sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Possunvärinen poncho

Mitähän mieltä te lukijat olisitte, jos tekisin tästä Ranska-, koira- ja Mireille-blogin lisäksi myös käsityöblogin? Ajattelin nimittäin lisätä blogiin uuden aihealueen/tagin, esimerkiksi "omien käpälien tuotos" tai "ihan itse väkerretty", jossa esittelen valmiiksi saamiani käsitöitä. Niitäkin on kertynyt muutamia, vaikka suurin osa aloitetuista töistä jääkin minulta ikuisesti kesken. Ylin käsityöauktoriteettini Susu ehdotti, että esittelisin pikemminkin keskeneräiset projektini, joiden olemassaolonkin olen pahimmillaan ehtinyt unohtaa. Ensi alkuun laitan kuitenkin kuvan tuoreimmasta tekeleestäni, joka näyttää varta vasten blogin väreihin sävytetyltä:



Nasunvärinen poncho/keeppi/kauluri pääsi tänään ensimmäistä kertaa ulkoilemaan. Siitä tuli puolivahingossa niin reilun kokoinen, että se on omiaan piristämään kalpean vaaleanpunaista kevättakkiani. Nasuponchon inspiroimana ryhdyin myös leikkimään IrfanView-kuvanmuokkausohjelmalla, jota yleensä olen käyttänyt ainoastaan kuvien koon muuttamiseen. Koska minulla ei ole hajuakaan kuvankäsittelystä, säädin ohjelman asetuksia aivan umpimähkään ja sain lopulta tulokseksi ylläolevan kuvan. Alkuperäinen muokkaamaton kuva näyttää tältä:



Kumpikohan näistä nyt olisi parempi, jos kumpikaan? Ainakin vaaleanpunaisen sävyt näyttävät käsitellyssä kuvassa syvemmiltä ja aidommilta, minun harmaankalpeasta nahastani puhumattakaan. En ole koskaan ennen edes kokeillut kuvankäsittelyä enkä tosiaan tiedä, mitä kaikkea kuvista pitäisi korjata (sävyjä, kontrasteja, valoa, varjoja...?). Ilmainen IrfanView ei sekään todennäköisesti ole monipuolisin mahdollinen muokkausohjelma. Tämä jääköön siis toistaiseksi vain hauskaksi kokeiluksi, ellen sitten jonain päivänä innostu kantamaan kotiin erilaisia photoshoppausoppaita.

2 kommenttia:

Susu kirjoitti...

WOW! Onneks olkoon valmistuneesta! Siit tuli varmaan niin iso kun olit niin INNOSTUNUT neulomisesta ettet malttanut lopettaa ennenkuin lanka loppui:-)Tai sit neuloit mopsi sylissä...

Mulle tuo kuvankäsittely on ihan hepreaa. Lähes aina kun jotain yritän, niin pahemmaksi vaan menee. Musta tuossa ylemmässä on pompulan värit oikeammat.

Jukra. Ylin käsityöauktoriteetti. Vähänkös olen nyt polleana!

Jatko-osaa odottelen...

Fifi kirjoitti...

Susu: Kiitos! Taisin ajatella, että kun kerran jotain teen, niin teen sitten kunnollisen. :D Sen sijaan yritin pikemminkin väistellä mopseja, vaikka Mirkku ei päinvastaisista odotuksistani huolimatta pompulalangasta kiinnostunutkaan.

Sä olet ihan oikeasti neuleauktoriteetti, tai kudontaguru! Kenen luokse mä aina tulen valittamaan, kun joku neuleasia ei suju tai en osaa tehdä jotain? ;)