Eilen aamulla olin tavalliseen tapaani vastaamassa sähköposteihin, kun ohjelma ilmoitti yhteysvirheestä. Nettilinjamme oli katkennut noin vain, pyytämättä ja yllätyksenä. Modeemin kolminkertainen uudelleenkäynnistäminen ei tuottanut tulosta, joten soitin Elisan tekniseen asiakaspalveluun. Ystävällinen nuorimies kehotti irrottelemaan ja uudelleenkytkemään johtoja ja tutki itse omasta puolestaan yhteytemme tilaa, mutta netti oli ja pysyi poissa. Onneksi minulla on miniläppäri ja samassa kaupungissa asuva veli! Läppis kainaloon ja illaksi Antin luo, ja tänään sama juttu. Mirkku saa leikkiä mielin määrin Siiri-tädin ja muiden mopojen kanssa, kun Fifi surffaa.
Oli erikoista huomata, kuinka tärkeä osa arkipäivää Internet nykyään on. Vaikka ei olisikaan mitään ehdottoman välttämätöntä tekemistä, verkossa tulee silti vietettyä tunti jos toinenkin. Sähköposteja tupsahtelee laatikkoon, Facebookissa statukset muuttuvat ja kaverit tökkivät toisiaan, blogit päivittyvät ja kommentteja satelee. Kun on tottunut seuraamaan kymmeniä blogeja ja yli sadan kaverin tekemisiä lähes reaaliajassa, tekee yhtäkkinen netittömyys tyhjän olon. En toki panikoi tyyliin "apua, nyt en ole päässyt Facebookiin kymmeneen minuuttiin, en kestä enää!", mutta netin käyttöön normaalisti varatulle ajalle on nyt keksittävä muuta käyttöä.
Toisaalta olen ollut täsmälleen samassa tilanteessa lukuisia kertoja aiemminkin. Ranskassa pääsen useimmiten nettiin noin kerran viikossa, enkä minä siellä ollessani juurikaan mieti lukemattomia suosikkiblogejani tai sähköpostejani. Netin päivittäinen käyttö liittyy arkeeni vain Suomessa, enkä sitä osaa Ranskassa oikein kaivatakaan. Jonkin asian vain assosioi tietyn ympäristön kanssa.
Oli erikoista huomata, kuinka tärkeä osa arkipäivää Internet nykyään on. Vaikka ei olisikaan mitään ehdottoman välttämätöntä tekemistä, verkossa tulee silti vietettyä tunti jos toinenkin. Sähköposteja tupsahtelee laatikkoon, Facebookissa statukset muuttuvat ja kaverit tökkivät toisiaan, blogit päivittyvät ja kommentteja satelee. Kun on tottunut seuraamaan kymmeniä blogeja ja yli sadan kaverin tekemisiä lähes reaaliajassa, tekee yhtäkkinen netittömyys tyhjän olon. En toki panikoi tyyliin "apua, nyt en ole päässyt Facebookiin kymmeneen minuuttiin, en kestä enää!", mutta netin käyttöön normaalisti varatulle ajalle on nyt keksittävä muuta käyttöä.
Toisaalta olen ollut täsmälleen samassa tilanteessa lukuisia kertoja aiemminkin. Ranskassa pääsen useimmiten nettiin noin kerran viikossa, enkä minä siellä ollessani juurikaan mieti lukemattomia suosikkiblogejani tai sähköpostejani. Netin päivittäinen käyttö liittyy arkeeni vain Suomessa, enkä sitä osaa Ranskassa oikein kaivatakaan. Jonkin asian vain assosioi tietyn ympäristön kanssa.
2 kommenttia:
Mainio pohdiskelun aihe! Minäkin aina kiroilen nettiä ja kännyköitä mut annas olla kun mun hulttiopuhelimeni joskus unohtuu kotiin/töihin niin on aika avuton olo. Samoin on tuon nettiyhteyden kanssa - en osaa edes nauttia ylimääräisestä neulomis-kissanleikkiajasta kun kiukuttaa niin vietävästi!
Miten ennen tultiin toimeen...
Minun kohdallani tuo on myös täyttä totta - ja myös tai varsinkin täällä Ranskassa. HAnkin lopultakin nettiyhteyden kotiinkin, kun en enää kestänyt olla vain viikonloppunetin varassa, sen jälkeen kun kaupunkini nettikahvila meni konkkaan. Olen muuten miettinyt, miksi, onko niin, että kaikilla on nykyään Ranskassa kotiyhteys tai onko kaikilla ne mukana matkustavat mokkulat, joilla pääsee nettiin missä vain. Minä ainakin jäin nettiorvoksi, kun he menivät kiinni.
Lähetä kommentti