maanantai 27. marraskuuta 2006

Sittenkin ajoissa


Sain kuin sainkin tutkimussuunnitelman sekä korpuksen ja teoriaosan lopulliset versiot talletettua WM-järjestelmään tänä iltana. Niitä käsiteltäneen seminaari-istunnossa viikon kuluttua. Toivottavasti palaute on positiivista! Tekisi mieli jo siirtyä eteenpäin teoriaosa kakkoseen, mutta töiden takia en ole ehtinyt enkä jaksanut. Yritän ensin saada pois alta viikon kuluttua olevan kirjallisen viestinnän tentin, sen jälkeen gradu on jälleen ainoa velvollisuuteni ja pystyn taas keskittymään siihen täysipainoisesti. Tai no niin, sen verran täysipainoisesti kuin työn ohella on mahdollista...

Pystyin onneksi myös järjestämään niin, että pidän yksityistuntini tiistaisin enkä enää keskiviikkoisin. Tiistaisin olen joka tapauksessa Turussa, kun keskiviikkoisin minun olisi pitänyt ajaa töiden jälkeen erikseen Turkuun ja takaisin Saloon yhtä 45 min oppituntia varten. Opetuksesta saamani palkkio ei olisi riittänyt edes bensakuluihin.

Organisointi ei olisi näin hankalaa, jos asuisin, opiskelisin ja työskentelisin samassa kaupungissa, mutta nyt jatkuva siirtyminen Salosta Turkuun ja takaisin aiheuttaa suunnatonta säätämistä. En esimerkiksi ollenkaan käsitä, miten toimin itsenäisyyspäivänä: Perinteisesti olen aina osallistunut soihtukulkueeseen sankarihaudoille. Menisin sinne mieluusti tänäkin vuonna, mutta koska seuraavana aamuna minun täytyy olla töissä yhdeksältä, joudun joko jättämään kulkueen väliin tai lähtemään sen jälkeen myöhään illalla junalla Saloon. Pyhäpäivän takia aikataulutkin ovat varmasti tavallisesta poikkeavat. Tein siis miten tahansa, säätämistä ei voi välttää... Ärsyttää! Etenkin, kun asia ei oikeasti ole lainkaan monimutkainen, vaan se vain vaikuttaa minusta siltä. Onneksi äiti neuvoo, rauhoittelee ja organisoi. Muuten olisin todella hukassa.

Huomenna täytyy soittaa pomolle ja tiedustella, saisinko maanantain 11.12. vapaaksi. Silloin on Helsingissä Ranskan kulttuurikeskuksessa Chateaubriandin muistelmien julkaisutilaisuus, johon me teoksen kääntäjät saamme kutsun. Osallistuisin todella mielelläni, jos vain saan tuolloin vapaapäivän. Tarjoudun korvaukseksi olemaan töissä jonkin tiistaipäivän, jolloin normaalisti olen vapaalla. Toivottavasti onnistuu!

0 kommenttia: