Suomessa jälleen! Eilispäivästä ei vauhtia puuttunut, vaarallisilta tilanteilta sentään vältyttiin. Matkustamista kertyi aikaeroineen kymmenen tuntia autolla, lentokoneella, bussilla, toisella lentokoneella, toisella ja kolmannella bussilla ja vielä lopuksi taksilla. Tänään ei onneksi tarvitse lähteä kotipihaa kauemmas!
Matka oli tosin vähällä päättyä ranskalaisen kotikatumme varrelle ennen kuin se oli ehtinyt alkaakaan: automme teki jälleen tenän eikä käynnistynyt. Opelissa on jokin pahasti vialla, koska normaalisti alle kolme vuotta vanha auto ei saa kolmea totaalista black outia vuoden sisällä. Ovet tai takaluukku eivät auenneet käynnistymisestä puhumattakaan. Juoksimme soittelemaan naapurien ovikelloja, ja onneksi kahdesta paremmin tuntemastamme naapurista toinen oli kotona ja suostui kyyditsemään meidät lentokentälle. Ennätimme juuri ja juuri jättää pikaiset jäähyväiset kentän lyhytaikaisparkkipaikan maksuautomaatin luona ennen kuin E. kiirehti takaisin naapurin autolle ja minä kotimaanterminaalin lähtötasolle, missä minua odotti päivän toinen iloinen yllätys: lento oli viitisentoista minuuttia myöhässä.
Muuten vartin myöhästyminen ei olisi todellakaan haitannut, mutta tällä kertaa minulla oli vain 50 minuuttia koneenvaihtoaikaa Pariisissa – tai olisi ollut, jos Marseillen kone olisi ollut aikataulussa. Saavuin Pariisiin lähes 20 min myöhässä ja kaiken huipuksi kone jäi seisomaan jonnekin kentän laitamille, josta oli bussikuljetus terminaaliin. Bussi tuntui kiertävän koko Roissyn kiitorata-alueen, ja kun se vihdoin saapui terminaalin 2F eteen, minun oli vielä kipitettävä viereiseen 2D-terminaaliin. Harpoin mahdollisimman pitkiä askelia, läähätin kantamuksineni kuin mopsi helteellä enkä uskaltanut edes katsoa kelloa varmana siitä, että Helsingin-kone sulkisi ovensa nenäni edestä. Turvatarkastuksessa kukaan ei kiinnittänyt minuun huomiota ja olin juuri tunkenut nestemuovipussini ja miniläppärini takaisin käsilaukkuun, kun tarkastajatäti sai sittenkin päähänsä tutkia sekä kauneuslaatikkoni että käsilaukkuni. Hyppelin tasajalkaa ja vakuutin, että aivan varmasti en ole pimittänyt käsivoidetta enkä ripsiväriä käsilaukkuuni vaan että kaikki voiteet sun muut ovat siinä samassa pussissa. Siinä vaiheessa kuulutettiin jotain, josta en saanut muuta selvää kuin "Helsinki" ja mainitsin tiukahkoon sävyyn, että tuolla olisi jatkolento odottamassa, jos rouvalla ei ole enää enempää asiaa... Olin tietysti lähtöporttiin nähden hallin päinvastaisessa päädyssä, ja taas mentiin mopsiläähätysjuoksua. Virkailijat portilla huikkasivat jo kaukaa, olenko mademoiselle L. Marseillen koneesta. Äkkiä sisälle, kone lähtee! Putken toisessa päässä Roissyn ukko turvaliiveissä oli jo sulkemassa ovea, kun lentoemäntä huomautti, että tuolta on tulossa vielä yksi kyytiin. Ikinä en ole ollut yhtä vähällä myöhästyä lennolta! Matkalaukkuni oli varmasti vielä edellisen koneen uumenissa, kun me jo suuntasimme kohti armasta Suomenmaata. Toisaalta kokemus on useasti osoittanut, ettei kolmen ja puolen tunnin vaihtoaikakaan riitä takaamaan matkatavaroiden saapumista ajallaan Helsinkiin.
Odottelin Helsinki-Vantaalla puolisen tuntia lentokenttäbussia, josta piti myöhemmin vaihtaa Turkuun menevään bussiin. Salon linja-autoasemalla oli sentään onneksi vapaita takseja, joten pääsin heti bussista jäätyäni jatkamaan matkaa kotiovelle saakka. Helpotus oli melkoinen, kun vihdoin vedin oven kiinni perässäni! Olin lähtenyt Aixista yhdeltätoista aamupäivällä ja olin perillä iltakymmeneltä. Kuulin vasta kotona äidiltä, että Finnairin lentäjien lakko alkaa tänään keskiyöllä. Mikä onni ja sattuma, että ennätin juuri sopivasti pois alta...!
Eteisessä minua odotti äänekäs ja vilkas kahdeksankäpäläinen, kippurahäntäinen ja lyttykuonoinen vastaanottokomitea. Kumma, miten koirat tajuavat ja muistavat, että tuo ihminen asuu täällä ja tuli nyt takaisin, vaikka on ollut kuukausia poissa. Mirkku ei suostunut nukkumaan alakerrassa vanhempien makuuhuoneessa vaan kipitti takaisin ylös minun sänkyyni, ja Guru tuli totuttuun tapaansa varhain aamulla jatkamaan uniaan minun kanssani. Aamiaisella kumpikin sai entiseen malliin juustonpalasen ja kurkkua, ja kaikki oli taas kuten aina ennenkin.
Maan ja kodin vaihtaminen ei tosin häivytä arkipäivän ongelmia: heti maanantaina minun on lähetettävä kopio maisterintodistuksestani Ranskan työvoimaviranomaisille, ja poissaollessani Kela on pommittanut minua kirjeillä. Peräkkäisinä päivinä päivätyissä kirjeissä minulta karhutaan ensin 25 euroa liikaa maksettua työmarkkinatukea, koska minun olisikin pitänyt saada sen sijasta peruspäivärahaa. Jälkimmäisessä kirjeessä summaa ei lopulta sen vähäisyyden vuoksi peritäkään. Ihan kiva, mutta vielä pitäisi tietää, mitä olennaista eroa on peruspäivärahalla ja työmarkkinatuella ja miksi minulle ei alunperinkään alettu maksaa sitä oikeaa versiota... Työkkäri puolestaan infoaa, että minulla ei ole enää oikeutta mihinkään, koska en ole käynyt ilmoittautumassa heillä syyskuussa. En tosiaan olekaan, koska olin siihen aikaan Ranskassa töissä, mistä ilmoitin aikanaan sähköpostitse ja sain vastauksenkin. Menen maanantaina ilmoittautumaan uudelleen ja kertomaan samalla, että menen kahden viikon päästä taas vaihteeksi töihin. Kuinka paljon yksinkertaisempaa olisikaan olla töissä yhdessä paikassa yhtäjaksoisesti ja saada oikeaa palkkaa erilaisten etuuksien, tukien ja päivärahojen sijaan... Ranskan työkkäri-ilmoittautuminen oli sekin episodi sinänsä, mutta siitä lisää joskus toiste. Tänään lepään ja laiskottelen koirien kanssa ja odottelen matkalaukkuani saapuvaksi.
Matka oli tosin vähällä päättyä ranskalaisen kotikatumme varrelle ennen kuin se oli ehtinyt alkaakaan: automme teki jälleen tenän eikä käynnistynyt. Opelissa on jokin pahasti vialla, koska normaalisti alle kolme vuotta vanha auto ei saa kolmea totaalista black outia vuoden sisällä. Ovet tai takaluukku eivät auenneet käynnistymisestä puhumattakaan. Juoksimme soittelemaan naapurien ovikelloja, ja onneksi kahdesta paremmin tuntemastamme naapurista toinen oli kotona ja suostui kyyditsemään meidät lentokentälle. Ennätimme juuri ja juuri jättää pikaiset jäähyväiset kentän lyhytaikaisparkkipaikan maksuautomaatin luona ennen kuin E. kiirehti takaisin naapurin autolle ja minä kotimaanterminaalin lähtötasolle, missä minua odotti päivän toinen iloinen yllätys: lento oli viitisentoista minuuttia myöhässä.
Muuten vartin myöhästyminen ei olisi todellakaan haitannut, mutta tällä kertaa minulla oli vain 50 minuuttia koneenvaihtoaikaa Pariisissa – tai olisi ollut, jos Marseillen kone olisi ollut aikataulussa. Saavuin Pariisiin lähes 20 min myöhässä ja kaiken huipuksi kone jäi seisomaan jonnekin kentän laitamille, josta oli bussikuljetus terminaaliin. Bussi tuntui kiertävän koko Roissyn kiitorata-alueen, ja kun se vihdoin saapui terminaalin 2F eteen, minun oli vielä kipitettävä viereiseen 2D-terminaaliin. Harpoin mahdollisimman pitkiä askelia, läähätin kantamuksineni kuin mopsi helteellä enkä uskaltanut edes katsoa kelloa varmana siitä, että Helsingin-kone sulkisi ovensa nenäni edestä. Turvatarkastuksessa kukaan ei kiinnittänyt minuun huomiota ja olin juuri tunkenut nestemuovipussini ja miniläppärini takaisin käsilaukkuun, kun tarkastajatäti sai sittenkin päähänsä tutkia sekä kauneuslaatikkoni että käsilaukkuni. Hyppelin tasajalkaa ja vakuutin, että aivan varmasti en ole pimittänyt käsivoidetta enkä ripsiväriä käsilaukkuuni vaan että kaikki voiteet sun muut ovat siinä samassa pussissa. Siinä vaiheessa kuulutettiin jotain, josta en saanut muuta selvää kuin "Helsinki" ja mainitsin tiukahkoon sävyyn, että tuolla olisi jatkolento odottamassa, jos rouvalla ei ole enää enempää asiaa... Olin tietysti lähtöporttiin nähden hallin päinvastaisessa päädyssä, ja taas mentiin mopsiläähätysjuoksua. Virkailijat portilla huikkasivat jo kaukaa, olenko mademoiselle L. Marseillen koneesta. Äkkiä sisälle, kone lähtee! Putken toisessa päässä Roissyn ukko turvaliiveissä oli jo sulkemassa ovea, kun lentoemäntä huomautti, että tuolta on tulossa vielä yksi kyytiin. Ikinä en ole ollut yhtä vähällä myöhästyä lennolta! Matkalaukkuni oli varmasti vielä edellisen koneen uumenissa, kun me jo suuntasimme kohti armasta Suomenmaata. Toisaalta kokemus on useasti osoittanut, ettei kolmen ja puolen tunnin vaihtoaikakaan riitä takaamaan matkatavaroiden saapumista ajallaan Helsinkiin.
Odottelin Helsinki-Vantaalla puolisen tuntia lentokenttäbussia, josta piti myöhemmin vaihtaa Turkuun menevään bussiin. Salon linja-autoasemalla oli sentään onneksi vapaita takseja, joten pääsin heti bussista jäätyäni jatkamaan matkaa kotiovelle saakka. Helpotus oli melkoinen, kun vihdoin vedin oven kiinni perässäni! Olin lähtenyt Aixista yhdeltätoista aamupäivällä ja olin perillä iltakymmeneltä. Kuulin vasta kotona äidiltä, että Finnairin lentäjien lakko alkaa tänään keskiyöllä. Mikä onni ja sattuma, että ennätin juuri sopivasti pois alta...!
Eteisessä minua odotti äänekäs ja vilkas kahdeksankäpäläinen, kippurahäntäinen ja lyttykuonoinen vastaanottokomitea. Kumma, miten koirat tajuavat ja muistavat, että tuo ihminen asuu täällä ja tuli nyt takaisin, vaikka on ollut kuukausia poissa. Mirkku ei suostunut nukkumaan alakerrassa vanhempien makuuhuoneessa vaan kipitti takaisin ylös minun sänkyyni, ja Guru tuli totuttuun tapaansa varhain aamulla jatkamaan uniaan minun kanssani. Aamiaisella kumpikin sai entiseen malliin juustonpalasen ja kurkkua, ja kaikki oli taas kuten aina ennenkin.
Maan ja kodin vaihtaminen ei tosin häivytä arkipäivän ongelmia: heti maanantaina minun on lähetettävä kopio maisterintodistuksestani Ranskan työvoimaviranomaisille, ja poissaollessani Kela on pommittanut minua kirjeillä. Peräkkäisinä päivinä päivätyissä kirjeissä minulta karhutaan ensin 25 euroa liikaa maksettua työmarkkinatukea, koska minun olisikin pitänyt saada sen sijasta peruspäivärahaa. Jälkimmäisessä kirjeessä summaa ei lopulta sen vähäisyyden vuoksi peritäkään. Ihan kiva, mutta vielä pitäisi tietää, mitä olennaista eroa on peruspäivärahalla ja työmarkkinatuella ja miksi minulle ei alunperinkään alettu maksaa sitä oikeaa versiota... Työkkäri puolestaan infoaa, että minulla ei ole enää oikeutta mihinkään, koska en ole käynyt ilmoittautumassa heillä syyskuussa. En tosiaan olekaan, koska olin siihen aikaan Ranskassa töissä, mistä ilmoitin aikanaan sähköpostitse ja sain vastauksenkin. Menen maanantaina ilmoittautumaan uudelleen ja kertomaan samalla, että menen kahden viikon päästä taas vaihteeksi töihin. Kuinka paljon yksinkertaisempaa olisikaan olla töissä yhdessä paikassa yhtäjaksoisesti ja saada oikeaa palkkaa erilaisten etuuksien, tukien ja päivärahojen sijaan... Ranskan työkkäri-ilmoittautuminen oli sekin episodi sinänsä, mutta siitä lisää joskus toiste. Tänään lepään ja laiskottelen koirien kanssa ja odottelen matkalaukkuani saapuvaksi.
3 kommenttia:
Tervetuloa kotisuomeen! Vähän jo jännittikin miten matkasi käy Finskin lentäjien lakon vuoksi...
No onpahan ollut melkoinen paluumatka - tärkeintä kuitenkin että oot ehjänä perillä, tervetuloa siis Suomeen! :)
Hyvä kun olet maan kamaralle ehtinyt, kun alan jo kysellä lounasseuraa... ;) Katsottaisko vaikka ens viikolla joku päivä?
Susu: Kiitos! Loppu hyvin, kaikki hyvin: matkalaukkukin on jo onnellisesti kotona.
Duussi: Juuri aamulla ajattelin, että lounastreffit pitää saada sovittua johonkin väliin! Ensi viikolla olen enimmäkseen Turussa, joten ilman muuta voidaan nähdä. Ilmoittele, milloin sulle parhaiten sopii! A très bientôt ! :)
Lähetä kommentti