Tuntematon tiskirätti ja muita arkisia erikoisuuksia

Kuluvalla viikolla sain taas pudistella epäuskoisena päätäni henkilökohtaisen etananpopsijani kommenteille. Lähetin alkuviikosta E:lle pääsiäispaketin, joka sisälsi mm. aiemmin hehkuttamani pullokauppakassin sekä söpön sydänkuvioisen Pop Designin tiskirätin:

Puhelimessa E. oli innoissaan pullokassista, tipuaiheisesta pääsiäiskortista ja kaikesta muustakin, mutta kysyi lopuksi hiukan epäluuloisesti, mikä se sydänkuvioinen neliönmuotoinen tavara oikein oli. Tajuttuani, ettei E. suinkaan laskenut leikkiä, selitin mahdollisimman seikkaperäisesti, että rätillä voi pyyhkiä ruokapöytää, tiskipöytää tai vaikka kaasuhellan pintaa ja kantta. Opastin kastelemaan rätin, puristamaan sen kuivaksi ja huuhtelemaan sen taas pyyhkimisen jälkeen.

Kaksi päivää myöhemmin E. oli vallan ihastunut rättiinsä: sillähän voi pyyhkiä ihan yhtä hyvin kuin sienellä! Tosiaan, tähän asti meillä on käytetty kaikkien keittiön pintojen pyyhkimiseen pesusientä. Nyt rätillä pyyhkiminen onnistuu jo hienosti, vaikka E. ei ollutkaan heti ymmärtänyt, että rätin täytyy antaa kuivua käytön jälkeen. Hän oli kuulemma taitellut sen märkänä ja laittanut pesuvadissa kaappiin tiskialtaan alle. Toivon todella, ettei rätti ole aivan homeessa siihen mennessä, kun pääsen itse huolehtimaan siitä.

Ennen Ranskaan muuttoani en olisi uskonut, ettei jossain sivistyneen Euroopan kolkassa tiedetä, mikä on tiskirätti. Nykyään melko harva asia saa minut oikeasti ymmälleni. Useimmiten tyydyn toteamaan itsekseni, että "täällä nyt on tällaista" tai että "Suomessa tämäkin on erilaista". Miksi ylipäätään kaikki asiat pitäisi aina tehdä samalla tavalla? Ja jos tuntuu siltä, että ulkomailla kaikki on sietämättömän huonoa ja vanhanaikaista, eikö olisi parasta pysyä kotona?

Otetaan esimerkiksi jokin arkinen asia, kuten bussilla matkustaminen. Turkulaisissa busseissa on kätevä etäkortinlukija, joka osaa veloittaa bussikorttia jopa lukijan eteen viedyn lompakon tai käsilaukun läpi. Bussikortti on muovinen ja luottokortin kokoinen:

Aixissa taas bussin viikko- tai kuukausikortti on pahvinen läpyskä, johon on painettu sen viikon numero tai kuukauden nimi, jolloin kortti on voimassa:

Pahvikortin mukana täytyy aina olla bussiyhtiö Aix en busin myöntämä muovikortti, jossa on kortin haltijan nimi ja valokuva. Muovikortissa on myös numero, joka kirjoitetaan itse kuulakärki- tai mustekynällä pahvikorttiin. Bussiin astuttaessa molempia kortteja näytetään kuljettajalle, joka tarkistaa, että pahvilappu todella on merkitty kuluvalle kuukaudelle tai viikolle. Ahkerasti busseissa kiertävät lipuntarkastajat katsovat lisäksi, että pahvikorttiin kirjoitettu numero täsmää muovikortin numeron kanssa.

Jos ei käytä viikko- tai kuukausikorttia, voi ostaa kuljettajalta pahvisen kertalipun, joka leimataan itse oranssissa 70-lukulaisen näköisessä leimauslaitteessa bussin etuoven vieressä:

Ei puhettakaan, että aixilaiseen bussiin voisi noin vain marssia sisään ja vilauttaa lompakkoa kortinlukijalle. Pahvikorttihässäkkä on kaivettava valmiiksi käteen ja näytettävä sitä kuskille, jos ei halua, että kuski huutaa perään bussin käytävälle ja pyytää näyttämään kortin.

Toisaalta on todettava, että pahviliput tulevat hienoja turkulaisia älykortteja huomattavasti edullisemmiksi: kertalipun hinta on Aixissa 1,10 e ja Turussa 2,50 e. Kuukausikortti maksaa Aixissa 25 e ja Turussa 43 e. (lähteet Aix en bus ja Turku.fi)

Vastaavia tapauksia on lukemattomia. Siinä, missä suomalaisessa pankissa esim. käteispanon yhteydessä virkailija tulostaa tietokoneelta valmiin paperin, jonka asiakas vain allekirjoittaa, Ranskassa täytyy täyttää käsin erillinen lomake. Lomakkeeseen merkitään tarkkaan, kuinka monta kappaletta kunkin arvoista seteliä tililleen on tallettanut, ja lopuksi summat lasketaan yhteen ja kirjoitetaan lomakkeeseen sekä numeroin että kirjaimin, siis cent quatre-vingts (180) euros. Shekillä maksamista olen varmasti päivitellyt jo aiemmin, samoin sitä, että veroja ei Ranskassa useimmiten pidätetä suoraan palkasta, vaan ne maksetaan (shekillä...!) tiettyihin aikoihin vuodesta, E:n tapauksessa kolme kertaa vuodessa. Verotukseen vaikuttavat huomattavasti naimisissa olo vs. naimattomuus ja jopa aikuiset lapset vs. lapsettomuus, mitä minä en kykene millään hyväksymään. Esimerkiksi muutama vuosi sitten E:n yksi veroerä oli pitkälti yli 200 euroa, kun samaan aikaan hänen eronnut kollegansa, jolla on yksi yli kolmekymppinen poika, maksoi veroa 38 euroa. Tästä syystä, jos minulla olisi Ranskassa vakituinen työpaikka, saattaisin hyvinkin harkita naimisiinmenoa pelkästään taloudellisista ja verotuksellisista syistä, vaikka muuten suhtaudun avioliittoon pikemminkin kielteisesti.

Vielä ei kuitenkaan ole työpaikasta mitään tietoa... Musée Granet'n yhteydenottoa odotellessa toivotan kaikille lupsakkaa ja munaisaa pääsiäistä!