Fifin keittiössä, vol. 1

Jälleen uusi aluevaltaus blogissa: tervetuloa Fifin keittiöön! Luettuani eräitä oikeita ruoanlaittoblogeja, kuten Pinean suomalais-ranskalais-japanilaisia herkkuja, en mitenkään kehtaa tituleerata itseäni ruokabloggaajaksi. Parin viime kuukauden aikana olen kuitenkin innostunut kokkailemaan yhtä jos toistakin, ja muutamien saamieni uteliaiden kommenttien ansiosta rohkaistuin tekemään varta vasten ruokapostauksen. 

Olen ollut vuosikausia oikea uusavuttomien keisarinna ja tarvinnut perunoidenkin keittämiseen ohjetta. Kaveripiirissäni epäosaamiseni muuttui vähitellen legendaariseksi (Vero, Aino, Hanna ja kumppanit: jos luette tätä, tietäkää, että en osaa vieläkään avata säilykepurkkia!), kunnes jossain vaiheessa totesin, ettei se oikeasti voi olla niin vaikeaa. Pikku hiljaa opin keittokirjojen ja nettireseptien avulla laittamaan jauhelihakeiton tai kanakastikkeen kaltaisia tavallisia perusruokia. Ranskassa en sen sijaan kokannut juuri koskaan, lähinnä siksi, ettei meillä ole keittiössä lainkaan pöytätilaa, mutta myös siksi, että perusraaka-ainevarasto puuttui täysin ja jokaista ruokalajia varten olisi täytynyt ostaa erikseen ainekset jauhoja ja mausteita myöten. Niinpä meillä syötiin enimmäkseen spagettia, valmisruokia ja pakasteita. 

Tammikuussa rohkaisin mieleni ja marssin kirjakauppaan keittokirjaostoksille. Tulin takaisin tällaisten opusten kera:     

 

Vaihtoehtoja olisi ollut vaikka kuinka, mutta tässä kirjassa oli vähiten lannistavia "nylje kokonainen jänis, poista siltä aivot ja silmät ja keitä hiljaisella tulella kolme päivää" -tyylisiä ohjeita. Tosin "helppo keittiö" -kirjassakin riittää vähän liian hienoja ohjeita ollakseen tavallista arki-illan peruskotiruokaa. (Vai kuka tunnustaa laittavansa mielellään työpäivän jälkeen kaksi tuntia haudutettavaa lammascurrya?) 

Vaan kaikenlaista olen silti saanut aikaiseksi. Kaikesta en tullut heti ajatelleeksi ottaa kuvia, mutta lisäilen niitä blogiin myöhemmin. Viime päivinä meillä on syöty esimerkiksi sitruunakanaa:

(Kuten kuvasta näkyy, lisukkeeseen minulla ei enää riittänyt energiaa, vaan nakkasin uuniin valmiita pakasteperunapalloja...) 

Sitruunakanaan tarvitaan:

- 75 g Maizenaa

- 0,8 dl vettä 

- 4 munankeltuaista (minä laitoin vain kolme ja hyvää tuli)

- 700 g maustamatonta broilerin rintafilettä palasina (tai kuinka paljon sitä nyt haluaakaan syödä...)

Kastike:

- 1 rkl Maizenaa

- 1 rkl ruokosokeria (?) (sucre roux), siis karkeampaa ja ruskeahkoa sokeria, ei tavallista valkoista hienoa sokeria

- 0,6 dl sitruunamehua (vähempikin riittää, tällä määrällä kastikkeesta tuli todella sitruunaista!)

- 0,5 tl jauhettua tai raastettua inkivääriä

- 1 tl soijakastiketta

- 1,25 dl kanalientä

1. Laita kulhoon ensin Maizena ja sekoita siihen järjestyksessä vesi ja keltuaiset, kunnes seoksesta tulee tasaista. Upota (palasiksi leikatut) rintafileet seokseen ja sekoita hyvin. 

2. Valmista kastike: sekoita Maizena ja sitruunamehu-sokeriseos pienessä kattilassa. Lisää inkivääri, soijakastike ja kanaliemi. Lämmitä koko ajan sekoittaen, kunnes kastike sakenee. 

3. Ota kanafileenpalaset pois seoksesta ja ravistele ylimääräinen litku pois. Lämmitä wokissa tai isolla paistinpannulla öljyä ja paista kanoja muutama palanen kerrallaan kypsiksi. Laita hetkeksi talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy paperiin. Tarjoile ja kaada kastiketta päälle.

Voilà ! Realistinen lähikuva todistaa, että kastikkeesta tulee todella paksua, kiisselimäistä:

 

Minä pidin tästä, mutta E:n mielestä kastike oli liian liisterimäistä ja ennen kaikkea liian hapanta. 

Chandeleurina uhkasin tehdä lettuja ja toteutinkin uhkaukseni. Maizenapaketin kyljestä löytyi onneksi helppo ohje, jotta ei taas tarvinnut soittaa äidille:

- Sekoita 50 g Maizenaa ja 50 g vehnäjauhoja 2,5 dl:aan maitoa. Sekoita tasaiseksi. 

- Lisää 2 kananmunaa, vaniljasokeria (minä laitoin liian vähän, pari teelusikallista lienee sopiva määrä) ja 1 rkl rommia. Anna levätä 15 min ja paista kuumalla pannulla voissa tai öljyssä.

En ollut koskaan ennen paistanut lettuja, mutta ihan syötävän näköisiä näistä tuli:

 

  

Etenkin tuosta rapeasta reunasta olen ylpeä, meillä vain isä osaa tehdä letuista rapeita! 

Ja koska ulkonäkö ja esillepano ovat myös tärkeitä, kaivoin kaapista E:n vuosia sitten hankkimat vaaleanpunaiset lautaset sointuvine laseineen:

 

Nyt tekisi mieli kiekaista nenä-äänellä ja amerikkalaisella aksentilla kuin Meryl Streep Julia Childina Julie & Julia -elokuvassa: Bon appétit !