Helmikuun toinen päivä tunnetaan Ranskassa nimellä Chandeleur, kynttilänpäivä, mutta nykyisin siihen liittyy kiinteästi lettujen syöminen. Mitä yhteistä muka on letuilla ja kynttilöillä? Sen ymmärtääkseen kannattaa tutustua hyvin pintapuolisesti Chandeleurin eri perinteisiin.
Kristillisessä perinteessä päivää vietetään Jeesus-lapsen temppeliin viemisen muistoksi. Juhlalla on kuitenkin pakanallinen alkuperä, sillä roomalaiset muistelivat tuolloin kuolleitaan ja palvoivat jumaliaan soihtujen valossa, kunnes vuonna 472 paavi Gelasius I muutti juhlan kristilliseksi. Kynttilänpäivä-nimitys johtuu siitä, että kyseisenä päivänä uskovat kantoivat kulkueessa kynttilöitä kirkkoon siunattaviksi ja veivät ne sen jälkeen kotiinsa saadakseen varjelusta alkaneelle vuodelle.
Koska Chandeleur on täsmälleen talvipäivänseisauksen ja kevätpäiväntasauksen puolivälissä, se symboloi myös luonnon heräämistä ja valon ja auringon paluuta pimeän talven jälkeen. Tästä johtuu eräiden tietojen mukaan lettujen paistaminen kyseisenä päivänä: pyöreät ja kullankeltaiset letut kun muistuttavat aurinkoa. Mainittu paavi Gelasius on myös saattanut tarjota lettuja Roomaan saapuville pyhiinvaeltajille.
(kuva täältä)
Oli miten oli, nykyään lettujen paistaminen Chandeleurina on yleinen tapa Ranskassa. Ihmettelin taannoin, miksi supermarketin paraatipaikalla sisäänkäynnin edessä oli lavakaupalla jauhoja ja kananmunia. Lettupäivän kunniaksi tietenkin! Samoin televisiosta on tullut jo viikkokaupalla erilaisia jauho- ja sokerimainoksia, joissa totta kai ollaan letunpaistossa. Pelkkä paistaminen ja syöminenkään ei tosin riitä, vaan perinteen mukaan ensimmäinen Chandeleurina paistettu lettu tulee heittää kaapin tai muun tarkoitukseen sopivan korkean huonekalun päälle ja jättää sinne koko vuodeksi tuomaan taloon vaurautta. Parasta olisi lettua heittäessä pitää toisessa kädessä kolikkoa rikkauden maksimoimiseksi.
E:n kotona lettu tosiaan viskattiin olohuoneen kaapin päälle ja heitettiin pois vasta vuoden kuluttua: kuulemma se ei homehtunut, vaan kuivui harmaaksi käppyräksi. Minä en sen sijaan saanut lupaa paiskoa lettua ruokakaappimme päälle silläkin uhalla, että vauraus jää vähäiseksi kuluvana vuonna. Lupasin silti paistaa tänään lettuja; olen viime aikoina kunnostautunut ruoanlaitossa (aiheesta mahdollisesti luvassa piakkoin postaus), mutta lettuja en ole vielä koskaan paistanut. Mikäs sen parempi tilaisuus asian opetteluun kuin kansallinen letunpaistopäivä?
3 kommenttia:
Kunpa olisimme tienneet tuon, meillä on poikkeuksellisesti pari-kolme desiä maitoa, siitä olisi tullut muutama lettu. Kyllä ranskalaiset ovatkin keksineet hassuja ja hauskoja päiviä. Meidän keittiön kaapin päälle lettu tuskin olisi lentänyt, sen verran korkealla se on. Vaikken usein kaapin päällystää putsaa, ei kiehdo ajatus siellä pölyyntyvästä ja käpristyvästä letusta.
Odotan mitä suurimmalla mielenkiinnolla kokki-Fifin ruokajuttua! Ja kuvien kera!
Olihan meillä tänään lettuja töissä ja tyttärelläkin koulussa, mutta en tiennytkään, että se on nimenomaan tämä päivä, luulin, että letunpaisto on kausiluonteista. Ja juuri kun päästiin Galette de Roista. Meillä töissä niitä oli nimittäin tammikuun ajan melkein joka toinen päivä.
Voi vitsit että pitikin lukea tää! Nyt mulla soi päiväkausia päässä Köökkikarhulta saamani joululahjalevyn biisi:- "Tuolla on räiskäle ain yhä tuolla..."
Minäkin odottelen kiihkeästi Fifin köökkipostausta:-)
Lähetä kommentti