Tulevaisuus turvattu!

Vasta tänään ennätän blogiin saakka kertomaan vuoden 2013 ehdottomasti mahtavimman uutisen.

Vähänpä aavistin perjantaiaamuna työmatkabussissa istuessani, mitä pari tuntia myöhemmin tulisi tapahtumaan...! Tuijottelin iPodin vaaleanpunaiset kuulokkeet korvillani ikkunasta ulos ja silmäilin välillä aurinkolasieni takaa kanssamatkustajia, aikeenani kirjoittaa iltapäivän aikana blogipostaus sekalaisesta seurakunnasta bussin nro 15 työmatkaajia. Toisin kuitenkin kävi.

Perjantaiaamupäivällä olin työn touhussa kopiokoneella, kun kakkospomoni – se mukava, vilkkusilmäinen Suomessa työskennellyt – kurkkasi huoneeseen ja ilmoitti, että johtajat haluaisivat keskustella kanssani. Vein kopiot työpöydälleni ja hipsin sitten viereiseen pääpomon byrooseen ulkoisesti tyynenä ja hymyilevänä, mutta sisäisesti hyytelönä. Olin jo arvannut, että kyse on maaliskuun viimeinen päivä päättyvästä työsopimuksestani, mutta en osannut enkä etenkään uskaltanut yhtään kuvitella, mitä asia tarkalleen koski. 

Istuin pomoja vastapäätä ja kerroin näiden pyynnöstä, mitä mieltä olin työpaikasta yleisesti ja tähänastisesta suorituksestani erityisesti. Sanoin aivan suoraan, että olen ollut täällä todella onnellinen ja ennen kaikkea koen oppineeni valtavasti; että tullessani en osannut varsinaisesti mitään, mutta teen kaikkeni kehittyäkseni ja kaikki ovat olleet ihailtavan ystävällisiä ja kärsivällisiä kanssani; että tämä työ on yksinkertaisesti antanut elämälleni sisällön ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Siihen pääpomo totesi: "Mekin olemme erittäin tyytyväisiä sinuun."

Ja sitten. Juuri ne sanat, joita en olisi uskaltanut edes toivoa kuulevani.

"Olemme päättäneet muuttaa työsopimuksesi vakituiseksi." Ranskaksi se kuulostaa vielä paremmalta: CDI, contrat à durée indéterminée, "määrittelemättömän kestoinen sopimus". Ja siihen päälle 25 %:n palkankorotus.

Istuin siinä kyyneleet silmissä (enää en muuten halveksi missejä, jotka itkevät tullessaan kruunatuiksi, sillä tunteen täytyy olla jokseenkin samankaltainen) ja yritin tajuta, että tosiaan saisin pitää työni. Aina, tai ainakin niin kauan kuin firma on pystyssä. Tulisin aamuisin aurinkoiseen työhuoneeseeni myös huhtikuussa, ja heinäkuussa ja syyskuussakin, ja ensi vuonna ja sitä seuraavana. Ei enää kuukausittaista hyppäämistä Marseillessa työnhakuneuvojan luona, ei päivittäistä työpaikkailmoitusten selaamista ja hakemusten lähettelyä paikkoihin, joiden hakuprofiiliin en kunnolla sovi, ei itseään toistavia motivaatiokirjeitä tyyliin "olen dynaaminen ja vuorovaikutustaitoinen ja puhun sujuvasti viittä kieltä", joiden sanahelinän takaa kaikuu rehellinen ja epätoivoinen "tarvitsen työtä ja rahaa". 

Viimeiseksi pomo vielä toivotti minut tervetulleeksi porukkaan pour de bon, lopullisesti, pysyvästi. Tähän saakka olen kaikissa työporukoissa aina tuntenut itseni jotenkin ulkopuoliseksi, koska olen alusta asti tiennyt, etten tule viipymään kauan. Neljä kuukautta on toistaiseksi pisin aika, jonka olen ollut yhtäjaksoisesti työssä. Nyt pitää totutella ajatukseen, ettei elämää enää tarvitse elää par à-coups, hyppäyksittäin, pienissä pätkissä. Voin luottaa siihen, että työpaikka ja sen myötä tulot ja elanto ovat taatut pidempään kuin vain pari kuukautta eteenpäin.

Soitin heti pomon huoneesta päästyäni E:lle ja äidille ja molemmat olivat totta kai helpottuneita ja ikionnellisia puolestani. Juhlistimme saavutusta perjantai-iltana asiaankuuluvasti samppanjalla ja hanhenmaksapurkilla...

... ja sunnuntaina vielä toisella samppanjapullollisella E:n isän kanssa. Alunperin meidän piti tuolloin viettää jälkikäteen syntymäpäivääni, mutta sattumalta juhlittavaa tulikin kaksin verroin!

Minilomailua lähistöllä

Lauantaina oli syntymäpäiväni ja sen kunniaksi E. ja minä lähdimme yhden yön minilomalle lähiseudulle. Kohteeksi valikoitui pieni ja viihtyisä hotelli Rousset'ssa, noin puolen tunnin ajomatkan päässä Aixista, aivan Sainte-Victoire-vuoren vieressä. 

Lähdimme Rousset'hen heti aamiaisen jälkeen, ts. noin puoli kolmelta (viikonloppuisin aamiaisen nauttiminen aloitetaan meillä hyvin harvoin ennen puoltapäivää), joten meillä oli koko lauantai-iltapäivä aikaa nauttia laiskottelusta ja loikoilusta hotellihuoneessamme. 

Huone oli valoisa ja soma:

1980-luvun kerrostalossa asuvana rakastan tällaisia vanhojen provencelaistalojen paljaita kivisisäseiniä! Tässä huoneessa oli vielä näkyville jätetyt kattohirret, joista myös pidän:

Iltapäivä kului kaikessa rauhassa lukien. E:tä on kotona kovin vaikea saada lukemaan, sillä yleensä hän joko nukkuu tai keksii kaikenlaista muka tärkeämpää tekemistä, kuten siivoamista. Nyt ei kuitenkaan tarvinnut miettiä pyykinpesua, kylpyammeen kuuraamista tai muutakaan turhaa, joten lukemiselle löytyi aikaa melkein kolme tuntia. Ihanaa saada pitkästä aikaa maata hiljaa paikallaan tietäen, ettei moneen tuntiin tarvitse välttämättä tehdä yhtään mitään!

Illalla nautimme erinomaisen syntymäpäiväillallisen yllä näkyvässä hotellin ravintolassa. Illalliselta minulla ei ole kuvia, sillä jätin ymmärrettävästi puhelimen huoneeseemme, mutta se sisälsi mm. samppanja-sitruunamehucocktailin, kalavartaan (kala oli lotte, joka Wikipedian mukaan on joko made tai merikrotti – olisi mukava tietää, kumpaa söin!) sekä tähtisadetikulla kruunatun suklaaleivoksen. 

Seuraavana aamuna aamiaisen jälkeen olikin jo aika suunnata kotia kohti. Otin silti vielä pari kuvaa ympäristöstä:

Sainte-Victoire erottuu taustalla harmaana. On erikoista, kuinka hurjan erilaiselta se näyttää riippuen siitä, mistä päin Aixia tai ympäristökuntia vuorta katselee! Minun työhuoneestani se on aivan eri muotoinen kuin E:n isän luota katsottuna, ja nyt Rousset'sta käsin sitä ei taas uskoisi samaksi. 

Huoneet sijaitsivat puutarhan puolella maan tasalla. Meidän ovemme oli toinen vasemmalta. 

Parkkipaikka ja julkisivu. Koska hotellilla on iso puutarha ja sitä ympäröi korkea kuusiaita, ei ikimaailmassa uskoisi, että se oikeasti sijaitsee aivan Rousset'n teollisuusalueen tuntumassa! Heti portin sisäpuolella voisi luulla olevansa syvällä maaseudulla, niin hiljaista ja rauhallista tuolla oli. Nizzan moottoritie tosin näkyi ikkunasta kaukana hotellin pihan ja Sainte-Victoiren välissä, mutta mitään ei kuulunut.

Totesimme E:n kanssa, että tällainen pienikin irtiotto arjesta, vaikka ei kauas lähtisikään, on erinomainen keino rentoutua ja energisoitua. Vastaavanlaisia minilomia aiomme vastedes harrastaa paljon entistä useammin. Pieniä ja rauhallisia kyliähän täällä riittää vaikka kuinka.  

11 tärkeää tietoa

Riitta ihanasta Amsterdamista haastoi minut jo viime kuukauden puolella jakamaan 11 tiedonpalasta itsestäni, mutta valokuvahaasteen ja muiden kiireiden takia palaan asiaan vasta nyt.

Haasteen oikeat säännöt kuuluvat seuraavasti: 

- Kerro 11 asiaa itsestäsi

- Vastaa haastajan 11 kysymykseen

- Keksi 11 uutta kysymystä

- Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa

- Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät 

Minä muokkaan kuitenkin omin luvin haastetta sen verran, etten haasta ketään tiettyjä bloggaajia. En tiedä, seuraanko tällä hetkellä edes 11 blogia! Luen niitä nimittäin nykyään kovin epäsäännöllisesti, lähinnä sen mukaan, mitä päivityksiä näkyy Facebookin uutisvirrassani.

Alustuksen jälkeen varsinaiseen haasteeseen. 11 täysin satunnaista asiaa itsestäni:

1. Rakastan ostaa ja lukea matkaoppaita. Lyhintäkin reissua varten hankin aina läjän opaskirjoja, tarvitsin niitä tai en. Joulukuussa vietin yhden (1) kokonaisen päivän Roomassa, mutta sitäkin varten minulla oli kolme opaskirjaa ja keskusteluopas, ts. kirjanen, joka sisälsi oleellisimmat turistifraasit italiaksi.

2. Olen aivan intona Läkerol Dents -pastilleihin. Minulla on niitä aina sekä käsilaukussani että työpöydälläni, tällä hetkellä laukussa sitruunaa ja töissä mustaherukkaa. Ne ovat paitsi hyviä, myös terveellisiä, onhan niissä ksylitolia ja C-vitamiinia. Valitettavasti Läkeroleja ei saa Ranskasta ja varastoni hupenevat uhkaavasti: jäljellä taitaa olla vielä 4 avaamatonta pakkausta ja yksi, jonka avasin tänä aamuna. 

3. Olen huomattavasti järjestelmällisempi töissä kuin kotona. Töissä arkistoin mahdollisimman nopeasti paperit ja sähköpostit omiin kansioihinsa pois näkyviltä ja työpöytäni täytyy aina olla täsmällisessä järjestyksessä, kun taas kotona saatan jättää shekkivihkoni lojumaan pöydälle kolmeksi päiväksi vain siksi, etten millään viitsi kävellä kahta ja puolta metriä laittaakseni sen paikoilleen kaappiin. Kun E. pyytää minua järjestelemään jotain, vastaan 99% tapauksista "après", kohta tai jälkeenpäin. Se après saattaa sitten olla 5 minuuttia myöhemmin tai ylihuomenna. 

4. Ranskassa minulla on hurjan ikävä autoilua ja tarjoudunkin usein byroossa hoitamaan kaikenlaisia juoksevia asioita, kuten käymään tankkaamassa kollegoiden autot, jotta pääsen ajamaan. Omaan autoon minulla ei edelleenkään ole varaa, ainakaan niin kauan kuin työsuhteeni on määräaikainen.

5. En koskaan käytä samoja vaatteita kahta päivää peräkkäin.

6. Olen oppinut töissä kaikenlaisia hyödyllisiä taitoja, kuten tekemään kaksipuolisia kopioita ja vaihtamaan kankaisen käsipyyherullan.

7. Minulla on kaapissa purkki jauhettua korianteria enkä tiedä hiukkaakaan, millaisiin ruokiin sitä olisi tarkoitus käyttää. En lainkaan muista, minkä takia olen alunperin ostanut korianteria.

8. Minulla on jo muutamia selvästi erottuvia harmaita hiuksia.

9. Täytän huomenna 32 vuotta ja koen yhä useammin olevani jo sen ikäinen, että voin käyttää sanontaa "minun nuoruudessani". Viimeksi ajattelin sitä eilen, kun sain mummon lähettämän kirjekuorellisen lehtileikkeitä uutisista ja artikkeleista, joiden mummo arveli kiinnostavan minua. Mukana oli iltapäivälehden juttu vanhojen tansseihin valmistautumisesta ja niiden kustannuksista: puku 200 euroa, meikki 70 euroa, suihkurusketus, tekokynnet, ripsipermanentti ja mikä lie muu kotkotus vielä XXX euroa... Siis oikeasti. Ei minun nuoruudessani (vuonna 1999 eli vaivaiset 14 vuotta sitten) otettu suihkurusketuksia tai ripsienpidennyksiä vanhojen päivää varten. Oma musta samettipukuni teetettiin salolaisella ompelijalla ja se maksoi muistaakseni 200 markkaa. Kampaajalla toki kävin, mutta meikin tein itse, puvun päällä minulla oli mummon vanha minkkiturkki ja limusiinin vuokraamisen sijaan kuskina toimi mummo. Hyvät muistot päivästä jäi ilman geelikynsiäkin. Oliko niitä silloin edes keksitty?

10. En ole koskaan erityisemmin pitänyt puhelimessa puhumisesta ja olen aina hoitanut asiat mieluiten kirjallisesti sähköpostilla, mutta työni ansiosta olen jo melko hyvin voittanut vastenmielisyyteni puhelinta kohtaan ja hoidan  myös henkilökohtaiset asiani puhelimitse rennommin kuin ennen. 

11. Lähden huhtikuun lopulla pitkäksi viikonlopuksi Pariisiin.

Lopuksi vastaukseni Riitan minulle keksimiin kysymyksiin:

1. Lempimusiikkisi? Mireille Mathieu tietenkin, mutta myös Laura Pausini, Sheila, Nana Mouskouri, Barbra Streisand, Lara Fabian, Jenni Vartiainen... Löytyypä iPodiltani jopa yksi Monacon prinsessa Stéphanien biisi hamalta 80-luvulta.

2. Kissa vai koira? Paha kysymys! Saako valita molemmat? Ennen mopsien tuloa elämääni olisin valinnut ehdottomasti kissan, mutta nykyään en pysty sanomaan, kummista pidän enemmän. Kissa siinä tapauksessa, että "koira" on joku muu kuin mopsi.

3. Minkä kirjan luit viimeksi? Lisa Seen Lumikukka ja salainen viuhka, joka sijoittuu 1800-luvun alkupuoliskon Kiinaan ja kertoo kahden naisen koko elämän kestävästä ystävyydestä.

4. Pelaatko mitään peliä? Tietokone- tai konsolipelejä en pelaa. Kännykällä pelailen satunnaisesti ristinollaa tai pasianssia bussia odotellessani.

5. Milloin ja missä konsertissa kävit viimeksi? Syyskuussa Pariisin Olympia-salissa Sheilan konsertissa. 

6. Mitä kieliä puhut? Suomea, ruotsia, ranskaa, englantia ja saksaa sujuvasti. Espanjaa ja italiaa ymmärrän auttavasti ja puhun niitä juuri sen verran, että saan katon pääni päälle, vatsani täyteen enkä tule myydyksi orjaksi, mutta keskustelua en kahdella viime mainitulla pysty käymään.

7. Värjäätkö hiuksiasi? Värjään. Niiden väri on muutaman viime vuoden aikana vaihtunut mustasta platinanvaalean kautta vaaleanruskeaan. Juuri nyt ne ovat suunnilleen vaaleanruskeat hunajanvärisillä raidoilla.

8. Oletko jo tehnyt lomasuunnitelmia ensi kesälle? En ole, enkä voi tehdä oikein mitään muitakaan suunnitelmia ennen kuin tiedän, jatkuvatko työni maaliskuun lopun jälkeen vai eivät. 

9. Apple vai Windows? Windows. Applelta tunnen ja omistan ainoastaan iPodin vuodelta 2007. 

10. Mitä et suostuisi tekemään mistään hinnasta? Tähän keksisin useammankin vastauksen, mutta ainakaan en antaisi koskaan kenenkään ottaa itsestäni alastonkuvia.

11. Mitä leivoit viimeksi? Lasketaanko leipomiseksi valmiin piirakkataikinan käyttö? Jos, niin pinaatti-chèvrejuustopiirakan viime viikolla. Jos taikinan pitää olla itse tehty, on viimeisestä leipomisestani kulunut varsin pitkä aika. Jugurttikakku se on joka tapauksessa ollut, koska muuta en osaa leipoa.                     

Olen tosiaan nyt tylsä ja kiireinen enkä tällä kertaa laita haastetta kiertoon. Kiitos Riitalle haastamisesta ja terveiset yhteen lempikaupungeistani!