torstai 1. toukokuuta 2008

Enää paperit puuttuvat

Näköjään taas on huomaamattani vierähtänyt viikko edellisestä blogipäivityksestä. Eipä tässä toisaalta ole ollut kommentoitavaakaan, ja joka tapauksessa halusin odottaa sivistyshistorian tentin tuloksia, ettei vain tule nuolaistua ennen tipahtamista. Aamulla löytyi vihdoin mieluisa tieto yliopiston tenttitulospalvelusta: 4!!! Ja minä kun odotin korkeintaan kakkosta! Varsinkin, kun tentissä ei ollut lainkaan vallankumousaiheisia kysymyksiä, vaan siinä testattiin tietojani mm. Ile-de-Francen maakunnasta keskiajalla, Napoleonista ja hänen aikakaudestaan, työväen elämästä ja työväenliikkeen synnystä vuosisadanvaihteessa sekä toukokuun 1968 opiskelijamielenosoituksista ja yleislakosta. Kaksi konseptia tuli täyteen, joten aavistin jo ennakolta osanneeni edes jotain, mutta näin hyvää tulosta en tosiaan arvannut odottaa. Tämä merkitsee nyt sitä, että teoriassa olen jo maisteri...! Enää pitää hakea loppumerkintä syventävistä opinnoista ja jättää todistusanomus tiedekunnan kansliaan.

Viimeistä opiskelijavappuani juhlin eilen sangen rauhallisesti. Pistäydyin taloustieteilijäkaverini A:n kanssa ainejärjestöni vappuboolilla ja totesin haikeana, etten enää tuntenut muita läsnäolleita opiskelijoita. Minun sukupolveni ihmiset ovat joko valmistuneet tai ainakin luopuneet perinteisestä vapunvietosta yliopistolla. Kävimme keskustassa, palasimme hetkeksi yliopistolle muita tuttuja tervehtimään ja kävelimme sieltä Taidemuseonmäelle lakitukseen. Illaksi olimme menossa lääkäriopiskelijoiden järjestämiin poikkitieteellisiin vappubileisiin, mutta ulkona kävellen vietetyn päivän jälkeen olimme niin väsyneitä, että viihdyimme bileissä vain puolisen tuntia ja lähdimme keskiyöllä kotiin nukkumaan. Tänään odotamme lähisukulaisia kahville mummon nimipäivää viettämään.





Aurinkoista vapunpäivää kaikille!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Höh, toinen yritys, eka jäi ilmeisesti jonnekin kommenttitaivaalle. Onnea siis maisterille! Hienoa saada heittää haalarit nurkkaan!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea valmistuneelle! Varmaan pikkuisen haikeaakin tuo viimeisen opiskelijavapun biletys, vai kui?

Fifi kirjoitti...

Kiitokset!!! Vähän haikeaa tavallaan oli, mutta toisaalta eihän se vapun vietto suinkaan tähän lopu...! ;)