Suomalais-provencelainen blogimiitti roomalaishengessä

Airelle, Pupuce ja minä vietimme eilen kolmisin hulppean päivän Arlesissa. Emme ole aikoihin (vai ikinä?) kokoontuneet ilman ranskalaisiamme, joten tällä kertaa oli loistava tilaisuus puhua suomea tarvitsematta koko ajan kääntää tai selostaa juttujamme ulkomaankielisille.  Otimmekin tilaisuudesta kaiken irti.

Minun kohdallani päivä tosin alkoi varsin kangerrellen. Tarkoitukseni oli nousta bussiin Aixissa klo 7.55 ja olla perillä Arlesissa 9.15, mutta vielä klo 8.20 seisoin Aixin bussiasemalla eikä bussia näkynyt mailla halmeilla. Panin E:n soittamaan ensin departementin linja-autoliikennetoimistoon, jossa ei tiedetty mitään, ja sitten liikennöitsijälle, jolloin syy myöhästymiseen vihdoin selvisi: moottoritiellä Aixin ja Salon-de-Provencen välillä oli "häiriö", jonka takia bussi oli jäänyt jumiin Saloniin. Aixiin hälytettäisiin mahdollisimman pian toinen bussi viemään meidät sinne saakka. 

Aikanaan luvattu varabussi saapuikin ja pääsi ensi alkuun normaalisti liikkeelle. Vähitellen vauhti alkoi kuitenkin hidastua, edessä olevat autojonot pitenivät ja seisahtuivat vähän väliä kokonaan, ja mitä lähemmäs Lançonin tietullia pääsimme, sitä pahemmin liikenne tökki. Silloin selvisi myös, millaisesta "häiriöstä" oli kyse: kiertävien tivolien työntekijät, forains, olivat valinneet juuri mainitun päivän osoittaakseen mieltään sitä vastaan, että yhä useampi kaupunki ei huoli tivoleita alueelleen. Forainien "etanaoperaatio" onnistui yli odotusten: aamukuudesta saakka he olivat pysäköineet kolmisenkymmentä rekka-autoa poikittain A7-moottoritien Marseilleen vievien kaistojen poikki ja rakentaneet autonrenkaista komeasti savuttavia nuotioita. Koko kolmikaistaisen moottoritien liikenne Marseilleen päin pääsi kulkemaan vain kapeaa huoltoväylää pitkin. Lançonin tietulli oli täysin tukossa, samoin kuin koko A7- ja A54-moottoritiet Lançonin ja Salonin välillä. Sinne jonnekin minun alkuperäinen bussinikin oli siis jäänyt mottiin. 

Salonista eteenpäin liikenne kulki onneksi normaalisti, kunhan ensin olimme odotelleet puolisen tuntia pääsyä pois moottoritieltä ja vaihtaneet taas bussia, ilmeisesti nyt siihen alkuperäiseen Arlesin bussiin, joka oli päässyt takaisin Salonin keskustaan. Saavuin lopulta perille Arlesiin puolitoista tuntia myöhässä – onneksi kyseessä oli "vain" meidän tapaamisemme eikä vaikkapa tärkeä työhaastattelu! Ajoimme Airellen kanssa suoraan Arlesin rautatieasemalle ja minä ostin illaksi junalipun kotiin, sillä näkemäni jälkeen en todellakaan uskaltanut ottaa riskiä lähteä bussilla takaisin Aixiin. Moottoritiellä bussissa yöpyminen kun ei varsinaisesti houkuta. 

Koska Pupuce ennätti paikalle vasta iltapäivällä, kuljeskelimme ensin Airellen kanssa pitkin ja poikin. Arlesissa on parhaillaan menossa roomalaisfestivaali Arelate, jonka ansiosta siellä täällä tapahtui kaikenlaista roomalaista ja esimerkiksi ravintoloiden tarjoilijat olivat pukeutuneet roomalaistyylisiin asuihin. 

Lounastimme samassa Les 2 Suds -ravintolassa kuin toukokuussa E:n kanssa. Minulta jäi tarjolla ollut roomalaisateria kokeilematta, koska pääruokana oli karitsaa, mutta roomalaista jälkiruokaa sen sijaan maistoimme. Se oli eräänlainen päärynäclafoutis ja kuulemma maustettu makealla viinillä ja ties millä mausteilla, mutta se oli juuri yhtä laimea kuin miltä näytti:

Siksi olikin pakko ottaa vielä kahvi, jossa maidon virkaa toimitti sulanut jäätelöpallo. Tämä oli jo huomattavasti herkullisemman näköinen annos:

Tuskin olimme saaneet syötyä, kun samalla sisäpihalla alkoi roomalaisen legioonan marssiharjoitusesitys. Asetuimme sopivalle etäisyydelle ihailemaan legioonalaisia, joista tulikin otettua muutama kuva:

Roomalaisesityksen jälkeen tapasimme vihdoin Pupucen, jolle ryhdyin innokkaasti selittämään aamuista seikkailuani. Yhtäkkiä huomasin puhuvani käsittämätöntä suomen ja ranskan sekamelskaa tyyliin "forainit olivat laittaneet camioninsa tielle poikittain ja koko péage oli täysin bloqué, ne suunnittelivat bloquagen avaamista heti kun heidät vastaanotetaan préfecturessa"... Siis kyllä minä ennen olen osannut ihan selvää suomeakin puhua, mistä kummasta moinen sekakieli yhtäkkiä tuli? Miksi tuota edes voisi kutsua, frinnois? tai sunska? 

Siinä tarinoidessamme tuli viimein mieleen, että junallekin varmaan pitäisi joutua. Normaali kävelyvauhtimme muuttui vähitellen mopsiläähätysjuoksuksi, kun junan lähtöaika lähestyi ja asema tuntui aina vain yhtä kaukaiselta. Minun suunnattomaksi onnekseni juna oli muutaman minuutin myöhässä, mutta se oli silti jo laiturilla, kun pääsimme sinne asti; vaihdoimme poskisuukot melkein juostessa, minä hyökkäsin junaan, ovi läimähti perässäni kiinni ja juna lähti. Heti saatuani pyrstöni penkkiin mieleeni juolahti, etten ollut "kompostoinut" eli leimannut itse lippuani aseman oranssissa leimauslaitteessa, kuten Ranskassa kuuluu tehdä. Iso plakaatti vaunun seinässä tiesi kertoa, että moisesta rikkeestä rapsahtaisi 25 euron sakko, ja jos ei maksa heti ja välittömästi, se korotetaan 53 euroon, mikäli ei oma-aloitteisesti pyri selvittämään asiaa henkilökunnan kanssa heti junaan noustua. Pohdin, kannattaisiko a) lähteä etsimään mahdollista konduktööriä vai b) esittää kielitaidotonta suomalaisturistia, joka ei ymmärrä, mitä tarkoittaa Billet à composter avant l'accès au train eli mainittua kehotusta leimata lippu ennen junaan menoa. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja istuin koko matkan väijyen junahenkilökunnan tuloa, sydän väpättäen ja yrittäen olla mahdollisimman näkymättömän näköinen. 

Ihme ja kumma, juna kolkutteli Marseilleen saakka ilman vilaustakaan konduktööristä. Olin matkustanut melkein jäniksenä enkä jäänyt kiinni! Selvästikin ilta oli aamua parempi matkustuksen kannalta, etenkin kun lippuni kelpasi aikaisempaan Aixiin menevään junaan enkä joutunut hengailemaan puolta tuntia St Charlesin asemalla. Toisella kerralla pidin huolen siitä, että lippuni varmasti oli kompostoitu...!