sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Äidin pikku apulainen

Kilttinä tyttönä ryhdyin äitienpäivän kunniaksi ahkeraksi ja avuliaaksi ja silitin äidin puolesta pari pöytäliinaa, muutaman tyynyliinan ja äidin pellavahousut. Vähän hävettää tunnustaa, että teen varsin harvoin kotitöitä: äiti ja mummo ovat aina enimmäkseen huolehtineet niistä, ja minulle on jäänyt roskapussien viemisen tai pöydän kattamisen kaltaisia pikkuaskareita, jos niitäkään. (En ole siis tosiaan koskaan asunut yksin edes kokonaista viikkoa.) Ranskassa E. kyllä laittaa minut imuroimaan, tiskaamaan, silittämään ja vaihtamaan lakanat, vaikka joskus yritänkin kavaluudella luikerrella vapaaksi tehtävistäni. Vaikka kotitalousnumeroni oli aikanaan 9, olen melkoisen uusavuton juuri siksi, etten ole koskaan joutunut pesemään ikkunoita tai kuuraamaan vessanpyttyä. Ruokaa sentään osaan laittaa, ja muissakin töissä kyse on lopulta enemmän viitsimisestä kuin osaamisen puutteesta.

Olen vuosien varrella huomannut, että Ranskassa kotityöt poikkeavat joskus paljonkin siitä, mihin olen Suomessa tottunut. Varsinkin E., horoskoopiltaan neitsyt, on usein kovin tarkka sellaisesta, mihin äiti tai minä emme lainkaan puuttuisi. Silitys on tästä malliesimerkki. Meillä silitetään lähinnä isän paidat, pöytä- ja tyynyliinat ja jotkut silitystä ehdottomasti vaativat vaatteet; E. taas haluaa, että kaikki silitetään, myös yöpuvut, astiapyyhkeet, kankaiset lautasliinat ja pitsiverhot. Jäljen on oltava moitteeton, minkäänlaisia ryppyjä tai laskoksia ei saa jäädä. Turhaan olen yrittänyt kysellä, miksi ihmeessä pyjamat tai lakanat täytyy silittää, koska ne kuitenkin rypistyvät heti yhden yön nukkumisen jälkeen. Kaapit kuulemma näyttävät siistimmiltä, kun vaatteet ja kodintekstiilit on silitetty. Tätä tuskin on kiistäminen, mutta kuka kumma näkisi meidän kaappeihimme? Vieraita meillä ei käy koskaan, ja vaikka kävisikin, ei kukaan tietäisi, onko pyjamamme tai astiapyyhkeemme silitetty vai ei. Suostun silittämään yhteisessä käytössä olevat tekstiilit, mutta omia vaatteitani en silitä ihan periaatteesta, koska koko touhu on minusta täyttä ajanhukkaa. Kesäisin suosin pellavaa, joka tunnetusti rypistyy kahden sekunnin kuluessa vaatteen päälle pukemisesta: olen ratkaissut ongelman pesemällä pellavavaatteeni itse ja viemällä ne sitten pesulaan silitettäviksi.

Muutenkin E:n ranskalainen käsitys hygieniasta poikkeaa selvästi omastani. Kun joskus kerroin äidin pesseen mopsin suihkussa, E. kysyi heti, miten me pesun jälkeen desinfioimme kylpyhuoneen. Sanoin, että huuhdoimme lämpimällä vedellä koirankarvat viemäriin ja se siitä. Sänkyyn tai makuuhuoneeseen ei E:n mielestä saa ikinä päästää eläintä, koska se voi tuoda bakteereja ja ties mitä mukanaan. Kyllä minunkin sängystäni löytyy usein hiekkaa ja kaikenlaisia tahroja, mutta siedän ne ilomielin, kunhan saan aamuisin rakkaan lutukultamopsin tuhisemaan vatsani päälle ja nuolemaan poskeani. Joka kevät E. pitää suursiivouspäivän yhdessä tutun siivoojan kanssa, jolloin pikkuinen asunto kuurataan täysin puhtaaksi viimeistä neliösenttimetriä myöten: tänä keväänä E. kehui ylpeänä ruuvanneensa kaasuhellan kannen irti ja pyyhkineensä ruuvien kolot pumpulipuikolla puhtaaksi. Minulle taas suursiivous käsittää korkeintaan imuroinnin ja ikkunanpesun, ja nekin antaisin mieluummin muiden tehtäväksi ja pakenisin siksi aikaa kahvilaan lukemaan ja juomaan pastista. Jos E:n ripustaessa pyykkejä jokin vaate putoaa lattialle tai kokolattiamatolle, se pestään heti uudelleen; äidiltä putosi eilen pyykkejä ulkona kuivattaessamme pikkuhousut takapihan laatoitukselle, ja niiden lojuttua siinä pari tuntia äiti ravisti niitä pari kertaa ja laittoi ne paikalleen alusvaatelaatikkoon. E. kiljui kauhuissaan puhelimessa, ettei voi lainkaan ymmärtää moista: alushousuissahan oli ties mitä bakteereja, jos ne olivat olleet maassa!

On sanomattakin selvää, että E. on siivouksen suhteen turhantarkka ja minä taas turhan suurpiirteinen ja laiska. Kulttuurierojen sijaan selittäisin tätä lähinnä erilaisella kotikasvatuksella. Toki kulttuurierojakin löytyy: Ranskassa esimerkiksi tiskataan joko sienellä tai karhealla lapulla, jota minä Suomessa käyttäisin lähinnä hellan pesemiseen. Olen tuonut Suomesta kunnon tiskiharjan, joten kompromissina minä tiskaan harjalla ja E. sienellä. Meikäläistä tiskiharjaa E. taas käyttää kylpyammeen ja lavuaarin pesuun. Kaikenlaisia muitakin pieniä näkemyseroja esiintyy, ja E. onkin vakaasti sitä mieltä, ettei minusta saa kunnon kotihengetärtä millään. Ei varmasti saakaan, eikä tarvitsekaan saada: paljon tärkeämpää on nauttia elämästä ja vähäisestä vapaa-ajasta hyvän kirjan, tv-ohjelman tai musiikin parissa. Villakoirat pesikööt nurkissa aivan rauhassa.

7 kommenttia:

Susu kirjoitti...

Huh noita kulttuurieroja! Minäkin muuten silitin tänään äidille pöytäliinan. Se oli kivaa ulkona auringossa! Muutama vuosi sitten Karvis kysyi omistanko silitysrautaa kun ei ollut koskaan nähnyt mun silittävän...

äippä kirjoitti...

Pikku apulainen on ollut oma-alotteinen ja uuttera koko päivän, olen siitä kiitollinen, iloinen ja onnellinen! Kaikki eivät ole arkisen työn tekijöitä, eivätkä kaikki älyköitä.
Jottei kukaan nyt luulisi, että meillä asutaan kuin pellossa ja koti on kuin läävä, niin tunnustan, että vaikka mieluummin luen, teen käsityötä, pelaan älypelejä yms. pidän kyllä kodin jonkinlaisessa kunnossa, se on vaan hommaa, joka on helpointa tehdä omissa oloissa ja itsekseen. Ja tehdään, kun viitsitään, se on Gurun ja mun motto.
Kiitos parhaalle ystävälleni tästä päivästä ja muistakin, ilman apulaistani eloni olisi perin tylsää. Je t'aime, bisous!

Poff kirjoitti...

Salut!
Lueskelin vähän blogiasi ja tykkään tavasta jolla kirjoitat. :) Haluaisin kysyä sulta että miksi olet Ranskassa? Asutko siellä vai oletko vaan väliaikaisesti?
Itse olen opiskellut ranskaa kolmisen vuotta ja Ranska kiinnostaa mua maana suuresti. Oon käynyt Ranskassa kerran, Strasbourgissa tarkemmin sanottuna, ja toivon, että pääsisin pian käymään Ranskassa! :)

magritte kirjoitti...

Luulen kyllä, että nuo kyseiset erot johtuu pikemminkin perhekasvatuksesta kuin kulttuurista. Minun äitini (joka siis on suomalainen kuten minäkin ja koko perheeni) silittää ja mankeloi kaikki vaatteet alushousuja myöten ja tekee kaksi kertaa vuodessa suursiivouksen, missä putsataan jokaisen komeron takimmainenkin nurkka. Minä sen sijaan.. no, silitän, mitä jaksan ja on pakko, imuroin ja siivoan silloin kun huvittaa (ja yleensä ei huvita).

Taitaapa muuten olla ensimmäinen kerta, kun kommentoin, vaikka jonkin aikaa blogiasi käynyt kurkkimassa. :)

Fifi kirjoitti...

Susu: Eikö olekin kivaa auttaa äitiä? :) Eikä haittaa, vaikka ei enää olisikaan ihan pikkutyttö...!

Maman: Moi aussi je t'aime ma maman ourse chérie !!!

Poff: Coucou ! Kiva kuulla uudesta lukijasta! Asun Etelä-Ranskassa osa-aikaisesti, ts. kesäisin. Olin Aixissa vaihto-opiskelijana 2003-2004 ja rakastuin sekä kaupunkiin että paikalliseen ihmiseen, joten siitä lähtien olen palannut sinne joka kesä heti yliopiston lukukauden päätyttyä. Nyt valmistuttuani toivon saavani sieltä töitä hiukan pidemmäksi aikaa, toivottavasti onnistaa!

Magritte: Mukavaa kuulla, että olet pistäytynyt blogissani aiemminkin, ja kiitos kommentoinnista! Kasvatuksella on tosiaan todennäköisesti kulttuurieroja suurempi rooli, mitä tulee siivoukseen sun muuhun: tunnen itsekin suomalaisia himosiivoojia ja vastaavasti ranskalaisia, jotka ovat laiskoja lakaisemaan. Minusta riittää, että siivoaa ja silittää silloin, kun itsestä tuntuu sen olevan välttämätöntä. Missään kakkapesässä ei olisi kiva asua, mutta ei myöskään sairaalan laboratoriota muistuttavassa ylihygieenisessä kämpässä. Kohtuus kaikessa on minun mottoni.

Maurelita kirjoitti...

Hih, tämä oli hyvä ! Minunkin ranskalainen puoliskoni tahtoo olemaan "maniaque" - kunhan joku muu vaan siivoaa. Kotirauhan pelastamiseen hankimme siivoojan...

Teillä on sopusuhtaisesti pohjois-etelämaiset erot heittäneet häränpyllyä ! =)

Jenna kirjoitti...

onneksi mopsit pitävät huolta ettei koskaan ole liian siistiä :P