Mielipiteet rahaksi

Olen aina mielelläni vastannut kaikenlaisiin gallupeihin, nettisivujen mielipidetutkimuksiin ja muihin kyselyihin. Olen parhaillaan jäsenenä ainakin neljässä eri mielipidetutkimuspaneelissa sekä Suomessa että Ranskassa, ja välillä olen saanut mielipiteistäni aivan konkreettistakin hyötyä. Esimerkiksi MySurvey-kuluttajapaneelissa jokaiseen kyselyyn vastaamisesta saa tietyn määrän pisteitä riippuen mm. kyselyn pituudesta, ja kun pisteitä on koossa riittävästi, ne voi muuttaa haluamakseen palkinnoksi tai lahjoitukseksi hyväntekeväisyyteen. 

Minä olen vastaillut MySurveyn tutkimuksiin jo muutaman vuoden kiinnittämättä koskaan huomiota pistesaldooni, ja vasta jokin aika sitten huomasin sattumalta, että pistekertymäni riitti 20 euron arvoiseen lahjakorttiin kymmeniin eri ranskalaisiin nettikauppoihin! Tilasin lahjakorttini tutkimuslaitoksen asiakaspalvelusta ja sain sähköpostitse koodin, joka piti syöttää maksun yhteydessä valitun nettikaupan sivuille. Tilasin lahjakortillani kaksi kirjaa Amazonilta ja rahaa jäi vielä reilut neljä euroa seuraavaankin ostokseen. Ansaitsin siis kaksi ilmaista kirjaa kertomalla, millaisia muroja mieluiten ostan, mitä lehtiä minulla on tapana lukea tai olenko harkinnut uuden auton ostamista kuluvan vuoden aikana. 

Maanantaiaamuna puolestaan sähköpostissani odotti viesti houkuttelevalla otsikolla "Vastaajapalkkio". Olin voittanut Taloustutkimuksen vastaaja-arvonnassa 40 euron lahjakortin Stockmannille! Valittavana olisi ollut myös lehtitilaus, mutta se ei tietenkään kiinnostanut minua läheskään yhtä paljon. Pari vuotta sitten olin jo saanut niin ikään Stockan lahjakortin palkkioksi osallistumisestani jogurtinmaistelutestiin. 

Eilen ostimme E:n kanssa vihdoin myös joululahjan. Jouluna kumpikaan ei keksinyt, mitä haluaisi lahjaksi, joten päätimme hankkia yhteisesti jotain hyödyllistä. Lahjan ostaminen ennätti jo unohtua, kunnes minä aloin suostutella E:tä hankkimaan GPS:n. Emme kovin usein käy missään uppo-oudoissa paikoissa, mutta silloin tällöin kuitenkin, ja minä olen kyllästynyt toimimaan kartanlukijana. Sain lopulta houkuteltua E:n Fnacille, ja mukaamme lähti TomTom XL 2 -navigaattori isoine ruutuineen:

Minä asensin saman tien navigaattorin toimintakuntoon (lue: kytkin siihen virran, naputtelin kotiosoitteemme ja valitsin puheäänen) ja annoimme sen opastaa meidät kaupungilta kotiin. Äänenä toimiva madame meinasi jo hermostua, koska ajoimme totuttua reittiämme emmekä noudattaneet hänen ohjeitaan, mutta muutaman missatun risteyksen jälkeen pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, mitä kautta ajetaan. Imukupin kiinnittäminen auton ikkunaan ei sen sijaan vielä onnistunut, sitä täytyy yrittää vielä uudelleen. Nyt ainakin meidän pitäisi joululahjamme ansiosta päätyä oikeaan osoitteeseen lauantaina, kun suuntaamme Arlesiin tapaamaan Airellea ja Pupucea.    

   

C'est ça la France

Ellan,  Pinean ja Stazzyn blogeissa on listattu ahkerasti laaja-alaista nippelitietoa Ranskasta. Minäkin kannan vihdoin korteni kekoon, tosin tietämättä etukäteen, tuleeko faktoja 20, 50, 100 vaiko jotain siltä väliltä. Todennäköisesti tulen myös tahtomattani maininneeksi useammankin muilla listoilla komeilevan huomion, eikä yleistyksiltäkään vältytä. Ja sitten matkaan:

 

1. Ranskassa on kolmenlaisia poliiseja: valtion poliisit (police nationale), kunnalliset tai kaupungin poliisit (police municipale) sekä santarmit eli sotilaspoliisit (gendarmes). Valtion poliisit ja santarmit sekä ylläpitävät järjestystä että ratkovat rikoksia ja ottavat rosvoja kiinni, kunnallispoliisit lähinnä kirjoittavat sakkoja ja huolehtivat yleisestä turvallisuudesta kunnassa. Molemmat poliisit kuuluvat sisäministeriön alaisuuteen, santarmit taas puolustusministeriöön.

 

2. Lentokentillä ja isoilla rautatieasemilla näkee usein santarmeja kiväärien tms. pitkien aseiden kanssa. 

 

3. Ranskassa asianajajat käyttävät oikeudessa mustia viittoja, joissa on valkoiset liperit ja hännän näköinen tupsu toisella olkapäällä.

 

4. Ranskalaiset lakkoilevat jatkuvasti. Esimerkiksi tänään ovat lakossa ainakin uimavalvojat, mistä johtuen useimmat uimahallit ovat kiinni.

 

 (minun lähiuimahallini; kuva täältä)

 

5. Toisaalta lakkoon ei ole pakko osallistua, jos ei halua. (E. ei ikinä noudata fonctionnairejen lakkopäiviä, koska tulonmenetykset ovat kohtuuttomat ja saavutettu hyöty olematon.)

 

6. Ravintolaan on normaalia mennä koiran kanssa. Koira oleilee pöydän alla tai omistajansa tuolin vieressä ruokailun ajan eikä se herätä minkäänlaista negatiivista huomiota.

 

7. Me näimme kerran ruokakaupassa naisen kissan kanssa, tosin kissa oli ostoskärryissä kuljetuslaatikossaan.  

 

8. Ranskalaiset ostoskärryt ovat paljon matalampia kuin Suomessa ja selkä tulee aina kaupassa käydessä kipeäksi, koska tavaroita pitää noukkia syvältä kärryjen pohjalta.

 

9. Täällä käydään kaupassa harvemmin kuin Suomessa ja ostetaan kerralla koko kärryllinen tavaraa. 

 

10. Meidän supermarkettimme tarjoaa ilmaisen kotiinkuljetuksen ostoksille, jos niiden loppusumma ylittää 100 euroa. Me ajamme siis normaalisti autolla kotiin ja tavarantoimittajapoika tulee vähän myöhemmin pakettiautolla perässä ja kantaa kauppakassimme kotiovelle 4. kerrokseen.

 

11. Ruokakaupan lihahyllyssä näkee yleisesti aivoja, sydämiä, munuaisia sun muita sisäelimiä.

 

12. Jauhelihapihvit ovat täällä pelkkää pihvin muotoon puristettua jauhelihaa, niihin ei sekoiteta munaa, korppujauhoa ym. kuten suomalaiseen lihapullataikinaan.

 

13. (Jauheliha-)pihvi, ranskalaiset perunat ja pari salaatinlehteä on yleisin ja klassisin lounasruoka.  

 

14. Lounaalla on aivan tavallista juoda viiniä ja palata sitten töihin. Meidän kortteliravintolassamme esimerkiksi kuuluu lounaan hintaan 37,5 cl puna- tai roséviiniä.

 

 

15. Kaupoissa on yleensä yksi hyllyväli varattu punaviineille, yksi roséviineille ja yksi valkoviineille ja muille alkoholijuomille. 

 

16. Täältä on lähes mahdoton löytää tavallisia aamiaismuroja, joiden joukossa ei ole suklaata, hunajaa, sokerikuorrutusta tai näitä kaikkia. 

 

17. Erilaisia rasvattomia jogurtteja ja vanukkaita on miljoonaa eri laatua, mutta melkein kaikissa on hurjat määrät sokeria.

 

18. Täällä ei ole jäätelökioskeja, joista voisi ohikulkiessaan ostaa jätskin mukaansa. Sen sijaan pizzaa myydään pakettiautojen takaluukuista melkein joka toisessa kadunkulmassa.

 

19. Jalkakäytävien ja aukioiden reunoilla on betoni- tai metallitolppia, jotta autoilijat eivät pääse pysäköimään niille.

 

 

 20. Ainakin Aixissa auto jätetään huoletta hätävilkut päällä keskelle katua siksi aikaa, että käydään pankkiautomaatilla/leipäkaupassa/ostamassa tupakkaa. Kyllä ne takana tulijat odottavat...

 

21. Tupakkakaupoissa myydään tupakan lisäksi arpoja ja muita rahapelejä, postimerkkejä, matkamuistoja, karkkeja ja prepaid-liittymien latauslipukkeita. Parkkisakotkin maksetaan ostamalla tabacista veromerkki, timbre fiscal, joka liimataan sakkolappuun todisteeksi maksusta. 

 

22. Perinteisesti presidentit ovat virkakautensa aluksi armahtaneet kaikki maksamattomat pysäköintisakot. Sarkozy sen sijaan kieltäytyi kaikista armahduksista tultuaan valituksi presidentiksi 2007.

 

23. Erittäin monet kadut ja aukiot on nimetty ihmisten mukaan. Meidän kylässämme melkein jokaisella kadulla on jonkun maailmansodissa tai vastarintaliikkeessä kaatuneen kyläläisen nimi. 

 

24. Liikenneympyröitä on Ranskassa huomattavasti enemmän kuin tavallisia risteyksiä. 

 

25. Joissakin liikenneympyröissä on lisäksi liikennevalot.

 

26. Autojen tuulilasin alanurkassa on oltava näkyvissä pieni vihreä paperilappu todisteena siitä, että omistajalla on voimassaoleva vakuutus. 

 

27. E:n kotivakuutus vaatii, että kotiovessamme on oltava yhteensä kolme lukkoa.

 

28. Ranskassa ovi ei mene itsestään lukkoon, vaan se on lukittava ulko- tai sisäpuolelta avaimella. 

 

29. Jokaiseen lukkoon on oma erinäköinen avaimensa, joten tarvitsen neljä avainta päästäkseni ulkoa ensin sisälle taloon ja sitten asuntoomme. Roskalaatikoille on myös erillinen avain, samoin postilaatikkoon.

 

30. Provencessa katot eivät ole peltiä, vaan punaruskeaa kattotiiltä. 

 

31. Etenkin vanhoissa taloissa sähköjohdot roikkuvat usein rakennuksen ulkoseinillä.

 

 

 32. Itse asiassa alueen virallinen nimi ei ole Provence, vaan PACA eli Provence - Alpes - Côte d'Azur.

 

33. PACA-nimeä ollaan muuttamassa, koska se on ruma eikä sano mitään kenellekään. 

 

34. Suosituin ehdotus uudeksi nimeksi on Provence Méditerranée.

 

35. Provencen "kansallispeli" on boules eli petankki, ja viikonlopun sanomalehdessä on usein koko sivun verran pétanque-kilpailuiden tuloksia.

 

36. Jostain syystä pétanqueta pelaavat vain miehet, naispelaajan näkeminen on erittäin harvinaista.

 

37. Sen sijaan Aixissa on naisbussikuskeja enemmän kuin Turussa.

 

38. TF1-kanavan pääuutisankkuritkin ovat naisia, viikolla Laurence Ferrari ja viikonloppuisin Claire Chazal.

 

39. Uutiset tulevat tasan kahdeksalta sekä TF1:lta että France 2:lta.

 

40. Uutiset kestävät puoli tuntia ja niiden jälkeen ei julkisilla tv-kanavilla (France 2, France 3, France 4, France 5 ja France Ô) näytetä enää mainoksia. TF1 on yksityinen kanava, joten sillä mainoksia tulee koko illan.

41. Ranskalais-saksalainen Arte on ainoa kanava, joka silloin tällöin lähettää vieraskielisiä elokuvia alkukielellä ja ranskaksi tekstitettyinä.

 

42. TV-sarjoista näytetään aina useampi jakso kerrallaan ja kuulemma melko mielivaltaisessa järjestyksessä. (Katson niin harvoja sarjoja, etten juuri kiinnitä huomiota jaksojen järjestykseen.)

 

43. Ruoka-aiheisten mainosten aikana ruudun alalaidassa näkyy terveysaiheinen teksti tyyliin "syökää viisi hedelmää ja vihannesta päivässä" tai "harrastakaa säännöllisesti liikuntaa" sekä nettiosoite www.mangerbouger.fr

 

44. Erilaisia tosi-tv-ohjelmia on käsittämätön määrä, ja aina välillä valitetaan, kun katsojaluvut eivät olekaan yhtä korkeita kuin on odotettu. 

 

45. Suuri osa tosi-tv-ohjelmista keskittyy rakkauden löytämiseen tai sen säilyttämiseen.

 

46. Ranskassa naimisiin mennään kaupungintalolla ja vihkijänä toimii kaupunginjohtaja tai hänen apulaisensa. Pelkkä kirkkovihkiminen ei ole pätevä, mutta halutessaan hääpari voi siviilivihkimisen jälkeen mennä vihittäväksi myös kirkkoon.

 

 

 47. Siirryttäessä autoilla kaupungintalolta hääjuhlapaikalle koko hääseurue soittaa lakkaamatta auton äänitorvea. Myös häävieraiden autot koristellaan valkoisilla tai vaaleanpunaisilla hörhökoristeilla.

 

48. Siviilisääty (madame tai mademoiselle) pitää merkitä lähes joka paikkaan. Jopa ompelija kysyy kuittiaan varten, olenko neiti vai rouva. Virallisissa kirjeissä puhutellaan tietenkin yksinomaan arvoisaksi rouvaksi / neidiksi. 

 

49. Vähänkin tärkeämmät kirjeet lopetetaan aina erinomaisen kiemuraisella fraasilla, kuten "pyydän Teitä, Herra/Rouva/Neiti, vastaanottamaan mitä vilpittömimmän kunnioitukseni osoituksen". 

 

50. Naimisissa olevat ihmiset maksavat vähemmän veroja kuin naimattomat. Verotukseen vaikuttaa alentavasti myös lasten lukumäärä.

Verokarhun puheilla

Krii kirjoitti hiljattain kerran ja toisenkin käynneistään verotoimistossa. Minä olen tähän saakka asioinut vain Suomen verottajan kanssa, mutta nyt oli aika ottaa yhteyttä ranskalaiseen verokarhuun ja ilmoittautua halukkaaksi maksajaksi. Täällä tosiaan verot maksetaan jälkikäteen, joko kuukausittaisella suoraveloituksella tai kolme kertaa vuodessa shekillä, eikä niitä pidätetä suoraan palkasta kuten Suomessa. Aina on siis varmistettava, että käytettävissä on riittävästi rahaa verojen maksamiseen. Eräs ranskalaisen verotuksen erikoisuuksista muuten on verovähennykset hyväntekeväisyydestä: jokaisesta eläintensuojeluun, syöpätutkimukseen, ihmisoikeusjärjestöille tms. annetusta lahjoituksesta saa vähentää verotuksessa suuren osan, muistaakseni 66 %.   

Olin etukäteen kuullut verotoimistossa asioinnista vain huonoa ja marssin sinne varhain tiistaiaamuna nöyrin mielin ja tavallistakin siistimmin pukeutuneena, mukanani kaikki mahdolliset viime vuoden viralliset paperini työtodistuksia myöten. Koskaan ei tiedä, mitä paperia joku viranomainen keksii haluta nähtäväkseen. Vastaanoton mies oli normaaliranskalaisen kohtelias ja kysyttyäni, miten minun pitää toimia maksaakseni veroni Ranskaan, vastasi loogisesti "teidän täytyy täyttää veroilmoitus". No, mistähän sellaisen saisi ja voisiko joku parilla sanalla selittää, mitä kaikkea siihen täytetään? "Istukaa tuohon aulaan, joku tulee myöhemmin kutsumaan teidät sisälle." OK, niin tein. Vartin odoteltuani olin varma, että kaikki ei ollut aivan niin yksinkertaista: käytössä ei ollut minkäänlaista jonotusnumerosysteemiä, kukaan ei ollut kysynyt nimeäni ja ennen kaikkea jokaisella muulla odottajalla oli jo kourassaan veroilmoitus, ennalta täytetty tai tyhjä. 

Menin kysymään uudestaan, tällä kertaa vastaanottomiehen vieressä istuvalta mieheltä, jolla oli pöydällä edessään vino pino blankoja veroilmoituksia. "Ottakaahan toki tästä ilmoitus ja menkää sitten toiseen kerrokseen, siellä on jokaiselle kaupunginosalle oma virkailija. Missä te asutte? Selvä, menkää huoneeseen 231." Ei tätäkään sitten voinut ensimmäisellä kysymisellä selvittää... Nappasin mukaani tyhjän ilmoituksen ja kipusin portaat ylös. Mainitun byroon edessä istui muutama vanhus, jotka pitivät tarkkaa selkoa siitä, kuka oli saapunut missäkin järjestyksessä. Istuskelin rauhassa ja tutkin ennakkoon ilmoitustani.

Nousin puolen tunnin ajan yhä ylemmäksi vanhusten tiukassa nokkimisjärjestyksessä, kunnes oli minun vuoroni astua sisään pieneen toimistokoppiin. Esittelin itseni ja asiani, ja keski-ikäinen verovirkailijatäti sanoi ensimmäiseksi, että minut pitäisi rekrytoida alakerran vastaanottoon, koska puhun oikeampaa ja selvempää ranskaa kuin suuri osa hänen puheillaan käyneistä ranskalaisista. Olin huomautuksesta kovin kiitollinen ja rupesin sitten käymään ilmoitusta läpi kohta kohdalta. Energinen täti nappasi sen minulta, pyysi nähtäväkseen palkkapapereitani ja työttömyyskorvauksen maksutodistuksiani ja laski ja merkitsi kahdessa sekunnissa veroilmoitukseen minimaaliset vuosituloni. Oletteko naimaton? Kyllä. Onko teillä lapsia / osakkeita / vuokratuloja / eläkevakuutuksia / ammattiyhdistyksen jäsenmaksuja / asuntolainaa? Ei. Hyvä, sitten lisäätte vain nimenne ja osoitteenne, allekirjoitatte ja viette ilmoituksen postiin.  Kiitos ja hyvää päivänjatkoa, mademoiselle! ja ei kun ovesta ulos ja seuraava verotettava sisälle. Huh, nopeaa toimintaa! 

Kotona minun ei tosiaan tarvinnut kuin lisätä henkilötietoni veroilmoitukseen. Onneksi kohdassa "omistusasunto / vuokralainen" oli myös vaihtoehto "ilmaismajoitettu", minä kun en ole asuntomme omistaja enkä myöskään maksa vuokraa. Jostain syystä tiedon oheen piti merkitä, kuinka monta huonetta asunnossa on. Mitä väliä, koska asumis- ja kiinteistöverot maksaa E. enkä minä?  Sen sijaan jouduin kirjoittamaan erilliselle paperille suomalaisten pankkitilieni numerot, koska nelisivuisen ilmoituksen viimeisenä kohtana on kysymys "Onko teillä tilejä ulkomaisissa pankeissa?" Todennäköisesti kysymys on pikemminkin suunnattu niille, joilla on rahakätköjä Sveitsissä ja/tai Monacossa eikä niinkään näivettynyt säästötili Suomessa, mutta kuuliaisena kansalaisena ilmoitin nekin. Huomenna käyn viemässä ilmoituksen henkilökohtaisesti verotoimiston postilaatikkoon, koska en parhaillaan luota Ranskan postilaitokseen tippaakaan  – meille ei ole tullut pariin päivään ollenkaan postia ja minä odotan vaikka mitä tärkeää, taatusti niillä on taas jokin lakko meneillään – ja jään sitten odottamaan elokuussa lähetettävää avis d'imposition, verottajan ilmoitusta, jossa kerrotaan, paljonko veroja pitää ensi vuonna maksaa. Epäilen tosin, että minun tuloillani en joudu laisinkaan maksamaan, vuosituloni kun ovat samaa luokkaa kuin normaalin työssäkäyvän ihmisen kahden kuukauden palkka...   

Loppukevennykseksi kuva uudesta yöpaidastani, jonka löysin supermarketista kymmenellä eurolla:

Noblesse oblige ! Pakkohan meissä on jotain samaa näköä olla, ei Mireille muuten minua Bettyksi kutsuisi...! 

Musiikki-inventaari

Useimmilla meistä on jokin tietty tavara, yksi tai useampi, joka seuraa mukanamme minne ikinä menemmekään: puhelin, lempikirja, vesipullo, huulipuna... Minulla se on (kaikkien edellämainittujen lisäksi) iPod, rakas vaaleanpunainen ystäväni. Kohta kolmeen vuoteen en ole tehnyt ainuttakaan auto-, juna- tai lentomatkaa ilman LV:n monogrammikotelossa matkustavaa uskollista kumppaniani. Pelkään kuollakseni, että iPodini jonain päivänä väsyy ja hylkää minut (enkä vähiten siksi, että kallis kotelo jäisi tuolloin täysin virattomaksi). 

Vuosien saatossa iPodille on kertynyt jos jonkinlaista laulua ja soittoa, yhteensä 714 kappaletta. Tein viikonloppuna huvikseni inventaariota iPodini sisälmyksistä ja muistutin mieleeni, mitä kaikkea sieltä taas löytyykään. Seuraavassa Top 10 -listani:

1. Mireille Mathieu (399 kappaletta)

2. Laura Pausini (73)

3. Lynda Lemay (30)

4. Sheila (24)

5. Nana Mouskouri (23)

6. Dalida / Barbra Streisand (20)

7. Anna Eriksson (16)

8. Abba (14)

9. Claude François / Mecano / Bénabar (12)

10. Lara Fabian (7)

Edellä mainittujen lisäksi minulla on koossa sekalainen seurakunta mitä erilaisimpia laulajia Karita Mattilasta vanhoihin euroviisuvoittajiin. iPodiltani löytyvät mm. Monacon prinsessa Stéphanien Ouragan-hitti, Katri Helenan Viimeinen kuulutus (jälleen yksi surullinen lentokenttäbiisi!) sekä Céline Dionin viisuvoitto vuodelta 1988, Ne partez pas sans moi. En siis kuuntele pelkästään Mireilleä, vaikka niin voisikin luulla! 

Tuorein tuttavuuteni on Bénabar, Ranskassa varsin suosittu auteur-compositeur-interprète eli kappaleensa itse säveltävä ja sanoittava laulaja. Mireillekin mainosti joskus jossain kuuntelevansa mielellään Bénabaria. Fnacilta irtosi kympillä miehen läpimurtolevy Reprise des négociations (2005), josta innostuin saman tien. Bénabarin ääni ei ole kummoinen, mutta tekstit ehdottomasti kuuntelemisen arvoisia. 

Ne ovat välillä humoristisia ja oivaltavia, kuten Le fou rire -kappaleessa, jossa kertoja saa ylivoimaisen naurukohtauksen kesken hautajaisten vanhan tädin liukastuessa soralla ja nauru tarttuu vastustamattomasti koko saattoväkeen, tai laulussa nimeltä Les épices du souk du Caire (Kairon basaarin mausteet), jossa irvaillaan ihmisten vimmalle ottaa valokuvia lomamatkoiltaan: "Olivat ne sitten värillisiä tai mustavalkoisia, hui kauhistus, otamme kaikki jatkuvasti samanlaisia valokuvia: isot takana, pienemmät edessä -- Mikä ajaa meidät ottamaan kuin liukuhihnalta samanlaisia, sata kertaa nähtyjä kuvia, ne eivät edes ole kauniita, mutta sentään itse otettuja eikä postikortteja -- Koskaan en ole nähnyt kenenkään seinällä kuvaa alastomasta tyttöystävästä enkä pomon kuvaa olohuoneessa, mutta merenrantakuvia, voi v***u, niitä me osaamme ottaa!" Toiset taas kertovat koskettavastikin nykyajasta ja tavallisesta, jokapäiväisestä elämästä ongelmineen. Esimerkkinä kappale Qu'est-ce que tu voulais que je lui dise ? (Mitä minun olisi pitänyt sanoa): "Pieni tyttö istuu itkien, isommat leikkivät ilman häntä -- hän on kuulemma liian pieni, naruhypyssäkin on VIP-ihmisiä, niin lastentarhassa kuin yökerhossakin -- Mitä minun olisi pitänyt sanoa, totuusko? että kaikki muuttuu aina vain huonommaksi? -- Nainen kätkee kyyneleensä kahvia keittäessään, pomo ei ollut ylpeä itsestään, mutta väkeä on pakko vähentää -- pahvikansiot, koulutushakemukset, hyvin järjestetyt paperit, työnhakukirjeet, yhdellä surun ja raivon liikkeellä hän paiskaa lattialle palkkakuittinsa ja työharjoitteluhakemuksensa -- Tämä vanha ja väsynyt mies, joka kaipaa Algeriaansa päivin ja öin, nykyään häntä juuri ja juuri siedetään, hänhän on ollutkin täällä vasta 30 vuotta -- hän ei koskaan saa omistusasuntoa, vaan nukkuu palvelijanhuoneessa tässä Voltairen, valistuksen ja ihmisoikeuksien maassa -- Torjuttu laiton maahanmuuttaja lähtee hyvästelemättä ja kiittämättä meitä ilmaisesta lentolipusta takaisin kotimaansa kurjuuteen -- hän ei sentään saisi unohtaa, että kaikkien kaupungintalojemme seinään on kaiverrettu sana veljeys" 

Yksi Bénabarin tunnetuimmista kappaleista on Le dîner, Illallinen, jossa kertojaa ei huvita lähteä illalliselle ystävien luokse ja hän keksii miljoona tekosyytä pysyä kotona: "Hitot niistä, ei mennä, piiloudutaan sen sijaan lakanoiden alle ja tilataan pizzaa, vain sinä, minä ja tv; soitetaan niille ja pyydetään anteeksi, keksitään jotain, sanotaan ystävillesi ettemme pidä heistä, mitä väliä"

         

Millaista musiikkia teidän lukijoiden iPodeilta/CD-hyllyistä/levysoittimista löytyy?

Mätä kevät

Kesää ei kuulu vieläkään. Kaikki La Provence -sanomalehteä myöten ovat yhtä mieltä siitä, että tänä vuonna meillä on un printemps pourri, mätä kevät. Sataa, sataa ja sataa vielä vähän enemmän ja on viileää. La Provencen mukaan 1.-10.5. välisenä aikana Aixissa on ollut 7 sateista ja 3 sateetonta päivää. Edellisen kerran yhtä paljon samana aikana satoi 2002, sitä ennen 70-luvulla. Tylsintä on, ettei oikein tiedä, miten pukeutua; takkia tai neuletta ei tarvitse, mutta t-paidassa ei tarkene. 

Synkän sään takia en ole vieläkään päässyt kokeilemaan uutta übertehokasta aurinkovoidetta, jonka ostin Sephoralta juuri ennen sadekauden alkua. Esthedermin No sun -voiteen pitäisi kuulemma estää lähes kaikki auringon haittavaikutukset ja ennen kaikkea rusketus. 

Minähän en tunnetusti halua vaalealle iholleni kevyttäkään päivetystä. Aikaisempina kesinä olen ostanut apteekista vähintään 50-suojakertoimista voidetta kasvoilleni, mutta ne ovat yleensä paksuja, tahmaisia ja epäkäytännöllisiä. Tämä voide puolestaan on kevyt ja kosteuttava ja sopii erinomaisesti meikin alle. Käytän lisäksi jokaisena vähänkin aurinkoisena päivänä Clarinsin SPF 30 -voidetta silmänympäryksille normaalin silmänympärysvoiteeni päällä. 

Koska en valitettavasti tästä enää nuorene, minun on korkea aika ruveta suojelemaan ihoani auringolta oikein kunnolla. Olen jo saanut käsivarsiini sen verran väriä, että rannekellon ja sormuksen jättämät jäljet erottuvat selvästi vaaleampina, enkä suvaitse yhtään enempää rusketusta. En jaksa ymmärtää ihmisiä, jotka grillaavat itsensä rannalla tummanruskeiksi joka kesäviikonloppu ja näyttävät sitten 30-vuotiaina 50-vuotiailta ja saavat parhaassa tapauksessa kaupan päälle ihosyövän. Tällä hetkellä tosin ei ole pienintäkään vaaraa ruskettua: eilen vaihteeksi satoi ja tänään taivas oli enimmäkseen paksussa pilvessä. Viikonloppuna mistraalin pitäisi häätää sadepilvet, ja vasta ensi viikolla on luvassa jotakuinkin kesäistä säätä. Toivotaan, että viimeistään toukokuun viimeisenä viikonloppuna kirkastuisi, sillä menemme tuolloin pariksi päiväksi Arlesiin.        

Eurooppalainen ranskansuomalainen

Torstaina vietin sangen kansainvälisen päivän aixilaisessa Sainte Marien yksityislukiossa, jossa järjestettiin jo toistamiseen eurooppalainen ystävyyspäivä, Journée des amitiés européennes. Paikalle oli kutsuttu Aixiin syystä tai toisesta asettuneita ihmisiä eri puolilta Eurooppaa: Ruotsista, Portugalista, Kataloniasta, Romaniasta, Belgiasta, Irlannista... ja Suomesta siis minut.  Saimme jokainen rintaamme badgen, jossa oli  maamme lippu ja oma nimemme; minun sukunimeni oli kirjoitettu harvinaisen väärin, suoraan ranskalaisen ääntämyksen mukaan, jolloin nimeen tuli liian vähän vokaaleja ja liikaa konsonantteja. Olin tosiaan ollut kouluun yhteydessä ainoastaan puhelimitse, joten Eurooppa-päivän järjestäjät olivat todennäköisesti improvisoineet  ja kirjoittaneet nimeni foneettisesti. C'est pas grave...! 

Jokaisella oli vapaat kädet kehitellä noin tunnin pituinen esitys omasta kotimaastaan. Minä olin valmistanut perinteisen, yksinkertaisen suullisen esitelmän, koska minulla ei ole täällä minkäänlaista suomalaista havaintomateriaalia (yhtä puolityhjää hapankorppupakettia lukuun ottamatta) enkä tiennyt, olisiko koululla käytettävissä muita apuvälineitä kuin taulu. Vasta paikan päällä selvisi, että jokaisessa esityksiin varatussa luokassa oli vähintään tietokone ja että monella puhujalla oli mukanaan lippuja, kansallispukuja, ruokamaistiaisia ja PowerPoint-esityksiä. Olisi pitänyt ymmärtää, että yksityiskoulun varustelutaso on eri luokkaa kuin julkisten oppilaitosten, mutta toisaalta esityksiä ei ollut tarkoitus arvostella eikä laittaa paremmuus- tai hienousjärjestykseen – ja suomalaisuuteenhan sopii tietynlainen yksinkertaisuus ja suoraan asiaan meneminen ilman ylimääräisiä kommervenkkejä. 

Käytännössä vietin koko päivän samassa luokassa, jonne tuli tunnin välein uusi oppilasryhmä opettajineen. Aamupäivällä pidin kolme tunnin mittaista esitystä ja iltapäivällä lounaan jälkeen kolme puolen tunnin lyhennettyä versiota. En kirjoittanut esitelmääni sanasta sanaan vaan tein eräänlaisen sanalistan, joten en voi liittää puhetta kokonaisuudessaan tänne, mutta seuraavasta tiivistetystä ja suomeksi käännetystä rungosta saanee jonkinlaisen käsityksen sen sisällöstä:

• Suomen sijainti > pinta-alaltaan Euroopan 5. suurin, mutta vain 5 milj. asukasta
• pääkaupunki, viralliset kielet, ruotsinkielinen vähemmistö
• saaristo, järvet, metsät
• naispresidentti + 2003 myös naispääministeri > naisten äänioikeus 1. Euroopassa 1906 (Ranskassa vasta 40-luvulla!) > tasa-arvon tärkeys, nykyhallituksessa 12 naista ja 8 miestä
• Suomen koulujärjestelmä maailman paras PISAn mukaan > kaikilla tasavertaiset mahdollisuudet koulutukseen > ilmainen koulutus, kouluruoka ja kirjat ym. tarvikkeet (Ranskassa kaikki ostetaan itse kynistä alkaen)
• luokalle jääminen erittäin harvinaista > erityisopettajat ja ilmainen tukiopetus
• kielitunneilla puhutaan paljon, tärkeämpää osata kommunikoida vieraalla kielellä kuin lukea klassista kirjallisuutta          
• lukio vs. ammattikoulu > yo-tutkinnon tärkeä asema > yliopistokoulutus myös maksuton > erittäin selektiivinen pääsykoe, mutta saavutettua opinto-oikeutta ei voi menettää
• luonto: suurissa kaupungeissakin näkee oravia/kettuja/siilejä jne. > metsissä elää luonnonvaraisia karhuja ja susia > hirvet ja hirvikolarit
• kesämökkikulttuuri, avantouinti, sauna 
• kierrätys, pullonpalautus, jätteiden lajittelu 
• ruoka: syödään paljon kalaa, mutta myös poroa, hirveä ja karhua > marjoja ja sieniä voi itse kerätä metsistä (jokamiehenoikeudet) 
• illalla syödään aikaisin > aamiainen tärkeä ja ennen kaikkea suolainen
• Nokia on suomalainen yritys (juuri kukaan ei tiennyt tätä!)
• hiihto, jääkiekko, ralli, formula 1 
• kesäisin erikoisia lajeja: eukonkanto, kännykänheitto, saunomisen MM-kisat jne.
• musiikki: Karita Mattila, Esa-Pekka Salonen vs. Nightwish, Lordi, HIM

Suuri osa oppilaista kuunteli kiinnostuneen oloisena, ja mikä minua erityisesti ilahdutti, varsin moni halusi kysellä lisää. Miten suomalaiset jaksavat elää koko talven pimeässä? Eikö kuumasta saunasta suoraan kylmään veteen hyppääminen ole vaarallista? Mistä suomen kieli on lähtöisin? Miltä karhu maistuu? Miten -35°C pakkasella voi mennä ulos? Mikä on suomalaisen keskimääräinen palkka, mitkä ammatit ovat suosittuja Suomessa? Eikö saunan rakentaminen ole valtavan kallista? Miksi suomalaiset lajittelevat jätteensä, jos kukaan ei valvo sitä, ja mitä tapahtuu, jos ei suostu lajittelemaan? 

 

Viime mainitusta kysymyksestä heräsi mielenkiintoinen keskustelu suomalaisten lainkuuliaisuudesta, me olemme disciplinés toisin kuin vaikkapa täkäläiset ihmiset yleensä. Selitin, ettei kukaan tosiaan tule keittiöihimme vahtimaan, mihin roskikseen mikäkin jäte laitetaan, mutta suuri osa ihmisistä lajittelee ne silti, koska niin kuuluu tehdä ja on käsketty tehdä. Meillä ei jokaista asiaa tarvitse erikseen valvoa eikä lajittelu ole mikään rangaistuksen pelossa toteutettava pakko, vaan normaali asia, jota ei useimmiten sen kummemmin kyseenalaisteta.  On le fait parce qu'on est censés le faire et on ne se pose pas trop de questions, vastasin. 

 

Ensimmäisten kolmen esitelmän jälkeen meille ja opettajille tarjottiin runsas buffet-lounas, jonne pitopalvelu oli tehnyt erilaisia kylmiä ruokia eri Euroopan maista. Suomesta ei ollut mitään, mutta tarjolla oli mm. provencelaisia kasviksia suolaisen tapenade-oliivitahnan kera, englantilaisia kana-purjopasteijoita, romanialaisia friteeratun lihapullan tapaisia möykkyjä kanan jauhelihasta, venäläisiä täytettyjä paprikoita sekä espanjalaisia marinoituja herkkusieniä. Kaikki huuhdottiin tietenkin alas viinillä; jos suomalaisessa koulussa järjestettäisiin keskellä päivää vastaava tilaisuus, ei jokaisella pöydällä taatusti olisi kolmea sorttia viiniä! Lounaan aikana saimme katsella espanjalaisten tyttöjen hienoja flamenco-esityksiä, ja tunnelma oli kovin kansainvälinen. Kerrankin koko porukan lingua francana oli ranska eikä englanti.  

Tämänkaltainen tapahtuma sai minut pohtimaan – jälleen kerran – omaa identiteettiäni ja omia tapojani. Kerroin, että "Suomessa on tällaista ja suomalaiset ajattelevat ja tekevät näin", mutta ajattelevatko ja tekevätkö kaikki niin? Entä minä? Minä lajittelen jätteeni Suomessa mutta en Ranskassa. Syön suolaisen aamiaisen Suomessa ja makean Ranskassa. Syön Suomessa illallista kuudelta, Ranskassa kahdeksan ja yhdeksän välillä. Mistä johtuu, että tietyt tavat ovat maa- eivätkä henkilökohtaisia? Miksi jokin asia tuntuu luonnolliselta Suomessa ja erikoiselta Ranskassa?   

 

Kotiin tultuani löysin postilaatikosta Kelan kirjeen, jossa karhuttiin Kela-korttiani takaisin Ranskassa asumiseni takia. Teihin ei sovelleta Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöä. (...) Henkilöllä (...) ei ole oikeutta käyttää Kela-korttia. Pyydämme Teitä palauttamaan kortin. Kirjeestä tuli jotenkin alakuloinen olo, ikään kuin osaa suomalaisuudestani oltaisiin ottamassa pois. En tiedä, miksi, koska eihän Kela-kortti ole mikään kansalaisuuden mitta, sitä ei tule käytettyä edes joka vuosi ja sitä paitsi minulla on lompakossani ranskalainen vihreä Carte Vitale, jolla saan paljon paremmat korvaukset harvoista lääkärikäynneistäni. Minulla ei siis ole Kela-korttiini mitään erikoisen läheistä suhdetta, mutta olisin silti halunnut pitää sen. Miksi? Siksi, että suomalaisella kuuluu olla Kela-kortti? Enhän minä silti ole yhtään vähempää suomalainen, vaikka minuun ei toistaiseksi sovelletakaan Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöä. Minulle jää edelleen Suomen passi ja henkilökortti, ja niistä en luovu. Voin olla ulkosuomalainen tai ranskansuomalainen, mutta yhtä kaikki olen suomalainen. Ranskalaisine tapoinenikin.   

Viikon kohokohdat: Sissi ja Suomi

Olen taas vaihteeksi innostunut lukemaan elämäkertoja. Viime viikolla sain loppuun jo huhtikuun alussa aloittamani Madame Tussaud'n faktaa ja fiktiota sekoittavan saksankielisen elämäkerran Die Wachsmalerin (käytin sen lukemiseen reilusti enemmän aikaa kuin yleensä, koska en Saksassa ollessani ennättänyt lukea sivuakaan ennen puuduttavaa junamatkaani) ja parhaillaan luen Hortense Dufourin yli 800-sivuista tiiliskiveä Sissi, les forces du destin:

Onneksi kirjailija antaa melankolisesta keisarinnasta realistisemman kuvan kuin Ernst Marischka elokuvissaan...! Vaikka olen nähnyt Sissi-trilogian lukuisia kertoja, päädyin silti pari päivää sitten tilaamaan neljän DVD:n Sissi-boksin. Itse asiassa näin DVD:t ensin Fnacilla ja hyökkäsin järkevän aikuisen ihmisen tavoin riemusta hihkuen innoissani kassalle, ennen kuin tulin ajatelleeksi tiedustella myyjältä, oliko levyillä varmasti myös alkuperäisversio ranskankielisellä tekstityksellä: "Ei, nämä ovat ainoastaan ranskaksi dubattuina." Merde alors ! Vaikka Romy Schneiderin olisikin normaalia puhua ranskaa, en todellakaan halua katsoa enkä kuunnella vieraalla äänellä ranskaa puhuvaa Karlheinz Böhmiä. Saksan Amazoniltakaan ei vastaavasti löytynyt ranskaksi tekstitettyä originaalia, joten otin ja tilasin leffat Suomesta. Mikäli E. haluaa katsoa Sissiä kanssani (mikä on erittäin epätodennäköistä), minun ei auta muu kuin simultaanitulkata. (Meillä on muuten tapana katsoa joka perjantai TVkaistalta Teeman Talo Ranskassa -ohjelmaa, jota minun myös täytyy tulkata: kuulemma Ella Kanninen on söpö ja hauska ja kaikki suomalaiset miehet muistuttavat toisiaan!)

Tosiasiassahan mainitut elokuvat ovat niin imeliä, että siirappia alkaa valua kuvaruudun reunoilta heti kun DVD:n saa laitteeseen sisään. Ne ovat kuitenkin myös loistava keino paeta todellisuutta, on est dépaysé kuten E. sanoo kauhuelokuvista. Ja ne puvut...! Minä vaihtaisin farkut ja t-paidan korsettiin ja krinoliiniin milloin tahansa. Tosin Sissin ei tarvinnut matkustaa bussilla, käydä ruokakaupassa tai kulkea kaupungilla vesisateessa kuten minun valitettavasti täytyy...

Bokseja odotellessani olen kirjoittanut esitelmää Suomesta aixilaisille lukiolaisille. Täkäläisessä katolisessa yksityislukiossa on huomenna Eurooppa-päivä, jonne konsuli pyysi minua esittelemään Suomea. Jätin suosiolla pois talvisodan ynnä muun historian, joka ei kuitenkaan kiinnostaisi ketään, ja kerron sen sijaan mm. naispresidentistä ja naisten äänioikeudesta, kesämökeistä ja avantouinnista, luonnossa vapaina elävistä susista ja karhuista, suolaisesta aamiaisesta, ilmaisesta ja tasa-arvoisesta koulutuksesta sekä eukonkannon ja kännykänheiton MM-kilpailuista. Löysin Wikipediasta jopa omituisille suomalaisille urheilulajeille omistetun sivun, Sports insolites en Finlande. Voisinkin kesällä lanseerata tänne iänikuisen pétanquen tilalle kännykänheittokilpailun! Siinä olisivat pastiksen kyllästämät kylän ukot kummissaan.