisen lenkkini aikana. Jännää, että jo muutaman askeleen päässä täysin urbaanilta yritysalueelta aukeaa tällainen periprovencelainen luonto!  






En vielä tiedä, tuleeko tämä uusi filosofiani tuottamaan sen kummempia tuloksia, mutta ainakin toistaiseksi olen innoissani. Työkaveritkin suhtautuvat ajatuksiini varsin positiivisesti: atk-miehemme latasi puhelimeeni sovelluksen, joka mittaa kävelyjeni pituuden, nopeuden, kalorinkulutuksen ja ties mitä ja tekee kaikesta paitsi diagrammin, myös käyttämäni reitin kartan, ja kakkospomo (se Suomessa asunut) kehuu olevansa minusta ylpeä ja on omatoimisesti nimittänyt itsensä elämäntapavalmentajakseni. Kyllä minun kelpaa.   

tiistai 4. helmikuuta 2014

Nyt kelpaa kylpeä!

Kylpyhuoneremonttimme on onnellisesti taakse jäänyttä elämää ja jo viime perjantaista asti olemme voineet taas asua normaalisti kotona. Näin komeaa jälkeä tuli:


Käytännössä uutta on siis vain tuo kylpyammeen "kolo". Amme, hana, kaakelit ja kulmahylly ovat kokonaan uusia, lisäksi uusittiin pesualtaan ja bidet'n hanat sekä WC-pytty. 

Itse remontti sujui suorastaan hämmästyttävän hyvin. Ranskalaiseen tapaan odotin vähintään paria kolmea kommellusta, mutta E. ei ole raportoinut ainoastakaan emmekä ole näin jälkikäteenkään huomanneet minkään menneen erityisemmin pieleen. WC-pytty tosin keikkuu vähäsen ja se on asennettu kymmenisen senttiä kauemmas seinästä kuin entinen, jolloin ovea ei saa kiinni eikä auki pöntöllä istuessa, koska oven reuna osuu polviin. Remonttimies kävi eilisiltana katsomassa sitä, mutta pytty liikkuu edelleen muutaman millin puolelta toiselle. Päättelimme sen johtuvan siitä, että lattia ei ole aivan tasainen. Olkoon.

  

Kulmahyllyihin olen erityisen tyytyväinen: vihdoinkin saan shampoo-, suihkugeeli- sun muut pulloni muualle kuin kylpyammeen reunoille! Hyllyjen pieni koko pakottaa lisäksi käyttämään yhtä tai kahta tuotetta kerrallaan. Aiemmin minulla saattoi olla neljäkin shampoota käytössä yhtä aikaa, kun ostin uuden ennen edellisten loppumista ja halusin tietysti heti kokeilla sitä. 


Jos kaikki olisi ollut mahdollista, olisin mieluiten vaihtanut koko ammeen suihkukoppiin, mutta sitä oli mahdoton toteuttaa. Ylläolevasta kuvasta näkyy, kuinka kapea väli nykyiselläänkin jää vasemmalla olevan pesualtaan ja oikealla näkyvän ammeen väliin; jos tähän olisi tunkenut suihkukopin, ei pesualtaan edestä mahtuisi kulkemaan enää ollenkaan. 

Kotiuduimme hotellista perjantaina puolenpäivän aikaan, ja koko loppupäivä iltakahdeksaan saakka kului siivoamisessa. Kaikki kaakelit, myös vanhat, piti kuurata viinietikalla, asunnon kaikki ovet (kylppärin, vessan ja makuuhuoneen) ja ovenkahvat pyyhkiä rätillä, imuroida ja pestä lattiat, pyyhkiä pölyt kaappien päältä ja huonekaluilta... Jos asuisin yksin, olisin tyytynyt korkeintaan imuroimaan suurpiirteisesti huonekalujen ympäriltä, mutta toiset nyt ovat pikkutarkempia. 

Kotiin oli kiva päästä, mutta ei minua yhtään häirinnyt hotellissa asuminenkaan. Se on niin uskomattoman helppoa: töistä tullessa tietää, että huone on siivottu, sänky pedattu, roskikset tyhjennetty ja pyyhkeet vaihdettu. Parkkipaikka rakennuksen edessä on varma ja ainoa välttämätön päätös on se, mihin ravintolaan mennä kunakin iltana. Heti kotiin tultuamme alkoi sama entinen arkimeininki: mitä syödään, kumman vuoro tiskata, mistä löytää parkkipaikka yöksi, pitääkö pestä pyykkiä, mihin aikaan ehditään nukkumaan... Hotellissa kävin yhtenä iltana jopa saunassa. Se oli ihan normaalin saunan oloinen, joskin kovin hämärä tummasta puusta johtuen. Lauteet olivat liian korkeat kotikodin saunaan verrattuna ja löylyvesikippona toimi muovinen samppanjajäähdytin, mutta kyllä minä siellä vartin verran viihdyin.